Kun Erkki oli laskeutunut alas tasangolle toveriensa luota, kiersi hän
suuren nuotion ja kaupantekijät sivulta välttääkseen huomion, ja niin
pääsi pujahtamaan huomaamatta aina keskimmäiselle aitaukselle saakka.
Pelkäämättä ja vitkastelematta hän rohkeasti astui aitauksen sisään.
Useimmat perhenuotiot olivat siellä sammumaisillaan, sillä väki, nuoret
ja vanhat, olivat rientäneet kaupantekotilaisuuteen.
Keskimmäinen nuotio oli hyvin hoidettu. Erkki näki sen ääressä
kauniisti kirjaellun vanhan naisen. Hän oli tämän yhteiskunnan
valtaemäntä. Koko yhteiskunta oli hänen sukuaan, hänen jälkeläisiään
ja jälkeläistensä jälkeläisiä, kuitenkin yksinomaan äidin puolelta
lasketun sukulaisuuden nojalla. Niinpä esimerkiksi ei tässä
yhteiskunnassa voinut olla valtaemännän naimisissa olevia poikia, koska
he kuuluivat vaimojensa yhteiskuntiin, jota vastoin tytärten miehet ja
perheet olivat täällä.
Erkki näki tämän nuotion vierellä omituisen korkeamallisen ja komeasti
punaisilla nauhoilla kirjaellun kehdon, jossa makasi lapsi.
Mutta Stinaa ei näkynyt.
Erkki koetti arvata, missä noista majoista Stina asusti. Majat olivat
matalia, nahoista tai puunkuorista kyhättyjä katoksia, joissa oli
seinä vain kolmella puolella. Keskikäytävän puoleinen seinä oli avoin,
ainoastaan mattojen verhoama. Erkki hiipi varovasti, jottei herättäisi
turhanpäiten huomiota. Hän tahtoi, jos mahdollista, ilman apua löytää
rakastettunsa. Lähellä nuotiota olevan asumuksen suojaan hän pysähtyi
kuulostamaan. Silloin hän näki Väinämön Kaisan tulevan kokouspaikasta
aitaukseen ja menevän asumukseen niin läheltä Erkkiä, että tämä olisi
voinut koskettaa häntä kädellään. Hän arvasi Stinan asuvan siellä,
ja kun Kaisa hetken kuluttua palasi, kiiruhti Erkki sisään, työntäen
verhon tieltä. Majassa istui Stina nypläten jotain lankaneulomusta.
Tyttö loi katseensa tulijaan, veret sävähtivät hänen poskilleen,
hän hypähti istuimeltaan ja oli samassa tuokiossa kauan kaivatun,
rakastetun Erkin sylissä.
Hetken kuluttua istuivat nuoret kertomassa toisilleen vaiheistaan ja
kokemuksistaan.
Stina kertoi:
-- Kun me läksimme polttoroviota pakoon, muisti Kaisa saaneensa kutsun
tulla intiaanien luo sekä matkaohjeet. Sen vuoksi tulimme niille
putouksille. Intiaaneilla lienee tapana pitää siellä vahtia. Ainakin me
tapasimme silloin vahdin, jolle oli huomautettu valkoisen tietäjänaisen
mahdollisesta tulosta, koska intiaaninuorukainen heittäytyi Kaisan
eteen pitkäkseen kunnioituksesta ja lähti sitten sanaa sanomatta meitä
ohjaamaan. Tulimme tänne illan suussa. Täällä vietettiin parhaillaan
kiitosjuhlaa sen johdosta, että oli saatu häviämään rutto, joka oli
heimoa pahasti hävittänyt.
-- Kaisan ilmestyminen juhlaan oli iloinen yllätys päällikölle ja
muille juhlan johtajille, jatkoi Stina kertomustaan. -- He käsittivät
sen johtuneen taikavoimista, sillä he olivat juuri sillä hetkellä
ylistäen maininneet häntä, kun heidän käsityksensä oli, että Kaisa oli
pelastanut heidät rutosta. Hän oli antanut taikaneuvoja ja ne olivat
hänen poissaollessaankin vaikuttaneet.
-- Juhlapaikalla, jonne meidät nyt vietiin, oli päällikön ja
lääkemiehen väliin sijoitettu pieni valkoinen lapsi korokkeelle
kaiken kansan katseltavaksi. Heti kun Kaisa siihen katsahti,
tunsi hän sen tyttärekseen, omaksi Marjetakseen, joka oli häneltä
salaperäisellä tavalla kadonnut. Välittämättä mistään riensi hän kesken
juhlatoimituksia lavalle ja painoi lapsen sydäntään vasten.
-- Kun päällikkö nyt ilmoitti kansalle kuka merkillinen olento oli
juhlaan tullut, lankesivat kaikki maahan ja kunnioittivat häntä.
-- Niin olemme sitten täällä eläneet. Arvaa sen, että hyvä meillä on
ollut eikä ole mitään puuttunut. Kaisa on hoitanut tytärtään, jota nämä
minquasit pitävät onnensa suojelijattarena. Kaisan takia on minuakin
kohdeltu kuin ruhtinatarta.
Erkki ei ollut malttanut keskeyttää rakastetun tytön kertomusta
mainitsemalla niistä vaaroista, jotka heitä uhkasivat. Hän piti
kuitenkin silmänsä ja korvansa valppaina siltä varalta että jotakin
outoa tapahtuisi.
Silloin hän äkkiä huomasi verhon liikahtavan ja intiaanin varovasti
työntävän päätään sen alitse sisään. Tekemättä asiasta suurempaa ääntä
tarttui Erkki punanahkaa niskasta kiinni, veti hänet sisään ja ravisti
lujasti. Intiaani hätääntyi, sillä hän ei ollut odottanut tällaista
vastarintaa. Erkin kovissa kourissa hän tunnusti, että tarkoituksena
oli ryöstää nainen ja viedä valkoiselle, joka jakeli vampunia ja lupasi
tuliluikun.
Erkki raivostui tästä konnantyöstä. Vetäen intiaania mukanaan hän
riensi kauppapaikalle ja huusi: -- Missä on se valkoinen mies, joka
punaisten kestiystävyyttä häpäisee ja tahtoo ryöstää valkoisen tytön?
Gustaf kalpeni nähdessään vihamiehensä, jonka läsnäoloa hän ei ollut
osannut aavistaakaan. Hän tiesi, että nyt oli leikki kaukana. Hän
käsitti, että hänen oli toimittava nopeasti, nyt kun kentällä oli
enimmäkseen hänen kannattajiaan ja toiset olivat vielä ottamassa kylmää
kylpyään.
Hän ryntäsi röyhkeästi esiin. -- Miten lienetkin tänne tullut, hän
huusi, -- et ainakaan täältä elävänä pääse.
Hän tempasi puukkonsa ja huutaen hollantilaista ja Klasia avukseen
hyökkäsi Erkkiä kohti. Tämä oli valmis torjumaan, ja laajalle alalle
ulottuva temmellys alkoi valkoisten kesken punaisten suuren nuotion
äärellä. Päihtyneet punanahat jäivät tätä ihmetellen katsomaan.
Erkki olisi helposti voittanut Gustafin tahi kenen tahansa
vastustajistaan yksinään, mutta kolmessa oli sentään hänellekin
liiaksi. Gustaf sai sitä paitsi intiaanit pysymään erossa huutamalla
heille, että tämä mies oli muka ruton tuoja. Nekin punanahat, jotka
olivat kylmästä kylvystä tulleet ja selvenneet, elivät epätietoisia
siitä, miten heidän tulisi menetellä. Odottaessaan poppanaista, jota
he sanoivat ruton tappajaksi, he vain estivät päihtyneitä miehiä
lähestymästä taistelevia.
Martti ja Luukas olivat kaiken aikaa korkealta tähystyspaikaltaan
seuranneet tapahtumain kehitystä.
Nyt he näkivät Erkin vaaran.
Martti hyppäsi alas puusta ja sanoi Luukkaalle:
-- Minä riennän Erkkiä auttamaan. Pidä sinä täällä vahtia ja toimi sen
mukaan miten näet asiain vaativan.
Kun Martti Marttinen laskeutui jyrkännettä alas, tuli hän sellaisella
vauhdilla, että lennähti kuin pilvistä taistelevien keskelle. Tämä
herätti suurta hämmästystä intiaanien keskuudessa ja vavahtivat siitä
Erkin vastustajatkin.
Kun Martti tarttui Gustafia ja Klasia hartioista kiinni, oli heiltä
tarmo poissa. Mutta hollantilainen, nähtyään joutuvansa alakynteen,
heittäytyi syrjään. Hän tempasi pyssynsä ja aikoi sen avulla muuttaa
tilanteen. Läsnäolevista, joiden silmät olivat tähdätyt pilvistä
ilmestyneeseen voimamieheen, ei kukaan kiinnittänyt riittävästi
huomiota hollantilaisen aikeisiin. Mies ojensi jo pyssynsä ja tähtäsi
Marttia.
Silloin kuului kuin ukkosen pamahdus ylhäältä.
Luukas ohjasi tarkalla kädellään kohtaloa, ja hollantilainen kaatui
kuoliaana maahan.
Nyt oli asia intiaaneille selvä; valkoinen, taivaasta laskeutunut
ilmestys tuhosi salaman avulla vastustajansa. Ja yliluonnolliselta
olennolta näytti Marttikin, kun hän nyt vihastuneena kohotti
Gustafia toisella ja Klasia toisella kädellä maasta ylös ja näytteli
heitä intiaaniyhteiskunnalle. Nuotion valtava loimu valaisi hänen
voimakaspiirteisiä kasvojaan.
Erkki ratkaisi lopullisesti tilanteen. Hän lausui kovalla äänellä:
-- Minquasit, katsokaa mitä rahoja olette saaneet tavarasta, jota
olette myyneet. Vampuni, jolla hän on maksanut, ei ole oikeata. Se on
väärennettyä.
Intiaaneilla oli syvälle juurtunut käsitys siitä, että epärehellisyys
kaupanteossa oli kauheimpia rikoksia. Kun heidän epäluulonsa nyt
oli herännyt, riensivät he tarkastamaan rahojansa. Martti hellitti
silloin otteensa miehistä. Hän huomasi, että näille tulee toisenlainen
tilinteko. Raivostuneina ryntäsivätkin intiaanit miesten kimppuun,
jotka koettivat peräytyä solaa kohti. Klas ehti temmata piilopaikasta
jälellä olevan väkijuoma-astian, jota hän kohotti ilmaan ja huusi:
-- Joka puolustaa meitä, sille annetaan tulijuomaa.
Silloin sekaantui kahakkaan itse Svanahäntä.
Hän oli käynyt tarkastamassa ne vampunirahat, joilla mies oli ostanut
häneltä tuhat majavannahkaa, ja huomannut ne vääriksi. Hän tuli
joukkoineen ja päättävästi sulki solan ennenkuin väärän rahan kauppiaat
ehtivät paeta.
Intiaanipäällikkö lähestyi Gustafia ja Klasia, jotka askel askeleelta
perääntyivät. Nuotion loimu ei tänne vaikuttanut, mutta kuun valo
näytti, että Svanahännän sotakirves oli kohotettuna. Viina-astia oli
jäänyt syrjään, samoin ahdistettujen pyssyt, joita he eivät nyt voineet
käyttää. Heillä ei ollut nyt yhtään puoltajaa, sillä viinanhimoiset
saivat astian ilman heidän lupaansa ja siirtyivät saaliineen pois.
-- Te olette meitä pettäneet, kuului Svanahännän tuomio. -- Te
olette ensin juottaneet tulijuomaa ja sitten väärän rahan petoksella
ryöstäneet meiltä nahkavarastot. Sellaisen petoksen palkka on kuolema.
Kostajat lähestyivät kirveineen vääjäämättöminä. Gustaf ja Klas
työntyivät kallionseinää vasten, jota kauemmas ei voinut peräytyä.
Nähtyään paon mahdottomaksi, ryntäsivät miehet ahdistajiaan vastaan
toivottomina yrittäen pimeässä puikahtaa läpi.
Syntyi käsirysy. Intiaanien tomahawkit heiluivat ilmassa.
Korkealta paikaltaan huomasi Luukas ensimmäisenä, että kun Svanahäntä
palasi isolle nuotiolle, oli hänen vyöllään päänahka, jonka punaisista
hiuksista tippui verta. Eräällä toisella intiaanilla hän näki toisen
päänahan.
Sitten komensi Svanahäntä miehensä hakemaan väärillä rahoilla ostetut
nahat yhteiseen varastoon.
Myös Luukas laskeutui puusta. Yhdessä valkoiset miehet kävelivät nyt
keskimmäiseen aitaukseen, missä Kaisa Väinämö esitti nämä henkilöt
parhaimmiksi ystävikseen.
* * * * *
Seuraavana aamuna miehet lähtivät paluumatkalle.
Svanahäntä oli asettunut heidän kanssaan keskusteluun ja sopinut siitä,
että jos he oikealla, hyväksytyllä vampunilla maksavat nahkojen hinnan,
saavat he ne omikseen. Tarjous oli erinomainen, ja kun onneksi Helme
oli juuri hakenut oikeata vampunia Uudesta Amsterdamista, niin Erkki
lupasi muutaman päivän perästä palata ja suorittaa vaaditun hinnan.
Naiset jäivät vielä intiaanileiriin, mutta Erkki ja Martti sopivat
Kaisan kanssa, että molemmin puolin koetettaisiin tehdä mahdolliseksi
heidänkin paluunsa Erkin ja Helmeen mukana lähimmässä tulevaisuudessa.