KAUKO. Sirkkuseni! Tee se repäisevästi, niin sitten siitä pääset!
SIRKKU. No, mennään sitten nopeasti!
(Menevät perältä. Näyttämö on hetken tyhjänä. Sitten Sirkku tulee
takaisin, vielä pullo kädessä.) Varminta on kuitenkin — (Katselee
lipastoa ja sitten pöytää, minne sen piilottaisi, keksii äkkiä,
juoksee Kaukon makuukamariin. Mauri tulee hitaasti, pysähtyy pöydän
luo katselemaan ulos. Sirkku aikoo tulla makuukamarista, mutta kun
huomaa Maurin, vetäytyy nopeasti takaisin ja panee oven hiljaa kiinni.
Mauri kääntyy lipastoon päin, katselee sitä hetken, ottaa sitten
avainkimppunsa ja menee lipaston luo, tarkastelee lukkoa ja avaimia,
koettaen sitten yhtä ja toista, kunnes viimein yksi sopii; aukaisee
laatikon, pistää avaimet taskuunsa ja alkaa etsiä Sirkun kirjettä; kun
ei löydä, ottaa kasan kirjeitä ja papereita, tulee pöydän luo ja alkaa
siinä tarkastuksen, löytää vihdoin yhden, jonka päällekirjoituksen
lukee tarkasti, ja kun huomaa, että kirje on avaamaton, heittää sen
pöydälle, kooten kaikki muut, jotka vie lakaisin laatikkoon, sulkien
sitten laatikon. Mutta hänen aikoessaan sitä lukita, kuuluu askeleita
ulkoa ja hän ehtii tuskin kääntyä, kun Kauko tulee sisään, mennen
suoraan pöydän luo ja heittäen hattunsa pöydälle, katsellen koko ajan
Maurin huomaamatta, että kirje hautaantuu hänen hattunsa alle.)
MAURI. Anteeksi, että jäin huoneeseesi, vaikka et ollut kotona.
KAUKO. Se miellyttää minua. Olkaa kuin kotonanne! Tehkää hyvin!
(Osoittaa istumaan.)
MAURI (katsoo pöytään kuin aikoisi mennä ottamaan kirjeen, mutta
jättää sen kuitenkin tekemättä). Kiitän! (Menee hitaasti keinutuoliin
istumaan, ei tiedä, kuinka alkaisi keskustelun, kun Kauko seisoo
liikkumattomana paikallaan ja on vaiti.) Noo — oletko kuullut, miten
Malkalassa nyt jaksetaan? Onko sairas yhä ennallaan?
KAUKO. Malkala on kuollut.
MAURI. Mitä? Kuollut?
KAUKO. Niin — noin tunti sitten.
MAURI. Entä testamentti? Ehtikö hän sen allekirjoittaa?