Vanha, sauvaansa nojaava ukko, joka seisoo vinoon kasvaneen
kärrikkäpetäjän juurella, sieppaa ensisäveleen kajahtaessa lakin
päästänsä, vaan päästyään selville siitä, ettei laulu olekaan "Jumalan
sanaa" panee hän lakin jälleen paikoilleen. —
Laulun loputtua eroaa Anna laulajien joukosta ja menee istumaan Antin
viereen kivelle.
"Kuuluiko miltään —?"
"Kuului kyllä. Kiitoksia vaan!"
"Olisit sinäkin tullut laulamaan."
"Milloinkas minä olisin oppinut..."
Niin, milloinka —?
Annan silmännurkasta kurkistaa surutar, vaan hän karkoittaa sen
nopeasti: juhannustulilla leikkivät vain valoisat henget. —
Antti on kaiken iltaa leikkisä ja iloinen, näyttääpä oikein ylpeältäkin
kun Anna istuu hänen vieressään.
Ja kun tämä on ensimäinen juhannusilta, monen edellisensä perästä, jona
Antti on kokonaan vapaa alkohoolin höyryistä, näyttää elämä, ihmiset ja
koko juhannuksen vietto aivan erilaiselta hänen silmissään.