Kolme voorokautta m'olimma kattellehet ja tutkineet Petsamon vuanon
perukas yhres rypähäs olevia Parkkinan, Näsykän ja Alaluasterin kyliä,
jokka yhthensä muarostaavat tulevan Petsamon kaupungin. Neljännen
päivän aamuna koottihin sitte taas kimpsut ja kampsut yhtehe ja
marssittihin Parkkinan kylän laivasillalle, johk’ oli kokoontunu
paljo kylän väkiä kattomhan retkikunnan lähtyä. Astuttiin pikkuusehe
moottorivenheshe, heilutettiin kättä hyvästiksi ja kiitokseksi ja
ajaa hurahutettihin parin kilomeetrin pääs vuanolla orottavhan Suami
laivhan, jolla suunnattihin matka Kalastajasaarennolle. Laskuveren
tähre ei höyrylaiva päässy Parkkinan kylän rantahan asti.
Muutoon niill’ on siälä Petsamos käytännös paljo sellaasia murresanoja,
jostei tavalline suamalaane käsitä hölynpölyä, jos ei kysele, mitä
se nierkittöö. Mitäs luuletta, jotta sanat »ulli» ja »hiaruva»
merkittöövät? — Ulli tarkoottaa nousuveren aikaa ja hiaruva laskuvettä.
Ne on norjankiälestä laihnattuja ja vähä petrattuja sanoja. Ulli tuloo
norjalaasesta sanasta fullvand, täysvesi; hiaruva sanasta fjärvand,
kaukovesi.
Ku Pummangis Rekinan taloon emäntä kysyy multa, ku mä popsiin rasvas
paistettua herkullista pallasta jotta:
— Taitaa olla hurrikas ruaka? — nii »hurrit» tuli heti mun miälhen,
mutta mitää en käsittäny.
Tuumasin vai jotta:
— No ei tämä ny kovi hurtilta maistu — —
Nyt ei emäntä voorostansa käsittäny mua. Kysyy hetken päästä jotta:
— Oottakos sitä ennen syäny?
— Kurriako?
— Tätä pallas-kalaa!
— En oo syäny kumpiakaa, en hurria enkä pallasta.
— No mutta siiloonhan se on hurrikas ruaka! — penäs emäntä.
Ku aikansa oli tulkattu, nii ymmärrin, jotta hurrikas merkittöö samaa
ku »ensikertaane». Hurrikas ruaka on sama ku ruaka, jota ensikertaa
maistaa. Ja meirän puales merkittöö »hurri» ruattalaasta!
Matkhan lährös oli vuanolla ruma ja tuuline sää. Tuntuu jo etukäthen
häjyltä vattanpohjas ku ajatteli, jotta kuinkhan siälä aavalla merellä
oikee keikuttaakaa, ku täälä vuanolla jo näin paiskii. Oli vähä
sumuaki, jotta meitä maalaasmiähiä oikee peljätti, mikä voihkina täs
taas tulookaa. Sen tähre oltihin hiljaasia ja totisennäköösiä. Mikä
veti sualivyätänsä kolme reikää kireemmä, mikä söi pulveria, kuka
ittiänsä muutoon troppas. Mutta kaikill’ oli sama meininki, jottei
tulsi kovi merikipiäksi. Hyvä konsti kuuluu olevan se, ku panoo ittensä
heti laivhan tulles maata aiva suaraha kannelle eli soffalle, makaa
hiljaa ja ottaa yhren kiintiän paikan, esimerkiksi laivanmaston huipun,
johka tuijottaa. Yks meirän joukosta koitti sitäki konstia, muttei se
auttanu. Ja mä luulen, jotta sitä pikemmin merikipiäksi tuloo, mitä
pahemmin sitä pelkää ja ajatteloo. Konjakki pitääs olla hyvää merikipua
vasthan, mutta mistäs sitä ottaa kialtolakimaas!
Me olimma jo valmihia uhraamhan Jäämeren jumalille heti ku vuanon
suulle päästhän. Kaulat pitkällä orotimma. Mutta suuri oli hämmästys ja
ilo, ku vuannosta tultaes aavalle merelle siälä paistooki ihana aurinko
ja meri makas aiva tyynehenä. Usee kuulemma sattuuki nii, jotta ku
vuanos käyy lakkapäälainehet, nii Jäämeri on rasvatyyni.
Siitä matkasta, jota nii pelkäsimmä tuliki mitä ihanin huvimatka
peilikirkkahalla rannattomalla ulapalla auringon helottaas ku heinäkuun
poutapäivänä.
Matka kulki vuanon suusta pohjoosehe Kalastajasaarennolle, joka
seki on meikälääselle merkilline nähtävyys. Kalastajasaarento on
48 kilometriä pitkä ja 25 km leviä niämisaari, jonka yhristää
mantereesehe vai kilometriä leviä kannas. Sen poikki kalastajat
vetäävät välistä venehensä, ku eivät viitti kiärtää saaren ympäri.
— Suamen ja Venäjän raja kulkoo tämän saaren halki nii, jotta puali
kannasta ja vähempi puali saarta kuuluu Suamelle. Venäjän pualelle
on jääny monta suamalaasta kylää; niistä suurin on nimeltä Muatka.
Kaikki Kalastajasaarennon asukkahat ovat puhtahia suamalaasia. Ne on
siirtynhet Pohjoos-Suamesta, Kuusamosta ja Kittilästä. Niimpä Pummangin
Rekinan taloon vanha isäntäki sanoo lähtenehensä kotopitäjästä
Kittilästä »nöyrinä vuasina»; se on suurina nälkävuosina 1860-luvulla.
Se on sattuva sana »nöyrä vuasi.» —
Kalastajasaarento on aiva toisellaasta luantonsa pualesta ku Petsamon
ympäristöt. Saari nousoo ku matala limppu merestä ja on aivan puutoon.
Siälä kasvaa vain ruahua, varpuja ja kanervaa. Saaren rannat on
toisinpaikoon suaraa ja äkkijyrkästi halkeellehia korkeeta kallioota,
jotta mereltä näyttää ku tultaas Viaporin fästinkihi.
Saaren länsipualella, joka meille kuuluu, on syvä lahti, jota sanothan
Pummangin vuanoksi ja sen rannalla sijaattoo satakunta henkiä käsittävä
Pummangin kylä. Petsamosta tulija hämmästyy, ku näköö täälä oikee
ihmismoosia taloja, eikä sellaasia piäniä kurjia töniä ku varsinaases
Petsamos. Pummangis on monta suurta suamalaasmallista talua,
jokk’on sisustettu samhan laihi ku taloonpoikaasasumukset yleensä
pohjoos-Suames. Parhaat taloot on Rekina ja Pesonen. Joitaki tupia
oli tekemäpualis. Niihin oli saatu värkkipuita soran aikana Petsamon
erustalla haasirikkoontunehista ja saksalaasten sukellusvenehien
upottamista puulaivoosta. Mutta näki siälä viälä pari turpehista ja
maasta pykättyä vanhan ajan multamajaakin, joonka seinät ja katto
kasvoo heinää, koreeta kissinkelloja ja keltakukkia n’otta n'oli oikee
kaunihia kattella.
Kylän ihmisekki oli näöltänsä ja käytökseltänsä toisellaasia ku
Petsamos. Pummankilaaset, samoon ku muukki Kalasaarennon asukkahat,
ovat tarmokasta ja toimeliasta väkiä, ja sitä varte ne ovakki aika
hyväs toimhentulos. Niill’ oli siälä kirjoja taloos, tilaavat
sanomalehtiä ja seuraavat muunkin mailman menua. Ja sitä ei voi sanua
Petsamon alkuasukkaasta.
Kalastajasaarennolla pistää silmhän suuri puhtaus kaikkialla. Siäl’
on aika lailla paljo lehmiäki, ja on niillä kesääsin hyvä lehmänvalli
saarella. Me käyymmä kattornas Pummangis paris navetas, jokk’oli niin
pestyjä ja puhtahia, jotta valkoone puu vai loisti joka paikasta. Ja
Rekinan taloon navetas oli oikee matokki laattias! Ei niitä tiätystikää
lehmiä varte piretä, jokk’on kesällä aina ulkona. Mutta sille meirän
fröökynälle me tuphan tulles narrasimma jotta:
—- Lehmäkki oli nii kilttiä ja hyvin kasvatettuja jotta pyhkiivät
sorkkansa hakoohi ennenku navethan menövät jotteivät tuhraasi mattoja!
Sen se meirän helsinkilääsfröökynä melkee uskoo, mutta ku mä koitin
viälä vähä petrata jotta:
— No en oo kummempaa ennen nähny, ku kaikki lehmät istuuvat parres
oikee olkitukun päällä, jotteivät likaasi parttansa —
— Mitäh, istuuvakko lehmät olkitukulla? — imehteli se
helsinkilääsfröökynä.
— No oikee istuuvat ku rippikouluflikat korjasti häntä pipparas — —
haikaalin mä.
Mutta sitä s’ ei enää uskonu ku tiuskaasi takaasi jotta:
— Fyi teitä ku koitatta narrata mua!
Siälä Rekinan taloos tarjottihin meille päivällistä peräkamaris, john’
oli huanekalut ja mööpelit nii fiinit ja komiat, jottei Kyröönmaas oo
mones parhaaskaa puntitaloos. Ja ruaka panthin pöythän oikee monilla
eri veittillä ja kaffeliilla kanelinparkki- ja sinappikupiilla ku
parahis hotellipaikoos. Ei puuttunu taloos mitää, ei tavaroosta eikä
kohtelusta. Kovasti haastettihin yätä olemhan, mutta ei passannu,
ku oli matka muresna. Olis ollu hauska koittaa maata yhren yän
haahkanuntuvaasella patjalla ja silkkitäkin alla, joka sekin on
samoolla höyhenillä topattu. Pummankilaaset on mainehes siitä, jotta
niill’ on viarahillensa tarjota haahkanuntuvaaset sänkyvaattehet
ja silkkitäkit. Haahkanuntuva-patjooll’ ei makaakkaa ku kaikiista
suurimmista herroosta vai knupit. Olkia, ryrinpäitä ja vippuja
saavat tavalliset ihmiset tukkia pussihi lonkkansa pehmikkeheksi,
eikä eres kaikkia morsiamiakaa höyhenpolsteriilla makuuteta. Ja jos
makuutethan, nii silloonki vai kuallehen kukon ja kanan höyhenillä.
Haahkanhöyhenpolsteriilla kannattaa maannuskella vai raharötkälehien
ja Pummangin kalastajaan, jokka itte kokuaavat haahka-linnun höyheniä
läheesiltä Lintusaarilta, johna niitä pesii suuret parvet.
Pummangista ajoomma laivalla vuanon poikki Kervannon kylhän, jok’on
Puumangin kylää justhin vastapäätä toisella pualella lahtia. Kervannon
erustall’ on muutoon Petsamon paras lohenkalastuspaikka. Täältä
lähretimmä Suami laivan kiärtämhän saaren ympäri Kalastajasaarennon
pohjooskärkehe, Vaitolahren kylhän, johka itte lährimmä oikaasemhan
kolmen kilomeeterin levyysen kannaksen poikki jalkapatikas. Ja yhtaikaa
olimma perillä.
Vaitolahren kylä sijaattoo pohjoosehen aukeevan lahren perukas.
Valtakunnan raja jakaa kylän ja lahren kahtia. Ku rajaa käythin, oli
siinä kova krapina. Paikall’ oli kaks turskia jääkäriupseeria ja
niillä 60 yhtä hurjaa sotilasta ja yks konekivääri. Tämä joukko tahtoo
rajaa siirrettäväksi kauemmas ja vaatii ryssiä heti lähtemhän kylästä.
Ryssät putiivat kans nyrkkiänsä ja näyttivät pyssyjänsä. Toivat piänen
sotalaivankin lahrelle häthän, mutta suanialaaset käskivät 7 tunnin
sisällä lähtemhän eli paukkuu. Ja tappelu siit’ olis tullukki, jos ei
Helsingistä keriinny hallituksesta ankara käsky jotta:
— Ei saa poijat!
— Piti antaa perähän! — kirrasti sama upseeri viäläki hampahia, ku ei
silloo saanu laittaa parempaa rajaa.
Vaitolahti on muutoon Petsamon suurin kalastuspaikka. Parhaasehen
kalastusaikhan kokoontuu sinne tuhatkin kalastajaa yhtaikaa.
Vaitolahren läntisen niämennenäs on meirän pualella pikkuune
loistomajakka, nimeltä Nurmensätti. Ja kaikkihin uloommaasella
niämenkärjellä makaa lameellansa korkialla maalla suuri höyrylaivan
hylky, jonka Jäämeren aallot on heittäny kuivalle maalle.
Ryssänpualeeses niämes on toinen samallaane suuren venälääsen
postihöyrylaivan hylky. Laivan kapteeni kuuluu pöhnäs ajanehen
täyttä höyryä suaraa maalle, jotta tohjoksi meni koko laivan noukka.
Paikkakuntalaaset ovat sitte hoirellehet loppua n’otta niist'ei oo enää
jälellä muuta riitingit.