Oli lämmin kesäaamu, kun Martti Marttinen lähti Marjetan Kärjestä
soutamaan ystäväänsä Erkki Mulikkaa Delaware-joen yli.
-- Me olemme olleet kovin hajallamme näiden rakennuskiireiden aikana,
puheli Martti. -- Se on häirinnyt uutisasutustamme ja uhkaa myös
hajoittaa meidät erilleen. Olen sitä mieltä, että heti kuvernöörin
Hovin valmistuttua, siis jo tänä syksynä, täytyy tarmokkaasti tarttua
kiinni oman pysyväisen kodin rakentamiseen. Minä puolestani olen täysin
mieluisen paikan löytänyt. Se on vielä enemmän ylämaassa kuin tämä
Marjetan Kärki. Se on Tenakonk-saarta vastapäätä mantereen puolella
kahden joen välissä. Saaren ja mantereen välinen vesi on kapea ja sillä
kohdallaan kauniisti kiemurtava. -- Kenties soudankin sinut sieltä
kautta.
Siro savolaismallinen vene liukui nopeasti Delawarea Martin soutaessa
voimakkailla vedoilla ja Erkin huovatessa peräteljolta. Hetken kuluttua
tulivat he kuin lahden pohjukkaan tai joen suuhun. Martti viittasi
oikealle kädelle:
-- Tuo on se saari, jolle Göteborgin linna ja Printzin Hovi
rakennetaan. Ne ovat lähempänä Isoajokea. Me lähdemme näitä kapeita
vesiä, niin näytän mieluisan asuntopaikan.
Niillä tienoilla olivat rannat matalat ja maat vesiperäiset.
Vesilintuja, joutsenista ja hanhista lähtien, uiskenteli ruohistojen
välisissä vesissä lukemattomia. Salmeen tuli pieniä jokia molemmin
puolin. Majavat olivat tehneet patoja ja siten salvanneet seudun vielä
vesiperäisemmäksi. Erkki tunsi itsensä vähän pettyneeksi.
-- Kuinka tällaiseen märkään paikkaan itsellesi kotia etsit? huomautti
hän ystävälleen. -- Kumpuja ja vaarojahan me näihin saakka olemme
ainoina sopivina pitäneet. Niin oli meillä Vermlannissa ja niin oli
esi-isillämme Suomen Savossa.
-- Malta vähän, hyvä ystävä, tyynnytteli Martti. -- Katso toki tämän
luonnon yltäkylläisyyttä. Katso, mikä voimakas kasvullisuus. Maapohja
on parasta, mitä tässä maassa vielä olemme nähneet. Ja se on paljon
sanottu, sillä hyvää täällä on kaikki. -- Hetken soudettuaan hän
lisäsi: -- Kumpuiset maisemat ovat kieltämättä kauniit, ja mäellä
olevasta talosta on komeata katsella. Mutta sellainen asumistapa ei
ole käytännöllisintä. Kylmemmissä seuduin oli korkealla asuminen
tarpeellista sen vuoksi, että alempana asui halla. Matalien paikkojen
viljeleminen oli vaaranalaista. Halla pyrki kiipeämään mäkienkin
kuvetta ylöspäin. Täällä ei tarvitse sen vuoksi korkealle kavuta. --
Mitäs sanot näistä seuduista?
Vene oli lipunut seudulle, joka rehoitti luonnon rikkautta. Vahvat
tammimetsiköt verhosivat pienikumpuista seutua rannasta saakka. Terävä
lahti leikkasi korkeampaa rantaa. Sillä seudulla ei näkynyt suota.
-- Eikö tämä ole kuin paratiisin yrttitarhaa kysyi Martti viitaten
vasemmalla näkyvää maisemaa. -- Tähän paikkaan olen minä mielistynyt,
tähän tahdon Marttisen suvulle kodin perustaa. Jos se suku kasvaa ja
laajenee, levitköön tästä muualle. Katsos, eikö tuossa lahden kupeessa
ole mitä ihanin asuinpaikka?
Erkki ei voinut muuta kuin myönnytellä. Hän tunnusti, että siihen saa
hyvän kodin. Martti selitti edelleen:
-- Kun kävin siellä Suomessa Rautalammilla vanhan sukuni kotipaikoilla,
oli siellä silmiä hivelevä lehtomaisema ja tämänsuuntainen lahti,
jonka rannalle olisin kotini tehnyt, jos sinne olisin jäänyt sen
jälkeen, kun Leenan kanssa häät pidettiin. Lahden teräväsärmäisten
reunojen vuoksi kutsuttiin sitä Hammaslahdeksi. Se mikä Suomeen jäi
silloin tekemättä, se tehdään nyt tänne. Uusi Marttila laitetaan tähän
Hammaslahteen. Toivon, että kuukauden perästä jo kirves heiluu tämän
kodin rakentamisessa.
Pitkin rantoja soudeltaessa Martti esitti suunnitelmiaan. Hän tekee
alunpitäen isomman tuvan, jottei heti ole ahdasta. Sauna tulee tähän
rannalle, luonnollisesti. Pellot on mainio saada pitkin rantoja.
Kierrettäessä Tenakonk-saarta yläpuolelta havaitsi Erkki maisemat
niin alaviksi, että ne ovat silloin tällöin veden alla. Mutta
ruohokasvullisuus oli niillä hyvä, ja Martti kertoi Kokkisen valinneen
ne itselleen heinämaiksi. -- Kokkinenkin aikoo tänne takamaahan
pysyväisen kodin laittaa, jotta olisi, kuten hän sanoo, lapsillekin
jakaa, vaikka perhe suureksi paisuisi.
Veneen tullessa avoimelle Delaware-joelle kuvasi Martti maisemia.
-- Vähän matkan päässä vasemmalla kädellä laskeutuu tähän suurempi
joki. Näiden jokien välinen niemeke on mieluisa intiaanien
asuntopaikka. Houkutteleva se on valkoisillekin. Me olemme aikoneet
syksymmällä tulla tänne joukolla ja ottaa sen huostaamme yhteisiä
tarpeita varten. Siellä Takamaassa on mainio metsästää ja kalastaa.
Nyt oikaisi Martti veneellään Delaware-joen poikki. Leveällä virralla
keinuttivat aallot pientä venettä. Toiselta rannalta hän etsi sopivan
piilopaikan, mihin voisi veneen kätkeä.
-- Minä saatan sinua jonkun verran, jotta tutustuisimme näihin tämänkin
puolen maisemiin, sanoi hän, ja vahvistettuaan itseään eväillä lähtivät
ystävykset tuntemattomia seutuja kohti.
Ilmansuunta oli heillä selvillä, mihin oli kuljettava. He arvasivat
kyllä tuolla tuonnempana jonkun polunkin tulevan näkyviin. Maisemat
olivat suurin piirtein samanlaisia kuin joen toisellakin puolen,
joskaan ei niin viljavan muhevia. Oli muutamia korkeampia vaaroja,
joilta oli soma näköala jokilaaksoon.
Juuri ennenkuin Martti palasi takaisin veneelleen ja kotiin, nousivat
he eräälle tällaiselle mäelle. Rinne kasvoi matalampia lehtipuita sekä
vesakkoa ja köynnöskasveja, joten läpikulku oli hankalaa. Samalla he
joutuivat metsän sisustaa tarkemmin näkemään. He tekivät havainnon,
että suurin osa näistä puista ja pensaista oli hedelmiä kasvavia.
Omenapuitten oksat painuivat paikoin niin raskaina alas, että olivat
taittumaisillaan. Toisissa puissa väikkyi persikoita ja luumuja.
Kirsikat heloittivat kuin suuret tuomenmarjat. Pähkinöitä oli useampia
lajeja.
Osa hedelmistä ja marjoista oli kypsiä, osa vasta kypsymässä.
Uteliaisuuden houkuttelemina maistelivat miehet näitä luonnonantimia ja
tunsivat useimpien maun sangen miellyttäväksi.
-- Kyllä vain tämä maa on ihmeellinen verrattuna siihen siellä kotona,
mistä läksimme, ihmetteli Erkki. -- Hedelmiä, meille aivan outojakin,
kasvaa niin paljon, että yksistään niistä jo pystyy kokoamaan
välttämättömän ruuan talven varaksi. Olen huvikseni maistellut noita
pieniä mustikannäköisiä marjoja, joita täällä kasvaa, paitsi pienissä
varvuissa, kuten siellä kotona, myöskin pensaissa, jopa puissa.
Maistelepas, niin huomaat, että mustikoita ne todellakin ovat.
Hän tarjosi muutamia puusta ottamiaan marjoja toverilleen.
-- Niin on, niin on, myönsi Martti. -- Kyllä täällä mustikat puissa
kasvavat. Paljon täällä on toisin kuin siellä. Ei meillä siellä kotona
ollut mustia vattujakaan, joita täällä on niin runsaasti, että niiden
piikkisiin varsiin on aivan sotkeutua.
Kun miehet olivat tulleet laelle, avautui valtava näköala kaikille
suunnille. Metsä, loppumaton metsä oli tuolle näköalalle ominaisinta.
Sitä paloittelivat kapeat kirkkaat hopeajuovat, joet, joista Delaware
oli valtavin.
Kuumaksi oli kesäpäivä käynyt. Vaaran laki hautui tässä lämpimässä.
Miehille oli kiivetessä tullut hiki.
-- Totta puhui Klinga, kun siellä kotona ensin näitä seutuja kuvaili,
muisteli Erkki, -- totta puhui, että täällä vallitsee kesällä saunan
kuumuus auringonpaisteessa. Mitäs meiltä muuta puuttuu kuin vastat, ja
niitäkin saa mainioita näistä puista. On valitsemisen varaa.
Erkki oli erinomaisen ihastunut tähän luontoon ja maisemaan. Hän
vakuutti Martille pitävänsä tästä enemmän kuin Hammaslahdesta.
-- Ellei olisi niin kaukana muista, en hetkeäkään epäilisi kotiani
tälle mäelle perustaa, sanoi hän. -- Mahdollista on, että tänne se uusi
Mulikka vielä syntyykin, tänne vaaralle, muistoksi siitä Mulikasta,
joka sinne vanhaan maahan Lehtovaaran kupeelle jäi.
Synkkä hiljaisuus vallitsi asumattomassa salossa. Ystävykset koettivat
päästä sellaiseen varjopaikkaan; mihin vähän tuulenhenkeä kävisi.
Hetken levättyään he sitten erosivat. Martti palasi venettä kohti.
Erkki otti maisemista ja auringosta merkin ja lähti jatkamaan
matkaansa. Jonkun matkan päässä mäen alla hän yhtyi polkuun, jota
lähti seuraamaan. Pimeän tullen hän yöpyi metsään, valiten makuupaikan
sellaisen, että voi olla turvassa matelijoilta.
Yö asumattomassa aarniometsässä, yksinään luonnon suuressa
hiljaisuudessa on niin valtava, ettei sen vaikutusta voi sanoin
selittää. Hiljaisuus on vain harhaluuloa, sillä joka hetki voi erottaa
erilaisia ääniä. Whip-poor-will huutaa yksitoikkoista, valittavaa
säveljaksoaan ikäänkuin sen olisi vilu tässä yön tukahduttavassa
kuumuudessa. Apinalintu päästelee ääniään. Käkikään ei puutu
seurasta, vaikka se on laiska kukkumaan. Aamun tullen lintujen äänet
moninaistuvat.
Ja kuivuneet oksat katkeilevat silloin tällöin, kun peura tai
kauris kulkee purolle juomaan. Hirvikin on vallan yleinen. Pieni
puhvelilaumakin voi painautua Delaware-joelle, vaikka se on täällä
harvinaisuus.
Suhteellisesti vähän virkistyneenä jatkoi Erkki aamulla aikaisin
matkaansa. Koko päivänä hän tapasi vain muutaman intiaanin matkalla
pohjoisesta etelää kohti etsimässä mieluisaa asuntopaikkaa sieltä,
missä majavannahkojen saanti olisi helppoa.
Suuret vedet näkyivät, mutta kun niiden rannat olivat osittain pahasti
meriveden huuhtelemia, kuletti polku suurelle Pohjoisjoelle kiertotietä
useita maileja joen suusta ylöspäin. Siellä oli kalliojyrkänteitä, ja
vuori kohosi pystysuoraan kuin seinä joesta.
Matalammalla kohdalla oli intiaanien kylä Hobock. Siellä vietti Erkki
viimeisen yön. Seuraavana aamuna lauttasivat intiaanit hänet joen
toiselle puolelle.
Niin hän tuli matkansa päämäärään, Manhattanille, jonka eteläisessä
kärjessä oli Uuden Amsterdamin linnoitus ja kauppakylä.