Petsamon kaikkihin miälenkiintoosin ja nähtävin paikka on niinsanotut
Lintusaaret elikkä Heinäsaaret niinku niiren viraallinen nimi on.
Nimi sanothan tullehen siitä, jotta näillä kahrella saarella kasvaa
vahvasti heinää. Mutta ei s’oo heinä, josta nämä saaret on kuuluusia
ja merkillisiä, vaa linnuustansa, joita siäl’on kymmeniätuhansia. Sitä
varte oliski asiallisempaa ja oikee nimittää saaria Lintusaariksi. Ja
nii mä teenkin.
Lintusaaret sijaattoovat Petsamon vuanon suusta suaraa pohjoosehen 17
kilometrin pääs, Pummangin vuanon kobralla Jääineres. Kolme tiimaa
kesti ajaa laivalla Petsamosta. Saaria on kaks, suuret pohjoosempana
ja piänet siitä pyssynhollin pääs etelämpänä. N’oon verrattaan piäniä
pinta-alaltansa. Suuret taitaa olla tuskin kilometriä kanttihinsa.
Saaret on nii matalia, jotta korkeen kunnas kohuaa vai aluun
toistakymmentä metriä merenpinnasta. Yhtäkää puuta ei kummallakaa
saarella kasva, vain matalaa kanervikkoa, muuramenvarpuja ja
monellaasia koreeta kukkia. Keskikesän aikhan kuuluu saaret olevan
yhtä kukkaaskenttää ylt'yleensä. Monet putkikasvit ovat parhaana
kukinta-aikana nii vehmahia, jotta miästä rinthan. Ja monia harvinaasia
ja kaunihia kukkia siälä kasvaa sellaasiaki, jottei mualla näjekkää.
»Trollius europeuski» on toista kyynärää korkia ja kukka kämmenen
kokoonen ja kaunis ku ruusu. En totisesti olsi tiänny sen nimiäkää,
mutta rookasimma siälä saarella kaks tiäremiästä, joista toine oli
kasvistutkija ja lyysionkoulun opettaja itte Ape Rantaniemi Turuusta,
ja se seliitti meille saaren kasvullisuuren perinpohjin. Se toinen
oli »lintumaisteri» E. Merikallio, joka oli oikee kuukausikaupalla
siälä tutkimas lintuja ja niiren elämää. Meirän ei trengänny muuta ku
kattella, kuunnella ja imehrellä lintu- ja kukkamailman moninaisuutta.
Lintusaarilla kasvaa suunnattomat määrät muuramia, jokk’on paljo
suurempia ku meirän puales. Muuramen kukkima-aikana, ja me satuummaki
justhin silloo saarille, oli siälä koko maanpinta yhtenä valkoosena
muuramenkukkana. Kukat on paljo suurempia ku mualla Suames, n’otta ei
s’oo imes, jos marjakki on pualta suurempia ku tavalliset. Muuramia
noukithan näiltä saarilta parahina vuasina lähes kymmenentuhatta kilua.
Ja nii erinomaasen hyvänmakuusia ne on, jotta niitä on satoja vuasia
viäty suurimpana herkkuna Venäjän hovihin keisarien ja suuriruhtinasten
popsittavaksi.
Mutta enempi ku kukat ja marjat ihmetyttää matkustajaa nährä sitä
lintupaljoutta ja sitä mekastusta, jota linnut näillä saarilla
pitäävät. Jo saaria lähestyjes näköö saarten yläpualella ilman
kuhisevan täynnänsä kaikellaasia merilintuja. Niitä lentelöö siälä
ku hyttyysparvia kesäiltaasin, aivan mustana. Se lintumaisteri
seliitti, jotta siäl’on tavattu yli viiskymmentä eri lajia lintua,
mutta tavallisesti niitä oleskeloo siälä kolmattakymmentä eri sorttia.
Siin’ on monenlaasia lokkia, tiiroja, merimettoja, sorssia, allia,
lunnia, haahkoja, räiskiä ja mithän kaikki ovakkaa. Monet olivat
mullekki nii outoja, jotten muista uneskaa nähneheni. Ja pikkulintuja
oli hyttyysestä nyrkinkokoosihi asti. Eikä ne linnut ollehet kovin
arkojakaa, parin-kolmen sylen päästä sai kattella.
Keskellä suurempaa saarta on pikkuune sisäjärvi, jonka pinta oli
aiva kihisten täynnä kaikenkokoosia ja näköösiä lintuja. Siinä meni
sorssamamma soutaan erellä ja pikkuuset poikaaset noukkapystys peräs.
Valkoosia, suuria lokkia kehuskeli siinä mahtavina ku ankkapoijut.
Tuskin viittiivät päätänsä kääntää eres kattomhan meitä pitkämatkaasia
reissaavaasia ja kansanerustajia, jokka olimma tullehet imehtelemhän.
Ja ympärillä ilmas pitivät allit ja tiirat ja mithän kirkujia olivat
sellaasta krääkymistä ja kirrastusta, jotta korvia porotti. Se lammikko
siinä saaren keskellä näytti olevan linnuulla oikee Kirvun kylpylaitos.
Ja riivatunmoosta mekastusta tämä lintuherrasväki siinä keskenänsä
piti. Siinä ne soutelivat ja paistattivat päivää ku ainaki joutilhat.
Toisia oli trusapäis yhres ja huutivat ja rähisivät ku parahat
politiikkamiähet kansankokouksis. Tappelujaki syntyy ja silloo menthin
peräkanaa jotta vesi vai firras.
Kaikkihin pahin rähisijä on kumminki se lintu, jota sanothan
räiskäksi. Ja aika präiskä se näytti olovanki. S'oon suurenlaasen
variksen kokoone, mutta vaalianruskia ja haukanmalline lennossansa.
Räiskä on oikia lurjus muiren lintujen joukos, hävitöön roisto. Oikia
polseviikki-komisarjus! Itte s’ei viitti eres omaa ruakaansakkaa
pyyrystää. Se teköö sillä lailla, jotta se lentelöö ylhäällä ilmas ja
katteloo pää vääräs ku jokin toine lintu onnistuu sieppaamhan kalan
merestä. Ja silloo se lentää sen niskhan ku talanpii, fläiskii sitä
siivillä ympäri korvia, knoppii niskhan ja pitää sellaasta rähinää
n’otta toisen on pakko aukaasta suunsa, manata vastahan ja purottaa
kala suustansa. Sitä se räiskä-präiskä vai meinaaki ja pitää tarkasti
varansa, koska kala tipahtaa toisen noukasta. Silloo se suhauttaa
peräs ja nyppää lennosta kalan kiinni ku häkää vai. Piänemmät linnut,
joilta se sillä lailla ryästää saalihin suusta kirrastaavat tiätysti
kamalasti. Välistä ne hakoovat sukulaasia apuhu ja käyvät oikee
joukolla räiskän kimppuhu ja silloon on eri meteli ilmas. Jonkin
höyhenen ne saavakki räiskältä irti revityksi, mutta tavallisesti se
pitää hyvin pualensa, ku s’oon suureet ja hyvä lentäjä.
S’oon sellaane roisto, jotta se ryästää ja syä suihinsa toisten
lintujen munakki, ku vai pesän löytää. Se lentelöö ilmas ja vaanii,
mihnä näkis linnuttoman pesän ja ku huamaa, nii tuloo ku salasmaa
taivahalta, hakkaa munat rikki ja pistelöö poskehensa.
Ja on se sellaane poika, jotta käy ihmisenki kimppuhu, jos sattuu sen
omalle pesälle tulemhän. Se lentelöö kiärtään ja kaartaan ihmisen
ympärillä ja ku ei huamaakkaa, nii truiskaa seljän takaa ihmisen
niskahan ja sivaltaa nii ympäri korvia siivillä jotta hattu lentää.
Jos se onnistuu, nii aika rähäkän päästää ilmas ja nauraa krakottaa
jotta vihaksi pistää. Ja on sillä sellaasiaki hävittömiä konstia, jotta
justhin pään päällä lentelöö ja purotteloo niskhan mitä rookaa. Tuli
siinä siunanneheksi, jotta on se hyvä asia, ku ei lehmät lennä.
Satuumma löytämhän yhren räiskän pesän ja kokeelimma, mitä konstia se
teköö. Kun menthin pesälle päi, niin monta kertaa truivas takaapäi
pään ylitte jotta korvat suhahti. Asettuu sitte jonki sylen päähän
mättähälle, mutta poispäi sialta, mihnä pesä oli. Siinä se röyhisti
rintaa, haukkua räkätti ja huitoo siivillä. Ja oikee oli ku s’olis
trossannu jotta:
— Tulkaas tänne jos tohritta’ Saatta nii päi pläsiä, jotta tiärättäki!
Ja ku meni likemmäs, nii sitä kovemman melun se vai piti ja hyppii
vähä kauemmas, mutta aina vai haastoo tulemhan peräsnänsä jotta, tuus
totisesti tänne!
Oli se nii vetkales lintu ja rento poika, jotta oikee huvitti kattella
sen metkuja.
Linnut on siälä ottanhet ittellensä lajinsa mukhan kukin oman aluehen,
johna ne asustaavat. Tiiroolla on oma paikkansa, samoon alliilla ja
lunniilla. Lunni on hauskannäkööne lintu. Sen selkä on silkkimusta,
vattanalusta vaalia ja isoo noukka loistavan punaane ku ainaki
juapoolla. Ne elää suuris parvis, ovat kropiltansa nii lihavia ja
rasvaasia, jotteivät pääse ku aiva matalalta lentämhän. Hyvän matkaa
saavat mennä räpäköörä vettä pitki ennenkö saavat perän ylhä. Lunnit
pesiivät syvälle maan alle, johka ne kaivaavat pitkiä käytäviä. Yhrellä
paikkaa onkin saarella joka askelehella maanpinta aivan täynnä lunnien
pesäreikiä. Ja sinne ei räiskäpoijan ookkaa väärtti nenäänsä pistää,
tarttuu pian truutustansa kiinni ja saa nii silmillensä jotta muistaaki.
Haahka-lintu pesii avonaaselle maalle varpujen sekhan ja ku s’oon
färiltänsä aiva ympäristön näkööne, nii on sitä vaikia maasta eroottaa.
Haahka purottaa pesänsä pehmikkeheksi suuren joukon hianoja höyheniä,
joita sitte ihmiset ja Petsamon luasterin munkit kulkoovat kokuamas.
Luasteri on rakennuttanu lintusaarelle piänen tuvan, johna yks munkki
asuu kaiken kesää kooten haahkan untuvia ja muuramia. Ja kovasti kelpaa
ihmisillekki näiren merilintujen suuret munat, joita ottaavat talthen
ja syäävät. Haahkan muna on nuan kaks kertaa kanan munan kokoone ja
sanoovat sen maistuvan oikee hyvältä. Ja sen roistolinnun, präiskän,
munakin on niin suuri, jottei muuta einestä miäs tarvitte ku sellaasen
pistää poskehensa.
Ennen vanhaan kulkivat ihmiset likiltä ja kaukaa kokuamas saarilta
suuret määrät linnunmunia, joita käyttivät ravinnoksensa ja pistelöövät
makupaloona viäläki varkahin suuhunsa ku vai paikalle sattuu. Samoon
ne höyheniä korjates harjoottivat sellaasta hävitystä lintumailmas,
jotta saaret on nyt Suamen valtion toimesta rauhootettu ja munien keruu
kiälletty. Petsamon munkiille on annettu lupa koota saarilta höyheniä,
mutta sellaasista pesistä vai, jokka jo ovat jäänehet tyhjille.
Munkkiäijä kulkookin siälä kaiket päivät ettimäs haahkanpesiä ja
merkittöö sen piänellä kepillä viälä ku lintu makaa pesäs. Ja houkutus
on monaasti nii suuri, jottei saata äijä-parka aina hillitä himoansa,
vaa sivaltaa silloo tällöö jonkin suuren munankin murkinaksi.
Lintusaarilla pitää rajavartiosto kaiken kesää kahta rajasotilasta
vahtina, jokka kakistaavat munavarkahat pois. Varkahia pakkaa kuulemma
käymhän saarilla useen. Sotilahilla on oma piäni tupa käytettävänä
saarella ja kissinpäiviä näyttivät viättävän. Saavat kalastella,
kokkaroora ja maannuskella niinku tykkäävät. Vaikka yksinääseltä mahtaa
tuntua pitkän päälle. Lintujen kirjavat parvet ja ainaane mekastus
tuattaa kumminki vaihtelua. Mutta matkalaane, joka sinne vain hetkeksi
saattaa pysähtyä, ei tahro millää malttaa saarelta lähtiä, niin paljo
on siälä merkillistä nähtävää.
Aikoonansa puhuttihin sanomalehris kovasti siitä, jotta näillä
Lintusaarilla olis suunnattomat määrät apulannaksi sopivaa
linnunlantaa, jota pitääs kuljettaa pellonhöysteeksi. Kuinka sen
asian kans oikee on, sit’ei osannu kukaa siäläkää sanua. Ei oo viälä
tutkittu, mutta saattaa hyvinkin olla nii, jotta koko saaret on yhtä
ja samaa ainetta. Sotilahat eivät ainakaa ollehet havaannehet saarilla
mitää erikoosia varastoja. Taitaa olla vai puheeta. Vaikka toiselta
pualelta jää imehtelemhän, jotta mihkä ne lintujen vuasisataaset
ponnistukset ovat sitte hävinnehet?
Lintusaarilta lährettihin kotimatkalle, joka tehtihin Norjan kautta.
Ilma oli mitä aurinkoosin ja Jäämeri rasvatyyni. Kirkkahalla ilmalla
näkyy Norjan korkia kallioone ranta selvästi Lintusaarille, vaikka
matkaa on n. 60 kilometriä. Suomi laivalla otettihin kurssi suaraa
meren yli Vuoreijan (Vardö) kaupunkiin, joka on Lintusaaria vastapäätä.
Jos oli tulomatkalla pahoon laivaa heitelly, nii sitä ihanamman
muatonsa näytti matkamiähille ny Jäämeri. Auringon paahtees, tuhansien
lintujen lennelles ympärillä ja iloosten pyäriäästen pulikoores laivan
kuphella jätti tämä merimatka iloosen, päivänpaisteesen muiston
Jäämerestä, jot'ei hevillä unohra.