Helme, Erkin hyvä ystävä, oli ollut kemuissa, joita kuvernööri piti
Helsingborgin linnoituksen valmistumisen johdosta. Sieltä hän nyt
riensi hätäisenä rakastavien luo kertomaan tärkeää uutista.
Se mies, Klas, joka oli seurannut Gustafia Ruotsissa, oli nyt taas
ilmestynyt siirtolaan Helsingborgin rakentajien mukana. Hän oli
juuri käynyt kuvernöörille todistamassa että huhu punatukkaisen
murhasta puhui totta. Ja aivan äsken oli Huggen, taloudenhoitaja,
Helmeelle kertonut, kuinka kuvernööri raivostuneena jalkaa polkien oli
vakuuttanut heti paikalla vangituttavansa sen "murhamiehen".
-- Jos aiot pitää itsesi vapaana, niin on parasta, että lähdet oitis
jonnekin piiloon, kunnes asiaa edes ehditään tutkia, kehoitti Helme
ystäväänsä.
-- Kuinka sinun sitten käy, rakkaani? sanoi Erkki pitäen kiihkeästi
kiinni rakastetustaan. -- Syyttäväthän ne katalat sinuakin.
-- Klinga on siellä kesteissä holhokkiaan puoltamassa, ilmoitti Helme.
Hän tekee asiassa voitavansa.
Reeta neuvoi Erkkiä menemään Martin luo Marjetan Kärkeen, missä
odottaisi ainakin huomiseen päivään. -- Siihen mennessä koetamme etsiä
keinoja, millä sinut voisi pelastaa. Tärkeintä on saada selville, missä
se mies piileksii.
Stina heittäytyi Erkin kaulaan.
-- Mene, rakkaani, mene pian ennenkuin saavat sinut kiinni, rukoili hän.
Eteisessä kuului jo miesten askeleita. Helmeen asunnon ovea
jyskytettiin ja kysyttiin, onko Erkki Mulikka siellä.
Nyt oli viimeinen tilaisuus.
Erkki olisi vielä viipynyt, mutta koputus ovella yltyi. Helme avasi
ikkunan.
-- Kulje huoneitten varjossa suon reunaa myöten metsään, neuvoi hän ja
työnsi ystävänsä ulos.
Vasta kun varjo oli liikkunut pimentoon ja siellä kadonnut, avasi Helme
oven, josta pari sotilasta tuli sisään.
-- Meillä on käsky vangita Mulikka, he sanoivat.
-- Kuinka niin, mitä hän on tehnyt? ihmetteli Helme.
Sotilaat eivät siihen mitään vastanneet, toimittivat vain tarkastuksen,
mutta eivät mitään löytäneet. Kun he poistuivat, läksi heidän mukanaan
myös Helme. Ilmeistä oli, että sotilaille annettu käsky ei koskenut
Stinaa, sillä he tunsivat Klingan hoitajattaren niin hyvin, että muuten
olisivat varmasti hänet ottaneet.
Reeta ja Stina jäivät hämärtyvään huoneeseen kahden kesken. Stina
nojautui vuoteen seinustaa vastaan ja itki.
Äkkiä Reeta nousi vuoteelta ja riensi viereiseen huoneeseen. Kului
kotvan aikaa, sitten hän palasi tuoden mukanaan Kaisan. Stina katsoi
vähän ihmetellen, sillä hän oli suomalaisvaimosta kuullut omituisia
puheita. -- Reeta osoitti suurta toimekkuutta.
-- Nyt on meidän naisten toimittava, sanoi hän.
-- Sinä, Kaisa, voit saada tietoosi Gustafin olinpaikan.
-- Koetan lupaukseni täyttää, vakuutti Kaisa. Kääntyen Stinaan hän
kysyi: -- Vihaatko sinä sitä kadonnutta?
-- En tiedä sanoisinko sitä vihaksi, virkkoi tyttö.
-- Minä inhoan häntä, inhoan sydämeni pohjasta.
-- Tahdotko välttämättömästi, että me löydämme hänet?
-- Minulla ei ole muuta mahdollisuutta, vastasi tyttö.
-- Minä koetan parastani asian auttamiseksi, lupasi Kaisa Väinämö.
-- Sinun on suostuttava tulemaan täsmälleen puolenyön aikana kirkon
portaille. Sinun on ehdottomasti noudatettava minun määräyksiäni. Kun
minä vaivun tainnuksiin, on sinun koko ajan pidettävä kättäsi minun
pääni päällä ja kiinnitettävä ajatuksesi yksinomaan inhoosi ja tuohon
mieheen. Mitään muuta et saa ajatella, vaikka kuluisi pitempikin aika.
Suostutko tähän?
Stinaa puistatti. Ajan tavan mukaan oli hänkin taikauskoinen, mutta
noituus häntä kammoksutti, suomalaisten noituus erittäinkin, josta hän
oli kuullut kummallisia juttuja ja kertomuksia. Toiselta puolen hän
ajatteli omaa ja rakastettunsa kohtaloa. Heillä oli edessään vankeus ja
ehkä mestauslava, ellei tule todistetuksi, että se henkilö on elossa,
jonka murhaajiksi heitä epäillään.
Vaaran uhka voitti. Hän ilmoitti suostuvansa. He sopivat, että Stina
menisi asuntoonsa ja tulisi sieltä puolen yön aikana sovittuun
kohtauspaikkaan.
-- Sinun ei ole välttämätöntä saapua paikalle, sanoi Kaisa Reetalle
Stinan lähdettyä. -- Tämä päivä on tärisyttänyt liian kovasti sinun
mieltäsi. Sinä olet väsynyt ja sairas. Kolmannen läsnäolo voisi meitä
häiritä. Ole täällä rauhassa. Tänä yönä vielä tai, jos väsyn liiaksi
raskaasta ponnistuksesta, huomen-aamuna annan sinulle ne tiedot, joita
mahdollisesti onnistun saamaan.
Kaisa huomasi, että Stinalta oli solahtanut kaulahuivi pois ja
unohtunut lattialle.
-- Tämä on hyvään tarpeeseen, sanoi hän tyytyväisenä. -- Jos hän vain
voi olla ajattelematta mitään muuta kuin tuota etsittävää miestä,
luulen onnistuvani. -- Sitten hän kysyi: -- Vieläkö sinä tahdot, että
Erkki ja Stina vieraantuvat toisistaan ja että tyttö palautuu sitä
entistä ajattelemaan.
-- Vielä, vastasi Reeta. -- Jos se vain on mahdollista.
Hän käsitti, että siinä asiassa hän ei ollut noitaan sovintoa tehnyt.
Eikä hänen sydämensä olisi sellaiseen sovintoon suostunutkaan.
Kaisa pujotti huivin kolmeen kertaan renkaan läpi. Sitten hän teki
siihen kaksi solmua, purki solmut, levitti huivin levälleen ja
pudisteli sitä akkunasta. Suljettuaan akkunan teki hän uudelleen kaksi
solmua ja pujotti taas huivin renkaan läpi. Näin tehdessään mumisi hän
koko ajan loitsuja.
Kun alkoi lähestyä puoliyön aika, lähti Kaisa ulos. Reeta näki
akkunasta, että hän kulki luuta kädessä asuntorivien taakse, mistä
Erkki oli kulkenut. Kuutamon valossa hän voi huomata kuinka Kaisa
siellä luudallaan lakaisi ja kulki takaperin. Hän ilmeisesti taikoi
Erkin askeleita.
Onneksi ei siihen sattunut muita näkijöitä, kuin muuan juopunut
mies, joka arvatenkin palasi kuvernöörin pidoista. Reeta kuuli tämän
murahtavan:
-- Mitä sinä, akka, yöllä tietä lakaiset?
Kaisa peräytyi piiloon, ja mies jatkoi hoippuvaa kulkuaan.
Sitten ei Reeta nähnyt eikä kuullut mitään. Arvatenkin Kaisa siirtyi
kirkolle.
Reeta odotti jännittyneenä. Hän odotti kauan, mutta ketään ei kuulunut.
Linnoituksesta kuului hälyä. Kaikesta päättäen juomingit jatkuivat...