Maunu Klinga oli miehineen kiirehtinyt Uuden Göteporin sekä Printzin
Hovin rakentamista Tenakonk-saarella. Kesä oli kuuma, joten miehet
tottumattomina ilmanalaan saivat monta hikeä pusertaa. Kuitenkin
ne, jotka olivat olleet myös Helsingborgia rakentamassa, kehuivat
työntekoa Tenakonk-saarella mieluisammaksi. Täällä ei ollut niitä isoja
purevia itikoita, jotka tekivät olon joen toisella puolella aivan
sietämättömäksi.
Sekä linnoitus että kuvernöörin hallintorakennus tehtiin vahvoista
hirsistä. Osa tarvittavista puista otettiin saarella olevasta suosta,
johon oli aikoinaan suuri metsä painunut ja siellä hyvin säilynyt.
Hallintorakennus, Printzin Hovi, oli koetettu ensin saada valmiiksi,
jotta kuvernööri pääsisi perheineen muuttamaan sinne. Suuressa
asuinrakennuksessa oli kuvernöörillä useita tilavia huoneita. Sitä
paitsi oli suuria saleja virastohuoneiksi. Valmiina oli myös muita
välttämättömiä rakennuksia. Monet rakennukset sotilaita, alempaa
virkakuntaa y.m. varten olivat kuitenkin vasta tekeillä ja valmistuivat
hitaammin. Tännekin oli, pikemmin tavan mukaan kuin tarpeen
vaatimuksesta, rakennettu vankila, jonka ensimmäisiksi asukkaiksi
siirrettiin siirtokunnan ainoat vangit, Stina Dalbo ja Kaisa Väinämö.
Sen jälkeen kun tuomio oli langetettu, odotti Stina joka päivä milloin
hänet viedään mestauslavalle. Aamulla ylös noustessa oli aina hänen
mielessään, että tämä lienee viimeinen päivä. Kun hänet siirrettiin
Tenakonkille, päätti hän, että nyt viedään viimeiselle matkalle.
Henkinen kidutus vaikutti häneen niin, että hän oli vain varjo
entisestä. Eräänä päivänä tuli kuvernöörin lähettämä sotilas vankilaan.
Stina koetti nousta seisomaan. Hänen polvensa vapisivat.
-- Älä pelkää, sanoi sotilas. -- Minä tuon hyviä tietoja. Paremmat
päivät sinua odottavat. Kuvernööri on lähettänyt minut ilmoittamaan,
että hän tietää sinun ja Erkki Mulikan olevan viattomia, sillä
murhatuksi luultu henkilö on löydetty. Kuvernööri tahtoo antaa
hyvitystä kärsimyksiesi johdosta. Tästä vankilasta saat kävellä
morsiamena vihkiäisiisi ja kuvernööri itse pitää häät mitä loistavimmat.
Stina kuultuaan, että Gustaf oli löytynyt, huudahti riemusta. Ilon
kyyneleet valuivat silmistä ja hän kiitti Jumalaa. Vasta sitten kun
sanantuoja oli mennyt hän alkoi miettiä tiedonannon toista puolta.
Vankilastako suoraan vihille? Kuinka oli kaikki voinut tapahtua?
Tietysti niin, että Erkki, tuo rakas, kelpo Erkki, oli löytänyt
Gustafin, tuonut hänet kuvernöörin eteen ja paljastanut katalan juonen.
Kuvernööri oli tietysti pannut Gustafin lujille, ehkäpä rangaissutkin
häntä. Ja palkinnoksi Erkille hänen reippaudestaan kuvernööri tahtoi
nyt järjestää häät. Voi, jospa aika nopeasti rientäisi!
Kuvernöörin tytär, joka oli itse tullut muuttotavaroiden mukana uutta
kotia panemaan kuntoon, oli Martti Marttisen mukana lähettänyt Reetalle
sanan ja pyytänyt häntä avustamaan.
-- Nyt on sinullakin moninkertainen syy iloita, sanoi Armgard Printz
suojatilleen. -- Minä itse valmistan häitä Stina Dalbolle. Pian ei
sinulla ole hänestä mitään vaaraa. Kun Erkkisi saapuu näille main, olet
sinä hänen ainoansa. Kaikki riippuu silloin vain sinusta. Tietysti sinä
ymmärrät tehtäväsi.
Ehdittiin vihdoin niin pitkälle, että kuvernööri Johan Printzin laiva
saapui Uuden Göteporin rantaan muuttaen siirtokunnan hallituksen
Christinasta Printzin Hoviin. Tapahtuman merkityksen vuoksi
suoritettiin siirtyminen laivasta juhlakulkueessa. Ensin lähtivät
laivasta airuet keskiaikaisiin pukuihin puettuina ja soittaen pitkillä
torvillaan. Kuvernööri itse astui mahtavana soittajien jälestä,
peitsillä varustetun sotilaskunniavartioston ympäröimänä. Hänen
jälessään tulivat hänen apulaisensa Sven Skute ja ryhmä sotilaita.
Saattueessa oli aatelisnuorukaisilla ja siirtokunnan virkakunnalla oma
osastonsa.
Lämmin kesäpäivä pusersi hien lihavan kuvernöörin kasvoilta
hänen kävellessään puhkuvana mäkeä ylös sille paikalle, mihin
hallintorakennus oli hänen tahdostaan kohonnut. Portilla oli
juhlasaattoa vastaanottamassa rakennuttaja Maunu Klinga työläisten sekä
muutamien sotilasten kera, jotka olivat hänen komennossaan. Klinga
antoi kuvernöörille juhlallisesti uusien rakennuksien avaimet, jotka
Printz kiinnitti renkaaseen vyöllensä.
Juhlakulkue marssi ensin väliaikaiseen kirkkoon, jossa pastori
Campanius tervehti siirtokunnan päämiestä tervetulleeksi uuteen
hallintopaikkaan sekä rukoili Jumalan siunausta aloitettavalle työlle.
Kuvernööri polvistui alttarin ääreen, missä pastori, pannen kätensä
hänen päänsä päälle, siunasi häntä.
Tämän jälkeen marssi juhlakulkue itse hallintorakennukseen, jonka
portailla oli kuvernöörin tytär palvelija- ja apulaisjoukkoineen sitä
ottamassa vastaan. Torvensoittajat kääntyivät yleisöä kohti, jota
oli laajalti kokoontunut, ja puhalsivat torviinsa. Yleisön joukossa
näkyi myös intiaaneja, jotka uteliaina seurasivat tätä juhlallista
toimitusta. Punanahkoja oli saapunut aina kaukaa Takamaalta asti, myös
sellaisia, jotka eivät olleet ennen valkoisia nähneet.
Kun luutnantti Klinga juhlan kunniaksi antoi uudesta linnoituksesta
ampua muutamia tykinlaukauksia, säikähtivät intiaanit pahanpäiväisesti
ja lankesivat maahan.
-- Valkoisten Manitou puhuu kovalla äänellä, sanoivat he toisilleen.
Illalla alkoivat ne suuret pidot, jotka kuvernööri oli aikaisemmin
luvannut. Tätä varten oli harvinaisia ruokia ja juomia ostettu entisten
lisäksi englantilaisilta, jotka Virginiasta olivat saapuneet laivallaan
kaupantekoon. Monta intiaaneilta saatua majavannahkaa oli vaihdettaessa
saatu luovuttaa näistä tavaroista.
Oli päästy vasta nousevalle juhlatuulelle, kun ohjelman mukaan oli
toimitettava ensimmäinen avioliiton vahvistaminen tällä uudella
hallituspaikalla. Tämän numeron oli kuvernöörin tytär järjestänyt.
Kirkkosali oli koristettu kesän aikaisella sadolla. Hedelmällisyyden
merkiksi oli koottu maissilyhteitä alttarin molemmille puolin ja
seinistä riippumaan hedelmäpuitten oksia, jotka olivat täynnä
kypsyneitä hedelmiä. Portaille ja käytäville oli metsästä tuotu
laakeripensaita. Alttari oli koristettu myrtinoksilla, Lavendelikimput
levittivät väkevää tuoksuaan. Pimeä oli jo tullut, mutta se ei
tuonut sanottavasti viileyttä kesän hehkuun. Tulikärpäset lensivät
pensaikossa. Salaperäistä huumaa oli ilmassa. Vuosituhansia
koskematonna olleen erämaan rauha oli häiriytynyt. Sivistynyt maailma
hipaisi sitä ensi kerran.
Armgard Printz piti huolen morsiamen pukemisesta ja tahtoi johtaa
morsiuskulkuetta. Klas oli kuvernöörin sihteerin johtamana saanut
varmat ohjeet miten hänen tuli menetellä. Ohjelma oli yksityiskohtia
myöten tarkkaan harkittu.
Kuvernööri keskeytti tyttärensä viittauksesta ilonpidon juhlasalin
pitkien pöytien ääressä. Hän nousi seisomaan ja puhui kaikuvalla
äänellä:
-- Meillä on merkkipäivä tänään. Siirtokunnan hallitus on asettunut
uuteen pysyväiseen paikkaansa. Täältä on tarkoituksena ohjata tätä
siirtokuntaa edistykseen ja kukoistukseen. Lisääntykää ja täyttäkää
maa. Hedelmällisyys tuottaa edistystä ja kukoistusta. Esikuvallisena
toimituksena on näihin tulojuhliin liitetty ensimmäinen kristillinen
avioliiton solmiminen tällä saarella ja tässä hallintopaikassa,
Toimitus tapahtuu kirkossa, johon me kaikki juhlakulkueessa siirrymme.
Sven Skute järjesti rivit ulkona: airuet ensin, aatelisnuorukaiset
sen jälkeen hovipoikina, keskuksena itse mahtava kuvernööri ja
arvojärjestyksessä muu yleisö.
Tulisoihdut lepattivat kutsuvina. Pappi odotti kirkon portailla.
Vasemmalta lähestyi morsiuskulkue Armgard Printzin johdattamana. Naiset
olivat siihen liittyneet.
Stina oli ihastuttavan kaunis, oli enemmän yliluonnollisen olennon kuin
ihmisen näköinen. Kärsimykset olivat tehneet hänet kalpeaksi, mutta
samalla kirkastuttaneet. Hänen silmänsä olivat rakkautta loistavat
ja sydämensä kiitollinen Jumalalle siitä, että kaikki oli kääntynyt
hyvään päin. Hän koetti silmillään etsiä Erkkiä, mutta ei soihtujen
lepattaessa voinut häntä huomata. Ehkäpä hän olikin sisällä kirkossa
odottamassa...
Kirkon portailla hän näki seisojan kaksi miestä. Stina ei voinut heidän
piirteitään erottaa. Kenties... hän kiiruhti askeleitaan. Mutta kun hän
tuli lähemmäksi, kiljahti hän kauhistuksesta. Se kuului monen korviin,
vaikka musiikki soi.
Stina oli kuin halvauksen saanut: ei voinut ottaa askeltakaan ja hänen
ruumiinsa tuntui lyijynraskaalta. Ne, jotka olivat lähinnä häntä,
huomasivat muutoksen ja taluttivat häntä. Nähdessään isänsä Stina sai
vähän rohkeutta.
Nils Dalbo talutti tyttärensä sulhasen luo, joka odotti alttarin
edessä. Pastori laskeutui alttarikorokkeelta heidän eteensä.
Tulisoihdut valaisivat kirkkaasti tämän ryhmän. Vihkimistoimitus alkoi.
Pastori ehti siihen kohtaan, missä hänen oli kummaltakin, sulhaselta ja
morsiamelta, erikseen kysyttävä tahtoivatko he ottaa rinnallaan olevan
aviopuolisokseen.
Gustaf vastasi onton kumealla äänellä: "Tahdon".
Tuli morsiamen vuoro vastata.
Stina kohotti silmänsä pastoria kohti ja vastasi jyrkästi ja selvästi:
"En tahdo".
Vastaus kuului yli koko kirkon hiljaisuuden.
Pastori säpsähti. Seurakunta hämmästyi.
Pastori kysyi uudelleen.
Vastaus oli sama, ehkä vieläkin jyrkempi ja selvempi: "En tahdo".
Uusi humaus kävi läpi seurakunnan. Kuvernööri osoitti hermostuvansa.
Pastori uudisti kysymyksensä kolmannen kerran.
Vastauksena tuli melkein epätoivoinen kirkaisu:
"En koskaan ota häntä".
Stina olisi pyörtyneenä vaipunut maahan, ellei hänen isänsä olisi
ehtinyt häntä tukemaan.
Pastori ilmoitti että morsiamen vastustamisen vuoksi vihkiminen
keskeytetään. Luterilainen kirkko ei pakota ketään vasten tahtoaan
avioliittoon.
Kuvernööri katsoi oman arvovaltansa tulleen loukatuksi. Hänen
tuliaisjuhlansa säännöllinen kulku oli häiriytynyt. Hän nousi
kiukkuisena penkiltään ja olisi epäilemättä tehnyt kirkonhäväistyksen,
ellei hänen tyttärensä olisi rientänyt hänen luokseen ja hillinnyt
häntä.
Kuvernööri viittasi kädellään morsianta kohti ja sopersi joitain
käsittämättömiä kiukun sanoja. Vihdoin hän jyrkästi sanoi:
-- Viekää hänet uudelleen vankilaan. Yleisö palasi kirkosta pettyneenä.
Pettynein oli kuitenkin sulhanen, joka kiiruhti mahdollisimman pian
pois kirkosta ja katosi pimeyteen.
Stina vietiin vankilaan ja pyysi saada olla rauhassa, kun hän oli niin
perin uupunut.
Kuvernööri seurueineen meni jatkamaan tulojuhlan viettoa. Ja pian
olivat juomingit täydessä käynnissä aivan kuin ei mitään välikohtausta
olisi sattunut.