Sillä aikaa, kun Anna eräänä päivänä käypi tarkastamassa etäisiä
suoviljelyksiä takamaalla, pistäytyy Paavo-serkku — kirkonkylältä
— talossa ja illalla, kun Anna isänsä kanssa istuu portailla, —
palvelusväen jo nukkumaan asettuessa, — ottaa isä Paavon käynnin
puheeksi ja kertoo huolestunein katsein tämän kohtalosta. —
"Ne ovat nyt senkin miesparan asiat kovin huonolla tolalla. Mikä oikein
lienee ihmisekseen senkin eukko... Avioliittoon mentiin sellaisella
riemun rytinällä ja joutavalla komeilemisella, että vakavain ihmisten
tuntoa oikein pisteli, — ja sitten, ei ihmeitäkään aikoja, ennenkuin
jo koko pitäjä tiesi, että elettiin niinkuin kissat ja koirat... Liekö
ennen Martikaisten suvussa mokomata ilmennyt?"
"Valittiko se sitten?" kysyy Anna tuikeasti.
"Siltähän se kuulosti. — Sanoi puutteen pistävän esiin joka sopesta ja
taloustointen olevan aivan hunningolla." —
"On tok' onni ettei niillä ole kun yksi lapsi", sanoo Anna, katkaisten
kiivaasti heinänkorren porraskiven vierestä.
"Eihän tuo kuulu sitä ainuttaankaan kunnolleen hoivaavan, — mikä
liekään vetelys koko nainen." —
"Tokko se nyt hänessäkään kaikkeen yksinään syy lienee — minusta on
Paavokin sellainen joutava... Ja eikö nyt mies jo ottaessaan näe,
minkälainen on ihminen! — Minähän olin vasta kolmen-neljäntoista
vuotias kun heidän häänsä olivat ja minä jo silloin lapsensilmilläni
katsoin kieroon koko ihmiseen. — Tuskin Kello-Kaisakaan juoruineen
ja nuuskanenineen on minulle niin vastenmielinen kun Paavon Sohvi. —
Sitäkö se sitten valitti?" —
"No sitä. — Sanoi käyneen elämisen oikein piinaksi sellaisen
laiskiaisen kanssa, joka ei muutakun riitelee päivät päästään." —
"Kyll' on sitten!" —
Ukko katsoo kysyvästi Annaan, kun ei tiedä kumpaistako hänen
huudahduksensa tarkoittaa. Anna huomaa sen ja lisää:
"Kantakoon ristinsä! — olisi se ainakin miehekkäämpää." —
"Elä sinä ole niin ankara." — "Kello-Kaisan juttuihin ei ole paljon
luottamista", jatkaa Anna pienen vaitiolon jälkeen, "muistuu tuossa vaan
mieleeni hänen kerran kertoneen, että Paavolla jo siihen aikaan kun
Sohvi tänne ilmestyi oli toinen morsian, — en enään muista miksikä se
sitä nimitti, — vaan että Paavo sitten hylkäsi sen toisen, kun se oli
yksinkertainen maantyttö ja rupesi tätä komeilevaa kaupunkilaispiikaa
mielittelemään. Jos asiassa on perää, niin pitäköön nyt hyvänänsä!" —
Isä-ukko pyyhkäisee valkoisia hiuksiansa, jotka pitkinä, harvoina
haipenina valuvat korville ja siirrähtää hiukan kauemmaksi ovi aukon
luota, josta viileytyvä iltailma huokuu sisään, Annan vetäistessä
senpuolisen ovenpuoliskon kiinni.
"Taitaa siinä jutussa olla hivenen perääkin", selvittää hän sitten.
"Niillä tosiaankin taisi olla piiput sinnepäin kallellaan sen entisen
Kaitorannan Aliinan kanssa, joka nyt kuuluu olevan loisena tuolla
Rautharjun Töyrylässä, sen, — jos muistat, joka toissavuonna tässä
sadetta piti, silloinkun se armoton jumalanilma Turkian saunan
poltti." —