"Avaraan maailmaan
Pois yksinäisyydestä
Tahtovat houkutella."
_Faust_.
Seuraavana aamuna suurusta syötäessä rouva Mervale oli sen näköinen
kuin kaikki sorrettujen naisten kärsimät vääryydet olisivat olleet
hänen otsallaan. Hänen miehensä taas oli oikea kuva katuvasta
syntisestä. Hän ei puhunut paljon, valitti päänkipua ja pyysi, että
munat vietäisiin pöydältä. Clarence Glyndon -- häikäilemätön, huoleton,
paatunut -- oli iloisella tuulella ja puhui kaikkien kolmen puolesta.
"Mervale raukka! hän on unohtanut hyvän toveruuden tavat, nähkääs
rouva. Vielä toinen yö tai pari, niin hän on taas entisellään."
"Herra", sanoi rouva Mervale, lasketellen ennalta mietityn lauseen
erinomaisen arvokkaasti, "sallikaa minun muistuttaa, että Mr. Mervale
on nyt nainut mies, tuleva perheenisä ja koko talon herra."
"Aivan siitä syystä minä häntä kadehdin. Minulla itsellänikin on vahvat
aikeet naida. Onni on tarttuvaista."
"Vieläkö maalailet?" kysyi Mr. Mervale vetelästi, koettaen kääntää
keskustelun toiselle tolalle.
"Ei, minä olen noudattanut neuvoasi. Ei mitään taidetta, ei ihanteita,
ei mitään jokapäiväisyyttä korkeampaa ole minulla enää. Jos minä vielä
maalaisin, niin todella luulen, että _sinä_ ostaisit taulujani.
Kiiruhda ja lopeta syömisesi, mies. Minä tahdon kysyä sulta neuvoa.
Olen tullut Englantiin järjestämään asioitani. Haluan hankkia rahaa,
sinun neuvosi ja kokemuksesi voivat olla suureksi avuksi minulle."
"Vai niin, niinkö pian kyllästyit viisasten kiveen? Tiedätkö, Sara, kun
minä viimeksi erosin Glyndonista, aikoi hän ruveta joksikin
alkemistiksi tai maagikoksi."
"Sinä lasket leikkiä tänään, mieheni."
"Kunniani kautta se on totta. Olenhan siitä jo ennen kertonut."
Glyndon nousi äkkiä.
"Miksi palautat noita hupsuuden ja yltiöpäisyyden muistoja? Enkö ole
sanonut, että olen palannut synnyinmaahani seuraamaan vertaisteni
kunniallisia toimia. Niin kyllä! mikä on niin terveellistä, niin jaloa,
niin luonteemme mukaista kuin se mitä te kutsutte käytännölliseksi
elämäksi? Jos on meillä lahjoja, mitä niistä on hyötyä, jollemme koeta
niitä edullisesti kaupata? Ostakaamme tietoja niinkuin muutakin
tavaraa, ostakaamme niin halvalla kuin suinkin, myykäämme niin
kalliisti kuin suinkin. Ettekö ole vielä lopettaneet syöntiänne?"
Ystävät lähtivät kadulle kävelemään ja Mervale kauhistui sitä ivaa,
jolla Glyndon ylisteli hänen arvokasta asemaansa, harrastuksiansa,
onnellista naimistaan ja kahdeksaa taulua kauneissa puitteissaan. Ennen
oli järkevällä Mervalella ollut vaikutusvaltaa ystäväänsä; _hän_ oli
silloin käyttänyt ivaa, ja Glyndon oli saanut hävetä omituisuuksiaan.
Nyt oli asema muuttunut. Glyndonin puhetavassa oli hurjaa vakavuutta,
mikä jääti ja vaiensi hänen ystävänsä levollisen jokapäiväisyyden.
Glyndon näytti ilkeästi iloitsevan, kun hän itselleen vakuutteli, että
maailman järkevä elämä oli halveksittava ja alhainen.
"Ah!" hän huudahti, "kuinka oikein puhuit, kun neuvoit minua tekemään
arvokkaan naimiskaupan, elämään siivosti, maailmaa ja eukkoani peläten,
ja hankkimaan köyhien kateuden ja rikasten suosion. Sinä olet
noudattanut omia saarnojasi. Onnellinen on elämäsi! Kauppiaan tiski ja
ripitykset kotona! Ha, ha! Yritämmekö vielä toisen yön?"
Mervale kiusattuna käänsi keskustelun Glyndonin asioihin. Hän hämmästyi
siitä maailman tuntemisesta, jonka taiteilija niin äkkiä näytti
saavuttaneen, hämmästyi vielä enemmän siitä terävyydestä ja tarmosta,
jolla hän puhui kauppamarkkinoiden parhaimmista keinotteluista. Niin,
Glyndon oli sittenkin kai tosissaan, hän halusi päästä rikkaaksi ja
kunnioitetuksi, ja saada rahoistaan ainakin 10 prosenttia korkoa.
Kulutettuaan muutamia päiviä kauppiaan seurassa, jolla ajalla hän
onnistui kääntämään kaikki talossa ylösalasin -- muuttamaan yön
päiväksi, sopusoinnun epäsoinnuksi, saattamaan rouva Mervalen miltei
pois suunniltaan ja hänen miehensä vakuutetuksi siitä, että akkavalta
talossa hallitsi -- niin nuori mies lähti pois yhtä äkkiä kuin
hän oli saapunutkin. Hän vuokrasi itselleen oman talon, hän
etsi vaikutusvaltaisten henkilöiden tuttavuutta, innostui
kauppamarkkinoihin, näytti kokonaan muuttuneen liikemieheksi. Hänen
suunnitelmansa olivat rohkeat ja suurenmoiset, hänen laskunsa nopeat ja
paikalleen sattuvat. Hän hämmästytti Mervalea tarkkuudellaan ja
häikäisi häntä menestyksellään. Mervale alkoi häntä kadehtia, ja tuntea
tyytymättömyyttä ajatellessaan omaa säännöllistä ja hidasta nousuaan.
Kun Glyndon osti ja myi osakkeita, vieri hänelle rahaa vallan
virtanaan; mitä hän tuskin vuosikausissa olisi saanut kokoon
taiteellaan, sai hän muutamissa kuukausissa keinottelulla ja
onnellisilla yrityksillä. Äkkiä kuitenkin hänen ponnistuksensa
lamautuivat, uudet kunnianhimon pyyteet vetivät häntä puoleensa. Jos
hän kuuli rumpua kadulla lyötävän, niin kellä oli hänen mielestään
suurempi kunnia kuin sotilaalla? Jos uusi runoteos ilmestyi, niin kellä
oli sellainen maine kuin runoilijalla? Hän alotti sepittämään kirjoja,
jotka lupasivat suurta, mutta kyllästyneenä hän ne pian heitti
käsistään. Yhtäkkiä hän jätti sen hienon ja sovinnaisen seurapiirin,
jossa oli suosiota etsinyt, yhtyi nuoriin elostelijoihin ja antautui
suurkaupungin nurjimpiin hullutuksiin, sillä siellä kulta on sekä työn
että huvitusten herra. Kaikessa hänellä oli mukanaan voimaa ja
sieluntulta. Kaikissa seuroissa hän pyrki ensimäiseksi, tahtoi kaikessa
loistaa. Mutta mitä halua hän mahtoikin tyydyttää, niin sen taka-iskuna
seurasi aina kauhistuttava epätoivo. Toisin ajoin hän vaipui syviin ja
synkkiin mietteisiin. Hänellä oli sellainen kuume, kuin jos hän olisi
tahtonut päästä muistoja pakoon -- ja hänen leponsa oli taas sellaista,
kuin jos samat muistot olisivat hänet yllättäneet ja ottaneet
saaliikseen. Mervale ei enää häntä usein tavannut, he karttoivat toinen
toistaan. Glyndonilla ei ollut ketään uskottua eikä ystävää.