XV LUKU.

"Oi, kuinka voin toista löytää,

kun en löydä itseänikään."

_Aminta_. At. I, 2.

Glyndon nukkui tavallista syvemmin yöllä viimeisen keskustelunsa

jälkeen Zanonin kanssa. Aurinko jo täytenä helotti hänen silmiinsä, kun

hän ne toisena päivänä avasi. Hän nousi virkistyneenä ja tunsi

omituista rauhaa, joka enemmän johtui päättäväisyydestä kuin

väsymyksestä. Viimeisen yön tapaukset ja tunteet olivat kiteytyneet

selviksi ja varmoiksi ajatuskuviksi. Hänen mielensä ei paljon niissä

viivähtänyt, hän ajatteli enemmän tulevaisuutta. Hän oli samassa

mielentilassa kuin Egyptin vanhojen mysterioiden vihitty, joka on

kulkenut läpi portin, mutta vaan sitä kiihkeämmin toivoo itse pyhäkköön

pääsevänsä.

Hän pukeutui ja sai ilokseen kuulla, että Mervale oli muitten

maamiestensä seurassa lähtenyt huviretkelle Iskiaan. Kuuman

päivällisajan hän vietti yksinäisyydessä mietiskellen ja vähitellen

palasi Violan kuva hänen sydämeensä. Se oli pyhä kuva, sillä se oli

inhimillinen. Hän oli luopunut Violasta, ja vaikkei hän sitä katunut,

häiritsi häntä ajatus, että katumus nyt olisi liian myöhäinen.

Kärsimättömänä hän nousi istualtaan ja käveli nopein askelin

näyttelijättären halvalle asunnolle.

Matka oli jokseenkin pitkä ja uuvuttava. Glyndon saapui hiestyneenä

perille. Hän avasi salvan ja astui sisään. Hän tuli ylös portaita, ei

ääntä, ei hengen hievahdustakaan kuulunut. Etuhuoneessa makasi pöydällä

näyttelijättären kitara ja muutamia käsinkirjotettuja osia

mielinäytelmistä. Hän pysähtyi, rohkaisi itseään ja koputti sisemmälle

ovelle. Ovi oli raollaan, ja kun ei hän kuullut mitään sisältä, sysäsi

hän sen auki. Se oli Violan makuuhuone, rakastajan pyhin paikka, ja

hyvin se sopikin haliitsijattarelleen. Ei mitään näyttämön koruja

näkynyt eikä myöskään ollut sitä epäjärjestystä, joka etelämaiden

alemmissa luokissa on niin yleinen. Kaikki oli puhdasta ja

yksinkertaista. Kaikki koristuksetkin olivat hienoja ja viattomia.

Muutamia kirjoja huolellisesti hyllyllä seisomassa ja muutamia kukkia

saviruukussa, joka oli vanhaan etruskilaiseen tapaan maalattu.

Auringonvalo tulvi vuoteen lumivalkeille verhoille. Viola ei ollut

sisällä, mutta hoitajatar -- oliko hänkin poissa? Glyndon pani talon

kaikumaan Gionettan nimeä, mutta ei mitään vastausta kuulunut. Kun hän

viimein vastenmielisesti lähti pois, näki hän Gionettan tulevan vastaan

kadulla. Vanha vaimo raukka päästi ilohuudon hänet nähdessään, mutta

molemminpuolisella pettymyksellä havaitsivat he, ettei kummallakaan

ollut tarjota iloisia sanomia eikä tyydyttäviä selvityksiä. Gionetta

oli herännyt edellisenä iltana kuullessaan ääniä alhaalta. Mutta

ennenkuin hän sai rohkeutta mennäkseen alas, oli Viola kadonnut.

Ulko-ovella näkyi väkivallan merkkejä, mutta naapureilta ei voitu saada

muuta tietoa kuin että eräs latsaroni, joka yöllä makasi Chiajan

torilla, oli kuunvalossa nähnyt vaunujen, jotka hän tunsi prinssi

di ----:n vaunuiksi, ajavan kahdesti edestakaisin sen paikan ohi

vuorokauden ensimäisellä tunnilla. Kun Glyndon sai nämä pääkohdat

urkituksi vanhalta hoitajattarelta nyyhkytysten ja voivotusten välistä,

lähti hän kohta kiirusti Zanoniin palatsille. Siellä sai hän tietää,

että signor oli mennyt prinssi di ----:n juhlaan eikä tulisi palaamaan

ennenkuin myöhään yöllä. Glyndon seisoi liikkumattomana hämmästyksestä.

Hän ei tiennyt mitä uskoa ja miten toimia. Mervalekaan ei ollut käsillä

häntä neuvomassa. Hänen omatuntonsa syytti häntä katkerasti. Hänellä

oli ollut valta pelastaa rakastamansa nainen, mutta hän oli luopunut

siitä vallasta. Mutta kuinka olisi itse Zanoni tässä langennut? Kuinka

oli hän lähtenyt itse ryöstäjän toimeenpanemaan juhlaan? Mahtoiko

Zanoni tietääkään mitä oli tapahtunut? Jollei hän tiennyt, ei pitänyt

Glyndonin hukata hetkeäkään ilmottaakseen. Vaikka hän sielussaan oli

päättämätön, oli hän fyysillisesti urhoollinen, jos kukaan. Hän aikoi

kohta lähteä itse prinssin palatsiin, ja jos Zanoni olikin pettänyt sen

luottamuksen, jonka hän puolittain oli itselleen vaatinut, niin

Glyndon, vähäpätöinen muukalainen tulisi vaatimaan vankia vapaaksi,

vaikkapa keskellä prinssin saleja ja kokoontuneitten vieraitten edessä.

Zanoni: Yli-ihmisen elämäntarina · 第 46 / 106 题