Petsamon aluehen kans sai Suami kaiken muun tavaran joukos yhren kaikin
pualin kunnos ja täyres käynnis olevan luasterinkin, nimittään Petsamon
luasterin, joka sijaattoo 19 kilometrin pääs Petsamonjoen suusta, juuri
siinä jokimutkas, johna pikkuune Mannajoki laskoo Petsamonjokehe.
Tavallisesti nimitethän tätä luasteria vai »yläluasteriksi»
erootukseksi »alaluasterin» paikasta, johna sanothan ennen kans ollehen
luasterin. Alaluasterin paikka on 3 km. pääs joen suusta. Sillä
paikalla olevat nykyyselle luasterille kuulunehet suuret rakennukset on
otettu valtion haltuhun ja on niihin sijootettu Petsamon rajavartiosto
ja hallitusvirastot. Kun puhutahan Petsamon luasterista tarkootethan
sillä aina n.s. yläluasteria, eli yksinkertaasesti Petsamon luasteria,
kun ei Petsamos muuta luasteria ookkaa.
Historiat kertoo, jotta Petsamon luasterin on perustanu vuaren 1550:n
paikoolla Venäjältä lappalaasia kääntämhän lähteny venälääne munkki
nimeltä Trifon. Lappalaaset ja vähääset karjalaasheimon pirstalhet,
jokka niihin aikoohi asustivat Jäämeren rannalla, olivat siihen asti
pakanoona ja palvelivat kiviä ja kantoja epäjumalinansa. Mutta munkki
Trifon oli kovakouraane tuffa, joka hakkas kumhon pakanaan uhripuut
ja pakotti ne kääntymhän kreikkalaaskatolishen uskon. Hän perusti
tuan luasterin ja pian kokos ympärillensä monia muita uskonmiähiä,
jokka rupesivat munkiiksi hänen luasterihinsa. Venäjän silloone
tsaari, kuuluusa Iivana Julma antoo tälle munkille luvan laskia
alustalaasiksensa kaikki tuan kaukaasen ja tuntemattoman rannikon
asukkaat, jokka vain sai siihen pakotetuksi. Trifon onnistuuki
hommissansa nii hyvin, jotta pian oli Petsamon luasteri kasvanu
suureksi ja rikkahaksi.
Tämän käännytystyän kautta laski kaukaane Venäjä valtansa alle Kuallan
niämen ja Muurmannin rannikon, josta meirän Petsamo on vai piäni osa.
Petsamon luasteri oli venälääsvallan äärimmäänen länsi-Eurooppahan
tungettu etuvartioasema. Jo Tritonin aikana oli luasteris 50 munkkia ja
200 luasterin tyäjäsentä.
Niihin aikoohin käythin tuimia hävitysretkiä Vianan-Karjalan ja
Oulun pualen miästen kesken. Ryästöretkiä tehtihin vooron perhän ja
yks verisin ja kuuluusin oli se retki, jonka teki Pekka Vesainen
joulupäivänä v. 1589 Petsamon luasterihin. Vesaisen ristimänimi on
Ivalon romaanis saanu väärän nimen, sitä ku sanothan Juhoksi, vaikka
sen nimi olikin Pekka. — Vesaanen hävitti silloo Petsamon luasterin
aivan perin pohjin, poltti kaikki rakennukset, jotta vai yhren
sauna-pahaasen sanothan paikalle jäänehen. Samalla sai silloon surmansa
melkeen kaikki munkit. Suuren ryästösaalihin vei Vesaanen mennesnänsä.
Luasteri rakennettihin kyllä uurestansa, mutta entisensä verooseksi
s’ei oo koskaa sen jälkehen päässy.
Tämän venälääsen luasterin merkitys Petsamon aluehella on
tunnustettava erikoosen suureksi. Tästä luasterista on perääsin
kaikki ainehellinen ja se vähäänenki sivistys, joka näillä mailla on
versonu. Luasterin munkit ovat ensimmääset maanraivaajat Jäämeren
äärillä. Niiren vuasisataasen tyän tuloksina nährähän luasterin
ympärillä laajoja raivatuita heinämaita. Ne on munkit, jok’on tänne
tuanhet karjanhoironki. Ne on ojittanhet ja kuivannehet suuria aloja
Petsamonjoen rantanevoosta. Heitän tyätänsä on myäskin se parinkymmenen
kilometrin pitunne tiä, joka viä Petsamon vuanon perukasta yli
hyllyvien nevamairen luasterille. Samoon on kaikki suuremmat ja parhaat
rakennukset niiren tekemiä. Kun Petsamo kuuluu Venäjälle oli luasterin
hallus suuret alat Petsamon jokilaaksosta, mutta Suamen tultua
isännäksi siälä, on siltä otettu pois paljo maata ja jätetty vai kahta
kilometriä leviä ja neljää pitkä sorko luasterin ympärille.
Nykyysin on Petsamon Iuasteris 45 munkkia, eli »munkkaa», niinku
siälä sanothan. Niist' on 7 pappismunkkia, kymmenkunta tyämunkkia,
ja loput tavallisia munkkia. Luasterin nykyyne päämiäs, eli igumeni,
on nimeltänsä Jankif, jok’ on siirtyny sinne pari vuatta sitte
Valamon luasterista. Hän on oppinu ja sivistyny miäs, ystävällinen
ja huamaavaane. Muut tavalliset munkit sensijahan tuntuuvat
karkiatekoosilta sisältä ja päältä. Kaikki Petsamon munkit ovat
ummikkovenälääsiä, n’ottei niiren kans tuu suamenkiälellä toimhen.
N’oon kaikki jo vanhoja miähiä, tuas 50—70 vuaren ikääsiä. Uusia
munkkia, ei Petsamon luasterihin saa ottaa, nii jotta jonkun vuaren
perästä, ku munkkien luku on Iuasteris siksi vähentyny n’ottei ne
voi enää sitä hoitaa, siirrethän loput Valamon luasterihin. Petsamon
luasteri ei siis oo kovin pitkäaikaane.
Polseviikkiaikana huseerasivat tavaarissit kamalasti kaukaases Petsamon
luasteriski. Olivat ryästänhet ja viänehet mennessänsä luasterin kaiken
karjan, 25 nautaa ja kolme-neljä hevoosta. Luasterin kirjastosta
olivat viänehet kaiken muun kirjallisuuren, mutta uskonnolliset kirjat
olivat jättänhet. »Ja mitäs ne niillä olsivat tehnehekkää», selitti
luasterinpäämiäs. Kirkosta olivat ryästänhet joitaki kalleuksia, mutta
suurimmat aartehet oli jollakin imhellisellä lailla saatu viimmeeses
tingas pelastetuksi. Ryästön jälkehen ovat munkit tehnehet parahansa
saaraksensa huushollinsa taas pystyhyn. Karjaa on kasvatettu n’otta nyt
on taas 15 lehmää ja hevoosiakin 5.
Luasteris vallittoo ankara kuri. Jokaikisen munkin on tehtävä
säännöllisesti tyätä ja toimitettava jumalanpalveluksia
luasterisääntöjen mukhan. Kullakin on omat tyänsä. Toiset kalastaavat
joesta ja merestä, toiset hoitaavat karjaa, toiset teköövät askaresta.
Mik’ on suutari, mikä kräätäri, seppä, pakari eli karjapiika.
Kesän mittahan teköövät munkit paljo heinää, jota omilla laivoolla
kuljettaavat Norjahan myytäväksi. Sinne viävät myäs kasvattamiansa
härkämullia ja lehmiä, joista saavat rahaa. Kun munkin uskontohon
kuuluu, jotta s’ei saa tappaa muita eläviä ku kärpääsiä, hyttyysiä
ja omia syäpälääsiä, nii teurastuksehen käytethän jotakin tavallista
syntistä.
Ny kysyy lukija vissihin, jotta eikös kala ookkaa elään?
— Joo, joo, mutta munkit vai pyyrystäävät kalan, ja se kualoo
ittestänsä, n’ottei sitä trenkää tappaa.
Laki on kattokaas niinku se lujethan ja seliitykset on tavallisesti
viisahampia ku itte laki.
Munkit ovat Petsamon kätevimpiä ja yritteliähimpiä miähiä. Niill’ on
oikee sahalaitoski omia tarpehia varte ja samoo polttaavat ne kivistä
suuria määriä kalkkia, jota myivät. Omat tarpehensa ne valmistaavat
kaikki mitä vai voivat itte. Niill’ oli parast’ aikaa tekeellä oikee
riippusiltaki luasterin kobralla Petsamonjoen yli, kun niill’ on
heinämaita toisella pualella.
Mailmansoran aikana ku enklantilaasia sotalaivoja risteeli
Petsamon erustalla, uppos yhrestä sotalaivasta suuri nopiakulkuune
moottorivenes. Sen nostivat munkit meren pohjasta ja enklantilaaset
kenkkäsivät sen luasterille. Tämä komia sarantuhannen markan
moottorivenes, john’ on kuulemma parinsaran hevoosvoiman moottori,
makaa Parkkinan kylän rannas maalle verettynä. Munkit saivat suuren
lahjan, muttei ne tee siilä mitää, ku niiren ei kannata sitä käyttää.
Se ku syä penssiiniä tunnis nuan 250 markan erestä. Se on oikia veren
päällä lentäjä, mutta mihkäs munkiilla sellaane kiirus olis? Kovasti
halusta myisivät koko paatin, muttei oo tullu ostajaa. Luasterin omat
paatit, joilla Norjas kuljethan, ovat tavallisia Jäämeren purjelaivoja
30—40 jalaan pituusia, john’ on yks masto. Sellaasella munkki seilaa
topattu patalakki pääs heinäkuarmansa päällä Norjahan niinku muukki
miähet kaupoolle ja tua jauhopussia tullesnansa.
Pääasia luasteris on kumminkin uskontopuali, vaikka pitäähän sitä
munkinkin hualehtia tästä maallisesta toimhentulosta sen verran jotta
henki riapu kulkoo. Luasterin kirkos pirethän jumalanpalvelusta
voorokauret umpehensa. Kello kolmelta aamulla jo aljethan ja
juhlapäivinä viäläki varemmin.
Luasterin perustajan Tritonin kunniaksi viätethän suuret juhlat
helniik. 10—12 päivinä. Silloon saapuu sinne juhlihin ympäristön
ryssänuskooset koltat ja paikkakunnan venälääset. Tavallisis oloos on
Petsamon luasteris hyvin hiljaasta, munkit vain yksistänsä lukoovat
lukujansa.
Ourolta ja viarahalta se tuntuu suamalaasesta tällääne luasterielämä.
Munkiksi rupiavan miähen pitää katkaasta kaikki suhtehensa mailmahan.
Sen jälken ku se on koetusaikansa suarittanu ja munkiksi otethan,
ei sillä saa olla isää, äitejä, veljiä, sisarta, ei sukulaasia, ei
omaasia. Se on kuallu mailmalle ja menettää entisen nimensäkki.
Munkiksi otetulle annethan näet uusi nimikin, tavallisesti jokin
vanha kirkollinen nimi. Sukunimiä ei munkiill’ oo olleskaa. N’oon
vain jotakin Anttoonia, Johanneksia ja Mattiaksia. Kaiken elämänsä
ja aikansa, mitä luasterin yhteesistä töistä jää ylitte, on niiren
omistettava uskonnon harjoottamiselle. Naiset, jokka muiren ihmisten
joukos ovat kaunistuksia, ovat munkille kauhistuksia. Nii ainakin
pitääs olla, vaikka paljohan niistä puhuthan kaikellaasta. Ja monta
jännittävää ja liikuttavaa kertoomusta mäkin oon lukenu ja kuullu
niiren kilvootuksesta ja taistelusta »paholaasen» viättelyksiä vastahan.
Ku ny näin on etukäthen saatu vähä seliitystä Petsamon luasterista ja
munkiista yleensä, nii ajethan nyt suaraa luasterihi sisälle kattomhan
minkälaasta siäl oikee on.