Israel Helme, siirtokunnan tuleva kaupanhoitaja, ei päässytkään
kauppamatkalleen Uuteen Amsterdamiin niin pian kuin oli alussa
suunnitellut. Myöskään ei hän saanut seuralaisekseen Luukasta, joka
kuvernöörin tulojuhlan jälkeen oli kadonnut jäljettömiin. Sen sijaan
tuli mukaan taloudenhoitaja Henrik Huygen, hollantilaissyntyinen,
joka siirtokunnan alusta saakka oli ollut yhtiön palveluksessa.
Hollanninkielen hyvänä taitajana ja rehellisenä miehenä soveltui hän
erinomaisesti kauppa-asioissa käytettäväksi.
Lähetit matkustivat laivalla kiertäen Kap Mayn sekä pyrkien sieltä
kohti Long Islandia.
Muutamien päivien jälkeen he olivat perillä ja sijoittivat laivansa
kallioiden kupeelle tuulen suojaan. Vaikkakin Uusien Alankomaitten
kuvernööri William Kieft oli pannut vastalauseensa ruotsalaisten
asettumista vastaan Eteläjoelle (Delawarelle), otti hän kuvernööri
Printzin kauppalähetit vastaan varsin kohteliaasti ja lupasi auttaa
heidän hankkeitaan parhaansa mukaan.
Siirtokunta oli pääasiassa kauppiaita, jotka olivat kateellisia
toisilleen. Kahden varsinaisen puolueen, "Pitkien piippujen" ja
"Lyhyiden piippujen" ohella ajoi mahtava aatelismies Killian van
Rensselaer omaa politiikkaansa, uhmaten myös hallituksen edustajaa.
Tällä aatelismiehellä oli oma laivastonsa, oma suuri palvelijajoukkonsa
sekä omat maa-alueensa, Osittain oli hän ne linnoittanutkin ja vaati
niiden riippumattomuuden tunnustamista. Killian van Rensselaer
harjoitti omassa nimessään laajaa kauppaa myös intiaanien kanssa ja
hänen edustajansa kävivät kaukaisilla intiaaniseuduilla, myöskin
Eteläjoen takamailla. Ruotsalaiset olivat haluttuja kauppatuttavia,
sillä heillä oli maksuksi luovuttaa paitsi harvinaisia turkiksia,
kuten majavannahkoja, joiden saanti ei missään ollut niin helppoa kuin
Delawarella, myöskin metallia. Ruotsalaiset olivat panneet alulle
kaivostyön Brandywinen latvoilla ja niiden takana ja sitä varten oli
Ruotsista tuotu suomalaisia kaivostyömiehiä. Kaivostyö ei kuitenkaan
vielä tuottanut. Mutta ruotsalaisilla oli kaupankäyntiä varten
Ruotsista tuotua metallia.
Huygenillä ja Helmeellä oli myöskin, paitsi kauppa-asioita, eräs
siirtokuntia koskeva selvittely. Uuden Ruotsin siirtokunnasta oli
aikojen kuluessa karannut joitakin siirtolaisia, jotka olivat olleet
yhtiön töissä. Nämä olivat yhtiöltä ottaneet laskuun elintarpeita
y.m., ja kun velka oli kasvanut suuremmaksi kuin mitä siirtolaiset
katsoivat sopivaksi työllään maksaa, karkasivat he hollantilaisten
puolelle. Heidän joukossaan oli hollantilaisia, ruotsalaisia ja
suomalaisia. Uusien Alankomaitten kuvernöörillä ei suinkaan ollut
syytä asettua näitä karkureita puoltamaan. Sehän olisi saanut
aikaan sen, että Uudessa Ruotsissa käytiin suojelemaan niitä,
jotka karkasivat hollantilaisten puolelta. Kuvernööri Kieft näin
ollen salli ruotsalaisten viranomaisten etsiä karkureita ja tehdä
heistä ilmoituksia. Etsimistyötä varten hän antoi heille erityisen
suojeluskunnan.
Helme pani etsittävien luetteloon myös Erkki Mulikan nimen sekä
tuntomerkit, koska häntä ei löytynyt siirtokunnasta. Myös muita
etsittäviä oli poissa. Niistä eivät viranomaiset voineet muuta sanoa,
kuin että ne mahdollisesti ovat Killian-herran alueella, jolleivät ole
jatkaneet pakomatkaansa pohjoisessa olevien englantilaisten luo.
Myös Killian-herran oma etu vaati ruotsalaisten karkurien
luovuttamista, sillä näin oli hänellä toivo saada takaisin ne karkurit,
jotka hänen luotaan piiloutuisivat ruotsalaisten suojaan. Paitsi sitä
hän halusi säilyttää kauppaystävyyden ruotsalaisten kanssa, jotka
vallitsivat tärkeitä majavannahkamarkkinoita. Helme oli käyttänyt
aikaansa uutterasti Erkki Mulikan tiedusteluun. Hän oli asiasta
joutunut puheikkain myös sen satamatyömiehen kanssa, joka oli ollut
Erkin työtoverina katoamispäivänä. Miehen selityksistä päättäen oli
kadonnut mies varmasti Erkki. Kuitenkaan ei Helme jaksanut uskoa
tapaturmaista hukkumista. Jo punatukkaisen vihamiehen läsnäolo pani
hänen epäilemään muuta. Jos Erkki on löydettävissä, löydetään hänet
ehkä van Rensselaerin alueelta tai hänen miestensä joukosta.
Sen vuoksi hän tahtoi päästä tuon mahtavan miehen "valtakuntaan". Hän
liitti karkurien etsimiseen kauppa-asiat, ja niin kuljetettiin häntä ja
Huygenia suojeluskunnan turvin Killian-herran alueilla. Myöskin vietiin
heidät Rensselaersteënin pikku linnoitukseen. Ruokatunnin alkaessa
saivat he katsoa miehiä, jotka tulivat, työstä yhteiselle aterialle.
Erkki Mulikkaa ei niissä näkynyt.
-- Onko tässä kaikki väki mitä saarella on, vai onko sitä muualla?
kysyi Helme linnoituksen päälliköltä Nicholas Koornilta.
-- Kaikki ovat, vakuutti Koorn, -- paitsi ne, jotka ovat
kauppa-asioilla pitempien matkojen päässä. On meillä parhaillaan m.m.
ruotsalaisia Fort Nassausta käsin tekemässä kauppaa minquas-intiaanien
kanssa, mutta ne ovat meidän vakinaisessa palveluksessamme eikä heidän
nimiään ole teidän listassanne.
-- Onko teillä nyt tai onko ollut tämännimistä? kysyi Helme osoittaen
Erkki Mulikan nimeä sekä katsoen tiukasti hollantilaiseen.
-- En tiedä, kierteli Nicholas Koorn.
Tämä epäröiminen ärsytti Helmettä. Hän päätti uskaltaa.
-- Minäpä tiedän, että teillä on ollut, sanoi hän jyrkästi ja mainitsi
Erkin katoamispäivän. -- Siitä ajasta lähtien te olette täällä
salanneet ja väkisin pitäneet miestä, joka ei teille kuulu ja joka ei
tahdo teitä palvella. Etsikää pian mies käsiin.
Päällikkö Koorn näytti jonkun verran hämmentyvän.
-- En todellakaan tiedä, sopersi hän. -- Nimethän eivät täällä mitään
merkitse.
-- Tiedän, että eräs nimi merkitsee täällä muita enemmän, jyrisi Helme.
-- Se on sinun isäntäsi nimi. Mutta tässä sinä olet toiminut isäntäsi
selän takana. Ilmoita vänkkäilemättä, missä sinulla on vielä miehiä,
jotka eivät ole tässä ryhmässä.
Helme oli tehnyt keksinnön, jota hän nopeasti päätti käyttää hyväkseen.
Intiaanirahaa, vampunia, vaihtaessaan hän oli Uudessa Amsterdamissa
huomannut, että sitä oli myös väärennettyä, simpukan kuorista tehtyä,
kun oikeiden helmien täytyi olla puristettuja määrättyjen kalain
suomuista. Nyt hän näki Karhusaaren rannalla isot kasat särettyjä
simpukankuoria. Tuo väärennetyn rahan paja oli siis täällä. Ja
kuitenkin juuri Killian-herra oli kaupanteossa muistuttanut väärän
rahan olemassaolosta ja valittanut, että se tekee suurta häiriötä
liikkeessä.
Kun Koorn vielä epäili ja tahtoi vetäytyä kuulustelusta pois, otti
Helme taskustaan muutamia väärennettyjä helmiä, joita oli saanut, piti
niitä Koornin silmien edessä ja sanoi:
-- Tunnetkos näitä? Tiedätkös niiden valmistuspaikan? Minä sen tiedän
ja sinä sen tiedät, mutta sinun herrasi ei ole siitä tietänyt. Sinä
harjoitat täällä omaan laskuusi teollisuutta, joka ei ole oikein
kunniallista. Näin häpäiset myös herrasi nimeä. Ja tietysti sinulla on
sitä varten työläisjoukko, jota et henno näyttää. Jos tahdot pelastaa
nahkasi oman isäntäsi vihalta, ilmoita heti, missä nuo miehet ovat ja
milloin he saapuvat, jotta saan heidät nähdä?
Nyt oli Nicholas Koorn voitettu. Muita hän ei pelännyt kuin omaa
herraansa, ja nyt oli Killian-herran viha uhkaamassa.
Hän tunnusti, että miehet soutavat illalla lastin simpukankuoria saaren
rantaan.
Helmeellä ja Huygenillä olisi ollut muuta toimittamista, mutta he eivät
katsoneet voivansa poistua ennenkuin tämä asia oli loppuun hoidettu. He
pitivät myös luonaan sotilasvartijat.
Oli jo pimeä ilta, kun rantaan saapui pitkä vene, jossa oli useampia
pareja soutajia. Helme ja Huygen olivat rannalla. Lastina veneessä oli
iso kasa simpukankuoria. Omituisinta oli, että jokainen soutaja oli
kahlehdittu airoonsa, aivan kuin orjat merirosvolaivoissa.
Nicholas Koorn oli sangen häpeissään ja tuli selittämään, että ilman
tätä varovaisuustoimenpidettä miehet karkaisivat.
-- Herra on antanut suostumuksensa tähän, hän lausui puolustuksekseen.
-- Me emme halua sekaantua sinun ja herrasi välisiin asioihin, sanoi
Helme. -- Ne eivät meitä liikuta. Tee tili toimistasi hänen kanssaan.
Mutta omamme me tahdomme saada.
Helme huomasi Erkin, jota juuri irroitettiin airosta.
-- Tuo kuuluu meille, huusi hän.
Helme riensi Erkin luo, komensi Koornin miehet hänestä pois ja käski
Erkin mennä purteen.
-- Nyt olemme valmiit lähtemään.
Koorn katsoi tätä kuin halvauksen saaneena. Hän oli kuitenkin siitä
hyvillään, etteivät nämä tahtoneet huonontaa hänen välejään ankaran
isännän kanssa.