Armgard Printz oli nainen, joka ei miettinyt kauan tekojaan. Nähtyään,
että Reeta ei seurannut, palasi hän huoneista takaisin pihalle ja
komentavasti kutsui tytön luokseen. Tarttuen Reetan käsivarteen hän
sanoi päättävästi:
-- Me lähdemme oitis kuvernöörin luo. Kuvernööri Printz käveli jykevin
askelin kookkaan salin lattiata edestakaisin. Hänen kirjurinsa Johan
Fransson, kotoisin Itä-Suomesta, istui ison tammipöydän ääressä ja
kirjoitti kuvernöörin sanelun mukaan. Kysymyksessä oli vastauskirje
hollantilaisten tekemään vastalauseeseen.
-- -- 'me emme tule sallimaan yhdenkään hollantilaisen tai minkään
muun vieraan laivan liikkua meidän aluevesillämme alistumatta meidän
määräyksiimme ja tunnustamatta korkean kuningattaremme ylivaltaa tällä
alueella, jonka olemme laillisesti itsellemme ostaneet.' -- Kirjoita
niin, kirjuri. Vedä viiva 'emme' ja 'sallimaan' sanojen alle.
-- Niin, tuhat tulimmaista, me emme sitä salli, jatkoi kuvernööri,
pysähtyi sihteerinsä eteen ja, korostaakseen sanojaan, löi nyrkillä
pöytään, niin että kirjoitustarpeet hypähtivät.
Sitten hän meni kaapille, kaasi lasin viinaa, jonka kulahutti yhdellä
siemauksella. Sen jälkeen hän rauhoittui ja jatkoi:
-- Kirjoita edelleen: 'Me emme ole tulleet tänne haastamaan
riitaa. Me tahdomme elää eurooppalaisten samoin kuin intiaanienkin
kanssa sovinnossa, mutta me tahdomme säilyttää arvovaltamme ja
omistusoikeutemme. Sen vuoksi jokainen laiva, joka tavataan vesillämme
osoittamatta kunnioitusta Ruotsin lipulle, ammutaan armotta upoksiin'.
Näin pitkälle oli kirjeessä ehditty, kun kuvernöörin tytär
seuralaisensa keralla astui sisälle.
-- Isä, huudahti Armgard. -- Meillä on tärkeätä asiaa.
-- Minun virkatoimeni ovat tärkeämmät, murahti isä, mutta kun tyttö
kiepsahti hänen kaulaansa, kysyi hän:
-- Mikä nyt on hätänä? Haluatko lähteä ajelemaan hevosilla,
jotka kuningatar minulle lahjoitti? Ne eivät ole oikein tottuneet
ratsastukseen eikä täällä ole vielä muita ajoteitä.
-- Ei, isä, sanoi tytär ja veti kuvernöörin istumaan puiseen
nojatuoliin, jota käytettiin virallisissa vastaanotoissa
hallitustuolina. -- Minulla on virka-asia, tärkeä ja painava, joka
koskee alamaisesi onnea ja menestystä.
Jättiläiskuvernööri oli kuin karhu kesyttäjänsä kuletettavana.
-- Minä kysyn sinulta, joka olet tämän siirtokunnan herra ja
kuvernööri, -- alkoi tytär juhlallisena, -- minä kysyn eikö tässä
maassa ole jokainen mies velvollinen menemään naimisiin sen tytön
kanssa, jota on liehitellyt, nimittäin jos tyttö sitä vaatii?
Kuvernööri naurahti, kun sai selville asian laadun.
-- Avioliitot ovat siirtokunnan menestymisen ehto, sanoi hän. --
Hallituksen on edistettävä niiden muodostumista. Mutta täällä on
toistaiseksi vielä aivan vähän avioliittoon sopivia naisia. Minun
pitäisi saada niitä Ruotsista kokonainen laivalasti.
-- Juuri senpä vuoksi sinun täytyy auttaa, että ne muutamat naiset,
jotka ovat tänne saapuneet, pääsevät oikeuksiinsa. Eikö tyttö ole
ansainnut itselleen sitä miestä, jota hän on varta vasten lähtenyt
Ruotsista saakka täältä hakemaan?
Armgard Printz koetti edelleen olla juhlallinen.
-- Totta kai, totta kai, myönteli kuvernööri. -- Kuitenkin lienee
asiassa miehelläkin jotain sanomista. Hallitukselle on yhdentekevää
kenen kanssa avioliitto solmitaan, kunhan niitä vain solmitaan.
Avioliiton asianajaja jatkoi:
-- Tässä on kysymys suhteesta, joka on kehittynyt lapsuudesta saakka.
Tämä tyttö tässä, jonka sinä tunnet tulomatkalta ja joka edelleen
on ollut meillä apulaisena ja kuuluu siis erityisesti hallituksen
suojeltaviin, on tullut etsimään täältä sulhastaan. Hän onkin löytänyt
miehen, mutta tuo mies kiertelee toista pauloihinsa.
Reeta oli ujona pysytellyt ovensuussa. Hän häpesi, kun hänen salaista
asiaansa ruvettiin noin julkisesti esittämään. Hän painoi alas päänsä
ja peitti esiliinalla kasvonsa.
-- Tyttö, sanoi kuvernööri. -- Me emme voi näin nopeasti tässä asiassa
päätöstä tehdä. Jos sinulle on vääryyttä tehty, niin minä takaan, että
se hyvitetään. Minä otan asiasta selvää ja hankin sinulle oikeutta.
-- Kirjuri, olet kuullut, mitä kuvernööri on sanonut. Kirjoita se
pöytäkirjaan, ehti Armgard pistää väliin.
Kuvernööri jatkoi:
-- Sinä ujo tyttö siellä oven suussa, älä ole suruissasi. Jos et saa
miestä, jota olet ajatellut, saat toisen. Kyllä täällä sulhasia on, on
vaikka kuinka monta. Ennen tämän vuoden loppua saat keikkua emäntänä
omassa talossa. Ole nyt rauhassa ja mene taloustoimiin.
Reeta poistui sangen halukkaasti kuvernöörin luota. Hänellä oli se
käsitys, että tämä käynti ei vienyt hänen asiaansa vähääkään eteenpäin.
Ellei Erkki omasta tahdostaan taivu, mitä auttaa kuvernööri tai muut
vallanpitäjät? Kuta enemmän hän käyntiään ajatteli, sitä enemmän kohosi
häpeän puna hänen kasvoilleen. Hän oli melkein kiukkuinen kuvernöörin
tyttärelle, joka oli hänet tähän johtanut.
Hän halusi poistua tästä piiristä, missä ehkä uudelleen sattuisi
kohtaamaan Erkin sen toisen kanssa. Sen vuoksi pyysi hän lupaa saada
lähteä veljensä kotiin.
-- Mene nyt toistaiseksi, lausui Armgard. -- Sinun asiasi on hyvissä
käsissä. Kyllä minä pidän silmällä miestä. Ja tarpeen tullen
turvaudutaan kuvernööriin. Älä hellitä. Jos minä johonkin mieheen
silmäni isken, otan hänet vaikka kiven kolosta.
Olli Räsänen sattui olemaan linnoituksessa hakemassa siemeniä
kevätkylvöjä varten. Tapansa mukaan kävi hän Reetaa tervehtimässä, ja
kun tämä oli juuri lähdössä Suomi-siirtolaan, pyysi hän saada opastaa.
Teitä ei vielä ollut, eikä siltoja jokien ylitse, mutta polku oli
polettu ja lautat rannoille rakennettu.
Nuoret kävelivät yhdessä kevääseen puhjenneita maisemia. Reeta oli
melkein sanaton. Ennen niin puhelias Olli Räsänen oli myöskin sangen
vaitelias. Kömpelöllä kohteliaisuudella auttoi hän tyttöä purojen yli
kuljettaessa. Sikäli kuin hän puhui, koetti hän viitata tämän maan
luonnonrikkauteen ja hyviin elämisen mahdollisuuksiin.
-- Katsos Reeta, sanoi hän, -- tämä on nuorten yrittelijäin maa. Tämä
on heidän paratiisinsa. Ei niin, ettei täälläkin pitäisi työtä tehdä.
Paljon sitä pitää tehdä, mutta täällä saa myös työstään palkan. Ei
täällä halla hätyyttele eivätkä vieraat vie.
Räsäsen hillitty ystävällisyys herätti Reetan vähitellen murheellisista
unelmista ja jottei hän aivan kylmäkiskoiselta tuntuisi, heitti hän
jonkun kysymyksen, kun mies kertoi siirtolan puuhista.
-- Kai sinulla jo lehmäkin on? kysyi Reeta keskustelun ylläpitämiseksi.
-- Jo minä yhden hiehon sain, alkoi nuori mies kertoa. -- Pian siitä
lehmä varttuu. On minulla pari lammastakin ja muutama kana. Kyllähän
se muuten menisi, mutta yksinään on vähän hankala kaikkia hoitaa.
Kun Martti olisi asettunut Räsälään, joka yhdessä hänen kanssaan
rakennettiin, olisi Leenasta ollut apua naisväen töihin. On se Leena
kuitenkin sieltä Marjetan Kärjestä käynyt tarpeen tullen auttamassa,
mutta ei se sama ole kuin apu kotona. Kun he vielä muuttavat kauemmas,
kuten Martti aikoo, ei ole mitään naisen apua kodin pidossa. Täytyy
oppia lehmääkin lypsämään.
Reeta vaipui taas mietteisiin.
Vihdoin he tulivat Naamankosken partaalle. Joen yli oli tehty
väliaikainen silta. Räsänen ei puhunut mitään, että tässä se nyt hänen
kotinsa, Räsälä, oli.
-- Onpas tämä kaunis talon paikka, tunnusti Reeta. -- Koskeen saisi
hyvän myllyn. Mitä! Johan täällä sellaista suunnitellaankin, sanoi hän
katsoen alulle pantuja myllyn perustuksia.
Reetan maanviljelysinnostus heräsi kun hän näki avatut uutisviljelykset.
-- Johan tästä yhteen taloon leipää karttuu, sanoi hän lyöden käsiään
yhteen. -- Ja mitkä erinomaiset laidunmaat karjalle!
-- Niin on, niin on, myönteli Olli harvasanaisesta Hänen ajatuksensa
kiertelivät omia teitään.
-- Kyllä tässä kelpaa asua, kuka sitten asuneekin, lausui Reeta jo
vilkkaasti ja kysyi: -- Kuuluuko tämä Suomi-siirtolaan?
-- Kuuluuhan se, on ensimmäinen talo siirtolassa, sanoi Räsänen pieni
veitikkamaisuus silmäkulmassa. -- Tämä on Räsälä.
Reeta säpsähti vähän ja jäi sanattomaksi. Olli Räsänen pyysi
poikkeamaan sisälle ja katsomaan vähän aittojakin, kuinka niissä on
elämisen varaa.
Reeta ei halunnut. Hän pyysi neuvomaan tietä Marjetan Kärkeen, jonne
tahtoi kiiruhtaa ennen illan tuloa.
Olli lähti edelleen saattamaan. Nuorten kesken ei enää sanaa vaihdettu.
Ollilla olisi ollut paljonkin puhumista, mutta hän katsoi parhaaksi
vaieta.
Tultuaan Marttisen uutisasutuksen veräjälle sanoi Reeta Ollille
jäähyväiset.
-- Olet sinä ahertava maamies, lausui hän saattajalleen tunnustukseksi.
Sitten hän siirtyi veljensä kotiin.