Vaikka Kaisa ei enää harrastanut taikomista kokosi hän entisen
tottumuksen johtamana aineita, joita siihen tarvittiin. Tätä hän teki
kaikkien tietämättä hiljaisuudessa. Niinpä hän oli siltä karhulta,
joka ensimäisenä talvena tapettiin, ottanut sydämen ja aivot, joista
hän pusersi öljyä. Myös oli hän nylkenyt käärmeen nahan ja kuivannut
sen torveksi. Kedolta ja purojen varsilta hän oli koonnut yrttejä,
jotka kyllä eivät olleet samoja kuin siellä kotona, missä jokaisen
yrtin voiman tiesi. Intiaaneilta hän oli nyt koettanut ottaa oppia ja
oli yrttien hajuja toisiinsa verrannut. Maissin tähkistä koverretuissa
pienissä pulloissa hänellä oli monenlaisia yrteistä keitetyitä nesteitä.
Hänen suunnitelmansa lemmen nostamiseksi Erkissä Reetaa kohtaan oli
seuraava: Piti saada Erkki ja Reeta juomaan samasta astiasta vettä,
joka oli laskettu käärmeennahkaisen putken läpi. Vielä piti saada
Erkki syömään karhun sydämestä ja aivoista keitettyä öljyä. Erkin
askelten jälet sen tytön luo, jonka pauloihin hän oli joutunut, piti
katajanoksilla pyyhkiä näkymättömiin. Katajia tässä maassa ei kyllä
ollut, mutta Kaisa arveli sypressin oksan tekevän saman vaikutuksen.
Paluuaskeleita oli loihdittava, kirkko kierrettävä kolmeen kertaan sekä
myötä- että vastapäivään. Useampia temppuja oli tehtävä, vanhoja lukuja
luettava ja loitsittava.
Reetalle hän ei uskaltanut asioita perinpohjin selittää, koska varoi
hänen kauhistuneena peräytyvän yrityksestä. Hän pyysi leipomaan pienen
kalakukon vanhaan savolaiseen malliin. Tämän sisälle hän salaa kaatoi
tuota taikaöljyä. Kalakukko vietäisiin Erkille tuliaisiksi ja tulisi
Reetan päästä sen syömisestä osalliseksi.
Sopivasti varustettuina lähtivät Kaisa ja Reeta matkalle. Tyttö oli
vähän arka, mutta Kaisa rohkaisi häntä hyvän tuloksen toiveilla.
Oli lämmin alkukesän päivä. Erkki työskenteli hirsirakennuksella
Christinassa. Rakennuksen joka nurkalla oli kaksi miestä. Erkin
toverina oli Israel Helme, viime laivassa Ruotsista tullut, Reetan
tuttava. Toisilla nurkilla oli muita siirtolaisia, jotka nähtyään Kaisa
Väinämön alkoivat häntä pilkata ja herjata noituudesta. Tahtoen välttää
huomiota Kaisa vetäytyi syrjään lähdekaivon luo. Reetalle hän neuvoi
miten oli meneteltävä.
Kun miehet laskeutuivat rakennukselta aterialle, meni Reeta ujona Erkin
luo.
-- Kas, Reeta, sanoi Erkki iloisena. -- Kuinka Suomi-siirtolassa
voidaan? Minä olen siellä päässyt vain kiireiseltä käymään, tuskin
silloinkaan muualla kuin oman mökin töissä. Milloinka Martti vapautuu
rakennustöistä?
Erkki oli hyvällä tuulella. Gustaf oli yhä vielä kadoksissa, joten
hänen omat toiveensa vahvistuivat.
Hänellä oli Reetalle kysymys toisensa perästä eikä niihin ehtinyt
vastaustakaan odottaa.
-- Tämä on minun kasvinkumppanini, lapsuudentoverini, selitti hän
työtoverilleen Helmeelle.
-- Me olemme Reetan kanssa jo vanhoja tuttuja Ruotsista, Morasta
saakka, sanoi Helme ja tervehti ystävällisesti.
Erkki kertoi, että Helme, joka jo Ruotsissa harjoitti kaupantekoa, oli
nyt vain kiireiden pakotuksesta rakentamispuuhissa. Kuvernööri tahtoi
hänestä tehdä hallituksen kaupanhoitajan ja siirtyy hän siihen toimeen
aivan ensi tilassa. Tähän juuri rakennetaan kauppataloa, Helmeen
tulevaa kotia.
Erkki istui mättäälle ja avasi eväslaukkunsa. Reeta katsoi sopivan
hetken tulleen.
-- Jos et pahastu, toin sinulle pienen kalakukon lämpimäisiksi, sanoi
hän. -- Niinhän minä ennen aikaan... -- Hänen sanansa tulivat vähän
katkonaisina.
-- Niin, niin, monta kalakukkoa olet sinä minulle paistanut ja
syöttänyt, nauroi Erkki. -- Olet sinä herttainen tyttö, oikein kullan
muru. Aivanpa tuntuu kuin olisimme Ruotsissa. Helme, tule, saat oikeata
kalakukkoa. Ja sen takaan, että se on hyvää.
Reeta vavahti. Hän säikähti, että jos toinenkin söisi sitä kukkoa.
-- Pieni se on kahdelle miehelle, mikä on yhdelle tarkoitettu, sanoi
Helme leikillä. -- Sitäpaitsi minuahan kotona ruoka ja perhe odottavat.
Poislähtiessään hän huusi Reetalle: -- Käy toki meidän muoria ja lapsia
katsomassa. Reeta seisoi Erkin luona jännittävässä odotuksessa.
-- Istu sinä tähän toverikseni, pyysi Erkki. -- Istu kuten ennen
vanhaan. On tässä kukossa sinullekin. -- Hän leikkasi kukosta palasen
Reetalle. Tyttö tarttui ahnaasti siihen. Yhdessä he siinä aterioivat,
kumpikin osaansa. Reeta oli mielissään. Ensimäinen tehtävä tärkeässä
asiassa onnistui yli toiveitten.
Erkki oli puheliaalla tuulella.
-- Työ antaa hyvän ruokahalun, puhui hän. -- Kai sinullekin ehti nälkä
tulla, kun sieltä saakka kävelit. Hyvältä maistuu kukkosi, vaikka ei
niin hyvältä kuin siellä vanhassa maassa. Tässä on omituinen rasvan
maku. Mutta erilaisiahan täällä ovat kalat, rasvaisempia. -- Muistatko
kun ongimme siitä lammesta kerran koko ämpärillisen kiiskiä. Niistä
sinä laitoit niin ison kukon, että siitä oli ei ainoastaan Marttilan
ja Mulikan väelle, vaan myös Oinolaisille. Se oli herkkua se. Kiisket
olivat niin hautuneet, ettei luun piikkiä tuntunut. Ja rasvainen sekin
kukko oli, höysteenä oikeata sian rasvaa, joka oli tunkeutunut kuoren
joka osaan. Se kuori suli suussa purematta. Malta, kunhan täälläkin
saadaan porsaita kasvatetuksi, tuntuu näissäkin kukoissa sianrasvan
maku.
Reeta ei paljoa puhunut. Hymyili vain. Hänen oli niin hyvä olla. Hän
muisteli aikoja siellä lapsuuden kotiseudulla, missä he aterioivat
monet kerrat kahden yhteisestä eväslaukusta.
-- Hyvin sinä siellä kotona minua ruokit, mutta herkullinen oli tämäkin
ateria, sanoi Erkki tyytyväisenä, kun oli viimeisen kukkopalasen
syönyt. -- Hyvä, vankka suomalainen ateria tuo myös hyvän janon. Täytyy
lähteä kaivolle.
-- Istu täällä rauhassa... minä haen... niinhän tein ennenkin, ehätti
Reeta sanomaan.
-- Jos tahdot minun mielikseni hakea, sanoi Erkki tyytyväisenä. --
Eletään siinäkin vanhan tavan mukaan. Kovin on tämä päivä ollut kuuma
ja hikeä pusertava. Näin lämpimiä päiviä ei siellä kotona koskaan ollut.
Erkki heittäytyi mättään kupeelle pitkäkseen odottaen työn alkamista.
Reeta kiiruhti Kaisan luo lähdekaivolle.
-- Kaikki sujuu kuin itsestään, iloitsi Kaisa. Hän otti mukana tuodun
pienen juomaleilin.
Samalla hän luki hiljaa jotain loitsulukua. Reeta vei täytetyn leilin
Erkille.
-- Hyvään tarpeeseen se juoma on, sanoi nuori mies ja nousi
seisoalleen. Hän joi hyvät siemaukset.
-- Ansaitset tästäkin kauniit kiitokset? En raskinut aivan kaikkea
juoda, jotta jäisi sinullekin.
Hän ojensi astian tytölle, joka nautti ahneesti vedestä. Hänestä tuntui
tämä juoma huumaavan aivan kuin paras olut.
Nuoret istuutuivat maahan.
-- Minulla on ollut tunnonvaivoja siitä, että olen niin harvoin teillä
käynyt, sanoi Erkki katuvaisena. -- Täällä ei ole mies enää niin
vapaa kuin siellä kotona. Täällä on niin paljon muuta, joka ajatuksia
kiinnittää. Siellä olivat vain ne yhdet ja samat. Ja ne olivat rakkaat.
Kuules, minä olen niin usein kaipauksella muistanut niitä rauhallisia
iltahetkiä pärevalkean ääressä siellä Marttilan tuvassa. Ne olivat
lapsuuden viattomuuden onnenhetkiä. -- Mutta nyt on Marttilakin vain
tuhkaläjä. Vihollinen on sen hävittänyt. Muistot ovat vain jälellä.
Reeta tunsi itsensä onnelliseksi. Hän alkoi uskoa, että Kaisan lääkkeet
jo tekivät vaikutustaan.
Miehet palasivat aterialta töihinsä. Myös Erkin täytyi nousta
rakennukselle Helmeen kanssa osaansa hoitamaan.
Reeta kiiruhti iloisena Kaisan luo.
-- Lääkkeesi näyttävät olevan hyviä. Entisyys alkaa palata, hän
riemuitsi.
-- Alku työn kaunistaa, lopussa kiitos seisoo, muistutti Kaisa. --
Meillä on vielä paljon tekemättä. Todellakin nyt ovat vasta alkaneet
entisyyden muistot palautua. Nykyisyys on vielä koskematon. Kun vain
nyt saisimme häiritsemättä tehtävämme loppuun suorittaa. Meidän on
odotettava iltaan saakka ja pidettävä silmällä meneekö nuori mies
tervehtimään sitä naista, josta meidän on hänet vieroitettava. Siihen
mennessä sinä voit käydä tuttaviasi tervehtimässä. Hämärän tullen
tapaamme toisemme täällä kaivolla.
Reeta näki tarpeelliseksi käydä näyttäytymässä kuvernöörin tyttärelle.
Armgard Printz oli sama vilkas ja puhelias kuin ennenkin.
-- Minä olen siitä tytöstä, jonka perässä sulhasesi juoksee, saanut
merkillisiä tietoja, selitti hän tärkeänä. -- Hän on toisen miehen
kuulutettu morsian. Ei hän voi mennä sinun Erkkisi kanssa naimisiin.
Se toinen mies on myös tullut tähän maahan, mutta on hävinnyt teille
tietymättömille. Me olemme koettaneet etsiä häntä käsiimme. Kuvernööri
on antanut kuulustella siirtokunnasta, mutta miestä ei ole vielä
löytynyt. Kun hän löytyy, panemme hänet ottamaan omansa. Silloin ei
sinulla ole enää kilpailijaa. Omasi saat kuten olen luvannutkin.
Reeta kuunteli ihmetyksen valtaamana tätä uutista.
-- Me tiedämme kuka se toinen mies on, jatkoi Armgard Printz. -- Tunnet
sen sinäkin. Hän on se punatukkainen, joka tuli samassa laivassa ja
puheli usein kanssasi sekä auttoi meitä monessa tilaisuudessa. Hänet
on helppo tuntea vaikka missä. On hyvin kummallista, mihin hän on
hävinnyt. On ajateltu... niin, mitäpä minä niistä luuloista kerron.
Ehkä häntä ei olekaan murhattu vaikka siitä on jo useita viikkoja
salaperäisiä juttuja ja kuiskeita kuulunut. Ehkä hän syystä tai
toisesta on mennyt hollantilaisten tai englantilaisten luo, vaikka
outoa sekin olisi. Isäni pitää asiata hyvin tärkeänä. Ellei asiassa
pian ala jotain selvetä, tulee siitä hyvin ikävä juttu. Minä säälin
sinua. Se tulisi hyvin läheltä koskemaan sinuakin.
-- Kuinka niin? kysyi Reeta kummastuneena.
-- Näes, jos se punatukkainen on täällä murhattu, selitti kuvernöörin
tytär, ajattelematta seurauksia, -- on teon täytynyt tapahtua niiden
toimesta, joille siitä on ollut hyötyä. -- Kuka voisi uskoa, että sen
enkelimäisen tytön sisällä asuu paholainen. Ensi näkemältä minä pidin
siitä tytöstä paljon, mutta näyttää olevan niin, että kuori pettää.
Olen pyytänyt rouva Klingaa ajamaan tytön kotoaan pois, mutta hän ei
vielä usko mitään pahaa, kun ei ole todistuksia. Pitkäksi aikaa ei asia
kuitenkaan voi tälleen jäädä. Ehkä piankin kuulet täältä kummia. Jos se
punatukkainen on tapettu, ei tyttö luonnollisesti ole sitä yksin voinut
tehdä. Tytöllä on täytynyt olla ainakin yksi apulainen. Kuka se olisi,
sitä ei ole vaikea arvata.
Reeta sävähti kalpeaksi.
Hän ei saanut ajatusta loppuun sanotuksi, tuskin ajatelluksikaan.
-- Ei meillä ole vielä mistään varmuutta, väitteli Armgard, huomaten
puhuneensa liian paljon. -- Tutkinnossa asiat selvenee. Mutta voihan
se kadonnut mies pian ilmestyä. Se olisi onnellisin ratkaisu. Ja sitä
täytyy meidän kaikkien toivoa.
-- Ei, se ei ole totta, että Erkki olisi... huudahti Reeta. -- Yhtä
hyvin voisitte minusta sitä ajatella.
-- Tietysti ei ole totta, lauhdutteli Armgard. -- Asianhaarat puhuvat
kuitenkin häntä vastaan. Minä en tee sinua rauhattomaksi kertomalla
kaikkea, mitä on jo saatu selville. Kuvernööri tahtoi jo hänet vangita,
mutta minä sain sen estetyksi, ainakin siirretyksi toistaiseksi.
_Sinun_ tähtesi sen tein. En hänen tähtensä. Sillä tiedä, että mies,
joka on sinua kohtaan menetellyt, niinkuin hän on menetellyt, ei minun
silmissäni ansaitse sääliä.
Reeta oli mykkänä kauhistuksesta. Nähdessään tytön tuskan Armgard
koetti häntä viihdyttää. Hän siveli tytön poskia ja sanoi:
-- Minä säästän sinua niin paljon kuin voin. Ja sinun tähtesi myös
häntä. Sinun on kuitenkin hyvä tietää, millä kannalla asiat ovat, jos
jotain tapahtuisi.
Reeta oli niin järkytetty, ettei hän voinut viipyä kuvernöörin tyttären
luona. Hän etsi yksinäisyyttä ja meni suuren lehmuksen varjoon joen
rannalle.
Kauan hän siellä istui synkissä ajatuksissa.
Hän oli vakuuttanut kuvernöörin tyttärelle, että Erkki ei voinut olla
syyllinen murhaan. Sitä oli mahdoton uskoa. Mutta...