SIRKKU. Minä en ole utelias näkemään mitään toisin.
MAURI (tyytymättömästi). Siinäpä se! Tämä pikku nurkka on jo tehnyt
sinut sokeaksi. Nuorena täytyy avartua. Vanhana se on vaikeata.
(Herttaisesti.) Mitä arvelet, jos lähtisimme pienelle huvimatkalle?
SIRKKU. Illallako — Kalliosaareen juhannuskokkoa polttamaan?
MAURI. Ei — vaan pitemmälle — ulkomaille.
SIRKKU. Ulkomaille?
MAURI (viekoitellen). Niin — näkemään vieraita, ihmeellisiä seutuja
ja kaupunkeja — vieraita kansoja. Kulkisimme komeilla laivoilla ja
nopeasti kiitävillä junilla —
SIRKKU. Etkö ole jo väsynyt tuohon kaikkeen? Olet kai nähnyt hirveän
paljon? Etkö jo tahdo levähtää?
MAURI. Minä kyllä olen jo nähnyt kaikki maapallon maanosat, mutta sinä
et —
SIRKKU. Minua jo pyörryttää ajatuskin! Kuinka kävisikään
todellisuudessa!
MAURI. Sinä ihastuisit — ja aivan kuin syntyisit uudelleen. Saisit
elämällesi uuden sisällyksen ja oppisit näkemään ympäristösi uudessa
valaistuksessa.
SIRKKU. Sinä vain narrailet minua ja viekoittelet esiin
uteliaisuuttani, näädäksesi olenko turhamainen. Mutta se on ihan
suotta! Minä en haluaisi kadottaa rippustakaan siitä, mitä minulla nyt
on.
MAURI. Ei sinun tarvitse mitään kadottaa. Sinä vain suurentaisit
entistä arvoa.
SIRKKU. Ei, isä-kulta! Säästä vain rahasi minun osaltani! Tai jos ne
välttämättä tahdot menettää, niin pane talosi korjauksiin!
MAURI (tyytymättömästi). Minun varani riittävät vielä siihenkin. Olehan
nyt järkevä ja ajattele omaa tulevaisuuttasi! Sinä olet vielä liian
nuori sitä selvästi tajuamaan. Sentähden minä olen vakavasti päättänyt
meidän matkamme.
SIRKKU (hämmästyy). Meidän matkamme?
MAURI. Niin.
SIRKKU (päättävästi). Minä en lähde mihinkään. En voi lähteä.
MAURI. Et voi?