Silloin se entinen nuori mies puhui rukoilevalla äänellä: »Etkö
istahtaisi viereeni, Helvi — muutamiksi sekunneiksi vain?»
Niin se entinen nuori neitonen istahti.
Ja se entinen nuori mies jatkoi: »Helvi! Nyt minä sen tiedän.» »Niin
minkä —?» ihmetteli se entinen nuori neitonen.
»Sen, jota en vielä silloin tietänyt, kun viimeksi puhuimme toistemme
kanssa.»
»Vieläkö sinä sitä muistelet?» ihmetteli toinen yhä.
Niin se entinen nuori mies tarttui kiihkeästi hänen käteensä:
»Senkö unohtaisin? En koskaan! Ja nyt sen tiedän. Olen saanut satoja
suudelmia. Yksi on ollut kuin auringon nousu, toinen kuin kesäinen
sydänpäivä tulessaan, kolmas kuin iltaruskon punerrus, neljäs kuin
kesäyön huokaus veden väreilevällä kalvolla, viides — niin, niin, mutta
ei ainoakaan semmoinen, johon ihminen olisi voinut hukkua! Ja niin olen
jo vuosia takaperin kuollut niille kaikille.»
Sen entisen nuoren neitosen silmäripset laskeutuivat syvempään, mutta
hän ei vastannut mitään.
Silloin se entinen nuori mies katsoi noiden pitkien ripsien alle
tulisesti ja jatkoi: »Jos saisin vielä kerran hukkua, niin tahtoisin
hukkua ainaisesti, ja sitten unohtaa kaikki!»
Sen entisen nuoren neidon silmäripset painuivat yhä syvempään, mutta
hän ei sanonut vielä mitään.
»Olen naimisissa — mutta olisiko se senvuoksi mahdotonta —? jatkoi
toinen yhä kiihkeämmin. Sen entisen nuoren naisen silmäripset painuivat
aivan alas. »En tiedä...» vastasi hän hiljaa.
»Muistella hetkiä, joita ei koskaan saa takaisin — autuutta, jonka
porttia emme enää tämän jälkeen voi kolkuttaa. Helvi —?»
Sen entisen nuoren naisen rinnassa kuohui niin, että hänen oli vaikea
hengittää. Mutta hän tyyntyi heti ja vastasi hillitysti: »Miksikäs et
voisi vielä kerran — viimeisen kerran.»
»Jumalani!» Se entinen nuori mies tarttui sen entisen nuoren neidon
olkapäihin ja painoi kiihkeästi huulensa hänen huuliaan vasten. Mutta
nuo ennen niin lämpimät huulet pusertuivat nyt ohuina ja viileinä kuin
hallan puremat. Hän katsahti hätääntyneenä ohimosuoneen: se ei enää
tykkinyt. Hän tunsi olevansa kuin varas, joka oli yllätetty itse teossa
— ja irtausi hiljalleen.
»No —?» kysyi se entinen nuori neito ihmetellen.
Se entinen nuori mies katseli hämillään käytävän hiekkaan. »Me emme ole
enää nuoria...» huokasi hän.
»Aivan tarpeeksi nuoria — mutta — — »
»Mutta —?»
Nainen oli noussut seisoalleen ja katsoi häntä terävästi silmiin:
»Sinä hukuit viimeisen kerran — jo kymmenen vuotta takaperin! Tiesin
sen jo silloin, ja että sen itsekin tietäisit ja aina muistaisit,
annoin sinun leikkiä hukkuvaa. — Hyvästi, viimeisen kerran!»