Reetan ajatukset olivat sangen ristiriitaiset. Hän ei itsekään voinut
niiden kulkua ymmärtää. Jos punatukkainen oli kuulutettu Klingan
lapsenhoitajattareen ja jos hän tuli täältä saakka häntä hakemaan,
miksi hän nyt pysyi poissa ja piileskeli? Itse hän oli kertonut
Reetalle laivalla, että hän tuli tänne mennäkseen naimisiin. Vallan
selvä on, että hänen morsiamensa ei tahtonut suostua avioliittoon.
Kuulutetun sulhasen tulo oli luonnollisesti sangen vastenmielinen
tapaus. Se teki tyhjäksi toiset suunnitelmat. Erkki rakasti tyttöä.
Siitäkin oli Reetalla todistukset. He eivät tahtoneet erota toisistaan.
Este oli raivattava tieltä. Siinä tapauksessa...
Hyvä Jumala, kuinka tällaiset ajatukset olivat kauheita! Jos tuo kaikki
olisi totta, on myöhäistä, vaikka Erkin rakkaus kääntyisikin siitä
toisesta pois. Onnettomuus on tapahtunut.
Varmuus, varmuus, mistä saisi varmuuden? Reeta muisti Kaisan. Kun Kaisa
pystyy palauttamaan kadotetun rakkauden, kai hän myös saa kadonneen
henkilön palaamaan. Tai ainakin tietoon, missä kadonnut henkilö on.
Se olisi tällä hetkellä kaikkein tärkeintä. Se antaisi takeet Erkin
syyttömyydestä. Tai -- ainakin tulisi varmuus. Missään tapauksessa
Erkki ei ollut varsinainen syyllinen. Korkeintaan hän on ollut vain ase
toisen kädessä. Se tyttö on oikea syyllinen. Hän saisi rangaistuksensa.
Kuvernöörin tyttären avulla Erkki ehkä voisi päästä vapaaksi.
Jos taas punatukkainen on elossa, on hänet saatava tänne ottamaan
omansa. Silloin Erkki vapautuu lumouksesta.
Kaisa voi tässä auttaa. Reeta päätti turvautua häneen oitis, kun he
tapaavat toisensa.
Tällaiset olivat Reetan mietteet kun hän näki Klingan
lapsenhoitajattaren tulevan pienen pojan kanssa joen törmälle. Nainen
oli kepeissä kesäpukimissa. Poika heitteli palloa, jota he yhdessä
tavoittivat kiinni.
Läheiseltä rakennukselta kuului kirveiden kalsketta ja lastujen
putoilemista.
Kun Reeta katsoi sinne, näki hän Erkin silloin tällöin luovan katseensa
tuohon naiseen.
Reeta tunsi voimakkaasti kuinka hän vihasi tuota naista. Hänen teki
mielensä kuristaa hänet tai työntää jokeen.
Poika heitti palloa. Se lensi lehmuksen juurelle heinikkoon. Poika ja
hänen hoitajattarensa riensivät sitä etsimään.
Reeta ja Stina kohtasivat toisensa. Ensi kerran elämässään silmä silmää
vasten.
-- Oletko nähnyt palloa, kysyi valkeapukuinen säyseästi.
-- Minä vähät sinun palloistasi, vastasi suomalainen tyttö kiukkuisena.
Valkopukuisen isot, kauniit silmät katsoivat ihmettelevästi tyttöä.
-- Sinä, toisen miehen kihlattu, houkuttelet ja vieroitat toisen omaa.
-- Reetan ääni pursui vihasta. Hänen kätensä himoitsivat tarttua kiinni
tuohon naiseen.
Stina hämmästyi sanattomaksi. Hänen silmänsä kuvastivat suurta
kummastusta.
Reeta oli vaipunut puunrunkoa vasten ja itki ääneen.
Hetken perästä Stina lähestyi itkevää tyttöä, pani pehmeästi kätensä
hänen olkapäälleen ja puhui lepyttävällä äänellä:
-- En tiedä miten olen pahoittanut mielesi. Minä en tahdo kenellekään
pahaa. Kaikkein vähimmin sinulle, jota en edes tunne. Sano kuka olet ja
mitä itket. Autan jos se on vallassani.
-- Kyllä Erkki Reetan tuntee, sai tyttö nyyhkytysten lomasta sanotuksi.
-- Mitä, oletko Reeta, Erkin lapsuuden toveri, huudahti Stina
riemastuneena. -- Erkki on sinusta paljon, paljon puhunut. Olet hänen
kasvinkumppalinsa ja parhain ystävänsä. Voi, kuinka olen iloinen, kun
tulin sinut tuntemaan. Meistä pitää tulla hyvät ystävät, meistä, jotka
olemme kaikkein lähimpänä Erkin sydäntä, sinä, joka olet Erkille kuin
paras sisar, ja minä, jonka Erkki on omakseen valinnut.
Reetan kielen kärjellä oli uusi vihan purkaus, mutta Stinan ääni oli
lempeä kuin harpun sävel, se pakotti hänet hillitsemään itseään. Reeta
ei vastannut mitään, mutta ei sovinnonkaan ääni saanut sijaa hänen
sydämessään.
Silloin Stinan silmiin osui käärme, joka luikerteli puun juurella
Reetan jalkain vieressä.
-- Käärme, huu, käärme, huusi hän kauhistuneella äänellä ja temmaten
pienen pojan syliinsä riensi viemään sitä syrjään.
Mutta Reetan ärtyneisiin hermoihin vaikutti kaikki tuo järkyttävästi.
Hän ei voinut liikahtaakaan, hänen koko ruumiinsa vapisi ja silmänsä
liekehtivät kuin mielipuolella ja osoittaen Stinaa täräjävällä
kädellään huusi hän niin että kuului kauas:
-- Käärme, käärme. Sinä itse olet käärme! Sinä olet murhannut sulhasesi
ja kielotellut toisen, joka ei ollut sinun omasi.
Tämä huuto kuului rakennukselle saakka. Erkki hyppäsi alas telineiltä
ja riensi apuun. Hän polki vaarattoman matelijan maahan kuoliaaksi,
tempasi pyörtyneen Reetan syliinsä ja lähti viemään häntä pois. Myös
Helme ja muutamia muita rakennuksella työskennelleistä saapui paikalle.
Helmeen tarjouksesta vietiin Reeta hänen kotiinsa.
Stina seurasi jälessä horjuen kamalan syytöksen painosta. Hän näki
miesten karttavan häntä. Ja nyt, kun hän olisi tarvinnut Erkin suojaa,
ei tämä tuntunut muistavan häntä. Lapsuudentoveri oli vallannut hänen
huomionsa.
Helmeen emäntä ryhtyi hoitamaan Reetaa, joka hetken kuluttua tointui
pyörtymyksestä. Erkki siirtyi pois sairaan luota luvaten käydä
myöhemmin katsomassa.
Hämärän saavuttua tuli vuoteen ääreen Kaisa, joka oli Reetaa kaivolla
turhaan odotellut ja sitten lähtenyt etsimään. Kun Kaisa juotti
sairaalle keittämäänsä teetä, tointui tämä nopeasti, mutta oli
äärimmäisen järkyttynyt.
Kaisa oli sitä mieltä, että nyt luonnollisesti täytyy lykätä ne
tehtävät, joita varten oli Christinaan tultu.
-- Ei, ei, nyt minä vasta tarvitsenkin sinun apuasi, sanoi Reeta
kiihtyneenä. -- Nyt on toinen asia saatava selväksi ja aivan heti.
Kaisa ja Reeta olivat kahden. Viereisestä huoneesta kuului Helmeen
lasten melu, jota heidän äitinsä koetti vaimentaa.
Reeta kertoi mitä oli kuvernöörin tyttäreltä kuullut sekä mitä hän
muisti lehmuksen juurella tapahtuneen.
-- Minä heitin raskaan syytöksen sitä naista vastaan. Jos se syytös on
väärä, olen tehnyt pahan teon, jota ei Erkkikään voi antaa anteeksi,
valitti Reeta. -- Jos nainen on syytön, eivät mitkään taikakeinot auta
Erkin palauttamiseen. Sen tiedän. Minun täytyy nyt saada selville,
onko tuo punatukkainen mies murhattu vai ei. Etkö sinä voi saada tästä
tietoa minkään voimien avulla?
-- Se on hyvin vaikeata, sanoi Kaisa miettiväisenä. -- Kyllä minäkin
sen miehen näin rannalla laivan tullessa, mutta vain ohimennen. Jos
mieli manata silmien eteen henkilö, joka ehkä on hyvinkin kaukana,
täytyy ainakin hänen kasvonpiirteenpä olla hyvin selvillä. Tosin
tuolla miehellä oli hyvin omalaatuiset ja toisista eroavat piirteet,
mutta epäilen tokko ne ovat mieleeni tarpeeksi syvälle painuneet.
Enkä muuten tunne häntä ollenkaan. Tuttavan henkilön voisin täällä,
tässäkin huoneessa löytää hengen silmien eteen, mutta en tätä. Sitä
varten täytyisi olla tehokkaampi paikka. Jos pääsisimme kirkon sisälle,
siellä näkemys terästyy. Ellemme sinne pääse, voisi ajatella kirkon
portaita. Mutta tämä kaikki on niin vaarallista. Tiedät miten noituutta
nykyään kohdellaan. Minun pitäisi langeta loveen, saada henkeni
irroitetuksi ruumiista. Itseni tähden en siitä välitä, palaako henkeni
kiertomatkalta takaisin ruumiiseen. Mutta jos se ei palaa, et saa
asiallesi yhtään mitään valaistusta. En voisi sinua olla auttamassa
Erkinkään asiassa.
Tämän selityksen kuultuaan Reeta jäi pitkäksi ajaksi miettimään. Hänen
mieltään ahdisti kysymys punatukkaisen kohtalosta.
-- Minä tunnen, etten saa rauhaa ennenkuin olen päässyt selville
asiasta. Se painaa minun tuntoani niin kovasti.
-- Yritetään sitten, lupasi Kaisa. -- Joka tapauksessa on sinun
levättävä ja koottava voimia. Jos jaksat, lähdemme puolen yön aikana.
Kaisa jätti Reetan lepäämään ja poistui tekemään valmistelujaan.