_Dafne_: Ken kaukana on rakkaudesta?
_Tirsi_: Se joka pelkää, pakenee.
_Dafne_: Vaan kuinka siivekästä paeta?
_Tirsi_: Rakkauden siivet syntyessä lyhyet.
Aminta, At. II, 2.
Kun Glyndon löysi itsensä Violan kodin edustalta, tarttui hänen
käteensä Mervale, joka vielä odotti ovella. Glyndon työnsi hänet
jyrkästi luotaan.
"Sinä ja sinun neuvosi", hän katkerasti sanoi, "ovat tehneet minut
pelkuriksi ja heittiöksi. Mutta minä menen kotiin -- minä kirjotan
hänelle. Minä tyhjennän koko sieluni; hän voi vielä antaa anteeksi."
Mervale oli mies, jota ei voinut saada suuttumaan. Hän järjesti
takkiaan, jota hänen ystävänsä vihainen liike oli vähäsen rypistänyt,
eikä hän maailmaa kokeneena ruvennut siimaa kiristämään, ennenkuin
Glyndon oli väsyttänyt itseään kiivailla huudahduksilla ja
itsemoitteilla. Silloin hän onki Glyndonilta selityksen siitä, mitä oli
tapahtunut, ja koetti taidokkaasti rauhottaa häntä eikä kiihdyttää.
Mervale ei suinkaan ollut paha mies; hänellä oli paremmatkin
siveelliset periaatteet kuin ylimalkaan nuorilla. Hän nuhteli
ystävätään siitä, että tällä oli ollut sopimattomia aikeita
näyttelijättären suhteen.
"Vaikka minä en tahtoisi häntä sinun vaimoksesi, en silti
uneksinutkaan, että sinä alentaisit häntä rakastajattareksi. Kahdesta
pahasta on typerä naimiskauppa parempi kuin luvaton rakkausjuttu. Mutta
odota vielä, älä toimi hetken mielijohteesta."
"Mutta ei ole mitään aikaa menetettävänä. Minä olen luvannut Zanonille
antaa vastauksen huomisiltana. Sen perästä loppuu kaikki valinnan
mahdollisuus."
"Ah, tämä näyttää epäilyttävältä. Selitä tarkemmin."
Ja Glyndon vilpittömyyden puuskassa kertoi ystävälleen mitä oli puhuttu
Zanonin ja hänen välillään -- salaten ainoastaan, tietämättä miksi, sen
mikä koski hänen esi-isäänsä ja salaperäistä veljeskuntaa.
Tämä antoi Mervalen käteen kaikki valtit, mitkä hän saattoi toivoa.
Taivas! millä terveellä, maltillisella järkevyydellä hän haasteli.
Kuinka silminnähtävästi tuossa oli joku petollinen juoni Violan ja
Zanonin välillä. Ehkä -- kuka tietää -- Zanoni jo oli saanut hänen
rakkaudestaan tarpeeksi ja nyt häntä salaisesti suojeli. Kuinka
epäilyttävä oli toisen luonne ja toisen asema! Kuinka ovela oli
näyttelijättären kysymys! Kuinka hyvin olikaan Glyndon, heti terveen
järkensä ensimäisestä sysäyksestä, keksinyt ansan. Mitä! Antaisiko hän
itseään noin mystillisesti houkutella äkkipikaisiin naimisiin,
sentähden että Zanoni, vento vieras, totisella äänellä oli häntä
käskenyt tekemään päätöksen ennen määrättyä tunninlyöntiä?
"Tee ainakin näin", sanoi Mervale, älykkäästi kyllä, "odota kunnes aika
päättyy; siinähän on vain yhden päivän viivytys. Narrataanpa Zanonia.
Hän sanoo tapaavansa sinut ennen puoliyötä huomenna ja väittää, ettet
voi häntä välttää. Tyhjiä! Lähtekäämme Napolista johonkin lähiseutuun,
missä hän ei millään muotoa voi meitä löytää, olkoon hän vaikka itse
piru. Näytä hänelle, ettei sinua sokeasti taluteta mihinkään, jota
itsekin voit harkita. Älä vielä kirjota Violalle äläkä mene häntä
tapaamaan ennen huomisiltaa. Näin minä kehotan. Sitten mene hänen
luokseen ja ratkaise itse."
Glyndon alkoi epäröidä. Hän ei voinut todistaa järjettömiksi ystävänsä
neuvoja. Hän ei enää ollut itsestään varma vaan kahden vaiheilla, ja
sinä hetkenä kulki Nicot heidän ohitsensa. Hän kääntyi ympäri ja
pysähtyi nähdessään Glyndonin.
"No, vieläkö ajattelet Viola Pisania?" kysyi Nicot.
"Vielä, entäs sinä --"
"Olen nähnyt ja puhutellut häntä. Hän on oleva rouva Nicot ennen viikon
kuluttua. Minä menen Toledon kahvilaan. Ja kuulkaahan: kun ensi kerran
tapaatte Zanonin, sanokaa hänelle, että hän on kaksi kertaa astunut
minun tielleni. Jean Nicot on suora rehellinen mies ja maksaa aina
velkansa."
"Se on hyvä oppi raha-asioissa", sanoi Mervale, "mutta kostona
se ei ole niin siveellistä eikä ainakaan niin viisasta. Mutta
rakkausasioissako Zanoni on tullut teidän tiellenne? Kuinka niin, jos
kosimisenne onnistui niin hyvin?"
"Kysy sitä Viola Pisanilta. Hoh, Glyndon, hän ujostelee ainoastaan
sinua. Mutta minulla ei ole ennakkoluuloja. Vielä kerran, hyvästi."
"Ota itsestäsi vaarin, mies", sanoi Mervale, taputtaen Glyndonia
olalle. "Mitä nyt ajattelet linnustasi?"
"Tuo mies valehtelee."
"Aiotko heti kirjottaa Violalle?"
"Ei, jos hän todella pelaa kanssani, niin minä hänestä luovun ilman
huokaustakaan. Minä tarkastan häntä vielä, ja kaikissa tapauksissa
Zanoni ei ole minun kohtaloni herra. Lähtekäämme, niinkuin neuvoit,
huomenna varhain Napolista."