Laivamatka Lintusaarilta Norjan pualelle Vuoreijan kaupunkiin kesti
4 ja 1/2 tuntia. Vuareija on Jäämeren rannan vilkkahin kalakaupunki.
Asukkahia siäl’ on n. 4000 henkiä, joista viitisen sataa on
suamalaasia. Itte kaupunki on kolkonnäkööne ja väkevä kalanhaju,
joka joka paikasta pistää nenhän, teköö sen vastenmiäliseksi. Tääl’
on suuria kalamakasiinia, kuivaamoja ja kalanpäitä ja matoja rannat
täynnä. Tuhannet kalalokit kirkuuvat satamas, noukkien merestä
kalanperkooksia, jokka makasiinien rantalaituriilta nakathan suaraa
merehen. Kun Vuareijasta vuasittaan lähretethän mailmalle 27 miljoonaa
kilua kalaa, nii tiätää sen jotta siitä tuloo jo rääsyjäki eri
lailla. Kolmannes kalasta menöö kuulemma perkooksina takaasi merehen.
Meikäläästä miästä kummastutti enite tämän kaukaasen pikkukaupungin
mahtavat, miljoonia Norjan kruunuja maksanhet, suuremmooset
satamalaitokset, jokka sulkoovat kaupungin sataman monen metrin
korkuusilla kivistä rakennetuulla aallonmurtajilla Jäämeren myrskyyltä.
Kuuluuvat rakennetun valtion kustannuksella. Kaupungin paras hotelli
on tiätysti »Grand Hotel», johna kaikki käy kovasti enklantilaasehe
mallihi. Ruakakin tarjoollahan lämminruaka esti ja näperrökset peräs,
mutta sitä pukinjuustua min’ en saattanu syörä. Jos oli hyvää, nii
kyllä maksooki, kaino päivälline n. 6 Norjan kruunua. Huanes samoon
6 Nkr. Suamen markkoja meni silloo kutakuinki 7 aina yhtehe Norjan
kruunuhun. Yks herroosta prässäytti kruttaantunhet pöksynsä ja lasku
oli 10 kruunua, 70 markkaa! Pakkas sitä vähä manoottamhan, muttei
passannu housujakaa kräätärille jättää.
Vuareijas oli Neuvosto-Venäjällä kauppavaltuuskunta, joka asusti
samas hotellis ja hissas aina päiväksi punaasen vallankumouslippunsa
flakutankoho. Valtuuskuntahan kuuluu 7—8 henkiä ja viättivät ne
aikaansa pääasias ryyppäämällä. Erelliskesänä oli tämän toimiston
porvarillistunu komissari kyllästyny koko hommaha, pistäny lafkan rahat
plakkarihi ja puikkinu muille maille. Toimistolla oli omat urkkijakki.
Sattuu nii mukavasti, jotta seisoskelin yhren kauppapuarin klasilla
kattelemas tavaroota, ku siihen parin sylen päähän tuli kaks miästä,
jokka juttelivat ryssää keskenänsä. Koristin korviani, jotta ompas se
mukavaa rookata täälä viarahalla maalla vanhoja iivanootaki. Toine miäs
kertoo toiselle henkihapatuksis jotta:
— Aamulla tuli tänne Petsamosta aika kasa suamalaasia herroja.
Ja mistähän oliki saarni haravihinsa, mutta tarkasti se kertoo koko
meirän reisumma, ja tiäsi koska lährethänki. Kun lopetti raporttinsa,
nii en saattanu olla tokaasemata joukkoho jotta:
— Tak totsno! (Justhin nii).
Kovasti jäivät silmät tapilla kattomhan, ku lährin kävelemhän.
Matkustus Norjan rannikolla on kovin hyvin järjestetty siälä kaukana
Jäämeren äärelläki. Kuus kertaa viikos kiärtää rannikkua suuret
nopiakulkuuset ja erinomaasen loistavasti sisustetut höyrylaivat, joita
tavallisesti niniitethän vain »hurtigruuteniksi» (pikahöyrylaivooksi).
Ne lähtöövät etelä-Norjasta ja kulkoovat pitkin rannikkua Norkapin
ympäri Vesisaaren kaupunkihin asti. Viikon kestää joka laivalta se
matka. Nämä laivat omistaa Nordenfjelske yhtiö, joka saa valtiolta
vuatuusta apua liikentehen ylläpirosta 8 milj. kruunua. Näillä
hurtigruten-laivoolla pääsöö kerrassa mukavasti matkustamhan Petsamhon.
Lippu Vuareijasta Lödingeniin maksaa 70 kruunua ja hyttipoijalle
5 kruunua lisää. Lödingenistä Narviikihin, josta lähtöö rautatie
Tornioho, maksaa paikallislaivalla 7:60 kr. Päivälline laivas oli 5:50
ja viiniheela 10—12. Salongit on hianosti sisustettuja ja hytit piäniä
pehmoosia poksia, n’otta matkustaminen näis laivoos on sulaa nautintoa.
Vuareijasta Narviikihin kestää matka kaks ja puali voorokautta.
Hurtigruten-laivat on, samalla kun ne välittäävät päivittäästä
paikallisliikettä, postilaivoja, jokka poikkeevat matkan varrella
kaikis kaupungiis ja suuremmis kylis.
Ku pikkupoikana istuun kansakoulun penkillä ja kättelin seinällä
Euroopan karttaa, nii mä tykkäsin, jotta Skantinaavian niämimaa
muistutti elävästi merhen paiskattua kissinraatua ja pohjoos-Norjan
nipukka oli katinhäntä. Sitä katinhäntää olin nyt kiärtämäs. Kaikkia
sitä joutuu ihminen koluamhan. — —
Norjan rannikko siälä kaukana pohjooses, — johna kansakoulukartoos
on tavallisesti suuri reikä, — on paljasta parin-kolmen saran metrin
korkuusta kolkkaa kalliota. Toisin paikoon kohuaa rannalla korkeeta
lumihuippuusia tunturiaki, joonka huipuulta loistaa heinäkuun
päivänpaisteheski ikuune lumi. Vasta etelämpänä Atlannin meren pualella
tuloo iloosemmat ja kaunihimmat näköalat, johna näköö vuanon rannoolla
lehtipuita ja vehriääsiä niittyjä, hauskoja asumuksia ja taustana
yli puolentoista tuhannenki metrin korkuusia vuarenhuippuja. Korkeen
tunturi tällä välill'on Tromsöön kaupungin paikkeella Jäggevarre, jok'
on 1915 metriä korkia.
Matkan varrella poikettihin m.m. Hoimingsvaagin kauppalas, joka
sijaattoo Magerön saarella. Tämän saaren pohjoosin niämi on se kuuluusa
Nordkap, Euroopan pohjoosin kärki. Nordkap ei oo sen kummemman
näkööne ku monet muukkaa niänaennenät siälä pohjooses. S’oon 300
m korkia äkkijyrkkä kallioranta, joka pistää merehen. — Euroopan
manterehen pohjoosin kärki on Nordkyn, joka sivuutettihin jo ennen
Honningsvaagihin tulua.
Honningsvaagin kalastajakylä on siitä huamattava, jotta siälä on lähes
pualet asukkahista suamalaasia. Jonkin kilometrin pääs siitä pohjoosehe
on Kjelviikin kylä, jok’ on melkee aiva suamalaane paikkakunta..
Puhuttelin monia henkilöötä ja kaikki ne puhuuvat suamia, vaikkaki
toisten kiäles kuuli outoja norjalaasia laihnasanoja.
Honningsvaagin rannas seisoo suuri joukko kylänmiähiä, jokka ihastellen
kattelivat mun roimia suamalaasia piaksusaappahiani. Ne heräättiväkki
suurta huamiota, kunniootusta ja arvonantua pitkin koko matkaa. Viimmee
tuli yks joukosta puhumahan ja kysyy selvällä suamenkiälellä jotta:
— Tairatta olla Suamesta kotoosi, ku on nuan komiat piaksusaappahat?
Siitä se juttu sitte aikoo ja miästä kokoontuu ympärille ku merenmutaa.
Kovasti niiren teki miäli mun kotoosia suamalaasia piaksusaappahiani.
Olsivat maksanhet paljoki, jos öisin jaloostani vetäny. Ei oo siälä
sellaasta suutaria, joka pystyys nikkaroomhan oikian reirun suamalaasen
piaksusaappahan, valittelivat miähet.
Ja ku näkivät mun kuphellani kiikkuvan kauhavalaasen tuppipuukoon, nii
itku silmihi pakkas. Kotomaa muistuu miälhen — —
Pualenpäivän matkaa etelämpänä on sitte Hammerfestin kaupunki, john’
on n. 3,000 asukasta ja niistä satakunta suamalaasta. Hammerfesti
on Euroopan pohjoosin kaupunki, jok’ on sille siitä syystä suureksi
kunniaksi lujettava. Mutta varsinaasen mainehen sille kumminkin
tuattaa se seikka, jotta kaupungin palomestarina on suamalaane miäs
nimeltä Holma, johka mull' oli tilaasuus laivalla tutustua. S’oon
norjansyntyysiä, mutta puhuu puhrasta suamia. — Itte kaupunki oli
siisti ja hauskannäkööne.
Päivänmatkan pääs etelämpänä tultihin pohjoos-Norjan suurimpahan
kaupunkiin Tromsööhin, john’ on n. 10,000 asukasta. Täski kaupungis
asustaa joitaki kymmeniä suamalaasia. Kaupungin ympäristö on luantonsa
pualesta jylhänmahtavaa. Korkiat tunturit kohuaavat joka pualelta,
mutta rintehet loivenoovat vehriääsiksi niityyksi, johna kulkoo jo
karjaa laituumella.
Tromsööstä etelähän päin käyvät näköalat yhä leppoosemmiksi,
asumukset lisääntyyvät ja kasvullisuus vehmastuu. Kulkureitti käy
soukkien salmien välistä ja ympärillä nousoovat mahtavat vuaret
pilvien tasalle, joiden yläpualelta loistaa lumihohtooset tunturien
huiput. Lödingenistä, johna oli muutettava piänempähän laivahan
päästäksensä rautatiän päähän Narviikis, alkaa matkan kaunihimmat
maisemat Ofotenvuonon perukkahan, john’on Narviikin kaupunki. Päivä
sattuu olemhan aurinkoone ja lämmin n’otta vuano esiintyy meille koko
loistossansa.
Eivät norjalaaset syyttä suatta ylistele vuanojen kauneutta, sen
myäntää viaraski, jok’on saanu kerran siälä matkustaa ja nährä niitä
kesääses kukkeures.