MAURI. Hermostuttaako se sinua?
KAUKO. Minua ärsyttää se, ettei kellään ole muuta sanottavaa Malkalan
kuolemasta kuin: ehtikö hän tehdä testamentin.
MAURI. Sehän on luonnollista! Kaikki ovat odottaneet häneltäkin jotakin
hyväätyötä. Nyt hän sen teki — hänkin. Onnittelen sinua!
KAUKO. Mitä onnea minulla siitä olisi?
MAURI. Mitäkö onnea? Varmuus, turva, riippumattomuus.
KAUKO (pysähtyy). Suotta kuvailette minulle onnea siellä, missä sitä ei
ole — kun kaadatte sen siellä, mistä minä sitä etsin.
MAURI. Siellä se ainakaan ei ole! Usko minua!
KAUKO (ojentaa kiihtyneenä kätensä). Minä sanon teille: tuo on minun
käteni! Te sanotte: ei ole, usko minua! — Onko sellaisessa mitään
järkeä? (Kävelee.)
MAURI (hetken perästä vitkaan). Onni, jota sanot etsiväsi, ei ole sinun
kädessäsi — eikä edes kätesi ulottuvissa.
KAUKO (istuu uhmamielisenä). Ei! Sillä se on jo minun sylissäni, minun
sydämessäni..
MAURI (hetken kuluttua, yksinkertaisesti). Kuulehan nyt, Kauko!
Älkäämme tuhlatko sanoja tyhjänpäiväiseen saivarteluun. Minulla ei ole
eläissäni ollut niin vakavaa hetkeä kuin tämä.
KAUKO. Ei minullakaan!
MAURI. No, olettakaamme, että se on molemmille vakava! Olettakaamme,
että me molemmat olemme peräänantamattomia. Kuinka käy silloin?
KAUKO. Toisen meistä täytyy taipua!
MAURI (katsoo Kaukoa, nousee). Aivan niin! Toisen täytyy taipua! Ja se
toinen olet sinä!
KAUKO. Miksi juuri minä? Miksi ette te?
MAURI. Siksi, että minä en voi taipua.
KAUKO. Enkä minä!
MAURI (pyyhkäisee otsaansa). Hm! — Sitten täytyy sinun taittua.
KAUKO (uhmaten). Miten? Voitteko sanoa sen?
MAURI (tiukasti). Voin. Minä voin sen sanoa. Mutta ensin tahdon koettaa
kaikkia muita mahdollisuuksia.
KAUKO. Sanokaa vain suoraan heti! Muita mahdollisuuksia teillä, ei ole,
MAURI (lämpimästi). Minä pidän sinusta paljon — hyvin paljon. Tahtoisin
säästää sinut — pelastaa sinut — millä keinoin tahansa. Olen valmis
taipumaan rukoukseen asti. — Älä kiihdy! Kuule minua! Minä rukoilen
sinua taipumaan johonkin, joka vie sinut erilleen Sirkusta —
KAUKO. läksikö?
MAURI (pysähtyy puheessaan, miettii, vitkaan). Oikeastaan minä
tarkoitan — niin — minähän tarkoitan vain — vaadin vain teidän
eroamistanne — nyt heti —. (Valoisammin.) Tulevaisuus järjestyisi
kyllä sitten itsestään. (Päättävämmin.) Aivan niin! Puhukaamme vain
nykyhetkestä! Minä rukoilen vieläkin sinua — kaiken sen nimessä, mikä
on sinulle kallista: myönny minun ehdotukseeni!
KAUKO. Mitä minun pitäisi tehdä?
MAURI (innostuneena). Tehdä — niin? (Kävelee.) Miten järjestäisimmekään
tämän pulman — parhaiten? — Hm! Jos —? (Pysähtyy äkkiä.) Kuulehan!
Äsken puhuit ulkomaanmatkasta! Etkö nyt haluaisi tehdä sitä? Minne
tahansa! Näkemään uutta ja oppimaan uutta! Minä maksan kaikki kulut —
KAUKO. Yksinkö minä lähtisin?
MAURI. Yksinkin — jos haluaisit. Mutta jos tahdot, niin tulen
mielelläni mukaan — ja minusta on sinulle paljon hyötyä —
olen matkustellut paljon ja osaan useita kieliä. Kiertäisimme
kulttuurikeskuksesta toiseen. Saisit tutkia taidetta ja
sivistyskansojen elämää, syventyä teattereihin ja kirjallisuuteen.
Sehän aukoisi sinulle kirjailijana uusia teitä ja uusia näkökohtia.
Sinä avartuisit — aivan kuin uudestaan syntyisit. Mitä arvelet?
KAUKO. Kauanko tuo kierteleminen kestäisi?
MAURI. Sen saisit itse päättää.
KAUKO. Vaikka palaisin jo ensimmäisestä kaupungista? Niinkö?
MAURI (miettii). No, vaikka niinkin! Jos sitä haluaisit.
KAUKO. Te luulette, että minä en haluaisi?
MAURI (kartellen). Sitä en tiedä. Saisit itse päättää.
KAUKO. Minulla on nyt itselläni varoja lähteä tuollaiselle matkalle —
jos minua haluttaa.
MAURI (kiihtyen). Niinpä kyllä. Sitten — kun saat nuo rahat käsiisi.
Mutta ei se käy niin nopeasti.
KAUKO. Kuinka nopeasti?
MAURI. Heti! Ehtoon kuuluu, että sinun avioliittopuuhasi keskeytyvät.
Sen kai olet ymmärtänyt. Ja sinähän kävit äsken pappilassa kuulutusta
varten?
KAUKO. Kävin.
MAURI. Sinä vain peruutat sen! Sanokaamme — vastaiseksi! Ja sitten
lähdemme.
KAUKO. Aherman autolla,— niinkö?
MAURI (hiukan hämmästyen). Vaikkapa — sillä! Ollaksemme riippumattomat
juna-aikataulusta.
KAUKO. Minuako varten oli se toinen hyttipaikka, jonka tilasitte?
MAURI (hämmästyy, on hetkisen vaiti). Sinä tiedät sen?
KAUKO. Tiedän.
MAURI (hiljaisesti). Ei se ollut sinua varten. Tämän ajatuksen sain
vasta juuri. Mutta tässä tapauksessa käyttäisit sinä sen.
KAUKO (nousee). Minä en sitä halua! Kertakaikkiaan: en!
MAURI (henkeään pidättäen). Et? Vaikka mitä tapahtuisi?
KAUKO. Mitään erikoista ei tule tapahtumaan!
MAURI (uhkaavasti). Oletko varma siitä?
KAUKO. Olen!
MAURI (hiljaa ja käheästi). Älä manaa esiin onnettomuutta! (Ankarasti.)
Se tulee, ellet nyt luota minuun. Ja silloin näet, että kuitenkin sinun
erosi tapahtuu.
KAUKO (varmasti). Ei tapahdu! Olen ryhtynyt varokeinoihin.
MAURI. Mihin?
KAUKO. Älkää yrittäkö viedä Sirkkua laivalle! Se ei onnistu! Siitä
tulee vain häväistysjuttu.
MAURI. Luuletko, että olen aikonut?
KAUKO. Tiedän sen.
MAURI (lysähtää toivottomuuteen). Vai tiedät —. (Menee raukeasti
istumaan.)
KAUKO. Varoitan teitä siis tarttumasta siihen keinoon!
MAURI (suuressa sisäisessä tuskassa). Kuinka voit olla varma, etten
siinä onnistu? Ethän tiedä suunnitelmaani.
KAUKO. Olkoon suunnitelmanne mikä tahansa — se menee pirstoiksi
sentähden, ettei Sirkku ole teidän tavoitettavissanne.
MAURI (ankarasti). Oletko piilottanut Sirkun?
KAUKO. Olen.
MAURI. Mutta jos valhettelet, niin kadut sitä valhetta elinikäsi —
niinkuin saat katua tekoasikin. Itse olet itsellesi kuopan kaivanut.