Parkkinan kylä sijaattoo kaunihilla tasaasella hiatakankahalla, jolla
kasvaa vain kanervikkua ja piäniä miähenkorkuusia koivunvesakoota.
Tuskin kilometrin pääs on vähä suurempi Näsykän kylä kuivunhes
joenuamas n’otta sitä tuskin huamaakaa ennenku äärehe pääsöö. Ja taas
parin kilometrin pääs Näsykästä on n.s. Alaluasterin paikka. Nämä kolme
kylää ovat siksi likillä toisiansa, jotta voi sanua niiren yhtehensä
muarostavan varsinaasen Petsamonkylän, eli Petsamon pääkaupungin, johna
aluehen hallinto, virastot ja laitokset sijaattoovat. Kruununfoorin
virkataloksi ja asunnoksi on otettu ennen luasterille kuulunu
kakskerroksine majataloo, johna on runsahasti huanehia. Toisehen
samallaasehe mutta viälä suurempaha rakennuksehe on sijootettu Petsamon
rajavartioston kasarmi. Ja upseeriille on saatu jokirannasta tilava
rakennus, johka on sijootettu postitoimisto ja sähkölennätinkonttori.
Alaluasterin venälääsestä kirkosta on tehty Petsamon luterilaane
kirkko. Kirkko on alballa laaksos, mutta tapuli on rakennettu aiva tiän
viärehe. Se on vain avonaane kellokatos, johna riippuu 6—7 suurempaa ja
piänempää kaunisäänistä kirkonkelloa. Kellojen soitto vuarilaaksos on
erinomaasen kaunista kuulla. Ääni kulkoo pitkääsenä kaikuna vuarelta
toiselle, toistuen ja sulaen kaunihiksi monikertaasiksi soinnuuksi.
Petsamon kasarmilla on vissihin paras harjootuskenttä koko Suames.
Kasarmi seisoo lähes neliökilometrin laajuusella aivan tasaasella
ja kovalla hiatakankahalla. Se on kun tulitikkulaatikko tyhjällä
pöyrällä. On siinä sotapojilla lääniä marssia ja temppuja tehrä.
Poijat harjootteloovakki innokkahasti urheeluja ja potkupalloa. Monia
kilpaaluja on siälä toimhenpantu.
Mutta ykstoikkooseksi tahtoo tulla sotilahien elämä tualla komjalla
kasarminkentällä. Poijat heittölöövät kaipaavia silmäyksiä Näsykän
kylän matalihin mökkiihin. Siäl’ on ilo ja sinne miäli palaa. Siäl’
on flikkoja ja siäl’ on oikee kaffilaki, johka pruukathan iltaasin
kokoontua. Tuvan emäntä myy teetä ja kaffia, pian rupiaa haitari
laulamhan jotta syräntä riipoo ja ovensuuhun ilmestyy kylän nutipäitä.
Kohta on tanssintöminä käynnis ja sitä mennähän halulla hartahalla.
Ja puserrethan lujaa. Petsamon tukevatekooset flikat ovat kovia
hyppelemhän ja sotapoijat on aika väättyriä. Karttuunihamehet kahajaa,
silkkinauhat liahuu ja hanuri huutaa haikiaa — — Aamupualehe kuluu
aika, eikä tahrota malttaa tanssista lähtiä, vaikka poijill’ on
aamuhuuto ankara ja ylhänousu hirviä.
Mutta kesä onkin Petsamos lyhyt ilon aika, talvi pitkä ja pimiä. —
Aavasaksalle matkustaavat ihmiset nähräksensä kesäyön auringon ja suuri
imeshän se onki, ku aurinko ei ollenkaa laske yäksi taivhanrannan taa.
Mutta jota kauemmas pohjoosehe tullahan, sitä pitemmän aikaa pysyy
aurinko yätä päivää näkyvis. Ja täälä Petsamos ei aurinko laske kesällä
ollenkaa. Se paistaa 65 voorokautta yhtämittaa taivahalla. Päivä on
siis yli kaks kuukautta pitkä. On siinä einehenväliä aamusta iltahan!
Kun Petsamon aurinko 26 p:nä toukokuuta nousoo taivahalle, nii vasta
heinäk. 18 p:nä se ensi kerran laskoo taas taivhanrannan taa.
Mutta jos on kesäpäivä Petsamos pitkä ja valoosa, nii ompa yätäkin eri
lailla. Kokonaasta 60 voorokautta yhtehe painoho yätä! Kun aurinko
laskoo marraskuun 27 p:nä, nii ei se iloosta silmäänsä näytä ennenku
vasta tammik. 17 p:nä. Kakskuukautt’ on yhtämittaane yä.
Talviyät on silloo Petsamos samallaasia ku meilläki. Se vain jotta yätä
piisaa kaks kuukautta. Mutta ei pirä luulla jotta siälä sentäs on nii
pimiä ku korannoki. Paistaa siälä valojaki: kirkas kuu ja roihuavat
revontulet, jokk’ on niin mahtavia, jotta meillä tämänpualen ihmisill’
ei oo aavistustakaa. Valomerenä saattaa räiskyä ja säteellä koko
taivas ku ilotulitukses. Mutta on niitä aiva mustiaki päiviä, varsinki
pilvisäällä ja myrskyn aikana. Sanoovat jotta ihmisen miäli silloon
pitkän pimeyren tähre käy siälä kovi raskahaksi ja olo tuskalliseksi.
On paljo sellaasiaki, jokk’ eivät monta talvia kestäkkää. Tuloovat
raskasmiälisiksi. Ja miälisairahia onkin Petsamos suhtehellisesti
enempi ku mualla.
Useen riahuu Petsamos talvella hirmuusia lumimyrskyjä, jokka
hautaavat tupatönöt kokonansa niatoksihi, jotta ihmiset joutuuvat
elämhän viikkokausia tuvisnansa. Syyskuun pualivälin aikhan raivuaa
säännöllisesti kolme voorokautta kestävä pohjoosmyrsky, joka on nii
kova, jotta silloon ei kukaan tahro pistää nenäänsä pihalle. Eik’
oo hyvä mennäkkää, sillä myrsky paiskii ihmisiä ku tuahiropehia
menemhän. Tuulta vastahan ei kärsi naamaansa kääntää ollenkaa. Lyä heti
hengityksen tukkuhu.
Mutta muutoon ei Petsamos kuitenkaa oo talvet niin kylmiä ku luulis.
Sattuuhan kyllä joskus koviaki pakkaasia, mutta esimerkiksi tammikuun
keskilämpö on siälä vain 6—7 astetta kylmää. Se on samallaasta talvia
ku Haminan paikkeella, ja lauhkiampaa ku esim. Etelä-Pohjanmaalla.
Talven lauhkeus johtuu avonaasesta Jäämerestä, joka lämmittää. — Mutta
Petsamon sisämais on oikeeta tulipalopakkaasia, jokka puristaavat veren
juaksemhan nenästä.
Petsamon kesä ei oo suinkaa lämmin. Ilmanhenki mereltä on kylmänkostia
ja pitää ilman kalsiana. Heinäkuun keskilämpö on 8—9 lämpöastetta.
Kesän pilaavat viälä ainaaset sakiat sumut, joit’ on harva se päivä.
Useen on sumu nii sakiaa, jottei näe syltä ethensä. Tiätää sen, mikkä
vaarat ja vastukset siit’ on kalastajille ja merenkulkijoolle.
Kevät tuloo Petsamos toukokuus ja se tuloo äkkiä ja aika rytinällä.
Jäät sulaavat nopiaa, syntyy kovia tulvia tunturiilta — ja yäksi
jäätyyvät lammet ja purot uurestansa, sulaaksensa taas päivällä.
Syyskuus on taas tultu syksyhyn, lehret putuaavat puista, muuttolinnut
jättäävät pohjolan ja lokakuus on jo täysi talvi. Lyhyt on siis
Petsamon kesä.
Kesä on tyän ja toimen aika. Silloon on menua ja liikettä joka paikas.
Kolmen kesäkuukauren kulues pitää Jäämeren rannan asukkahan saara koko
talven elantonsa, sillä talvi on kuallutta aikaa. Silloo ei tehrä
juuri mitää muuta kun maatahan ja syärähän mitä kesällä on kokohon
saatu. Elämän järjestys on siälä toine ku mualla maailmas. Meistä
etelänmiähistä tuntuu ourolta ku yks Petsamon äijä valiteli jotta:
— Huanot on aijat sitte ku Suami tänne tuli. Kolme kuukautta min’ oon
kovaa tyätä tehny, eikä siltäkää tahro tulla talvia toimhen.
Ne pitäävät siälä luannollisena, jotta ku miäs on kolme kuukautta tehny
tyätä, nii lopun vuatta pitää sen saara maata. Sellaasehe lojumisehen
ollahan siälä osaksi pakotettujaki, mutta johtuu tämä käsitys
pääasiallisesti kumminki entisestä helposta toimhentulosta ryssävallan
aikana, ku Petsamon kalastajat olivat tottunhet myymähän kalansa
sualaturskana Venäjälle, josta sitte saatihin halvalla viljaa ja muita
tarpehia. Mutta kun nyt on kaupankäynti Venäjälle kokonansa tukus,
eikä kalakauppaa oo saatu viälä järjestetyksi mualleppäi, niin on
petsamolaasten elämäki joutunu aivan pois raiteeltansa. Petsamolaaset
ovat tottunhet valmistamhan kalansa vain Venäjälle viäntiä varte, joka
on ainua maa, mihnä turskaa syärähän sualakalana. Kun Venäjälle viänti
loppuu, nii jäivät Petsamon ihmiset aivan avuttomiksi.
Kun tämä maankolkka nyt on tullu Suamelle nii lankee siitä
luannollisesti, jotta Suamen pitää koittaa nostaa Petsamon asukkahat
jaloollensa ja auttaa niitä elämisen alkuhun. Tätä varte perustettihin
kuuluusaksi tullu Petsamo-yhtiö, jonka piti ottaa hoitohonsa Petsamon
kalakauppa ja välittää kalastajille kalastusvälinehiä verkkoja,
venehiä ja muuta selasasia. Mutta tämän yhtiön johtohon satuttihin
saamahan kykenemättömiä ja kunnottomiaki miähiä, jokka tekivät jos
jonkillaasia rötöksiä ja väärinkäytöksiä. Mutta suurimpana syynä
epäonnistumisehen oli kumminkin epäälemätä miästen kykenemättömyys nii
suurisuuntaasehe ja vaikiaha tehtävähän. Ei oo suinkaa mikää pikkuasia
lähtiä perustamhan ilman kokemusta suurta kalastusliikettä, jonka
pitääs olla toiselta pualen hyväntekevääsyyslaitos ja samalla tuattaa
suuria voittoja. On muistettava, jotta Norjan pualell’ on monta vanhaa
suurta ja vakavaraasta kalakauppiasta ja yhtiötä, joiren hallus on
jo kauan ollu Eurooppahan suunnattu Jäämeren kalakauppa. Niill’ on
suuret kalakuivaamot, mahtavat varastomakasiinit, tarkootuksenmukaaset
kuljetuslaivat ja ennen kaikkia pitkäaikaane kokemus tällä alalla. Kun
meillä nyt valtio koittaa ottaa Petsamon kalakauppaa hoitaaksensa,
ja valtion liikehommat muutoonkin pakkaavat olemahan vähä niin ja
näin, nii ei tartte kovinkaan kummastella, jotta se Petsamopuulaakin
menestyminen on ollu vähä huanonpualeesta. Mutta on siälä saatu jo
jotaki aikahanki. Vähitellen rupiaa asiat järjestymhän, mutta oppirahat
pitää aina maksaa.
Yhtiöllä on kolme kauppapuaria eri kylis ja ne oli aika hyväs kunnos.
Petsamos on pari kolme yksityyskauppiasta ja niille on yhtiön liike
paha tikku silmäs. Jos ei siäl’ olsi yhtiön kauppoja, nii yksityyset
voisivat kiskua tavarasta kuinka kohtuuttomia hintoja tahansa. Mutta
nyt pitää yhtiö niitä vähä kuris.
Se on huanolla tällillä tämä Petsamon kalajuttu. Lipiäkaloona
syärähän meirän maas joka vuasi nuan 600,000 kilua kuivattua
turskaa, joka ostethan Norjasta. Petsamon kalastajat laskoovat oman
turskankalastuksensa tuattavan nykyään vain 60—70,000 kilua, mutta
sitäkää ei saara tulenahan meirän omhan maahan. Koko tarvittava
lipiäkala saataas kyllä Petsamonkin vesiltä, mutta ei pystytä asioota
järjestömhän! Tarvitaas kalakuivaamo, parempia vehkehiä ja miähiä,
jokka pystyysivät asioota hoitamhan. Jos vain saataasihin asiat
järjestetyksi nii, jotta Suames syätääs Petsamon lipiäkalaa, nii
Petsamos tulis kulta-aijat.
Vika ei oo sysis, se on sepis. Mutta kaippa ne asiat siitä lutviutuu,
ku keriithän. Tallellapa on meillä siälä pohjooses pohjatoon
lipiäkalatiinu, kun vai keksithän keinot, millä ne kalat kuljetethan
tänne alamaihin väen purtaviksi.