Roomasta.
Langennut! -- Minä näen edessäsi pahan ja kuoleman ja kärsimyksen. Sinä
olet jättänyt Adon-Ain ja turvautunut nimettömään hirviöön -- vaihtanut
taivaalliset tähdet noihin pelottaviin silmiin. Pitikö sinun viimein
joutua kauhean kynnyksen haamun uhriksi, vaikka se ensimäisellä
kokelasajallasi pakeni, vapisi ja haihtui kuninkaallisen katseesi
edestä? Kun se oppilas, jonka sinulta otin, heti vihkimyksen
ensimäisillä asteilla putosi tajuttomana maahan Pimeydenhaamun edessä,
niin tiesin, että hänen sielunsa ei ollut valmis katselemaan
tuonpuoleisia maailmoita. Sillä pelko kiinnittää ihmisen maan multaan,
ja niinkauan kuin hän pelkää, ei hän voi korkeuteen kohota. Mutta
_sinä_, etkö näe, että lempi on juuri pelkoa? Etkö näe, että nyt jo on
mennyt sinulta voima pahansuovan yli, se voima, josta ennen saatoit
ylpeillä? Nyt se kammottaa, se hallitsee sinua, se tulee sinua
pilkkaamaan ja pettämään. Älä hetkeksikään jätä tuloasi minun luokseni.
Jos välillämme vielä saattaa olla tarpeeksi myötätuntoa, niin _minun_
silmieni kautta olet näkevä ja ehkä löytävä varustuksen niitä vaaroja
vastaan, jotka vielä muodottomina ja varjossa väijyvinä kasaantuvat
sinun ympärillesi ja niiden ympärille, jotka juuri sinun lempesi on
tuominnut uhreiksi. Tule pois rakkaan ihmisyytesi kaikista siteistä, ne
ainoastaan himmentävät näköäsi. Tule, sillä ainoastaan puhdas järki voi
olla hallitsija ja näkijä, kun se loistaa omassa kodissaan --
puhtaassa, ylevässä älyssä, joka on mielikuvista vapaa.