"Korkeaa viisautta ympäröivät koleat kalliot."
_Hadr. Junior_, XXXVII.
Menkäämme kertomuksessamme muutamia tunteja taakse päin. Oli kesäaamun
ensimäinen koitto ja kaksi miestä seisoi parvekkeella puutarhan
yläpuolella, josta aukenevat kukat lähettivät tuoksujaan. Tähdet eivät
vielä olleet taivaalta sammuneet -- linnut olivat vielä oksillaan
ääneti, kaikki oli hiljaa, tyyntä, hiiskumatonta. Mutta kuinka
toisenlainen oli lähestyvän aamunkoiton tyyneys kuin yön juhlallinen
lepo! Hiljaisuuden soitossa on tuhansia toisintoja. Nämä miehet, jotka
yksin näyttivät Napolissa valvovan, olivat Zanoni ja salaperäinen
muukalainen, joka noin tunnin verran sitten oli säikäyttänyt
prinssi di ----:tä hänen nautinnonhimonsa keskellä.
"Ei", virkkoi viimeksimainittu, "jos sinä olisit jättänyt Korkeimman
Lahjan ottamisen siksi kuin olisit tullut iäkkäämmäksi ja käynyt läpi
kaikkien niiden kokemusten, joissa minä karastuin kylmää ja kuumuutta
vastaan, kunnes tutkimuksillani sain sen omakseni, niin et olisi
joutunut siihen kiroukseen, jota nyt valitat. Sinä et olisi silloin
murehtinut sitä, että inhimillinen rakkaus on niin lyhyt sinun oman
olemassaolosi rinnalla, sillä silloin olisi sinusta kuollut jokainen
unelmakin naisen rakkaudesta. Sinä ilman tätä erehdystä ehkä olisit
loistavin jäsen siitä salaisesta suvusta, mikä luomisketjussa täyttää
välimatkan ihmiskunnan ja paratiisin lasten välillä, mutta aikakausien
kuluessa tulet sinä katumaan sitä rohkeata uhmaa, että pyysit kantaa
nuoruuden intohimot maallisen kuolemattomuuden pelottavaan suuruuteen."
"Minä en sitä kadu enkä tule katumaan", vastasi Zanoni. "Autuus ja
suru, mitkä kohtalossani hurjasti vaihtelevat, ovat paremmat kuin sinun
yksinäisen tiesi tyyni, veretön yhdenkaltaisuus. Sinä, joka et mitään
rakasta, et mitään vihaa, et mitään tunne, sinä astelet maan päällä
unennäön äänettömillä ja ilottomilla askelilla."
"Sinä erehdyt", vastasi Mejnourin nimellä kutsuttu, "vaikka en välitä
lemmestä, ja vaikka minussa ovat kuolleet ne himot, jotka tavallisia
maan lapsia pitävät liikkeellä, niin en ole tyynemmille nautinnoille
kuollut. Minä kuljetan alaspäin lukemattomien vuosien virtaa myöten, ei
nuoruuden vallattomia intohimoja, vaan vanhuuden rauhaisia henkisiä
iloja. Viisaasti minä tahallani nuoruuden ainiaaksi heitin erotessani
muiden ihmisten kohtalosta. Älkäämme kadehtiko tai moittiko toisiamme.
Minä olisin tahtonut pelastaa tämän napolilaisen prinssin, osaksi
sentähden että hänen esi-isänsä oli ainoastaan viimeisimmän välimuurin
erottamana meidän veljeskunnastamme -- osaksi sentähden että tiesin
miehessä itsessään kätkeytyvän muinaisaikaisen voiman ja rohkeuden
aineksia, jotka aikaisemmalla iällä olisivat tehneet hänet meikäläisten
joukkoon kypsyneeksi. Maan päällä ei ole monta, joilla olisi
tulikoetukseen tarvittavia ominaisuuksia. Mutta aika ja kohtuuttomuus,
mitkä ovat koventaneet hänen karkeampia aistimiaan, ovat myöskin
tylsyttäneet hänen tunteitaan. Minä jätän hänet tuomionsa alaiseksi."
"Ja yhä vaan sinulla on halu uudelleen elvyttää veljeskuntaamme uusilla
tulokkailla. Kyllä kuitenkin, kuitenkin kokemuksen olisi pitänyt
opettaa sinulle, että tuskin kerran tuhannessa vuodessa syntyy yksi
sellainen, joka voi kulkea läpi niitten pelottavien porttien, jotka
johtavat suurempiin maailmoihin. Eikö sinun tiesi jo ole uhrien
täyttämä? Eivätkö heidän aavemaiset tuskan ja pelon vääristämät
kasvonsa -- veristen itsemurhantekijäin ja hurjien mielipuolten kasvot
-- nouse eteesi ja varota sinua mieletöntä haluasi jatkamasta, jos
sinulla vielä on inhimillistä myötätuntoa jälellä."
"Ei", vastasi Mejnour, "eikö minulla ole ollut menestystäkin
tappioitten vastapainona? Ja voisinko minä luopua tästä korkeasta
toivosta, joka sopii meidän ylevään olotilaamme, siitä toivosta, että
voisimme muodostaa mahtavan ja lukuisan heimon, jolla olisi voimaa
näyttämään ihmiskunnalle majesteetillista valtaansa -- tulla tämän
planetan hallitsijoiksi -- ehkä kulkea muihin planettoihin -- vallita
niitä vihamielisiä raakalaiskansoja, jotka nyt ovat ympärillämme --
heimon, joka voisi kuolemattomuudessaan kehittyä askel askeleelta
ylemmäksi taivaalliseen kunniaan ja viimeksi kohota niitten lähimpäin
palvelijoitten ja käskyntäyttäjien joukkoon, jotka seisovat
Valtaistuinten Valtaistuimen ympärillä? Mitä minä huolin tuhansista
uhreista, jos yksikin uusi astuu joukkoomme? Ja sinä Zanoni?" jatkoi
Mejnour, hetken vaiettuaan, "sinäkin, jos tämä tunne kuolevaista
kauneutta kohtaan, jota olet uskaltanut helliä, jos se kestäisi ja
pääsisi tunkeutumaan sisimpään luontoosi ja yhdistymään sen
katoomattomaan olemukseen -- silloin sinunkin täytyy panna kaikki
alttiiksi kohottaaksesi rakastettusi vertaiseksi. Ei, älä minua
keskeytä. Voitko nähdä sairauksien häntä uhkaavan -- vaarojen väijyvän
-- vuosien kuluvan -- silmien himmenevän -- kauneuden katoovan --
samalla kuin hänen sydämensä aina nuorena sinussa riippuu kiinni --
voitko tätä kaikkea katsella ja kuitenkin tietää, että voisit --"
"Lopeta!" huusi Zanoni kiivaasti. "Mitä on kaikki muu kohtalo
kauhunkuoleman rinnalla? Eikö merkitse mitään, että kylmäverisinkin
viisas -- kiihkoisinkin intoilija -- kovakouraisinkin sotija rautaisine
hermostoineen -- on löydetty kuolleena vuoteellaan, hiukset pystyssä ja
silmät päästä ulkonevina, tuon kammottavan tien ensi askeleella -- ja
luuletko, että tämä heikko nainen -- jonka poskilta viepi veren
ikkunaluukun kolaus, huuhkajan huuto, tai veripisara miehen
miekankärjellä -- luuletko, että hän kestäisi yhden silmäyksenkin
tuohon -- --? Pois se! Ajatuskin, että hänen pitäisi sellaista nähdä,
saattaa minut pelkuriksi."
"Kun kerroit hänelle rakastavasi häntä -- kun painoit häntä povellesi,
niin luovuit sinä kaikesta vallasta nähdä hänen tulevaisuutensa
kohtaloita ja suojella häntä vahingolta. Tästälähin sinä olet hänen
suhteensa ihminen. Kuinka siis voit tietää, mitä kiusauksia vielä saat
kestää? Mutta olkoon tässä tarpeeksi -- sinä pidät kiinni
aikomuksestasi?"
"Tapahtukoon! on sanottu."
"Ja huomenna?"
"Huomenna tällä tunnilla kulkee purtemme tuolla merellä ja aikakausien
paino on hartioiltani pudonnut. Sinua minä vaan säälin --- viisas
houkkio -- _sinä_ olet nuoruudestasi luopunut!"