Maaherra Olof Stake oli hyväntahtoinen mies. Hänellä oli hallituksen
luottamus ja kuningattaren neuvoskunnassa läheisiä ystäviä. Hänen
veljensä oli maan suurimpia sotapäälliköitä. Maaherra tahtoi
lääninsä parasta ja suojeli sen asukkaita liian raskailta veroilta
ja sotaväenotolta. Hänelle oli kyllä saapunut määräys suomalaisten
karkoituksesta ja heidän asuntojensa sekä vilja-aumojensa
hävittämisestä, mutta hän oli pannut sitä täytäntöön vain aivan
poikkeustapauksissa, milloin suomalaisten taholta oli karkeita rikoksia
tehty. Tehtaiden omistajat ja ruotsalaiset maanviljelijät tekivät tästä
maaherran pehmeydestä valituksia hallitukselle, mutta ystävien suosio
pelasti hänet aina. Viime aikoina oli kuitenkin Tukholmasta ilmoitettu,
että maaherran täytyi ryhtyä jyrkempiin toimenpiteisiin. Asetukset
ovat pantavat täytäntöön. Stake sai toki jonkun verran huojennuksia
niihin. Niinpä ne metsäsuomalaiset saivat luvan jäädä paikoilleen,
jotka olivat myös peltoja tehneet ja joilla oli kirjat taloihinsa.
Kaikki suomalaiset kiertolaiset, salametsästäjät ja yksinomaan kaskien
viljelyksellä eläjät oli ehdottomasti karkoitettava. Jos he eivät
vapaaehtoisesti lähde, on heidät vangittava. Vangeista on toiset
pantava sotaväkeen ja toiset lähetettävä uutisasukkaina Amerikkaan.
Erittäin teroitettiin uutisasukkaiden hankkimista. Ne suomalaiset,
jotka sitoutuisivat perheineen lähtemään, saisivat vapauden ja maata
riittävästi asuakseen.
Näitä asioita harkitsi maaherra Stake huoneessaan, kun hänelle
ilmoitettiin metsäsuomalaisen Martti Marttisen tulo. Tämä tapahtui
sopivaan aikaan. Suomalaisten kanssa hän oli sattunut vain ani harvoin
tekemisiin. He elivät metsissään eivätkä persoonallisesti vaivanneet
korkeita viranomaisia. Stakella oli se käsitys suomalaisista, että
he olivat yleensä hidastuumaista, mutta ylpeäluontoista kansaa.
Suomalaisesta metsäaatelista hän oli kuullut ja oli vakuutettu, että
sellaista oli laajaltikin.
Sisälle tuli isokasvuinen, harteikas suomalainen. "Salon aatelismies",
ajatteli maaherra heti miehen nähtyään. Hän pyysi miehen istumaan
työpöytänsä ääreen, ja kysyi ystävällisesti, mitä tällä oli asiaa.
Martti vertasi tämän korkean herran käytöstä siihen, mitä oli saanut
voudin luona kokea. Hän alkoi luottaa siihen, että hän menestyy
asioissaan ja saa täällä oikeutta. Ensin hän esitti murhajutun ja
toverinsa vangitsemisen.
Maaherra mietti hetken asiaa, pyyhkäisi hiuksiaan ja sanoi:
-- Asia ei ole niin yksinkertainen kuin se sinusta ehkä näyttää. On
luonnollista, että murhamiehet heti vangitaan ja saatetaan vastaamaan
teostaan. Minä pidän siitä huolen, että niin tapahtuu. Ensi käräjillä
joutuu heidän asiansa esiin, ja saat nähdä, että Ruotsissa on oikeutta,
joka tällaiset rikokset rankaisee.
-- Mutta --, jatkoi hän -- vouti ei menetellyt laittomasti
pidättäessään toverisi. Hän olisi voinut vangita sinutkin. Näes, se
on tosiasia, että hirven metsästäminen näillä mailla on kielletty,
vaikka te suomalaiset ette siitä välitä, tuskinpa edes tiedättekään.
Eivät siitä välitä muutkaan, vaikka ristiriitaa ei tule muulloin kuin
suomalaisten ja ruotsalaisten sattuessa vastakkain.
Martti katsoi parhaaksi ottaa esille sen toisen asian, joka hänen
mieltään oli kauan askarruttanut ja jonka hän tiesi elinkysymykseksi
metsäsuomalaisille yleensä.
-- Kiitän teitä siitä, että olette luvannut murhajutun selvittää,
sanoi hän. -- Minulla olisi toinenkin asia. Siellä metsillä puhutaan,
että kaikki suomalaiset tulevat metsistään karkoitettaviksi ja heidän
talonsa ja viljansa hävitettäviksi. Me tahtoisimme tietää, mitä perää
tässä puheessa on.
-- Kyllä siinä on perää enemmän kuin te ehkä siellä voitte uskoakaan.
Näes, teidän viljelystapanne on hallituksen ja maan muitten asukasten
mielestä vahingollista. Jo pitemmän aikaa sitten kiellettiin
kaskimaiden teko yhteisiin metsiin. Ainoastaan niillä mailla, jotka
ovat omistajilleen jaetut, on se luvallista. Mutta teidän suomalaisten
maat siellä metsäseuduilla ovat kaikki jakamatta. Toistaiseksi ei
teillä kenelläkään ole oikeutta maihinne. Peltoviljelijät tahtovat,
että metsämaitakin on heille jaettava, ja se heidän vaatimuksensa on
oikeutettu. Niiden suomalaisten, jotka asuvat lähellä, on muutettava
pois. Kahta peninkulmaa lähemmäksi ei suomalaisten taloja suvaita.
Siellä, missä rantakylät ovat tiheämmät, täytyy ruotsalaisten
saada maata aina viiden peninkulman päähän saakka. Lisäksi tulee
rautaruukkien metsäntarve. Siltä ympäristöltä, missä niitä on,
täytyy kaikkien suomalaisten muuttaa. Sano kotipuolellasi, että minä
otan auttaakseni niitä suomalaisia perintökirjojen saannissa, jotka
ovat kauemman aikaa paikoillaan asuneet ja joiden talot eivät ole
äskenmainittujen rajalinjain sisällä. Miltä metsäseudulta sinä olet?
Onko sinulla tilaasi mitään kirjoja?
Martti oli nyt saanut surullisen vahvistuksen kerrottuihin huhuihin,
vaikka tuo vahvistus ei tullutkaan niin jyrkässä ja sovittamattomassa
muodossa kuin minkä vouti oli antanut.
-- Sieltä minä olen ylämaasta, Laasarin Lehtovaaralta, Isojoen
takaa. Meitä on siellä suuri joukko suomalaisia, joista jotkut ovat
kymmeniä vuosia talojaan asuneet ja rakentaneet ne täysikuntoisiksi.
Parikymmentä vuotta olemme mekin taloamme asuneet. Isoisä tuli Suomesta
luottaen kuninkaan kutsuun. Oli meillä kirjatkin, mutta ne ovat
hävinneet.
-- Niillä hävinneillä kirjoilla ei olisi pääasiaan nähden ollut
mitään merkitystä. Ne vain antoivat oikeuden uutisviljelykseen ja
kaskenkaadantaan ja sellaisina kyllä olivat hyvät. Mutta varma
omistusoikeus annetaan vasta perintökirjoissa. Pelkään pahoin, että
teidän seudullenne ei voida antaa niitä kirjoja. Osaksi on seutu liian
lähellä kyliä, osaksi se kuuluu rautatehtaan alueisiin. Kuitenkaan
älkää olko ennen aikoja huolissanne. Tulkoon kustakin talosta isäntä
tai isännän edustaja Fryksdaliin ensi markkinoille, jolloin on käräjät
sekä verollepano. Minä katson silloin mitä voin hyväksenne tehdä.
Katkera oli totuus kuulla, mutta Martti näki, että maaherra ei tahtonut
heille pahaa, vaan oli päinvastoin halukas auttamaan.
-- Vielä yksi asia, sanoi maaherra. -- Arvatenkin on myös teidän
seudullanne sellaisia, jotka eivät ole alkaneet vakinaisesti mitään
seutua viljellä, jotka kaatavat kasken milloin sinne, milloin tänne,
eivätkä yritäkään peltoa tehdä. Heitä ei voida missään tapauksessa
suvaita. Heidät kuten muutkin kiertolaiset ja pahantekijät, vangitaan
ja toimitetaan sotaväkeen, jos he iältään ovat soveliaita. Mutta
heillä samoinkuin teillä kaikilla on pelastuksena eräs tie, jonka
tahtoisin erityisesti painaa mieliinne. Kaikki te voitte päästä
uutisviljelijöiksi Uuden Ruotsin siirtokuntaan Amerikkaan. Oletteko
siitä kuulleet?
-- Aivan äsken kävi meillä hallituksen lähettiläs Maunu Klinga, joka
kertoi siitä, vastasi Martti.
-- Hän sen parhaiten tietää, kun on itse käynyt siirtokunnassa. Niin,
hallitus tahtoo viljelijöiksi sinne maahan, missä kirjaimellisesti
rieska ja hunaja vuotaa, etupäässä suomalaisia, koska he siihen
parhaiten soveltuvat. Ainoastaan suomalaiset voivat kaskeksi kaataa
suuret metsät sekä tehdä pellot niiden tilalle. Siellä olisi teillä
rajattomat työalat eikä polttaminen siellä lopeta maan kasvuvoimaa.
Panen tämän asian sydämellenne ja suorastaan kehoitan teitä sinne
muuttamaan.
Kun Martti lähti ystävällisen, mutta samalla vakavan ja suorapuheisen
maaherran luota pois, oli hänen päänsä täynnä ajatuksia. Hän huomasi,
että heidän elämänsä siellä metsissä oli aivan epävarmalla pohjalla.
Hän lähti kulkemaan pohjoista kohti, missä metsien poveen kätketyt
suomalaisten kodit olivat vaarallisella tavalla tulleet ulkopuolelta
suunnatun huomion kohteeksi.