Oli eletty joulukuulle niihin aikoihin, jolloin seutukunnan pääpaikassa
Fryksdalissa pidettiin markkinoita. Silloin olivat siellä myös käräjät
ja tärkeä veronkanto. Verot maksettiin näillä seuduin vielä suureksi
osaksi metsäeläinten nahoissa. Veronmaksajat toivat tavallisesti koko
karttuneen varastonsa. Mitä veroista jäi yli, se myytiin vapaassa
kaupassa niille ostajille, jotka olivat liikekeskuksista, ainapa
Tukholmasta asti saapuneet. Myöskin oli kaupan lintuja, viljaa y.m.
metsän- ja maanviljelyksen tuotteita. Kaupunkien kauppiaat toivat
kaikenlaista rihkamaa, myöskin korutavaraa paikkakuntalaisten
mielihyviksi.
Vallitsi kipakka pakkanen. Kaupustelijat pitkävartisissa
nahkakengissään löivät jalkojansa yhteen saadaksensa lämmintä.
Reenjalakset natisivat lumessa. Matkustajani hevoset olivat yltä päältä
lumihuurteessa ja niiden sieraimet höyrysivät lämmintä ilmaa.
Metsäsuomalaisia oli suurehko joukko hiihtänyt suksilla yhdessä
parvessa. Heillä oli taakat nahkoja selässään. Siinä oli ketun, peuran
ja hirven nahkoja. Useammalla oli karhunnahka ja jonkun hyväksi
oli myös susi saanut heittää henkensä. Ainoastaan kaukaisimmilta
syrjäseuduilta tulleilla oli joku majavan nahka. Sen sijaan oli
kaikilla käsissään isot kimput oravan, kärpän ja näädän nahkoja.
Miehet pysähtyivät majapaikan eteen, nostivat suksensa seinämälle
yhteen kasaan pystyyn. Joukossa oli Tossavainen, Mulikan ja Oinolan
vanhat isännät, sekä muita, joten Isonjoen takalistolta melkein
jokainen suomalainen talo oli edustettuna, paitsi mistä isäntä oli
vankeuteen viety. Johtajana oli Martti Martinpoika Marttinen. Myöskin
oli Luukas mukana.
-- Me käymme sisään lämmittelemään, sanoi Martti. -- Minä menen sitten
ottamaan selvää voiko vankilaan päästä tapaamaan ja kuinka ne siellä
voivat. Otan myös tiedon siitä, onko maaherra jo tullut ja milloin
häntä voisi tavata. Käräjätalolta kuulemme juttujen kulusta.
Vanha Mulikka sanoi:
-- Minä annan kontistani käärön, koeta viedä se Erkille. Siinä on
kalakukko, hänen äitinsä paistama pojan mieliksi. Jos eivät päästä
sinua hänen puheilleen, antanevat kai tuomiset kuitenkin.
-- On minullakin hänelle viemisiä. Piirakaisia, jotka Reeta teki. Ei
väliä vaikka olisi viemisiä enemmänkin. On siellä monta meidän miestä,
jotka lienevät olleet heikoissa kruununruuissa.
He aukaisivat oven isoon tupaan, jossa ylämaan markkinaväki
tavallisesti majaili. Lämmin tulvahti höyrynä ulos talvi-ilmaan.
Sisällä oli pienissä ryhmissä markkinaväkeä eri puolilta. Oli siellä
myös suomalaisia toisista metsistä. Heillä oli kerrottavana samanlaista
kuin oli tapahtunut Isonjoen takalistolla. Kaikkialla oli viljoja
poltettu, asuntoja hävitetty ja miehiä vangittu. Fryksdalin vankila
kuuluu tulleen niin täyteen, että osa vangeista oli vietävä aina
Karlstadiin asti.
Tuvassa oli muutamia naisiakin. Eräällä penkillä istui nuori tyttö
kaivellen eväslaukkuaan.
-- Emmekö jo lähde yrittämään tavata isää? puhui tyttö toverilleen,
nuorelle miehelle.
-- Parasta lienee, että sinä Stina menet tädin luo siksi aikaa, kuin
minä käyn vankilassa, neuvoi nuori mies. -- Vankien luo on vaikea
päästä, sen sain viime kerralla nähdä. En luule, että he naisia sinne
ollenkaan laskevat.
-- Hyvä Anders, ota minut mukaan. Tahtoisin niin mielelläni nähdä isää
ja antaa omin käsin tuomiseni. -- Stina otti laukustaan esille kaksi
kääröä.
-- Ovatko nuo kumpikin isälle? Kyllä minä ne toimitan perille.
-- Minä tahtoisin niin mielelläni itse. Tahtoisin nähdä vankilan ja...
-- Ehkä tuo toinen käärö onkin Gustafille... ilkamoi tytön veli. --
Saanko katsoa, mitä hyvää olet siihen varannut?
-- Vai Gustafille! Että viitsitkin. Kuule, ellet tahdo minua suututtaa,
niin ole puhumatta minulle Gustafista.
Tyttö peitti käärön esiliinansa suojaan.
-- En minä sillä mitään pahaa tarkoittanut, puolusti Anders. --
Luulin, että kun sinä ja Gustaf olette kihloissa, niin tahdot häntäkin
ilahuttaa.
Tyttö nousi seisaalleen. Hänen poskensa punehtuivat vihasta.
-- Vaikene! Älä koskaan puhu meistä yhtaikaa. Veli ja sisar lähtivät
ulos.
Marttikin hankkiutui lähtemään. Ovessa tuli häntä vastaan Maunu Klinga
pudistellen lumihuurretta turkistaan.
-- Kuinka matkasi on luonnistanut? kysyi Martti. -- Ovatko suomalaiset
halukkaita lähtemään paratiisiisi?
-- Eivät ole, eivät ymmärrä omaa parastaan, vastasi Klinga. -- Mutta
uuden maan uutisasukkaiksi he sittenkin joutuvat. Siirtyminen tapahtuu
vain ikävämmällä tavalla. Luulen, että näilläkin käräjillä tehdään
paljon uusia siirtolaisia.
Martti kertoi mitä kotona oli tapahtunut, myös Piikin vangitsemisesta.
-- Me lähdemme yhdessä vankilaan. Minä tunnen vankilan päällikön.
Koetetaan mitä voidaan Piikin hyväksi tehdä. En muuten olekaan levoton
hänen puolestaan. Itsehän hän jo lupasi lähteä Amerikkaan. Jos hänet
sinne tuomitaan, on se ainoastaan hänen oman päätöksensä vahvistamista.
Sitäpaitsi on hän jo minun kirjoissani, joten luulen hänen ilman muuta
pääsevän vapaaksi. -- Hän lisäsi: -- Odota hetkinen. Pian olen valmis
lähtemään kanssasi.
Klinga suoritti nopeasti asiansa ja miehet lähtivät tapaamaan
vangituita.
Maunu tervehti vankilanjohtajaa ja ilmoitti asiansa. He tahtoivat
tavata Erkki Mulikkaa ja muita sen puolen metsäsuomalaisia sekä
sotamies Piikkiä. -- En yleensä ole näin markkina-aikana päästänyt
kävijöitä vankien luo, sanoi johtaja. -- Pyytäjiä on paljon ja
helposti syntyy häiriöitä. Sitäpaitsi alkavat käräjät jo huomenna,
joten sukulaiset ja tuttavat saavat odottaa niiden päättymistä. Käykää
vasemmanpuoliseen tupaan. Luullakseni ovat he kaikki siellä, paitsi
Mulikka, jonka lähetän.
Miehet astuivat ison maalaistuvan malliseen tupaan. Akkunoita peittivät
vain rautaristikot. Ovella oli sotilasvartiot, sekä ulko- että
sisäpuolella.
Piikki istui penkillä ja paikkasi kenkiään. Hän ilostui suuresti
tavatessaan tuttavansa.
-- Minä olen valmis lähtemään Amerikkaan millä hetkellä hyvänsä, kunhan
hankit näiltä viranomaisilta luvan, sanoi hän leikillisesti. -- Aika
käy pitkäksi täällä.
Klinga meni neuvottelemaan johtajan kanssa. Martti jäi siksi aikaa
puhelemaan. Hän tervehti Räsästä ja muita tuttaviaan, joita siellä oli
useita ja joilla ei ollut muuta valittamista, kuin että he kaipasivat
vapauttaan, ja myös kotiaan ne, joilla oli omaisia ja joiden asunnot
olivat jääneet polttamatta.
Mennessään välihuoneen lävitse huomasi Klinga kaksi henkilöä, nuoren
naisen ja miehen, anomassa johtajalta pääsyä sisälle.
-- Niitä, jotka ovat murhasta syytettyjä, ei saa nyt tavata. Minulla ei
ole aikaa pitää heitä silmällä. Tulkaa käräjien jälkeen, jos he silloin
vielä ovat täällä.
Tyttö selitti itku kurkussa, että hänen isänsä ei ole murhamies. Hän
katsoi ikäänkuin apua etsien ympärilleen ja rukoili johtajaa tekemään
poikkeuksen. Klingaa säälitti tytön tuska ja hän sanoi johtajalle:
-- Jos ei muuta syytä ole kuin se, ettei ole aikaa vartioida vankeja,
otan minä pitääkseni huolen, ettei vanki karkaa sillaikaa kuin hän
tapaa tytärtään.
-- Sinun vastuullasi siis, päätti johtaja. -- Menkää sisälle tupaan,
neuvoi hän tyttöä ja hänen veljeään.
Klinga lähti hänen johdollaan hakemaan vankia ja samalla hän esitti
Piikin asian.
-- Ei sotamies voi ennen oikeuden päätöstä päästä pois. Mutta kun
asia on niin kuin kerrot, olen varma, että oikeus jättää hänet sinun
huostaasi.
Dalbo laskettiin kahlehdittuna tapaamaan tytärtään. Raskain askelin hän
käveli Klingan ohjaamana tupaan. Nähtyään isänsä Stina syöksähti hänen
kaulaansa.
-- Isä, isä, minun on ollut sinua niin ikävä. -- Ja hän lisäsi
kiihkeästi, vaikka kuiskaamalla: -- Isä, ethän ole syyllinen murhaan,
sano, ethän? Minä en sitä usko.
Kun isällä oli kädet kahleissa, ei hän voinut painaa tytärtään
rintaansa vasten, kuten olisi tahtonut. Hän sanoi vain vakuuttavaisesti:
-- Ei, en ole kättäni murhatyöhön nostanut.
-- Kiitos, kuului tytön huulilta, jotka painoivat suudelman isän
kädelle.
Suomalaiset eivät olleet kohtausta huomanneet. Heillä oli keskenään
keskustelemista.
-- Valvo sinä Martti meidän kaikkien asiaa. Me luotamme sinuun,
vakuutti Olli Räsänen toisten suomalaisten nyökätessä myöntymyksestä
päätään.
-- Minä puolestani olen valmis Amerikkaan lähtemään, jatkoi Räsänen. --
Minulla ei ole täällä enää mitään.
-- Se on oikein sanottu, puuttui Klinga puheeseen. -- Toivon, että te
muutkin asetutte samalle kannalle, kun on lopullisesti päätettävä.
Taaskin aukeni tuvan ovi, ja Erkki Mulikka tuotiin kahleissa sisälle.
Hänelläkin oli käsiraudat, jotka eivät nuorta miestä näkyneet paljon
painavan. Kun hän astui ystävänsä luo, huudahti Martti:
-- Kahleisiinko sinut pantiin, kuten murhamies! Luulen, että se on
voudin kosto minulle eikä sinulle, vaikka sinä saat puolestani kärsiä.
-- Ei näistä väliä, naurahti Mulikka. -- Se osoittaa vain, että
pitävät minua tavallista suuremmassa arvossa. Ei Räsäselle ole sitä
kunniaa suotu, että koristettaisiin helyillä ja annettaisiin erityinen
suojelusvartio, huomautti hän leikillisesti.
Näytti siltä kuin ei vankilan komento olisi nuorta sankaria painanut.
Stina oli heti huomannut Erkin tulon. Hänen silmänsä seurasivat uljasta
nuorukaista. Peittääkseen hämmästystään otti hän isomman käärön ja
antoi sen isälle lausuen lyhyesti jotain tuomisista, jättäen sitten
isänsä Andersin kanssa keskustelemaan. Toinen käärö oli jäänyt Stinan
käteen ja hän näytti olevan epätietoinen miten menettelisi.
Erkkikin huomasi tytön. Miehet olivat juuri kääntyneet keskustelemaan
Piikin asiasta, ja Klinga teki selkoa vankilanjohtajan vastauksesta.
Erkki näki tilaisuuden sopivaksi, vetäytyi hiukan syrjään ja lähestyi
tyttöä.
-- Kiitän viimeisestä, lausui hän puoliääneen.
-- Minä, minä... yritti tyttö sanoa, -- minä unhotin antaa evästä
mukaan. Kun kuulin, että sinä olet täällä, arvelin, että ehkä nytkin
sitä tarvitset. Kas tässä, jos kelpaa. -- Tytön silmät olivat maahan
luotuina, kun hän jätti käärön suomalaiselle.
-- Ellei olisi näitä helyjä käsissä, sanoi Erkki kilistäen rautojaan,
maksaisin palkan kuten viimeksi erottaessa. -- Hänen äänensä ei ollut
enää kuiskausta.
Stina vavahti. Ylpeys voitti hänessä. Ja hän heitti niskaansa, vetäytyi
isänsä luo, eikä ollut näkevinänsä.
-- Erkki, minulla on sinulle vähän tuomista, huusi Martti. -- Tässä on
äidiltäsi kalakukko, ja tässä Reetalta piirakaisia -- vaikka lienetkö
niiden tarpeessa, koska on muitakin, jotka sinua muistavat, lisäsi hän
leikillä.
Stina kuuli tämän. Veri sävähti hetkeksi hänen kasvoillaan. Sitten hän
tuntui yhä kylmemmäksi ylpistyvän. Isänsä ja Andersin kanssa siirtyi
hän kauemmaksi suomalaisista.
Martti huomasi tärkeäksi lähteä tiedustelemaan maaherraa sekä ottamaan
selkoa milloin maakirjojen tarkastaminen alkaisi.
Majatalossa odottivat suomalaiset Martin paluuta. He olivat tyytyväisiä
tuloksiin, joista Martti teki selvää. Huominen päivä siis ratkaisisi
heidän asiansa.