"Hippogryyfi,[13] suuri ihmelintu
kantaa hänet matkaansa."
_Orl. Fur._ VI, 18.
Ja nyt, seuraten tätä salaperäistä Zanonia, olen pakotettu jättämään
hyvästit Napolille. Nouse taakseni, lukija, hippogryyfini selkään ja
asetu mukavaan asentoon. Minä ostin satulan tuonnoin eräältä
runoilijalta, joka rakastaa mukavuutta, ja se on uudestaan täytetty
varsin sinua varten. No, sitten me nousemme ilmaan. Katso, kuinka me
ratsastamme korkealla -- katsele äläkä pelkää, hippogryyfit eivät
koskaan kompastu, ja jokainen hippogryyfi Italiassa on taattu
kulkuneuvo vanhanpuoleisille herroille. Katso alas ohikiitäviä
maisemia. Tuolla kohoaa Aversa, jossa kerran oli Normannilaisen linna.
Terve teille, viljapellot ja maanmainiot viinitarhat, terve teille
oranssilehdot, ja terve te kaikki ihanat ketojen ja ahojen moniväriset
kukkaiset! Pysähtyisimmekö Anxurin korkealle kalliolle, joka seisoo
jättiläismäisenä vartijana eteläisen Lemmenmaan suojana? Ei, pois,
pois! Mutta pidätä henkeäsi, kun liitelemme yli pontilaisten soiden.
Kolkkous ja autius! Niiden ilkeät höyryt ovat verrattuina ohimentyihin
puutarhoihin samaa kuin elämän karkea jokapäiväisyys sille sydämelle,
joka on heittänyt luotaan rakkauden. Suruinen Kampanja, sinä aukeat
eteemme majesteetillisessä murheessasi. Rooma, seitsenkukkulainen
Rooma! Ota meidät vastaan niinkuin muisto matkasta väsyneen, ota meidät
vaieten raunioittesi keskelle! Missä on matkustaja, jota etsimme?
Hippogryyfi menköön ruohoa syömään: se rakastaa akantuksia, jotka
kiertelevät murtuneita pilareita pitkin. Niin, tuossahan on Tiituksen
kaariportti, sen kautta kulki jumaloitu Jerusalemin voittaja. Tuossa on
Kolosseum, jossa gladiaattorit teurastivat toisiaan. Murhan
muistomerkkejä! Kuinka köyhiä ajatuksia, kuinka alhaisia muistoja te
herätätte, verraten niihin, jotka puhuvat sydämelle Fyyleen kukkuloilla
ja Maratonin harmaalla kentällä! Me seisomme rikkaruohojen ja
orjantappurapensaitten keskellä. Täällä, missä olemme, hallitsi Neero
-- tässä kaari kaaren päällä ja pilari pilaria kannattaen, kimmelsi
maailmalle sen valtiaan palatsi, -- Neeron Kultainen Talo. Kultainen
Talo on hävitetty, mutta sen raunioille luonto istuttaa kukkiaan. Kas,
miten sisilisko vahtii meitä aralla terävällä silmällään! Me
häiritsemme sitä sen valtakunnassa.
Näiden autioiden[14] raunioiden keskellä on vanha keskiaikainen
rakennus. Täällä asuu yksinäinen erakko. Malariakaudella paikkakunnan
asukkaat pakenevat sairautta tuottavaa rämekasveikkoa, mutta hän,
vieras ja muukalainen, hengittää turvallisesti ruttoista ilmaa. Hänellä
ei ole ystäviä, ei tovereita, ei kumppaneita, paitsi kirjoja ja
tieteellisiä koneitaan. Usein hänet nähdään kulkemassa ruohoisilla
kallioilla tai kiertelemässä uuden kaupungin katuja, mutta hänen
kasvoillaan ei ole oppineen hajamielistä, välinpitämätöntä ilmettä vaan
silmänsä ovat tarkkaavaiset ja terävät ja näyttävät tunkeutuvan
vastaantulijoiden sydämen syvyyteen. -- Vanha mies, mutta ei heikko --
suora ja muhkea kuin nuorukainen ainakin. Kukaan ei tiedä, onko hän
rikas vai köyhä. Hän ei pyydä almua eikä anna, hän ei tee pahaa eikä
näytä tuottavan mitään hyvääkään. Hän on mies, jolla ei näytä olevan
mitään maailmaa ulkopuolellaan, mutta näkö usein pettää ja Tiede
niinkuin Hyvyys elää suuressa Kaikkeudessa. -- Tähän asuntoon astuu
vieras ensimäinen. Se on Zanoni.
Te näette nämä molemmat miehet istumassa kahden hartaasti keskustellen.
Monta pitkää vuotta on kulunut siitä, kuin he viimeksi tapasivat
toisensa -- ainakin ruumiillisesti, silmästä silmään. Mutta jos he ovat
"tietäjiä", voi ajatus tavottaa ajatusta ja henki henkeä, vaikka
valtameret erottaisivat muotoja. Itse kuolema ei viisasta poistuta.
Sinä tapaat Plaaton, kun silmäsi kostuvat _Faidonia_ lukiessasi.
He keskustelevat -- antavat toisilleen tunnustuksia -- loihtivat esiin
menneisyyden ja herättävät sen eloon, mutta kuinka eri tavalla nämä
muistot vaikuttavat kumpaankin! Zanonin kasvoilla vaihtuvat tunteiden
ilmeet, vaikka niillä onkin tavallinen tyyneys. Hän on toiminut tuossa
menneisyydessä, mutta hänen kumppaninsa tunteettomilla kasvoilla ei näy
jälkeäkään siitä ihmisyydestä, joka ottaa osaa iloon ja suruun;
menneisyys on hänelle niinkuin nykyisyyskin ainoastaan mitä luonto on
viisaalle, mitä kirja tutkijalle -- tyyni ja henkinen elämä --
tutkimusala -- mietiskelyn aihe.
Menneestä he kääntyvät vastaiseen. Ah, kahdeksannentoista vuosisadan
lopulla näytti tulevaisuus miltei käsin kosketeltavalta -- se kutoutui
kaikkien ihmisten nykyisistä peloista ja toiveista.
Uuden vuosisadan kynnyksellä seisoi Ihminen, ajan esikoislapsi vanhan
maailman kuolinvuoteen ääressä ja katseli Uutta Kehää, veripunaista,
pilvien ja höyryjen peittämää, lieneekö se pyrstötähti vai aurinko.
Katso, mikä jäinen syvä ylenkatse on vanhan miehen otsalla -- ja mikä
ylevä mutta liikuttava murhe Zanonin ihanilla kasvoilla. Katsooko
kenties toinen halveksien taistelua ja sen päätöstä ja toinen kammoen
ja säälien? Viisaus, joka ihmiskuntaa silmäilee, viepi ainoastaan
kahteen tulokseen -- sääliin tai inhoon. Joka uskoo muihin maailmoihin,
voi tottua katselemaan tätä maallista kuin luonnontutkija muurahaiskeon
tai puunlehden vallankumousta. Mitä on maa Äärettömyyden suhteen --
mitä sen kestävyys Ikuisuuden suhteen! Oi kuinka paljon tärkeämpi on
yhden ihmisen sielu kuin koko maapallon vaiheet! Taivaan lapsi ja
kuolemattomuuden perillinen, kuinka sinä vielä kerran joltakin tähdeltä
katselet takaisin muurahaiskekoon ja sen tapauksiin, Klodvigista
Robespierreen, Noakista viimeiseen tuleen. Se henki, joka voi
mietiskellä, joka elää ainoastaan järkimaailmassa, voi nousta omaan
tähteensä sen Kalmiston keskeltä, jota Maaksi mainitaan, jo silloinkin,
kun vielä Elämäksi kutsuttu Ruumisarkku savinen salpaa Ikielävän.
Mutta sinä Zanoni -- sinä olet kieltäytynyt elämästä _ainoastaan_
järjessäsi -- sinä et ole sydäntäsi kuolettanut -- suonesi vielä
sykkivät kuolevaisten intohimojen sulosoiton mukaan -- sinun vertaisesi
ovat sinulle vielä jotakin lämpimämpää kuin ajatusaihe -- sinä tahdoit
katsella tätä vallankumousta sen kehdossa, jota tuulet järkyttävät --
sinä tahdoit nähdä, kuinka maailman elementit kamppailevat läpi
kaaoksen -- sekasoan!
Mene!