"Totta tosiaan en sinua rakasta
ainoastaan silmilläni."
_Shakespeare_.
Seuraavana päivänä, puolipäivän tienoissa, kävi Zanoni Violan luona, ja
seuraavana ja sitten seuraavana ja taas seuraavana -- ja ne päivät
Violasta tuntuivat muusta elämästä lohkaistulta ihmeajalta. Ja
kuitenkaan Zanoni ei milloinkaan käyttänyt sitä imartelun, melkeinpä
jumaloimisen kieltä, jota näyttelijätär oli tottunut kuulemaan. Ehkä
juuri hänen kylmyytensä, niin lempeä kuin se oli, lisäsi hänen
salaperäistä viehätystään. Hän puhui paljon Violan menneestä elämästä,
ja tuskin tyttö enää ihmettelikään (_pelkoa_ hän ei ajatellutkaan),
että hän niin paljon näytti tietävän ja tuntevan.
Zanoni pani tytön puhumaan isästään ja muistuttelemaan muutamia Pisanin
hurjista sävellyksistä. Ja niitä kuunnellessaan hän saattoi vaipua
ikäänkuin horroksiin. Mutta hän sanoi:
"Niinkuin soitto soittajalle, niin olkoon tiede viisaalle. Isäsi
katseli maailmaa ympärillään ja kaikki oli epäsointua, sentähden että
hänen sielussaan oli niin hieno sympatia niille sopusoinnun säveleille,
jotka päivin ja öin virtaavat taivasten valtaistuimen juureen. Elämä
täynnä hälinää ja intohimoja ja alhaisia pyyteitä, kuinka köyhä se
vielä on tämän maan päällä! Mutta sisällään hän loi toisen elämän ja
maailman, johon hänen sielunsa paremmin sopi. Viola, sinä olet sen
elämän lapsi ja tulet olemaan sen valtakunnan asukas."
Ensimäisillä käynneillään Zanoni ei puhunut Glyndonista. Pian tuli
kuitenkin päivä, jolloin hän palasi siihen aineeseen. Ja niin luottava,
totteleva oli Violan suhde häneen, että vaikka se aine oli ikävä,
hillitsi hän sydäntään ja kuunteli vaieten.
Viimein sanoi Zanoni: "Sinä olet luvannut, että tottelet minun
neuvojani, ja jos, Viola, minä kysyisin sinulta, niin, jos vakavasti
kehottaisin sinua rupeemaan tämän muukalaisen vaimoksi, jakamaan hänen
kohtaloaan, jos hän sinua pyytäisi -- kieltäytyisitkö silloin?"
Viola silloin tukahutti kyyneleet, jotka samensivat hänen silmänsä, ja
omituisella nautinnolla keskellä tuskaa, nautinnolla sen, joka uhraa
itse sydämensä sen hallitsijan käskystä, hän vastasi sopertaen: "Jos
sinä _voit_ niin määrätä -- miksei --"
"Niin -- sano!"
"Tee minulle niinkuin tahdot!"
Zanoni seisoi vaieten muutamia hetkiä; hän näki sen taistelun, jota
tyttö luuli niin hyvin peittävänsä. Hän teki tahtomattaan liikkeen
häntä kohti ja painoi hänen kätensä huulilleen. Ensimäisen kerran hän
poikkesi siitä arvokkuudesta, joka kenties oli estänyt Violaa
pelkäämästä häntä ja omia ajatuksiaan.
"Viola", sanoi hän väräjävin äänin, "en voi enempi torjua vaaraa. Jos
kauemmin viivyt Napolissa, tulee vaara joka hetki lähemmälle.
Kolmantena päivänä tästä on kohtalosi ratkaistu. Minä otan
lupauksestasi vaarin. Ennen sen päivän viimeistä tunninlyöntiä minä
olen taas tapaava sinut, tulkoon mitä tahansa, tässä paikassa, omassa
huoneessasi. Siihen asti, jää hyvästi!"