Erkki Mulikan joutuessa näin vangiksi jatkoivat Pekka, Paavo ja Luukas
hirvenajoaan. Päästyään joen yli he sivulleen katsomatta riensivät
Killin haukuntaa kohti metsään. Rannalta kohosi loiva mäki, jonka
takana oli laaja metsä. Hirvi kiersi mäen rintaa ja kääntyi sitten
salolle päin.
Kauan kesti kiivas ajo. Pekka oli väsymätön. Hän piti hirveä
omaisuutenaan, kun oli sitä kerran ampunut. Hän uskoi, että se oli
jonkun verran haavoittunut, joten sen täytyi lopulta antautua.
Syyspäivä oli kolea ja uhkasi yöksi pakkasta.
Miehet ihmettelivät jonkun verran, kun ei Erkkiä kuulunut. He olivat
kuitenkin vakuutettuja, että hän kuulee Killin haukunnan ja joutuu
jäljille.
Vihdoinkin, kun ilta alkoi jo lähetä, huomasivat he haukunnasta, että
hirvi oli lähellä saavutettavissa. Killi nosti kiihkeän äläkän. Komea
elukka oli sortunut suohon. Pekka, joka kulki edellä, näki sen ensiksi.
Nyt hän oli saaliistaan varma. Hän ampui hirveä päähän, joka painui
sivulle niin, että sarvenkuve maata koski. Ruumis retkahti alas ja
Killi kiiruhti sen kimppuun.
Yhteisesti nostivat miehet elukan suosta, asettivat pajunvitsat sen
jalkoihin ja vetivät suon reunalle.
Nyt vasta ennättivät he ajatella väsymystään. Luonnollisesti roihusi
ennen pitkää nuotio pimenevän illan hämyssä. Tuntui kylmältä, minkä
vuoksi tuli tehtiin tavallista isompi.
-- Ei tässä vielä levolle jouda ennenkuin hirvi on nyletty, tuumi Pekka
ja valmistautui Paavon kanssa työhön.
Luukas istui nuotion ääressä ja kohenteli tulta. Omituinen
herpautuminen valtasi hänen ruumiinsa. Hän oli ollut sadoilla
metsästysretkillä, kierrellyt kaikki Keski-Ruotsin metsäseudut, käynyt
Norjankin puolella ja ollut monessa seikkailussa. Tänään painoi hänen
mieltään selittämätön tunnelma. Haaveellisena hän katsoi kimmeltävää
tähtitaivasta, joka näkyi puitten latvojen yltä. Metsä oli melkein
yhtämittaa ollut hänen kotinaan. Lämmintä tupaa, omaa kotia ei
ollut. Suurin nautinto oli verryttää jäseniään Oinolan saunassa, kun
metsästyksen väliaikoina sai siellä majailla.
Pekka ja Paavo olivat saaneet hirven teurastetuksi. He olivat
erottaneet hyvän lihapalan ateriaksi. Muut paistit he olivat kasanneet
läjiin ja sitoneet ne kannalmuksiksi kotiin vietäväksi. Niinikään nahka
sidottiin kokoon, jotta se olisi helpompi kantaa.
Hekin tulivat nuotiolle, jossa alettiin valmistaa ruokaa. Osa lihasta
pantiin paistumaan tulelle, osa paloiteltiin pieniksi. Luukas meni
etsimään lähdettä, joka oli suossa kuusen tiheitten juurien suojassa.
Herneitä ja lihapaloja pantiin astiaan, joka ripustettiin tulelle
kiehumaan. Killi oli teurastuksessa saanut koiralle kuuluvat osat ja
asettui levolle miesten jalkojen juureen. Vallan rauhallinen se ei
ollut. Lieneekö ollut vielä ajosta jännittyneenä. Aina väliin siirsi
makuupaikkaansa.
Ateriaa odotellessaan vaipui Luukas taaskin mietteisiinsä.
-- Me olemme nyt turvattomalla puolella metsässä, sanoi hän. -- Täällä
ei ole meillä tuttavia eikä suojaa. On parasta, että, kun on vähän
levätty, lähdemme yön selässä paluulle. Ehdimme pimeässä kulkea poikki
Isonjoen laakson ja välttää ruotsalaiset kylät.
-- Kotiin täytyy kiiruhtaa, myönsi Pekkakin, muistellen nuorta
vaimoaan, joka siellä kotona odotti. -- Tuosta saa Miina komean
hirvensarven tuvan seinälle, sanoi hän heittäen irtisahaamansa sarvet
pyssynsä viereen mättäälle.
Paavo tunsi hiukaisevaa nälkää ja koetti ateriaa kiiruhtaa. Hänestäkin
alkoi tämä outo korpi tuntua kaamealta. Hän oli kuullut paljon
kertomuksia ruotsalaisten harjoittamasta vainosta, vaikka ei ollut
sattunut koskaan riitaan heidän kanssaan. Oli hän ollut kerran
kesärenkinäkin eräässä ruotsalaisessa talossa, missä kaikki olivat
olleet hyvin ystävällisiä. Vasta myöhemmin oli se suomalaisten ja
ruotsalaisten välinen viha leimahtanut liekkiin.
-- Epäilemättä ne ruotsalaiset meidät huomasivat, kun kiiruhdimme
laakson poikki, hän puhui puoleksi itsekseen. -- Mutta jos olisivat
lähteneet meitä takaa-ajamaan, olisivat he jo meidät yllättäneet.
-- Onkohan Erkille jotain tapahtunut, kun ei kuulu, mietti Pekka. --
Hän on kuitenkin sellainen kärppä, että käpälälaudasta pääsee.
Miehet keräsivät kuusenhavuja alleen ja alkoivat aterioida. Tuskin he
olivat ennättäneet ensimmäisiä suupaloja haukata, kun Killi kohotti
päätänsä kuunnellakseen. Korvat törröttivät koiralla pystyssä ja se
murisi vihaisesti. Metsästä kuuluikin pian risahduksia. Killi ryntäsi
sinne ja aloitti vihaisen haukunnan.
-- Hei, miehet, kutsukaa koiranne pois, jottei pure rauhallisia
ihmisiä, kuului ääni korven pimeydestä.
Miehet olivat nuotiolla kavahtaneet ylös ja tarttuneet pyssyihinsä.
Kuultuaan äänen he huomattavasti rauhoittuivat, ja Pekka vihelsi
Killiä luokseen. Koira ei totellut kutsua, mutta heitti haukunnan. Se
vain murahteli seuratessaan outoja tulijoita. Sen selkäkarvat olivat
pystyssä.
-- Hyvää iltaa metsämiehet, toivotti tulijain johtaja, vanha
ruotsalainen, astuessaan nuotion ääreen. Lähinnä häntä tuli kaksi
vastenmielisen näköistä miestä. Tulen valossa näkyi toisella hatun
alta punainen tukka. Lieneekö valo hänen silmiänsä häikäissyt, kun hän
käänsi ne pois eikä katsonut suomalaisia silmiin. Yhä enemmän näkyi
metsästä tulevan miehiä, kaikkiaan kahdeksan henkeä, kaikki hyvin
asestettuina.
-- Älkää pelätkö, emme me mitään pahaa teille tahdo, vakuutti vanha
ruotsalainen, huomattuaan suomalaisten säikähdyksen. -- Mekin olemme
metsämiehiä, joiden on tarpeen yöpyä täällä korvessa. Sattumalta
huomasimme tämän tulen ja arvelimme, että on rattoisampi asettua
naapuriksi.
-- Sopiihan tähän nuotiolle useampiakin, esitti Pekka vieraanvaraisena.
Pelko alkoi vähitellen hänestä häipyä.
-- Pitäkää te vain nuotionne, sanoi punatukkainen kalseasti. -- Me
laitamme omamme vähän sivummalle. Tule Klas, tulkaa miehet.
He poistuivat pimeään, ja pian kuului kuivien puiden kaadantaa sekä
kuusenoksien karsimista. Jonkun matkan päähän kuusipensaikon taakse
laittoivat ruotsalaiset nuotionsa. Puhetta ei sieltä asti voinut
erottaa, mutta väliin kuuli Luukas heidän karkeata nauruaan.
Suomalaiset jatkoivat keskenjäänyttä ateriaansa. Tarjosivat sitä
vanhalle miehellekin, joka edelleen viipyi heidän nuotiollaan.
-- Pian kai meidänkin ateriamme valmistuu, vastasi ruotsalaisten
johtaja, vältellen ja tarjoukseen suostumatta. Vanha mies kyseli heiltä
yhtä ja toista, kyseli heidän nimiään, asuntopaikkaansa sekä uteli
tietoja yleensä suomalaisten oloista.
-- Teette väärin kun tulette näin pitkälle metsästämään, huomautti
vieras. -- Tällä tavalla särkyy naapurisopu. Luulisi teillä siellä
omissa metsissänne olevan kylliksi riistaa.
Vaikka vanhan miehen sanat olivatkin moittivia, sanoi hän ne kuitenkin
siksi hyväntahtoisesti, etteivät suomalaiset mitään pahaa epäilleet.
-- Ensimmäistä kertaa me näillä mailla olemme, vakuutti Pekka. -- Hirvi
lähti liikkeelle meidän halmeiltamme. Me emme voineet sen kulkua ohjata
ja niin jouduimme tänne.
-- Kuinkas teidän metsästyksenne on luonnistunut, kysyi Luukas. --
Oliko teillä otus ajettavana; hirvi, peura tai ehkäpä karhu? Teitä
näkyy olevan monta miestä.
-- Ky-yllä, kyllä mekin olemme saaliin ajossa, vastasi vanha mies
epäröiden.
Vieraitten koira oli osunut hirven teurastuspaikalle ja alkanut siellä
jäännöksiä syödä. Killi, joka kaiken aikaa oli ollut hyvin äreänä ja
pitänyt vihaisena silmällä outoja henkilöitä, riensi koiraa ajamaan
pois. Niiden kesken syntyi ärhäkkä tappelu, jossa vieras koira jäi
alapaulalle. Se parahti silloin tällöin surkeasti. Vihdoin se kolmella
jalalla liikaten pakeni ruotsalaisten nuotiolle.
-- Suomalaisen koira ei rankaisematta pure ruotsalaista, karjaisi
silloin punatukkainen ja ryntäsi suomalaisten nuotiolle. Hän kiirehti
Killin kimppuun ja potkaisi sitä niin, että koira kiljahti tuskasta.
Pekka kiivastui tästä ja tarttui pyssyynsä, mutta vanha mies ehti
välittäjäksi.
-- Ette kai koirien takia tappelua nosta, hän rauhoitti. -- Pane,
suomalainen, pyssysi puun oksaan, kun ei vastustajallasikaan sellaista
ole. Rauhoitu, Gustaf, lepytteli hän toveriaan.
Ruotsalaiset poistuivat nuotiolta.
Tapahtuma oli tehnyt suomalaiset sen verran rauhattomiksi, että
he pelkäsivät käydä levolle. Myöskään eivät he uskaltaneet lähteä
liikkeelle, kun pelkäsivät ruotsalaisten pimeässä tekevän pahaa. He
koettivat seurata vieraiden liikkeitä, vaikka tiheä kuusikko rajoitti
näkemistä. Ruotsalaiset puuhasivat omissa askareissaan. Aterioituaan he
hajaantuivat eri tahoille.
-- Täytyy koota lisää havuja vuodetta varten, sanoi punatukkainen.
Parin toverin kanssa hän lähestyi kuusipensaikkoa ja karsi oksia.
-- Jo riittää, huusi hän sitten miehille.
Aivan kuin komennettuina syöksähtivät ruotsalaiset pensaikon läpi
esiin, paitsi vanha mies. Hyökkääjät tempasivat suomalaisten pyssyt,
jotteivät nämä voineet niitä käyttää. Punatukkainen tarttui Pekkaan
kiinni. Hänen toverinsa, Klasiksi kutsuttu, otti osalleen Paavon ja
kolmas piti Luukkaan käsiä kahlehdittuina.
-- Kyllä me teille roistoille ja metsäsisseille nyt näytämme
ruotsalaisen koston, kähisi punatukkainen ja piti Pekkaa kurkusta
kiinni, niin ettei tämä voinut ääntä päästää. Muuten eivät miehet
sanaakaan vaihtaneet.
Syntyi kiivas kamppailu suomalaisten nuotion ympärillä. Pekka, joka oli
yllätettynä joutunut punatukkaisen alle, ponnisteli päästäkseen irti
vankasta otteesta. Kun hän oli tukehtumaisillaan, kohotti hän hartiansa
sellaisella voimalla, että punatukkainen kierähti sivulle ja käsi
irtautui. Mutta mies kiersi kätensä hänen kaulansa ympärille ja niin
pyörivät he maassa vuoroin toinen, vuoroin toinen päällimmäisenä. Killi
otti urheasti osaa isäntänsä puolustukseen. Se kiljui ja puri Gustafia,
mistä milloinkin kiinni sai.
Samanlainen kamppailu oli Paavon ja Klasin välillä. Suomalainen ei
vain saanut ruotsalaisen kättä kurkustaan. Hänen silmänsä mustenivat.
Klas tarttui puukkoonsa, millä iski mihin osui. Vihdoin sai hän puukon
työnnetyksi Paavon rintaan. Suomalainen sortui veriinsä.
Pekka oli punatukkaisen saanut alleen ja toisella kädellään hän otti
puukkonsa tupesta, jolla yritti vastustajalleen antaa kuolettavan
iskun. Toverit tulivat hätäänjoutunutta auttamaan. He monin miehin
tempasivat Pekan Gustafin päältä ja sitoivat hänen kätensä ja jalkansa,
sekä heittivät kuusenrunkoa vastaan, johon hän jäi istuvaan asentoon.
Luukas oli ainoa yllätetyistä, joka ehti nousta ylös vihollisten
hyökätessä. Hänkään ei saanut käsiinsä pyssyä, mutta puukolla hän
torjui vihollisia, jotka monilukuisina hyökkäsivät hänen kimppuunsa.
Taistelu oli tuimaa, ja verta virtasi sekä ruotsalaisista että
Luukkaasta. Pekka näki toverinsa vaikean aseman. Hänen puukkonsa oli
pudonnut maahan. Vaivoin sai hän sen sidottuun käteensä. Hän ponnisti
hartioillaan puunrunkoa vastaan, side jalkojen ympäriltä höltyi ja hän
pääsi seisaalleen. Punatukkainen huomasi tämän.
-- Vai vielä sinä yrität, hän huusi ja tempasi pyssynsä. Kuului
pamahdus. Luoti oli sattunut. Pekka kaatui maahan. Myös Klas oli nähnyt
Pekan yrityksen ja tarttunut kirveeseen.
Vaikka vastustaja oli kaatunut, iski Klas kiihkoissaan kirveellä päähän.
Laukauksen kuultuaan riensi Dalbo nuotiolta.
-- Kuka ampuma-asetta käyttää, hän huusi. Hänen silmiänsä kohtasi
kauhistuttava näky.
Kaksi suomalaista makasi verissään. Kolmannen ympärillä riehui taistelu
elämästä ja kuolemasta. Ennenkuin hän ehti enempää, löi yksi mies
Luukasta kirveellä. Päähän tähdätty isku sattui käsivarteen. Luukas
horjahti ja katosi pimeyteen.
-- Kyllä hänkin sai tarpeekseen, sanoi eräs miehistä huohottaen.
Jälellä oli enää Killi, suomalainen pystykorva. Pelkäämättä se yksinään
taisteli miesjoukkoa vastaan, puri heitä käsistä ja jaloista, mistä
vain kiinni sai. Yrittivät sitä kirveellä lyödä, mutta koira vältti
iskun sukkelasti. Gustafilla oli vielä pyssy kädessään, hän ojensi sen
Killiä kohti, ja niin kuoli hirvikoira, uhraten viimeisenä verensä
ruotsalaisten kostolle.
Taistelu oli päättynyt. Suomalaiset makasivat viimeistä untansa
verissään. Voittajat pyyhkivät verta haavoistaan. Nuotiotuli oli jäänyt
hoitamatta. Ennen sammumistaan se loi viimeisen valon kaatuneitten
nuorten miesten, isännän ja rengin, kalpeille kasvoille.
Ruotsalaiset poistuivat nuotiolta ja alkoivat tehdä poislähtöä.
-- Gustaf, eihän tällaisesta menettelystä sovittu. Olihan vain puhe
heidän vangitsemisestaan. -- Vanha mies puhui vakavasti ja nuhdellen.
-- Eivät muuten antautuneet, puolusteli punatukkainen.
-- Olipa kuinka tahansa, ei tämä ole teille kunniaksi. Oli teitä
kylliksi monta saamaan heidät surmaamatta kiinni.
Gustaf ei kertonut Dalbolle mitään siitä, että hän oli jo ennakolta
tehnyt toveriensa kanssa sopimuksen miesten tappamisesta. Salahyökkäys
oli tapahtunut valmiin suunnitelman mukaisesti.
Miehet kokosivat tavaransa, sälyttivät selkäänsä myös suomalaisten
ampuman hirven lihat ja nahkan. Hajoitettuaan nuotionsa sammumaan
lähtivät he pyrkimään korven läpi kotikyläänsä, valaisten pimeyttä
tulisoihduillaan.
Äskeinen hälinä oli muuttunut synkäksi hiljaisuudeksi. Tähdet
vilkkuivat kylmässä yössä. Korvessa vallitsi rauha.