OTTEITA TOISESTA KIRJEESTÄ.

Koska en itseäni pitänyt kylliksi puhtaana vihkiäkseni noin puhtaan

sydämen, niin kutsuin hänen horrokseensa noita kauniita ja suloisia

avaruuden asukkaita, joista runous vaistomaisesti aavistaen luomiston

salaisuuksia on saanut Glendoveerin ja sylfin aatteet. Ja nämäkään

eivät olleet niin puhtaita kuin hänen ajatuksensa eivätkä niin suloisia

kuin hänen lempensä! He eivät voineet kohottaa _häntä_ korkeammalle

omaa inhimillistä sydäntään koska sillä on oma taivaansa.

* * * * *

Katselin vastikään häntä, kun hän nukkui -- ja kuulin hänen lausuvan

nimeni. Oi! Se mikä on niin suloista muille, on minulle katkerata,

sillä ajattelin, kuinka pian voi tulla se aika, jolloin hänen unensa on

oleva elotonta -- jolloin sydän, joka nyt huokaa nimeäni, on oleva

kylmä ja huulet mykät. Miten kaksipäinen on lempi! Jos me tutkimme sitä

pintapuolisesti -- katsomme ainoastaan sen lihallista sidettä -- sen

hetkellistä nautintoa -- sen hurjaa kiihkoa ja tylsää kyllästystä,

kuinka kummalta silloin näyttää, että tämä on maailman vaikuttavin

liikkeellepanija -- että tämä on yllyttänyt suurimpiin uhrauksiin ja

vaikuttanut kaikkiin kansoihin ja kaikkina aikoina, että korkein nero

on aina pyhittänyt tälle hartautensa, että ilman lempeä ei olisi mitään

sivistystä -- ei mitään soittoa, ei runoutta, ei kauneutta, ei mitään

korkeampaa elämää kuin raakalaisen.

Mutta tutki sitä sen taivaallisessa muodossa -- kun se kokonaan kieltää

itsensä -- kun se korottaa ihmisen kaikkeen, mikä hengessä on hienointa

ja suurinta -- kun sen voima poistaa kaiken likaisen elämästä -- kun se

voittaa kaikki alemmat jumalat -- kun se kykenee luomaan palatsin

hökkelistä ja keitaan keskelle erämaata, suven talvimaahan -- missä

vaan se elää ja henkii ja hehkuu, ja kun tätä ajattelee, on vaan ihme,

että niin harvat näkevät tämän rakkauden pyhimmän luonnon. Se mitä

aistilliset kutsuvat lemmennautinnoksi, on sen kaikkein pienimpiä

iloja. Todellinen lempi ei ole niin paljon himo kuin vertauskuva.

Mejnour, täytyykö sen ajan tulla, jolloin minä sinulle puhun Violasta

kuin jostakin menneestä?

Zanoni: Yli-ihmisen elämäntarina · 第 62 / 106 题