Pruukathan sanua, jotta elämä on taistelua ja sitä s’oon ainaki
Jäämeres. Siälä karhaa toinen elukka toista aina suu auki takaa. Mutta
järjestys s’oon siinäki, niinku kaikes muuski homnias täs mailmas.
Ja s’oon sillä lailla jotta piäneet saa aina plyniä henkensä erestä
suurempansa erellä. Eikä se muutoon passaasikkaa, sillä kuinkas piänet
suurempansa söis? Sen repees maha, ja sitä varte sen on tiätysti
ponkiminen pois tiältä. Mutta herra s’oon herrallaki. Tuskin on vähä
suureet keriinny piänempänsä nialaasta, n’otta häntä suus viälä
lipajaa, ku jo on ittekki menos parempansa kitaha. Ja ku tuas tuuman
mittaasesta kalanpoijasta alkaavat toisiansa niälemhän, nii ennenku on
tultu 700 kilon painoosehe holkerihi, on siinä sisätyste kala toisensa
vattas jo kymmenettä kertaa. Ja kalojen joukos huseeraavat viälä
tuhannet merilinnut ja satapäiset hyljeslaumat. Ja niiren niskas häärii
ihminen pyssyynensä, paukkuunensa.
Samoohin aikoohin ku turskaparvet tuloo Petsamon vesille lännestä,
ilmestyy rantavesihin irästäpäi tuhansia hylkehiä, jokka prissaavat
turskaa ku koirat lammaslaumaa. Mutta pian siihen tuloo sellaasiaki
herroja, jokka pistelöövät poskehensa kokonaasia hylkehiä. Ja s’oon yks
lai valaskaloja, jota sanothan miakkavalahiksi, ku niill'on nii pitkä
ja terävä noukka ku miakka. Silloo saavat hylkehet voorostansa panna
propellit käynthin n’otta vesi prisajaa. Kalastajat sanoovat, jotta
s’oon mahtavaa kattella ku valaskalat ajaavat eteliänsä hyljeslaumoja.
Siinä käy kuulemma eri kohu.
Jäänieres on monellaasia hylkehiä, joita sanothan eri nimillä, mutta
siitä ne tuntoo kumminki kaikki, jotta niill' on parta, oikee pitkät
näävelit. Ja naamastansa on hyljes nii vanhan tummanverisen klanipää
äijän näkööne, jotta kun sen näköö meres, nii helposti erehtyy, niinku
on monaasti sattunukki.
Kerraasti meinattihin täälä Vaasan saaristos vahingos ampua hylkehenä
yks lyysionkoulun opettaja, nimeltä Kröömpäri. S’oli kesää viättämäs
merikyläs ja meni yhtenä päivänä uimahan jottei siitä näkyny verestä
muuta ku pää ja näävelit. Samalla saarell’oli kaks hylkehenampujaa
hylkehiä vahtaamas ja ku ne näkivät Kröömpärin äijän pään kelluvan
veres, nii heti oikaasi toine pyssynsä ja rupes sihtaamhan. Mutta
onneksi huamas Kröömpäri pyssynpiipun ja sekös huuthon jotta:
— Älkää herrantähre ampuko, tääl’on Kröömpäri!
Tuli syvä hiljaasuus ja Kröömpäri kuuli ku miähet keskenänsä hiljaa
neuvotelivat rannalla. Viimee kuiskas toinen miäs jotta:
— Se valehteloo! — ja oikaasi pyssynsä.
Mutta silloo tuli Kröömpärille hätä ja sekös huuti hengen erestä jotta:
— Oikee totta m’oon Kröömpäri, älkää herrinjee ampuko!!
Mutta vasta sitte ku se nosti molemmat kätensä ylhä ja puali kruppia
näkyy, miähet uskoovat eiväkkä ampunhet.
Niin oli Kröömpäri hylkhen ja hyljes Kröömpärin näkööne.
Hylkehiä pyyrethän Petsamos paljo. Niitä Saarahan erityysillä verkoolla
ja ampumalla. Tuhansia hylkehiä siälä tapethan vuasittaan. Hylkhen
rasvasta keitethän öljyä ja samoon otethan nahka talthen. Mualla Suames
maksethan hylkehestä tapporaha, muttei Petsamos, ku niit'on siälä nii
paljo.
Paitti turskaa pyyrethän Petsamos monia muita syämäkaloja. Silliäki
saarahan jotta hyvästi piisaas oman maan tarpeheksi, jos vai
järjestetääs pyynti ja hommataas tulemhän. Samoon saarahan paljo lohia,
josta sanothan, jotta »lohi on kala, mutta hauki vai vesielään».
Mutta paras kala mitä me matkalla maistoomma, oli kumminki pallas-kala.
S’oon samallaane kala ku kampela eli maariankala, leviä ku lahna.
Sellaane suuri flatuskaane laiska kalarössikkä, joka makaa aina
lameellansa pohjas, eikä viitti kääntää kylkiäkää n’otta s’oon
toiselta pualelta aiva suamutoon ja nahka paljas valkoone. Toinen
puali, jok’on päälläpäi, on niin sekaasen färine, jottei sitä tahro
pohjasta eroottaa, ja niin on rutilaiska kala, jottei viitti siälä
pohjas maatesnansa päätänsä eres sen vertaa kääntää, jotta kattelis
molemmilla silmillä, niinku luaja on tällänny ja tarkootus ollu. Koko
pää on menny aiva vinhon, jotta silmäkki on vääntyny samalle pualen
päätä. Siälä pohjas se vai maata mollottaa ja mäihää mitä sattuu suuhun
tulemhän. Mutta hyvä liha siin’on. S’oon aiva valkoosta ja paksua ku
fläski, eik’oo ruatojakaa olleskaa, ainakaa niis paloos, jokka mä
satuun saamhan. Ja s’oon sitte suuri kala; keskikokooset painaavat
60—70 kilua, mutta on saatu kuulemma 200 kilonki painoosia. Sellaane
pallaskala on tiätysti tavallisen kahrenhengen maattavan polsterin
näkööne ja kokoone. —
Alutta s’oon harmin paikka ku siälä meirän Petsamon kalavesillä rupiaa
kulkemhan varkahia. Kalastus kauempana Jäämerellä on vapaa kaikille
kansoolle, mutta rantavesi kuuluu yksin sille valtakunnalle, jonka
erustalla se on. Enklantilaaset harjoottaavat oikee suurkalastusta
Jäämerellä. Niill’ on paljo erityysesti Jäämeren pyyntiä varte
pykätyytä suuria höyrylaivoja, jokka kolmes, neljäs voorokaures
ajaavat Lontoosta Petsamon vesille ja sitä väliä tyäksensä hyppäävät.
Ne harjoottavat ryästökalastusta »troolaamalla». S’oon sellaasta,
jotta laivasta laskethan merehe suuri rautaane nuatta, jonka alaosas
on rautavannas ja se kraapii niinku lapio pohjia myäri irti kaikki
kalat ja kasvullisuuren. Rautakettingiillä vetää laiva tuata suurta
nuattaharaa peräsnänsä ja yhrellä verolla nostaavat kymmeniätuhansia
kiloja kalaa ylhä. Pian sillä lailla on suuriki laivan lastiruuma
täytetty ja sitte lährethän takaasi Enklantihi. Mutta sillä lailla
möyrimällä kaikki pohjia myäri pilathan ja hävitethän kalakantaa. Siitä
enkesmanni kumminki viis veisaa ja mitäs me sille voimma? S’oon siinäki
se sama juttu suuresta ja piänestä kalasta Jäämerellä. Mutta s’oon jo
hävitööntä, ku nua enklantilaaset troolarilaivat rupiavat kulkemhan
varkahis meirän aluevesillä. Monta kertaa niit’ on rookattu varsinki
yän aikhan, niinku ainaki varkahia, Suamen aluerajan sisältä. Suamelle
kuuluu parahat kalastuspaikat niillä vesillä, niinku Vaitolahren
erusta ja Heinäsaarten ympäristöt. — Toiset kansat ampuuvat varkahin
kalastavat laivat pohjahan, mutta milläs me ammumma, ku Petsamos ei
oo yhtäkää tykkiä? Meirän täytyy vai valittaa, prostesteerata, kattua
päältä ja puristaa nyrkkiä housunplakkaris.
Paitti kalastusta harjottavat petsamolaaset väliinsä karjanhoitua.
Maanviljelystä siäl'ei juuri voi harjoottaa ollenkaa; korkiastansa vähä
pärinää kasvattaa. Mutta heinää kasvaa joinki ja enempiki rupiaavat
saamahan, ku oppiivat hoitohon maatansa. Nykkin saavat siältä täältä
laaksoosta ja jokien varsilta kohuamalla sen verran heiniä tehryksi
talven varaksi, jotta voivat huushollis pitää lehmän pari ja joitaki
lampahia. Tätä nykyä on Petsamon aluehella tuas 500 lehmää, nuan 700
lammasta ja hevoosia vai kolmisenkymmentä. Tästä karjast’ on suurin
osa Patsjokilaaksos, johna karjanpito vois viäläki paremmin menestyä.
Petsamos syätethänlehmillä talvella paljo kuivatuita kalanpäitä. Ja
kuuluuki olevan oikee himoruakaa lehmille. Näsykän kyläs mä satuun
näkemhän joka seipään nenäs ja airalla suuria kasoja turskanpäitä
kuivamas lehmänruuaaksi. Oli kuuma aurinkopaistet ja nua kalanpäät
haisivat nii tuhannen erestä häjyltä jotta hätinä pääsi kylän läpi
kulkemhan. Ku mä pakkasin liikaa löyhkää moittimhan, nii kehoottivat
menhön paluumatkalla Norjan kautta kattomhan ja haistamhan johki
tehtahasehe johna valmistethan kalanperkooksista apulantaa. Kuuluu
olevan nii peräti paksua ja myrkyllistä se katku, jottei mailmas
pahempaa. — Siitä tulin ajatelleheksi jotta pitääs meilläki ottaa ne
sarattuhannet kilot kalanperkooksia taltehe, jokka siälä ny heitethän
merehe, ja valmistaa omaa maata varte apulantaa niinku norjalaaset
teköövät. Tulis siitä monia laivalastia hyvää pellonhöystettä, joka ny
menöö aiva hukkaha. Ja rahat jäis omhan maahan.
Heikkua ja huanua s’oon ihmisten toimhentulo Petsamos ennenku kerithän
oloja ja asioota auttamhan ja aluullepanemhan. Sitä varte nauttiivakki
petsamolaaset tulli- ja verovapautta. Norjan pualelta Saarahan ilman
tullia tuara monellaasta tavaraa, niinku jauhoja, kaffia, sokuria
ja paljo muuta. Kaffit oliki Petsamos kymmentä markkaa halvempia ku
inualla Suames. Samoon moni muu kauppatavara. Erinomaane helpootus
on petsamolaasille se, jotta ne voivat halvalla postimaksulla
tuattaa kaikellasta tavaraa eteiä-Saumesta kolmen kilon painoosina
postipakettiina. Postimaksuhan on sama koko maas, oli matka pireet eli
lyheet. Sopii Helsingistä vai tilata voitaki pari kilua postipaketis ja
tuloo jotta ketajaa. Ne etuuret mitä Petsamon asukkahille on myännetty,
ne hyvin tarvittoovakki, jotta pääsisivät vähä elämisen alkhun.
Maanomistusolot on Petsamos viälä kokonansa järjestämätä. Lairunmaata
on vuakrattu vai kesäksi kerrallansa. Ne tullahan pian erityysellä
lailla järjestämhän. Maa kuuluu siälä nyt kaikki valtiolle, paitti se
mitä jo on annettu luasterille, mutta tulevas lais tullahan määräämhän,
jotta petsamolaaset saavat maata täyrellä omistusoikeurella.
Pitääs täs viälä tehrä selkua Petsamon sivistys- ja
siveellisyysoloostaki, mutta ku n’oon nii kuivia asioota ja vähä nii ja
näi, nii jääkhön. Mainittakhon kuitenki, jotta eristystä on havaattavis
nii aineen ku hengenviljelyksen alalla, sillä hiljan on Petsamhon
perustettu sikaosuuskunta ja lauluseura.