Kuvernööri Printz otti hallitusohjat oitis jänteviin käsiinsä.
Pitkän toimikautensa aikana sodassa hän oli tottunut käskemään ja
saamaan käskynsä täytäntöön. Hänen esiintymisensä oli karskia ja
hallitsijamaista. Hovitapoja hän ei tuntenut. Hän saattoi puheessaan
olla raaka, varsinkin, jos väkijuomat, joita uutterasti käytti,
olivat himmentäneet hänen sydämensä pohjalla asuvan lempeyden. Sen
aikuisen tavan mukaan hän oli ankarasti uskonnollinen ja vaati tarkkaa
kirkollisten määräysten noudattamista.
Uuden kodin kuntoon panossa ja "alamaisten" arvonannon hankkimisessa
oli hänen vilkas tyttärensä Armgard hänelle suurena apuna. Tämä oli
teräväpäinen ja huomaavainen, joten hän suuressa määrin paransi isänsä
useinkin hidasta ajatuksenkulkua. Kuvernööri Printz ei tunnustanut
kenenkään komentovaltaa. Siitä huolimatta onnistui Armgard melkein
aina saamaan tahtonsa toteutetuksi. Kuta enemmän siirtokunnan asujamet
oppivat uutta esivaltaansa tuntemaan, tulivat he huomaamaan, että
kuvernöörin itsepäisyyden taivutti ainoastaan hänen tyttärensä, jota
moni pitikin varsinaisena valtiattarena. Kuvernööri luotti tähän
vanhimpaan tyttäreensä enemmän kuin poikaansa Gustafiin, joka myöskin
oli täysikasvuinen.
Christina-linnoituksessa huomattiin heti ensi päivästä, että komento
oli muuttunut. Pehmeäluontoinen Ridder valmisteli kotiinlähtöä eikä
ottanut ollenkaan osaa hallitusasioihin. Maunu Klinga tunsi olevansa
jonkun verran syrjäytetty, sen vaikutti uuden apulaisen, Skuten,
tulo. Hän halusi pysyväistä toimintaa linnoituksen ulkopuolella ja
pyrki mieluummin suomalaisten pariin. Rakennuspuuha Tenakonk-saarella
soveltui hyvin hänen harrastuksiinsa, vaikka hän käsitti, että kun
linnoitus ja Printzin Hovi siellä tulevat valmiiksi ja hallinto siirtyy
sinne, hänen on etsittävä itselleen toimintaa muualla.
Rakentajat olivat ennen Ridderin lähtöä ja menneet Tenakonkille Klingan
opastamina. Sinne siirtyivät ystävämme Martti Marttinen, Pietari
Kokkinen ja aluksi myös Olli Räsänen. Sen sijaan Erkki Mulikka,
vapaamies, siirsi lähtöään päivä päivältä. Hän käsitti vaaran uhkaavan
Stinaa ja sen vuoksi hän halusi pysytellä lähettyvillä. Klingan
perhe asui edelleen linnoituksessa ja Stina jatkoi oloaan siellä.
Reeta oli jäänyt toistaiseksi linnoitukseen kuvernöörin tyttären
pyynnöstä. Armgard Printz nimittäin tarvitsi hänen apuaan, kunnes koti
on pantu kuntoon. Dalbo oli siirtynyt Skuten työkuntaan ja puuhaili
Helsingborg-linnoituksen rakentamisessa, käyden kuitenkin tiheään
kotona.
Armgard Printz oppi pian tuntemaan ne perheet ja henkilöt, jotka
Christinassa asuivat. Hän kävi Klingalla kuin kotonaan ja tapasi siellä
säännöllisesti Stina Dalbon. Nuori lapsenhoitajatar oli miellyttävällä
käytöksellään saavuttanut suosiota hänen silmissään.
Erkki ei voinut estää askeleitaan johtamasta sangen usein Stinan luo.
Ja vielä enemmän seurasi hän häntä ulkona linnoituksen ympäristössä.
Kaikesta tarkkaamisesta huolimatta ei hän tavannut punatukkaista
Gustafia. Tämä hänen vihamiehensä oli tovereineen jo melkein heti
tulonsa jälkeen kadonnut tietymättömiin. Kukaan ei heitä tosin
kaivannut. Erkki koetti arvoitusta turhaan selittää. Joku oli nähnyt
tulopäivänä punatukkaisen olevan keskusteluissa jonkun paikkakunnalla
sattumalta käyvän hollantilaisen kanssa. Toinen vakuutti, että nämä
miehet hollantilaisen ja oudon intiaanin kanssa kulkivat Christina-joen
vartta ylöspäin minquas-intiaanien maita kohti.
Valmistellessaan lähtöään ritarillinen Ridder ei unohtanut Stinan
asiaa. Hän hankki ajoissa valtakirjat, joita ehkä tarvittaisiin Stinan
avioliittokuulutuksen peruuttamista varten, ellei asiaa olisi vielä
Ruotsissa ratkaistu. Vanha Dalbo ei ollut erityisen halukas tätä
valtuutusta puolestaan antamaan. Pastorin välityksellä suostui hän
niin pitkälle, että ilmoitti olevansa vastustamatta toimenpidettä.
Gustaf ei ollut enää ollenkaan hänen suosiossaan, mutta toiselta puolen
hän ei tahtonut auttaa suomalaisenkaan pyrkimyksiä. Periaatteelleen
uskollisena ei hän, kun oli aikanaan antanut lupauksen Gustafille,
katsonut voivansa toimia tätä vastaan, mutta salli muitten toimia, jos
nämä sitä halusivat. Sydämessään hän joka tapauksessa toivoi, että
hänen tyttärensä pääsisi vapaaksi. Voisihan ilmestyä uusia sopivia
mahdollisuuksia, vaikka komentajaan asetetut toiveet eivät toteutuneet.
Ridderistä oli häipynyt se vastenmielisyys, jota hän alussa tunsi
suomalaista kohtaan, tämä kun oli voittanut hänet kilpailussa Stinan
sydämestä. Kun hän meni jäähyväiskäynnille Klingan perheen luo, valitsi
hän ajan, jolloin Erkki oli siellä. Hän tahtoi osoittaa rehellisesti
harrastavansa nuorten parasta. Nuoret kertoivat Gustafista sekä hänen
tulostaan siirtokuntaan. Se tieto säikähdytti Ridderiä kovin.
-- Tässä on suurempi vaara kuin kenties arvaattekaan, sanoi hän. -- Jos
hänellä on kuulutustodistus mukanaan, voi hän millä hetkellä tahansa
vaatia morsiamensa vihille eikä mikään voi avioliittoa estää.
Tämä selitys sai nuorten sydämet hätkähtämään.
-- Ennen minä hukutan itseni kuin menen hänen kanssaan naimisiin,
vakuutti tyttö ja katsoi hellästi Erkkiä silmiin.
-- Ei nyt ole syytä vielä toivottomuuteen vaipua, lohdutteli
Ridder. -- Kun hän ei ole vielä näyttäytynyt, ei hänellä ehkä ole
tarvittavaa todistusta. Muuten on hänen viipymistään vaikea selittää.
Sitä parempi on, mitä kauemmin hän pysyy poissa. Nyt on tärkeintä
voittaa aikaa. Minä olen vakuutettu onnistumisestani, kunhan pääsen
Ruotsiin. En luule antavani teille turhia toiveita, kun lupaan, että
ensimmäisessä palaavassa laivassa minun lähtöni jälkeen voitte odottaa
sitä asiakirjaa, joka ratkaisee teidän onnenne. Kuitenkin on teidän
taivutettava vanhukset kannattamaan liittoanne.
Nuoret olivat kiitollisia entiselle komentajalle hänen
jalomielisyydestään. Se kädenpuristus, jolla Stina sanoi hänelle
jäähyväiset, oli lämpimämpi kuin mikään tätä ennen.
Armgard Printz piti uteliaisuutensa houkuttelemana silmällä Erkkiä,
jota Reeta oli hänelle osoittanut laivarannassa. Eikä häneltä suinkaan
jäänyt huomaamatta se läheinen seurustelu, joka vallitsi tämän ja
Klingalla palvelevan lapsenhoitajan välillä. Suhde olikin helposti
arvattavissa. Niin mielellään kuin hän yleensä tahtoi edistää nuoren
väen sydämen harrastuksia, katsoi hän tässä joutuvansa ristiriitaan
velvollisuuksiensa kanssa. "Alamaisten" onnen valvominen kuului
hänelle. Reeta oli melkein kuin hänen holhokkinsa ja siis läheisempi
kuin Stina.
Avatakseen Reetan silmät hän järjesti tilaisuuden, missä kokematon
suomalaistyttö saisi kumoamattoman todistuksen lapsuudentoverinsa
todellisesta sydämentilasta.
Kauniina maaliskuun iltapäivänä olivat Erkki ja Stina siirtyneet
mielipaikalleen linnan sarvekkeen kupeelle. Nuori Klinga sai vapaasti
juosta etsimässä vastapuhjenneita kevään kukkia. Häntä vartioitiin vain
sen verran, ettei hän päässyt putoamaan törmältä alas.
Kuvernöörin tytär teki asiaa lähellä olevalle laivalaiturille. Hän oli
ottanut Reetan mukaansa, koska heillä muka oli sieltä jotain tuotavaa.
Linnan sarveke esti rakastavaisia heitä huomaamasta. Mutta heidän
äänensä kuului selvästi.
Armgard ei ollut mistään tietääkseenkään, mutta Reetan korvat kuulivat
heti Erkin äänen. Hän tunsi olonsa vaikeaksi, mutta ei hennonut
poiskaan lähteä.
Rakastavaisten keskustelu koski sitä asiaa, joka oli heillä kaikki
kaikessa. Tyttö sanoi:
-- Sinun olen enkä kenenkään muun. Olenhan meren takaa lähtenyt sinua
hakemaan. Kuinka kohtalo voisi olla niin julma, että se vielä meidät
erottaisi?
Erkki vastasi siihen:
-- Ei mikään voikaan meitä erottaa. Kyllä me poistamme esteet, olkoot
ne kuinka suuria tahansa.
Reeta kuuli nämä sanat hyvin ja tajusi niiden merkityksen. Hänen
poskensa punehtuivat ja hän lähti kiiruhtamaan pois. Armgard seurasi
häntä.
-- Siinä on syy, jonka tähden hän sinua jo rannalla vieroi, sanoi
kuvernöörin tytär tarttuen nyyhkyttävää tyttöä käsivarteen. -- Älä
kuitenkaan vielä vaivu epätoivoon. Vielä ei ole pappi sanonut aamenta
heidän liitolleen.
Reeta ei kyennyt lausumaan mitään.
-- Rakastatko sinä häntä täydestä sydämestäsi? kysyi Armgard
osaaottavaisena.
-- Rakastan, myönsi Reeta avomielisesti.
-- Onko hän ilmoittanut rakastavansa sinua? Ehkä on kosinutkin?
-- Ei hän ole minulle sitä sanonut. Minulla oli vain syytä niin uskoa.
Kyyneleet valuivat punehtuneen tytön poskilta.
-- Mies voi pettää naista monella muulla tavalla kuin vain sanoilla,
lausui kuvernöörin tytär. -- Maltahan, ei ole vielä kaikki menetetty.
Minä autan sinua. Kyllä minä saatan hänet tuntemaan velvollisuutensa.
Hän oikaisi itsensä ruhtinaallisen ryhdikkääksi. Hän tunsi tilaisuuden
tulleen, jossa hänen oli näytettävä, että hänellä oli valta tässä
maassa. Hänen mielessään väikkyi kuva Kristiina-kuningattaresta juuri
tällaisessa tilanteessa.
-- Minun valtakunnassani eivät miehet saa rankaisematta pettää naista,
vakuutti hän mennessään sisälle.
Reeta jäi vielä pihamaalle kuivaamaan kyyneleitään. Ennenkuin hän
seurasi valtiatartaan, näki hän Erkin tulevan portista linnan pihalle.
Hän kantoi käsivarrellaan pikku poikaa, joka hyväili kantajansa poskia,
ja hänen vierellään kävi nuoren Klingan hoitajatar, jonka kasvoilla oli
onnen loiste.
Jotain tuollaista oli Reeta mielessään kuvitellut keinuessaan
valtameren aalloilla, joitten hän luuli vievän kohti onnen satamaa.
Mutta tuon toisen sijasta oli hän silloin nähnyt itsensä Erkin
rinnalla. Nyt oli hänen onnensa mennyt.