Leena, joka jo kerran oli käynyt kälyään tervehtimässä linnoituksessa,
otti hänet sydämellisesti vastaan ensi kerran uudessa Marttilassa.
Pikku Martti riemuitsi rajattomasti tavatessaan tätinsä, jonka vielä
muisti vanhasta maasta etenkin sen vuoksi, että oli tottunut häneltä
saamaan maukkaita naurishaudikkaita. Iloisena hän esitti tädille
leikkitoverinsa Väinämön Antin ja kertoi pikku Marjetasta, jonka
punainen mies oli vienyt ja josta ei ole sittemmin mitään kuulunut.
Martti Marttinen kävi kotona vain kerran viikossa. Rakennuspaikka
Tenakonkilla oli Marjetan Kärjestä 7 mailin päässä, joten oli
liian pitkä matka joka yöksi tulla kotiin, varsinkin kun taival
oli pääasiassa veneellä kulettavaa. Lopputalvi ja kevät oli siellä
kiireisesti työskennelty. Alkukesäksi olivat valmistumassa sekä
Uuden Göteporin linnoitus että Printzin Hovi asuttavaan kuntoon.
Soudellessaan lauantaisin kotiinsa tarkasteli Martti uutta
asuntopaikkaa, johon rakentaisi pysyväisen, suuremman kodin.
Väinämön leski Kaisa nautti edelleen sitä ystävällisyyttä, jota
hänelle oli Marttisten luona osoitettu. Vaikka Martti Marttinen oli
luvannut jättää tämän sauna-asunnon yksinomaan hänelle niin pian kuin
varsinaisen oman kodin saisi perustetuksi, ei Kaisa vielä hennonut
pitää sitä omanaan, kun hän ei voinut sen rakentamisessa olla
osallisena eikä hänellä ollut rahoja korvaamiseen. Hän koetti kyllä
taloustoimissa ja kesäkiireissä olla apuna, mutta kun talven aikana
työt olivat vähissä, kierteli hän siirtokunnassa, koettaen ansaita
elantonsa. Joskus hänellä oli poikansa Antti mukanaan, mutta useimmiten
hän liikkui yksinään. Niissä siirtokunnan osissa, joissa häntä ei
tarkemmin tunnettu, sanottiin hänen kerjäävän. Totta siinä oli sikäli,
että kun ei missä hänelle työtä annettu, pyysi hän ravintoa nälkänsä
tyydykkeeksi.
Koko siirtokunnassa kulki puhe hänen taikatöistään, ja moni pelkäsi
häntä sen vuoksi. Todistuksia ei häntä vastaan tiedetty, paitsi, mitä
oli nähty laivalla hänen tullessaan ja mistä oli mitä ihmeellisimpiä
tarinoita laadittu. Kerrottiin kuinka hän sen jälkeen, kun hänen
miesvainajansa ruumis mereen heitettiin, oli lähtenyt laivan kannelta
laudalla lentämään ja rääkynyt ilmassa pahasti. Erittäinkin kammottiin
häntä Christinassa, missä pastori Christofer oli uhannut hänet
vangituttaa. Nyt oli kyllä tämä pastori palannut takaisin Eurooppaan,
mutta oli muita, jotka olivat valmiit saattamaan rangaistukseen hänet
niin pian kuin huomaisivat hänen vähääkään harjoittavan noituutta.
Suomalaisten keskuudessa suvaittiin Kaisaa paremmin, vaikka oli
sielläkin niitä, jotka katsoivat sielunsa autuuden olevan vaarassa
tämän noidan lähettyvillä.
Paitsi toimeentulon ansaitseminen oli Kaisan liikkumiseen syynä myös
se, että hänellä joskus oli hieman toivoa tyttärensä, pikku Marjetan,
mahdollisesta löytämisestä. Hänellä kyllä oli itsellään se vakaumus,
että vihastunut paha henki oli tahtonut hänelle kostaa ottamalla
Marjetan, mutta omaatuntoaan lohduttaakseen oli hän liikkeellä
etsimisyrityksissä. Pikku lapsi oli ollut hänelle sangen rakas.
Kun katoamisen jälkeen pojat olivat puhuneet punaisesta miehestä, tuli
Kaisalle joskus sellainenkin ajatus, että ehkä tyttö oli joutunut
intiaanien saaliiksi. Sen vuoksi hän tekeytyi tuttavaksi heidän
kanssaan ja kävi heidän kotonaan sekä opetteli heidän kieltään ja
tapojaan. Nämä osoittivat hänelle suurta kunnioitusta ja lienee hän
joskus heidän keskuudessaan taikatemppujakin tehnyt, koska häntä
pidettiin poppamiehen vertaisena.
Palatessaan kotiin pitkältä kiertomatkalta keväällä kylvöajan
lähestyessä joutui hän yhtäkkiä outojen intiaanien piirittämäksi. Ne
eivät olleet lenapeja. Kuin taikavoimalla kohosi heitä maasta hänen
ympärilleen. Yhdellä näistä oli niin pitkä sulkatöyhtö, että se
ylettyi selän yli polviin saakka. Toiset osoittivat hänelle suurta
kunnioitusta. Tultuaan Kaisan luo hän puolestaan lankesi pitkälleen
maahan ja levitti kätensä. Noustuaan ylös hän pyysi Kaisaa lähtemään
heidän heimonsa luo, heidän äidikseen, heidän auttajakseen ja
noidakseen. Heidän keskuudessaan raivosi ruttotauti, johon moni kuoli.
Kun tuo tauti näytti tulleen valkoisilta, tarvittiin valkea noita
taudin tyrehdyttäjäksi.
Kierrellessään tätä uutta maata oli Kaisa nähnyt paljon ihmeitä ja
kokenut monta kovaa. Sen vuoksi hän ei kovin säikähtänyt punanahkain
ilmestymistä eikä myöskään oudoksunut heidän käytöstään. Ollakseen
intiaaneja pahoin loukkaamatta hän ei jyrkästi kieltäytynyt.
-- Nyt en pääse tulemaan, sanoi hän. -- Jos jolloinkin tulen, miten
luoksenne osaisin? Hänen puheensa oli sangen vaikeatajuista, mutta ehkä
juuri sen vuoksi herätti intiaaneissa suurta arvonantoa.
Päällikkö neuvoi, kunnioittavasti heilutellen itseään:
-- Kulje tämän suuren joen vartta ylöspäin, kunnes toinen suuri joki
tulee siihen vasemmalta. Seuraa sitä niin pitkälti, että joudut korkean
vesiputouksen luo. Jos tulet kesän aikana, otamme sinut jo siellä
vastaan. Jos et ketään tapaa, jatka kulkuasi polkua myöten, joka on
hyvästi polettu ja johtaa meidän luoksemme. Polku vie sinut suurien
metsien läpi korkeille maille. Kun kahden vuoren yli kiivettyäsi olet
joutunut polulla ahtaaseen kalliosolaan, olet meidän portillamme.
Silloin olet luonamme. Me odotamme sinua. Tule pian, ettei koko
kansamme kuolisi valkoiseen tautiin.
Kaisa vakuutti uudelleen, ettei hän voinut nyt tulla.
-- Auta kuitenkin meitä. Auta valkoisen Manitoun voimalla, pyysi
päällikkö.
Kaisa mietti hetkisen. Sitten hän sanoi:
-- Ehkä voin auttaa, vaikka en ole luonanne. Tehkää kuten sanon.
Valitkaa heimostanne viisi vahvaa miestä, jotka ovat sitkeitä
voimiltaan ja laihoja ruumiiltaan. Ainoastaan ne saavat sairaisiin
koskea, ei muut. Ne kantavat sairaat ulos kylästä lähteen luo. Ne
valavat sairaita kylmällä vedellä ja hankaavat heidän ruumiitaan
hiekalla. Jos he kuolevat, Manitou heitä tahtoo; jos he parantuvat,
Manitou heitä säästää. Kukaan terve, paitsi nuo viisi, ei saa lähteelle
mennä eikä kukaan terve saa siitä lähteestä juoda tai vettä ottaa.
Kaisa ei ollut ollenkaan varma ymmärsivätkö intiaanit hänen
mongerrustaan eikä hän sitä niin tärkeänä pitänyt.
-- Sillä aikaa kun odotamme sinua, teemme kuten sanot, vakuutti
johtaja. -- Pyyntömme on, että tulet pian. Kun tulet, et sitä koskaan
kadu. Sinulla on itselläsi etua siitä.
Päällikkö laskeutui taaskin pitkälleen maahan sanoen siten jäähyväiset.
Intiaanit hävisivät nopeasti näkymättömiin.
Kaisa oli lähellä Marjetan Kärkeä. Kotiin astuessaan hän ajatteli
mielessään, että jos olisi ollut syksy, olisi hän ollut joutilas
lähtemään. Nyt Kesän tullen on uutisasutuksella työn aika. Hänenkin
tulee voimillaan auttaa maatöissä ystäviään, jotka olivat häntä
auttaneet ja kaiken aikaa hänen poikaansa vaalineet ja kasvattaneet.
Kotona hän tapasi Reetan ensi kerran.
Heistä tuli pian hyvät ystävät. Yhdessä he sitten työskentelivät
kevättöissä. Kun miehet tarvittiin rakennuksilla, joista
annettiin vapautta kotitöihin vain niukalti, oli työvoimista myös
Suomi-siirtolassa puute ja sen vuoksi jokaisen täytyi koettaa
kaikkensa. Olli Räsänen kävi Marttilassa kylvö- y.m. raskaampia
töitä tekemässä, ja luonnollisesti Martti itse auttoi, mikäli voi
olla kotona. Joka tapauksessa tuli tänä vuonna tehdyksi vähemmän
uutisraivausta, jopa vähemmän kylvöjäkin kuin edellisenä. Siinä
suhteessa olivat laajat rakennustyöt haitaksi.
Erkki kävi vain muutaman kerran ystäviään tervehtimässä. Hän puuhasi
uutterasti omalla uutisasutuksellaan. Välttämättömiin rakennustöihin
hän oli palkkautunut Christinaan voidakseen olla lähempänä
rakastettuaan.
-- Erkki on muuttunut entisestään paljon, huomautti Leena eräänä iltana
naisten ollessa yksinään kotona. -- Ennen Ruotsissa hän oli joka ilta
meillä, mutta nyt hän melkein karttaa. En tiedä mitä väliin on tullut.
Ei liene Martin ja hänen välillään mitään sattunut.
Reeta kyllä tiesi syyn, mutta ei siitä mitään sanonut. Hän istui
ajatuksiinsa vaipuneena ja oli ikävissään.
-- Komea mies se Erkki, sanoi Kaisa. -- Komein koko siirtokunnassa.
Onnellinen se tyttö, joka hänet miehekseen saa. Reeta ja hän sopisivat
hyvin pariksi.
-- Niinhän sitä on näihin saakka luultukin, myönteli Leena. -- Vanhassa
maassa näytti asia aivan selvältä. Olitte kai jo kihloissakin? kysyi
hän Reetalta.
-- Eihän toki, vastusteli Reeta. -- Lapsuuden tovereita vain. --
Hänen poskilleen kohosi puna, josta Väinämön Kaisan tarkka silmä näki
totuuden.
-- Muutakin siinä oli kuin lapsuuden toveruutta, väitti Leena polkien
rukkiaan. -- Siinä oli rakkautta, joka nyt on kylmentynyt. Kuule Kaisa,
jatkoi hän, -- sinähän voit kadotetun rakkauden palauttaa ja uuden
lemmen nostaa. Jospa saisit Erkin vielä palautumaan entiselleen! Minä,
me kaikin siitä iloitsisimme, Reeta luonnollisesti eniten.
Reeta ei jaksanut kuulla Leenan puhetta loppuun. Hän pillahti itkemään
ja lähti ulos.
Leena ei ystävällisyydessään huomannut kuinka arkaan kohtaan hän
kosketteli. Kuin korjatakseen asiaa hän Reetan lähdettyä taivutteli
Kaisaa:
-- Jos todellakin voit Reetalle apua antaa, tarvitsisi hän sitä nyt.
Hänkin on suuresti muuttunut entisestään. Hän on synkkämielinen ja
usein katkera. Syynä ei voi olla muu kuin Erkin kylmeneminen.
Kaisa esteli:
-- Kyllä minä siellä kotona useinkin nostin lempeä tytöille, jotka
olivat sen kadottaneet. Ja monesta tiesin, että he saivat kadotetun
takaisin. Nyt en enää tahdo uskaltaa sellaiseenkaan, oikeastaan
viattomaan, mikä ei kenellekään ole onnettomuudeksi vaan päinvastoin
asianomaiselle suureksi onneksi. Minua vainotaan ja uhataan roviolla
polttaa, jos loitsimisesta keksitään. Olen itsekin alkanut taikomista
tässä uudessa maassa kammoa, kun luulen sen johdosta rakkaan Marjetan
menettäneeni.
-- Ei se Marjetta sen takia mennyt, lohdutteli Leena, -- eihän siitä
muiden tarvitse sitä paitsi tietää, jos Reetalle apua annat. Vieläkin
Kaisalla oli arveluita: -- Asia ei ole niin yksinkertainen. Ensiksi
täytyy Reetan itsensä tahtoa ja sanan voimalle alttiiksi antautua.
Toiseksi täytyy lemmennoston tapahtua siellä, missä kylmentynyt
rakastettu liikkuu. Mieluimmin paikalla, mikä on pyhitetty. Täytyy
tietää onko rakastettu iskenyt silmänsä johonkin toiseen. Myös sen
toisen pitäisi olla lähellä, jotta sana tehoaisi. Monta on siinä
mutkaa. Jos ei kaikki ole kohdallaan, sattuvat sanat turhaan.
-- Niinhän se taitaa olla, myönsi Leena. -- Mutta mihinkä se Reeta nyt
hävisit Taitaa itkeä silmänsä kipeiksi. Kipeä on hänelle asia.
Kaisa lähti ulos ja kohtasi Reetan niemen kärjessä itkemässä. Oli
pimeä, mutta kuu valaisi maisemaa.
-- Rakastatko sinä todellakin häntä niin kovasti, kysyi Kaisa hellästi.
-- Luuletko, että hänet on joku toinen vallannut?
Reeta painautui leskivaimon syliin ja kertoi, mitä tiesi, kertoi, että
Erkki kuului nyt toiselle.
Yhtäkkiä tarttui tyttö intohimoisesti lappalaissyntyisen ystävättärensä
kaulaan ja rukoili:
-- Kuule Kaisa, auta sinä minua. Leena sanoi, että sinä voit lemmen
nostaa ja kodotetun palauttaa. Me olimme Erkin kanssa niin onnellisia
ennen. Sinun avullasi me voimme vielä tulla onnellisiksi.
Kaisa oli hetken ääneti.
-- Olin jo mielessäni päättänyt luopua vanhasta viisaudesta, sanoi hän
vihdoin. -- Nykyaikana ja uusissa oloissa ei sillä ole enää entistä
tehoa. Olen sitä viimeksi käyttänyt vain hätätilassa ja silloinkin olen
joutunut kärsimään, Nyt on uutta viisautta joka vihaa sitä vanhaa.
Kuitenkin tahdon auttaa sinua, mikäli voin. Marttinen ja Leena ovat
tehneet minulle niin paljon hyvää, että olen valmis heidän tähtensä
menettämään vaikka henkeni. Ainoastaan heidän avullaan olen jaksanut
tässä uudessa maassa tulla toimeen, kun leskeksi jäin. Mielelläni
tahtoisin tehdä sinut onnelliseksi.
Lemmen nostaminen Erkissä täytyi suorittaa salaisesti ja erittäin
varovasti. Heidän piti yhdessä lähteä Christinaan, missä kumpikin
asianomainen oli tavattavissa. Sitä ennen lupasi Kaisa tehdä
tarpeelliset valmistukset.
Yhdessä he siirtyivät tupaan.
Maatapannessa Reeta oli ristiriitaisten tunteitten vallassa. Oliko se
tie oikea, jolle hän nyt oli lähtenyt? Hän teki sen vain rakkautensa
vuoksi. Ja hän tarkoitti sillä yhtä paljon Erkin onnea kuin omaansa.