Ja Aliina tunsi että jos hän ei olisi päässyt tästä asiasta selville,
ei hän olisi voinut hyvällä mielellä kuunnella äidin saarnan-lukua
sunnuntaina, kun siinä kuitenkin taas puhutaan Jumalan hyvyydestä...
Häntä vaan ihmetytti kun ei aikaihmiset noin yksinkertaista asiata
käsittäneet. Ei äiti eikä isäkään.
* * * * *
Muutamana pimeänä syysiltana istui Aliina Miljan vieressä Rajalan tuvan
penkillä ja kertoili hänelle kuinka hän suureksi tultuaan rakentaa
Rajalaisille kauniin asunnon oman talonsa maalle. Ja siellä saavat he
aina rauhassa asua, — saavat sen ihan omakseen.
"Herra siunaa tuota lasta, kuinka hyviä ajatuksia sillä on!" päivitteli
Eeva kuultuaan tyttösten tarinoita. Hän oli hetkiseksi seisattanut
rukkinsakin paremmin kuullakseen.
"Pyh — sitävartenhan ne ovat piru ja kapitalismi maailmassa, että
nyhtävät hyvät ajatukset ihmisten sydämistä."
Aliina katsahti pyörein, säikähtynein silmin Juhoa, joka veisteli
jotakin siinä lieden äärellä.
"Mikä kapi — kapi... mikä se semmoinen on?" kysyi hän.
"Sen sinäkin lapsirukka aikoinasi tarkoin tiedät", huokasi Juho. Hän
viskasi kirveen kolisten sängyn alle ja kuivasi paidan hihalla hikeä
otsaltaan.
"Mitäs puhut lapselle sellaisia..."
"Minä tahtoisin jo nytkin tietää mikä se on?" kärtti Aliina.
"Turhia se Juho vaan höpisee... kyllä ne hyvät ajatukset Aliinan
mielessä säilyvät."
Kun Aliina sinä iltana juoksi Rajalasta kotiinsa, oli hän kumman kauhun
vallassa. Monta kertaa ennenkin oli hän hipaissut tämän lyhyen tien,
päivällä jos pimeälläkin, mitään milloinkaan pelkäämättä. Mutta nyt oli
tuo Juhon salainen, selittämättä jäänyt sana nostanut hänen mieleensä
outoja kuvitteluja, jotka väikähtelivät niinkuin yölepakot pimeässä ja
olivat erottuvinaan äärimmäisellä mustuudellaan yönkin pimeydestä.
Sen toisen "hyvien ajatusten nyhtäjän" Aliina kyllä tiesi, olihan siitä
niin monta kertaa kuullut puhuttavan, mutta mikä mahtoi tuo toinen olla
— tuo kapi — kapi — mitenkä se nyt olikaan. — Sellaista nimitystä ei
hän muistanut ennen kuulleensa.
Mutta jotain hirmuista se mahtoi olla ja peloittamaan se pani, jopa
niin kovasti, että tuskin uskalsi eteenpäin astua...
Huh! — tuoltahan se nyt varmaankin tuli vastaan suurena, armottomana
möhkäleenä ja puhisi kammottavasti tullessaan — — —
Aliina painautui tielle kyykkysilleen... nyt ei ollut enään mitään
pelastusta, — nyt se viepi koko sydämenkin ajatuksineen, päivineen —!—
Mutta kun ei mitään erikoisempaa tapahtunut kohousi tyttösen rohkeus
jälleen ja hän oivalsi tuon hirviön kotinsa navettaladoksi. Sehän
se oli, — hupsu! Ja sen pitkien räystäitten allahan tuuli aina niin
kummasti suhisi. — Sitten uskalsi hän astua eteenpäin jälleen, tosin
hiljaa hiipien, tarkasti kuunnellen, siksi kun oli päässyt ladon ohitse
ja ehtinyt kaivon luokse pihaportille.
Silloin ei hätää enään.
Aliina oli aivan varma siitä ettei tuo uusi hirviö uskaltanut isoisiin
paikkoihin tulla — — ei ainakaan heille, kunnallislautakunnan esimiehen
taloon...
Seuraavana yönä näki hän ihmeellisen unen:
Hän kulkee jälleen Rajalasta kotiinsa ja pelkää, pelkää niin että
vapisee. Hänelle on Rajalan Juho sanonut että kapitalismi nielee hänet
aivan varmaan, että hän on jo kätkyestä asti sille kuulunut. — Silloin
tulevat ne molemmat nielijät käsikädessä häntä vastaan tiellä. Hän
ei tosin näe heitä, mutta tietää, tietää varmasti että ne ovat aivan
lähellä. Silloin huutaa hän hyviä enkeleitä avuksensa, huutaa niin että
ilmojen ääret raikuvat, eikä hellitä ennenkuin ihana, valkopukuinen
enkeli suhahtaa kaukaisimman tähtiryhmän niemekkeeltä hänen vierellensä.
"Mitä sinä, Oijalan pikku Aliina, niin kovasti huudat? Kuka uskaltaa
tehdä pahaa Jumalan pienelle metsätähdelle?" kysyy enkeli. Ja Aliina
painuu turvallisen lähelle loistavata valkoviittaa, kuiskaten
kauhuissaan:
"Nuo, — piru ja kapitalismi..."
"Eivät ne sinulle mitään voi, — elä pelkää."
"Voivat ne... ne ryöstävät hyvät ajatukset sydämestäni!" —
"Lapseni, jos vaan _itse_ et hylkää hyviä ajatuksia, eivät nuokaan voi
niitä viedä."
"Jos ne väkisin..."
"Juurruta hyvyys sydämeesi, niin ettei se millään irroitu sieltä."
"Mutta jos ne silloin vievät sydämenkin..."
Silloin hymähtää enkeli herttaisesti ja kirkkaus kasvoillaan hulvahtaa
kaksinkertaiseksi.
"Lapsi, lapsi, silloin ei hätää olisikaan", sanoo hän. "Sillä katsos,
jos nuo pimeät henget kulkisivat lapsen hyvä sydän matkassaan, silloin
muuttuisivat ne itsekin hyviksi — silloin ei niitä olisi olemassakaan."
"Silloin lapsen mieli, sydän hallitseisi maailmaa", kuuluu enkelin
ääni vielä avaruudesta, kun hän jälleen liitää takaisin tähtiryhmien
kultaparvekkeille.
* * * * *
Aliina ei kotonaan kertonut untansa kenellekään, mutta Rajalassa hän
sen kertoi, kertoi hohtavin katsein, varmasti hymyillen ja koko ajan
tarkasti Juhoa katsellen — että saitkos nyt! —
"Tohtii olla... tohtii olla _Aliinan_ asiat sillä tavalla", naurahti
Juho. "Mutta monta on lasta, jos sydäntäkin sille tielle huvennut."
"Älkää siinä nyt taas narratko..."
"Enhän minä mitä narraa..."