Maunu Klinga oli keskustelussa Piikin kanssa kysellen tämän
elämänvaiheita ja sotakokemuksia.
-- Silloin se sota sotaa oli ja silloin siellä mielellään oli, kun itse
kuningas Kustaa Adolf oli johtamassa, myönsi hänkin. -- Sen jälkeen
on minun mieleni palanut rauhallisiin toimiin. Valloituksia voi tehdä
rauhallisellakin tavalla.
Ja hän alkoi kertoa suurista hankkeista, jotka olivat rauhallisia
ja jotka voivat edistää Ruotsin suuruutta ja mainetta enemmän kuin
sotateot. Hän kertoi että jo kuningasvainaja oli aikonut perustaa uuden
Ruotsin, uuden tytärvaltakunnan sinne, missä on vielä maata vapaasti
saatavana, tarvitsematta sitä miekka kädessä toisilta valloittaa.
-- Kuninkaan kuolema teki näistä hankkeista lopun, mutta asiaan tarttui
amiraali, Klaus Fleming, suomalainen kuten mekin. Hänen innokkaasta
puuhastaan on syntynyt yhtiö, jonka avulla Ruotsin hallitus on
perustanut siirtokunnan Amerikkaan, Eteläjoelle, ja siellä on nyt
Uusi-Ruotsi, jossa ei ole vihaa eikä vainoa, jossa kaikki asukkaat
saavat elää rauhassa. Siellä on maata niin runsaasti, ettei toinen ole
toisen tiellä.
-- Onkohan sellaista maata missään, epäili Pietari Kokkinen.
Joku toinen sanoi: -- Luulisi sitä maata olevan täälläkin, jos on vain
puhe asumattomista seuduista. On täällä korpia niin että rupeamittain
saa samota tapaamatta ihmisten jälkiä. Mutta kaadapas kaski, laitapas
asuntosi ja yritä yksinäisyydessäsi elää, pian tulee toinen ja tahtoo
sinut karkoittaa pois. Olet muka tullut hänen maalleen, vaikka et häntä
ole elämässäsi nähnyt.
-- On kai sielläkin herroja, jotka sortavat talonpoikaa, murahti vanha
vaari.
-- Tiedän minä, että on maata, jonne eivät herratkaan ole päässeet,
sanoi Matti Tossavainen. -- Se on Lapin raukoilla rajoilla, Turjan
tunturien takana. Mutta ei siellä vilja kasva, ei siellä elä muu kuin
Lapin väki.
-- Maa, josta minä puhun, ei ole sellainen, vakuutti Klinga. -- Maa on
mitä ihanin, lehtometsät suunnattomat. Ja metsän alla muheva multa,
joka kasvaa mitä vain. Kun kaadat kasken, heleä aurinko muutamassa
päivässä kuivaa lehdet ja voit halmeesi polttaa. Eivät ole kivet tiellä
kyntämisessä, irtonaista kiveä tuskin maasta tapaat.
-- Kasvaakohan sellainen kivetön peltoa Maa on hikevämpi kiven
juuressa. Se kokemus on täällä ja Suomessa tehty, epäili Matti
Tossavainen. Hän oli aina kivikoita kyntänyt.
Klinga innostui selittämään:
-- Kylväpäs siihen Amerikan maahan ruista. Se kohoaa miehen
korkuiseksi, jopa niin korkeaksi, ettei miestä pellosta näy. Yhdestä
jyvästä nousee kymmenenkin olkea ja jokaisen oljen päässä on korttelin
pituiset tähkät. Vielä paremmin siellä kasvaa etelämmän maan
viljalajit, joita ei täällä voi viljelläkään. Vehnä, josta leipä tulee
valkeaa kuin voi, ja ohra sellainen, ettette ole missään nähneet.
Se kasvaa pensaina. Tähkät ovat suuremmat kuin kuusenkävyt, puolta
suuremmat, ja jyvät kuin isot herneet. Yhdestä tähkästä saat satoja
jyviä. Ja siitä tulee rieska valkeaa kuin maito.
Miehet kuuntelivat sotilaan kertomusta ihmetellen. He eivät sellaista
maata olleet osanneet ajatellakaan. Epäilytti tokkopahan puhe totta
olikaan.
-- Taidat puhua omiasi, sanoi vanha vaari. -- Sotilaat ovat tottuneet
liikoja panemaan. Olen minä kylvänyt lihavaankin maahan, voimakkaasti
lannoitettuun. Ei siitä sellaista satoa lähde.
Klinga vakuutti: -- En minä kuulemiani kerro, puhun näkemiäni. Läksin
sinne varta vasten katsomaan. Viime laivassa palasin.
Piikki kiiruhti sotilastoveriaan puolustamaan.
-- Minä tunnen Maunu Klingan rehelliseksi mieheksi. Vuosikausia olemme
palvelleet yhdessä ja hän on aliupseerina ollut lähin esimieheni. Olen
minäkin nähnyt etelän viljavia maita, vaikka en tuollaista Goosenia.
Uskon, että tällainen on mahdollista. Ja kun Klinga kerran näin
vakuuttaa, täytyy asian niin olla.
-- Ei täällä Vermlannissa eikä Suomessa mikään sellainen kasvu olisi
mahdollista, vaikka kuinka olisi maa viljavaa, myönsi Klinga. --
Täällä on yleensä liian kylmä. Ja kesä on lyhyt. Siellä on lämmintä,
talvellakin melkein niin lämmintä kuin täällä sydänkesällä. Halla ei
vie koskaan viljaa.
-- Hallako ei vie, ihmettelivät miehet ja höristivät korviaan.
Halla oli heille aina ollut luonnon pahin vihollinen, yhtä paha kuin on
karhu lehmälle. Sen takia on monet talvet syöty petäjänkuorta, vaikka
ruiskylvöt olivatkin laajat.
-- Mitenkäs siellä voisi halloja olla, kun ei vesi jäädy
sydäntalvellakaan, paitsi aivan muutamina viikkoina. Ja kesällä on
usein niin lämmin kuin meillä saunassa. Saa siellä auringossa hikensä
niin, että voi vastalla kylpeä. Ei sitä varten muuta saunaa tarvita.
Tämä oli miehistä kaikkein ihmeellisintä. Suomalaiset olivat aina
olleet halukkaita kylpemään, ja nyt he kuulivat, että siellä voi kylpeä
ilman saunaakin, ulkoilmassa vain.
-- Kerropas, missä kaukana tuo tuollainen paratiisi on, uteli nuorekas
Olli Räsänen.
-- Suuren meren takana on suuri maa, jonka Luoja on säästänyt
nykyisille ja tuleville sukupolville. Amerikka se on, luonnon rikkauden
ja ihanuuden maa. Siellä on suuri joki, suurempi kuin tämä Isojoki,
leveä kuin meren lahti. Jokeen laskee useita pieniä jokia ja puroja.
Purot ovat niin täynnä kaloja, että verkot repeävät niiden paljoudesta.
Vanhat tuuheat puut kuvastuvat joen pintaan. Ihmisen kirves ei ole
noihin metsiin vielä käynyt, kukaan ei niihin vielä kaskea tehnyt.
Tuollaista koskematonta metsää voit päiväkausittain kävellä. Nämä
metsät täällä eivät ole kuin saarekkeita sen rinnalla. Lieneekö sillä
ollenkaan loppua.
-- Lie siellä sitten metsäneläviäkin, uteli Kokkinen
metsästysintoisena. -- Onko hirviä?
-- On vaikka kuinka paljon, peuroja aivan laumoittain. Ja majavia niin
että voit seipäällä muutamassa tunnissa tusinan niitä tappaa.
-- Eipä veronahkoja kauan pyydystäisi, päätti Matti Tossavainen. --
Täältä ne ovat jo niin loppuneetkin, että vaivoin jonkun löytää.
-- Totta kai siellä on ihmisiäkin, kun on riistaa niin yllin kyllin?
kyselivät miehet.
-- Vähän on, hyvin vähän. Eivät ole vielä osanneet täältä. Metsissä on
pakanoita, jotka alastomina liikkuvat. Niitäkin on vain siellä täällä.
Ne ovat iholtaan punaisia kuin kalkutetun vaskikattilan kylki. Ne ovat
sen maan oikeita isäntiä, mutta meidän hallituksemme on heiltä ostanut
maata niin paljon, että sinne sopisi koko Vermlannin väki. Jos tämä
maa käy vähäksi, lisää on saatavissa kuinka paljon tahansa. Niin ovat
sieltä maata ostaneet hollantilaiset, samoin englantilaiset.
-- Vai sinne se uusi Ruotsin valtakunta tulee? Tulevat kai
verottajatkin ja herrain valtaa kyselivät miehet epäillen.
Klinga selitti:
-- Hallitus on laittanut yhtiön tämän maan asuttamista varten.
Toistaiseksi on maa vasta ostettu ja tarkastettu. Nyt on se valmiina
asuttavaksi. Hallitus tahtoo sinne suomalaisia, jotka ovat parhaita
korven perkaajia. Maata saa jokainen riittävästi ja kaskea saa
kaataa niin paljon kuin tahtoo. Alussa ei ole veroja minkäänlaisia.
Kehoitetaan viljelemään tupakkaa hallitusta varten, joka maksaa siitä
hyvän hinnan. Sieltä se oikea tupakka tähän maahan tuodaan ja se
kasvaakin siellä mainiosti. Näihin saakka on tupakka vierailta ostettu,
mutta nyt tahdotaan sitä kasvattaa itse.
Vielä kyselivät miehet yhtä ja toista. Klinga oli valmis selittämään.
Hän kuvasi maan erittäin juuri suomalaisille sopivaksi. Vihdoin hän
otti apulaisensa selkälaukusta papereita ja levitti niitä pöydälle.
-- Niin, te olette nyt kuulleet minkälainen se uusi maa, se uusi
Ruotsin valtakunta Amerikassa on, hän lausui. -- Minut on lähetetty
hallituksen puolesta teille asiaa selittämään ja tarjoamaan teille
uusia asutustiloja, joissa teillä on oikeus kaskianne kaataa ja riistaa
pyytää. Hallitus antaa teille ja tavaroillenne vapaan kuljetuksen,
vieläpä apuakin uuden kodin perustamiseen. Kuka ilmoittautuu lähtijäksi?
Miehet katsoivat toisiinsa. Ei kukaan virkkanut sanaakaan. Hetken
kuluttua sanoi Marttisen vanha vaari:
-- Samanlaisilla lupauksilla meidät tänne houkuteltiin Suomesta. Me
uskoimme niitä. Nyt meitä täällä ryöstetään ja surmataan. Samoin
taitaisi käydä sielläkin.
Klinga jäi vähäksi aikaa sanattomaksi.
-- Ainakin minun mieleni tekee sinne. Olen siellä käynyt ja lähden
uudelleen, sanoi hän.
-- Jos minusta kankeajalkaisesta sinne olisi, lähtisin toveriksesi,
lupautui Piikki.
-- Tule mukaan! Sinä teet vartijan tehtäviä, jos et muuhun pysty. --
Siis on yksi tiedossa. Kai niitä muitakin tulee?
-- En tiedä pystynenkö enää mihinkään, sanoi Luukas vuoteeltaan. -- Ei
minusta maanmuokkaajaksi ole vaikka tervehdynkin. Oikea käteni taitaa
jäädä kankeaksi, mutta ehkä se vielä pyssyä pitelisi. Täällä ei minulla
ole mitään tekemistä, kun eivät salli metsästää. Ehkäpä toki majavan
hengiltä saisin, koskapa niitä seipäilläkin tapetaan.
Klinga katsahti sairaaseen.
-- Jätetään sinun asiasi riippumaan siitä kuinka tervehdyt. Tarvitaan
siellä metsästäjiäkin, mutta etupäässä maanperkaajia, uutisasukkaita.
Ajatelkaa nyt asiaa, miehet, ajatelkaa myös sitä, että näin saatte
riidat loppumaan ruotsalaisten kanssa. Voihan olla niin, että teidät
ajetaan pois taloistanne ja vangitaan. Siellä Amerikassa on teillä
turvapaikka.
Miehet alkoivat keskenään vaihtaa ajatuksia asiasta. Loppupäätökseksi
sanoi Martti:
-- Vapaaehtoisesti minä en jätä tilaa. Täällä olemme kaikin voimimme
raataneet. Asumattomaan korpeen on talo laitettu. Olen ajatellut,
että tästä tulisi koti minulle ja jälkeläisilleni. Minä koetan tehdä
minkä voin oikeutemme säilyttämiseksi. Naapurit, minä valvon teidänkin
asiaanne. Uhkailemalla ja peloittelulla ei meitä ajeta pois.