MAURI (masentuen toivottomaksi). Näin arvasin tämän päättyvän.
Itsepäinen kuin — hm! — hm! (Menee pöydän luo katselemaan ulos,
naputtaa pöytää nyrkillään, suuttuneesti.) Itsepintainen kuin — hm! —
hm! (Naurahtaa hermostuneesti.) Hm! — Hm! (Menee takaisin istumaan ja
sytyttää tupakan, naurahtaa.) — Itsepintainen kuin — hm!
SIRKKU (tulee). Kas! Yksinkö oletkin? Luulin, että Kaukokin on täällä.
MAURI. Lähti juuri. (Kevyesti.) No, Sirkkuseni! Istuhan nyt, että
saamme kaikessa rauhassa vähän keskustella. Paljon meillä ei vielä ole
tilaisuutta ollutkaan.
SIRKKU. Voitko nyt paremmin?
MAURI (nousee). Käyhän se jo taas. — Sinä olet kai viettänyt täällä
hyvin yksinäistä elämää koko pikku ikäsi ajan?
SIRKKU. En sentään. Olen hyvin tyytyväinen, kouluaikani kului hauskasti
— ja nythän minulla on hyvä paikka. Ansaitsen hyvin toimeentuloni.
MAURI (äkkiä). Sinä et ole yhtään matkustellut?
SIRKKU (naurahtaa hämmästyneesti). Ee—en! Missäs minä olisin!
MAURI. Sinun pitäisi välttämättä nähdä vähän suurta maailmaa.
SIRKKU. Olisiko se niin välttämätöntä?