Muutamia vuosia edellämainittujen tapausten jälkeen ulottuivat
metsäsuomalaisten uutisasutukset Naamanjoelta Finland, Upland y.m.
siirtolain kautta nykyisen Philadelphian seuduille saakka. Ennen
englantilaisten tuloa oli siellä vain muutamia muita asukkaita.
Suomalaiset elivät alussa aivan samanlaista elämää kuin ennen vanhassa
maassa. Metsät hävisivät heidän tieltään ja sijaan tuli viljelyksiä,
jotka antoivat tuloja ja lisäsivät hyvinvointia.
Kertomuksessamme mainitut henkilöt edistyivät ja vaurastuivat
uutisasunnoillaan.
Naaman joen alimman kosken rannalla on Räsälä, Olli Räsäsen koti.
Koskeen on tehty mylly, jossa jauhatetaan Suomi-siirtolan viljat.
Läheisenä naapurina on edelleen intiaanipäällikkö "Noamanen", Ollin
hyvä tuttava.
Olli Räsänen ei ole enää naimaton.
Hän oli kauan ja sitkeästi halunnut puolisokseen Martti Marttisen
sisarta Reetaa. Kosia hän ei uskaltanut niin kauan kuin Reetan toiveet
olivat Erkki Mulikassa. Avuliaisuudella ja rehellisellä käytöksellään
hän ensin saavutti Reetan luottamuksen.
Kun Martti ja Erkki sekä vihdoin myös Stina ja Kaisa palasivat
intiaanien luota, näki Reeta, että Erkin ja Stinan vieroittaminen
toisistaan oli mahdoton. Sitä vakuutti Kaisakin, jonka noitakeinot
eivät Erkkiin yhtään tehonneet. Näin tottui Reeta tyytymään Olliin ja
antamaan arvoa hänen uskollisuudelleen.
Olli ja Reeta vihittiin Hammaslahdessa, Martti Marttisen uudessa
kodissa, joka oli vain noin parin mailin päässä Printzin Hovista,
uudesta hallituspaikasta. Vihkiäiset toimitettiin kuvernöörin tyttären
Armgardin hoivin.
Siinä tilaisuudessa Armgard Printz valitsi itselleen puolisoksi
Ruotsista äsken saapuneen luutnantin, Johan Papegoijan. Kuvernööri
oli ensin jyrkästi tätä vastaan, mutta kun Armgard oli tottunut
pienemmissäkin asioissa saamaan tahtonsa läpi, osasi hän murtaa isänsä
vastarinnan tässä, hänelle itselleen niin tärkeässä asiassa. Ennen
pitkää sai Reeta olla auttamassa kuvernöörin tyttären häissä, jotka
vietettiin Printzin Hovissa sangen suurenmoisesti.
Räsälän isäntä ja emäntä olivat toimellisia molemmat. Pellot
laajenivat ja viljaa kertyi aittaan. Myöskin karja lisääntyi ja tuli
monipuolisemmaksi. Savolaisen talon hyvinvointia kuvaa talon emännän
lihavuus. Räsälä pääsi siinä suhteessa ensimmäisten joukkoon. Reetan
kävellessä ison tuvan vahvat lattiapalkit notkuivat.
Räsälästä Hammaslahteen käy tie Marjetan Kärjen kautta. Siinä
pienessä asunnossa elää Kaisa Väinämö lastensa kanssa. Se on hänen
kotinsa, mutta verrattain harvoin hän on kotona. Syytteet noituudesta
häntä vastaan raukesivat, kun tuli selväksi, ettei hän ollut
ketään vahingoittanut. Kaisa itse karttoi turvautumista vanhoihin
loitsulukuihin. Neuvoja moninaisissa taudeissa y.m. hän edelleenkin
antoi. Toisten mielestä niihin sisältyi noituutta, toisten mielestä ne
tähtäsivät luonnonparannukseen. Kaisa ei nyt enää kulkenut kerjuulla.
Oma pelto antoi vähän, eikä hän paljoa tarvinnutkaan kahden lapsensa
kanssa. Mulikan ja Marttisen talot olivat hänelle kuin toinen koti.
Ja erityinen arvoasema hänellä oli minquas-intiaanien luona. Heidän
päällikkönsä Svanahäntä kävi häneltä usein kysymässä neuvoa. Ja
monesti hänet vietiin heidän luokseen, kun oli joku vaikeampi pulma
ratkaistavana. Ainoastaan siksi, että Kaisa lupasi olla aina aulis
auttamaan, vapautettiin pikku Marjetta ja luovutettiin äidin hoitoon.
Joka kerran toi Kaisa intiaanien luota lahjoina majavan y.m. nahkoja,
joista hän myydessä sai hyvät rahat.
Hammaslahteen kohosi komea rakennus, komeampi kuin kenenkään muun
uutisasukkaan. Martti Marttinen olikin edelleen suomalaisten
uutisasukkaiden ruhtinaan maineessa ja asemassa. Sitä sai joskus itse
kuvernööri Printz kokea, kun hän itsepäisyydessään sattui päättämään
tai tekemään jotain, joka Martti Marttisen mielestä ei ollut oikein.
Myöskin tulivat Hammaslahden pellot ennen pitkää kuuluisiksi. Ei
missään kylvetty niin paljon viljaa tai saatu niin runsasta satoa kuin
siellä. Martti laajensikin alueitaan aina Kalkkunakärkeen saakka.
Myös Martilla oli onni nähdä perheensä varttuvan ja lisääntyvän.
Leena oli taitava talonemäntä sekä vierasvarainen ja kohtelias niille
lukuisille vieraille, joita tässä vaurastuneessa talossa kävi. Pikku
Martti kasvoi voimakkaaksi nuorukaiseksi. Amerikassa syntyi hänelle
veljiä Matti, Antti ja Lassi.
Erkki Mulikka ei voinut enää olla yhtä jokapäiväinen vieras Martti
Marttisen kotona kuin ennen aikaan. Hän oli hylännyt pienen
asumuksensa Suomi-siirtolassa ja siirtynyt väljemmille tiloille. Se
mäki Delaware-joen toisella puolen, johon hän ihastui ensimmäisellä
matkallaan Uuteen Amsterdamiin, oli hänen mieleensä yhtä syvälle
syöpynyt kuin Viinajoki Matti Tossavaisen mieleen. Sinne hän ryhtyi
rakentamaan itselleen tupaa ja laittoi sen heti sellaiseksi, että
siihen sopi suurempikin perhe.
Gustafin kuolema selvitti ne vaikeudet, joita oli ollut hänen ja
Stinan avioliiton tiellä. Heillä itsellään ei ollut sen jälkeen mitään
pelättävää. Stinan isä ja äiti eivät enää vastustaneet, kun näkivät,
että tyttären päätä ei millään voida Erkistä kääntää pois ja kun
heidän täytyi tunnustaa, että Erkki Mulikka oli siirtokunnan kaikkein
parhaimpia nuoria miehiä.
Kuvernöörin viha lauhtui heti sen jälkeen kun Erkki kävi Helmeen
kanssa suhteellisesti pienellä vampuni-määrällä ostamassa minquaseilta
suuret kasat majavannahkoja, jommoisia siinä siirtokunnassa ei vielä
oltu nähty. Kuvernööri huomasi, että Erkki, samoin kuin Helme, oli
vastaisissakin kaupoissa intiaanien kanssa korvaamaton henkilö.
Kuvernöörin tytär oli Erkin ja Stinan avioliiton puolella siitä
hetkestä alkaen, jolloin hänen suojattinsa, Reeta, luovutti Erkin
ja valitsi Olli Räsäsen. Kaikkien epäilysten poistamiseksi saapui
ensimmäisessä Ruotsista tulleessa laivassa komentaja Ridderin hankkima
todistus vanhan kuulutuksen mitättömäksi julistamisesta. Nyt ei ollut
enää mitään muodollisiakaan esteitä, joten häät vietettiin pian.
Kun Mulikkamäki valmistui, siirtyi pariskunta Hammaslahdelta sinne.
Erkki ja Stina pyysivät, että vanhat Dalbot muuttaisivat Mulikkamäelle
heidän luokseen, kun siellä oli runsaasti tilaa, mutta vanhukset eivät
siihen taipuneet. Hekin halusivat oman uutisasutuksensa ja valitsivat
täksi paikan suomalaisten Takamaalta, osoittaen myös siten, että vanhat
rotuvihat olivat hälvenneet.
-- Tässä maassa ei saa olla väliä sillä onko ruotsalainen, suomalainen,
hollantilainen vai englantilainen. Kaikki ovat tänne tullessaan yhtä
vieraita, mutta maa on yhtä avoin heille kaikille ja heistä itsestään
riippuu, miten he edistyvät.
Tämä oli vanhan Dalbon mielipide. Ei koskaan kuultu hänen enää
suomalaista halventavan.
Sinne Takamaahan, jossa aikoinaan oli vain Piikin ja Luukkaan Sauna,
syntyi useita suomalaisia farmitaloja. Pietari Kokkinen laittoi, kuten
oli luvannut, talonsa siihen mäelle, jonka juurella oli edellämainittu
Sauna. Kokkinen lisäsi asumustaan vuosi vuodelta. Hänen perheensä
kasvoi suureksi. Kokkisen pojat ja tytöt olivat yhtä teräviä ja
sukkelasanaisia kuin isäkin. Lapsista oli Lassi vanhassa maassa
syntynyt. Amerikassa syntyivät Otto Ernst, Peter, Maunu, Erkki, Juho ja
Kaaperi sekä neljä tyttöä, joista yhden nimi oli Riita.
Lähelle siihen asettui Pietari Rambokin, viljeli maata voimakkaasti
ja laittoi perheelleen hyvän talon. Myös hän meni naimisiin. Sukua
jatkamaan syntyi ikäjärjestyksessä neljä vankkaa poikaa: Pietari,
Gunnar, Antti ja Juho.
Maunu Klinga oli useita vuosia Takamaan ihastunut asukas. Heti Uuden
Göteporin ja Printzin Hovin valmistuttua suunnitteli kuvernööri
lupauksensa mukaan uusia varustuspaikkoja. Sellaisia tehtiin Tornio,
Vasa ja muutamia muita. Huomattavin oli Korsholman linnoitus, jonka
päälliköksi asettui Klinga.
Se linnoitus oli perustettu enemmän kaupankäyntiä kuin sotatarkoituksia
varten. Siinä tehtiin Klingan johdolla monet suuret turkiskaupat.
Kateellisina hollantilaiset vihasivat tätä linnoitusta enemmän kuin
mitään muuta. Hekin rakensivat samoille tienoille ja samaa tarkoitusta
varten toisen pienen linnoituksen Bevesreden.
Ajan ollen sijoittui myös Sven Gunnerson Skute, kuvernöörin apulainen,
seutukunnalle ja tuli laajan suvun kantaisäksi.
* * * * *
Eräänä syksypäivänä oli metsästäjiä kokoontunut Pietari Kokkisen
tupaan Schuylkill-joelle. He olivat kaikki peräisin Vermlannin
suomalaismetsistä.
Täällä oli heillä uutisasutukset ja hyvä toimeentulo. Joskus he
kokoontuivat yhteen vanhoja muistoja uudistamaan.
Onnistuneen metsästyksen jälkeen siirtyivät he Luukkaan ja Piikin
asunnolle, Saunalle, minkä edustalla olevalle nurmikolle he istuivat
levähtämään ja katselivat virran tyyntä kulkua.
Martti Marttisen ajatukset kantautuivat vanhaan maahan:
-- Nämä vedet soluvat suureen valtamereen. Sen meren takana on maa,
missä oli lapsuutemme koti. Kovat olivat siellä kokemuksemme ja ankaraa
elämä. Täällä on toista, täällä on helpompaa. Siitä huolimatta nuo
entiset asuinpaikat eivät mielestä hälvene.
-- Siellä ovat minunkin vanhempani, veljeni ja sisareni, muisteli Erkki
Mulikka.
-- Mutta jos valita pitäisi entisen ja nykyisen välillä, kaikesta
kaipuusta huolimatta en ikinä entistä ottaisi takaisin.
-- Ihmisen elämä on pyrkimistä eteenpäin, vakuutti Pietari Rambo. --
Eteenpäin olemme täällä päässeet, ja, mikäli näyttää, ei täällä ole
vanhan maan esteitä tuon edistymisen tiellä. Täällä luonto näyttää
ihmistä auttavan, siellä se sen sijaan pani vastaan.
-- Polttivat siellä vanhassa maassa minun vaivalla kasvattamani viljan,
muisteli Pietari Kokkinen. -- Kipeästi se silloin koski, kun nälkä
ahdisti. Täällä en itke niin pieniä asioita. Nyt voisin voudille
kevyesti lahjoittaa suurempia määriä.
-- Paljon olemme kokeneet, paljon oppineet uusissa oloissa. Luulen,
että se on meitä suuresti nostanut, se vasta on meistä tehnyt
vapaudentuntoisia ihmisiä. Orjan merkki on otsastamme hävinnyt.
Luukas lausui tämän ja otti kanteleensa, jonka säestyksellä lauloi
ilta-auringon kullatessa Schuylkill-joen pintaa:
"Paistavi Jumalan päivä
Muuallakin maailmassa
Ei isosi ikkunoilla,
Veikkosi veräjän suulla,
Myös on marjoja mäellä,
Ahomailla mansikoita
Ilmassa etempänäki,
Ei aina ison ahoilla,
Veikon viertokankahilla."