Kun nyt on se historianpualiki selvillä, nii luarahan samalla pikaane
yleeskattahrus Petsamon alueesehen ja väjestöhö kokonaasuures, ennenkö
käyrähän kylihin ja tupihi sisälle ja ruvethan ihmisiä puhuttelohon
muun elämän ja toimhentulon pualesta.
Ensiksiki on muistettava kumminki, jotta Petsamo nimiä käytethän kahres
merkitykses. Petsamoksi sanothan ensiksi koko sitä uutta maa-aluetta,
jonka Suami on nyt Jäämeren rannalla saanu, ja toiseksi tämän aluehen
pääpaikkaa, elikkä sanothan oikee pääkaupunkia, Petsamon kylää, johna
aluehen hallintopaikka sijaattoo.
Petsamo sana tuloo lappalaasten tälle paikalle antamasta nimestä,
Betsenn eli Betzam, joka suameksi merkittöö »mäntymettä». Ryssät
ovat siitä lappalaasten Betsam’ista vääntänhet nimen Petsenga. Ja
meirän itäruattalaasemma rakastaavat ryssää enempi ku suamia ja sitä
varte käyttäävät mialuummin ryssäläästä Petsenga-nimiä ku suamalaasta
Petsamua. — Mutta mitäs me niistä!
Petsamon aines on pinta-alaltansa 10,150 neliökilometriä eli melkeen
yhtä suuri ku Uurenmaan lääni. Pituutta on 240 km. ja leveyttä 65
km. levjimmältä kohtaa. — Venäjän pualohoone raja on ku puukoolla
veretty suara viiva, joka alkaa Korvatunturilta ja kulkoo halki
suurten syränmairen Jäämeren rantahan asti. Siitä jatkuu raja soukkaa
kannasta pitki Kalastajasaarennolle Pummangin vuanon perukkahan,
kääntyy siitä vähä itähän ja jatkuu sitte taas suaraa pohjoosehen
pualivälihi toista saarentua, johna kääntyy Vaitolahren pohjukkahan.
Raja jakaa Vaitolahren ja sen perukas olevan vanhan suuren suamalaasen
kalastajakylän kahtia. Toinen ranta kuuluu Suamelle ja toisella
ryssäsoltut paitojansa peseskelöövät.
Oli kovin onnetoonta, jotta toinen puali Kalastajasaarentua jäi
Venäjälle, sillä kaikki asukkahat koko saarennolla ovat syntyperääsiä
suamalaasia. Ryssiä on siälä vai ne, mitä sinne nyt on sotilahiksi
tuatu. Saarennon asukkahat ovat toistensa kans sukulaasia, ja kun
raja nyt on suljettu, tuattaa se tiätysti omaasille rajan kummallakin
pualelle paljon harmia ja kaikellaasia vaikeuksia. Sattuu häitä,
ristiääsiä ja hautajaasia, mutta likimmät omaaset eivät pääse toistensa
tyä. Salateitä joskus saa sanan kulkemhan.
Venäjän pualelle jäivät rajankäynnis saarennon suamalaaskylät:
Tuovila, Supuska, Tsyp-Navolok, Muotsi, Eina ja Muotka. Meille jäivät
Vähä-Muotka, Pummanki, Kervanto ja suurin osa Vaitolahtea.
Viälä toinenkin huano puali on tualla ryssänrajalla. Se, jotta pitkä
ja uittokelpoone Luttojoki, joka alkaa Laanilan paikoolta ja kulkoo
Petsamon suuren mettäalueen läpi, laskoo Venäjän pualelle. Se laskoo
suurehen Nuortijärvehen, josta sitten mahtavana Tuulomajokena virtaa
Kuallanvuanohon.
Luttojoen varsilla Petsamon aluehella on laskettu mäntymettää olevan n.
500,000 tynnyrin alaa ja arviolta 5 milj. tukkipuuta. Se on rahaa se,
vai mitä?
Luttojoesta on viälä muistettava yks merkilline seikka. Se on siitä
imhelline ja harvinaane joki, jotta se virtaa kahtahalle. Se alkaa
lähtehestä josta toinen joki juaksoo Jäämerehen ja toinen Kemijoen
kautta Pohjanlahtehen. Luttojoen yks sivujoki, Suomujoki, saa nimittään
alkunsa samasta paikasta, josta Kemijoen Luirojoen Kopsusjokihaara
alkaa.
Ihmisasutus on Petsamon aluehella levinny pääasiallisesti kolmen
vesitiän vartehen. Vanhin asutus on Patsjoki-varres. Sitte tuloo
Petsamon vuano ja Kalastajasaarennon vuanot. Niiren asukkahat ovat
melkee yksinomaan kalastajia. Kolmas asutusalues on Luttojoki, mutta
siälä asuu pääasias kolttia ja vain harvas joku yksinääne suamalaane
mettäneläjä.
Voi sanoa, jotta Petsamon aluehen sisäosat on melkee asumattomia.
Samoon on Petsamonjoen varsi asumatoon. Se on 110 km pitkä mutta sen
varrella ei oo muuta ku yläluastari ja yks pahaane kolttakylä. Jos tua
kylä on kurja ja piäni, nii on sillä eres mahtava nimi. Sen nimi on
Moskova! ja sijaattoo n. 8 k. Yläluastarista jokivartta ylöspäi.
Asukkaina on Petsamon alueheila nykyänsä tuas 1,700 henkeä. Oikee
henkikirjoos ei niit’oo niinkää paljo, sitä varte ku ei eres tiäretä
viälä mitä kaikkia siälä erämais elääkää. Vuanna 1921 laskettihin
Petsamon väki 1,423 hengeksi, mutta mettis arveltihin elävän nuan
kolmisen sataa, jokk’ei oo kirjoos ei kansis, enempää papin ku
nimismiähenkää.
Ja kuinkas nuasta »mettän elävistä» nii helpolla selvän ottaa ja
kirjaa pitää? Saa vain kuulla, jotta johnaki kymmenen peninkulman pääs
pohjattomien soiren ja monien tunturien takana kuuluu asustavan jokin
Ontrei, Illep, Kärppä, Huotari, Kiuril, Ann-Evvan, Mitri, Oskari tai
Jussa tai paljas »leski» piänes turvemajas. Se pyyrystelöö lintuja,
onkii kalaa ja elättää ittensä herratiätää millä konstilla. Akkaki
kuuluu olevan ja joitaki kastamattomia lapsia. Ei tiärä tällääne
»Jussa» mihkä valtakuntahan hän kuuluukaan. Eikä välitäkkää. Se on
sille yhrentekevää. Se onkii kalaa, koittaa elättää ittensä ja kualoo
ku aika tuloo joko jumalan tautihi, tapaturmaasesti eli nälkähän tai
viluhu — ilman enempää melua.
Ei »Jussa» syytä maailmaa, eikä muilta ihmisiltä mitää apua vaari.
Niin, mitä mailmalla sitte on oikiastansa Jussan elämisen kans
tekemistä? Mailma, ja nua valtion virkamiähet, ei ne mitää Jussalle
anna, mutta ottamas ovat perhanat heti jos ei muuta, nii »henkirahaa».
Muuta vuarovaikutusta ei näiren erämaan ihmisten ja »hallituksen»
välill’oo, ku se mitä esivalta yrittää havertaa mettän »Jussaa» tukasta
kiinni jonkin »lain» rikkomisesta, poronvarkauresta, »kruunun» mettän
kaatamisesta, Jussan oman viinan kuljetuksesta (!), kahren ihmisen
välisestä rehellisestä tappelusta, johna kellää muull’ei pitääsi olla
mitää sanomista j.n.e. Ku laki ja esivalta tällä lailla kaikes vain
sortaa Jussaa, niin Jussa pualestansa ei liijoo välitä tukkia ittiänsä
tuallaasten herrojen kirjoohin.
Jos virkamiäs tahtoo haastaa Jussaa käräjille, pitää siinä tämmimiähen
varata ittellensä kahren viikon eväskontin selkähän, venehen ja
apumiähen soutamhan ja sauvomhan. Ku on sitte viikko taivallettu ja
ehkä viimme osuttukin Jussan mökille, nii saattaa se olla kylmillä
ja Jussa muuttanu aikoja sitte jonnekin mualle. Ota selvä! — Taikka
on mökis vai akka ja lapset, mutta Jussa itte on lähteny Venäjän
pualelle Kaariahan jauhoja ostamahan ketun ja oravan nahoolla. Sopii
istua alha tämmimiäs, ja orottaa. Ei se siälä viivy jos kolme viikkua
jos ei oo sattunu samalla tyätä saamahan. Näin paljo vaivaa ja kuluja
on korkialla kruunulla esim. Jussan piänestä pöhnästä, josta laki
määrää Jussalle ehkä 50 mk ryyppysakon. Joka koko sakkotuamiokaa ei
merkitte mitää muuta ku lisää kuluja valtiolle. Kas näin: Oulusta
pitää lähtiä tuamarin kiärtämhän Ruattin ja Norjan kautta laivalla
Petsamhon pitämähän käräjiä, jonkin juapumuksen, tappelujupakan eli
muun joutavan takia. Tuamarin matka tuloo nykyään maksamhan lähes pari
kymmentätuhatta markkaa. Kansa on köyhää, ei oo sakkorahoja. Pitääs
siis lähtiä linnahan esim. 10 päivän rangaastusta istumhan. Oulus on
linna. Kannattaa sinne kiikuttaa miästä, vaatettaa ja syättää välillä
— ja tuara takaasi taas korjasti friikyytillä Petsamhon! S’oon tämä
tällääne muarollisuus ja kankeus, joka niälöö suuria summia Petsamon
hoiros. Syy on virkakoneestos ja sen kaavamaasuures.
Kerrompa täs piänenä esimerkkinä meirän virkakomennosta yhä viäläki
meillä käytetystä virkämiähen matkalaskun teosta, johna on yhtenä
vakinaasena tulopualena »matkatavaran siirto asemalle». Ennenvanhaan ku
mäkin kuuluun läänin virkakuntahan ja jouruun silloon tällöön tekhön
juhlallisia virkamatkojaki läänis, opiin tuan olemattoman »matkatavaran
siirron», joka tapahtuu 4 kertaa joka matkalla, à 2 mk kerta, 8 mk yht.
Nyt on taksaa vissihi nostettuki. Mun oli vähä noukka punaasna, ku ensi
laskua kirjootin, jotta paanko mä tuan matkatavaran siirron tuahon vai
en, ku ei mulla kerran mitää matkatavaraa ollu?
Kysyyn neuvua vanhemmalta virkaveljeltä jotta:
— Passaako se, ja eihän siitä vai tuu krateeria perästä päi, ku ei
mulla kapsäkkiä ollukkaa, ja jos oliki, nii ku mä itte kannoon.
Vanheet kaveri sanoo, jotta:
— Saapas! Ota nii tyyni ku saat ja laki sallii. Siit’ ei kukaa
kronklaa. Ja sullahan on oikeus lain mukhan kannattaa — — vaikka toista
kalossias kahren markan erestä, jos ei muut’oo. Kanna eli et, s’oon sun
asias mutta rahat pois —
No nii, se siitä. Niin tein mä ja niin teköö virkamiäs meillä viälä
tänä päivänä. Mutta se oikeurenhoitokin siälä Petsamos pitääs saara
vähä halvemmaksi ja nopiemmaksi. Petsamo olismionis asioos pantava
erikoos-asemahan muuhun maahan nähren, nii oikeushoironkin alalla.
Kruununvouti kelpaas hyvin lukhon siälä lakia.
Petsamon väestö on sekalaista. Suamalaaset ovat suurena
enemmistönä. Niit’on n. 700 ja asuvat ne pääasias Patsjoki-varres
ja Kaiastajasaarennella. Petsamon vuanos asuu Vienan karjalaasia,
suamalaasia ja venälääsiä sekaasinsa, joitaki norjalaasia ja joku
koltta. Karjalaasia on laskettu olevan n. 300 ja venälääsiä 225. Yks
kylä, Kagarkka, Petsamonjoen itärannalla on aivan venälääne.
Petsamon vuano on samallaanen näöltänsä ku kehutut Norjan vuanot. Sen
suu on n. 1—1 1/2 km leviä, kummallakin rannalla kohuaa jylhän korkiat
tunturit. Vuanon itääses niämes seisoo pikkuune vilkkuloisto, joka
kovasti iski silmää meille tulijaasiksi, vaikkei sumua ollukkaa.
Petsamon vuano on 16 1/2 km pitkä. Sen leveys vaihteloo 1—1 1/2 km, ja
syvyytt’ on aina 70 sylehen asti. Nuan 5—6 km suusta teköö vuano syvän
polven länsirantahan, joten siihen on muarostunu kaikilta tuulilta
suajattu mutka. Siinä on se Liinahamarin satama, meirän Jäämeren satama
ja Petsamon tulevan rautatiän päätepiste. Aivan rannas on 44 syltä
vettä ja ainaanen avovesi! Talvella jäätyy Petsamon vuanon perukka,
mutta Liinahamari ei ikänä.
Kummallakin vuanon rannalla rupiaa nyt näkymhän harmaita piäniä
asumuksia. Länsirannalla on ensin Heikinpaikka, sitte Trifoonanniämi,
john’on valtion majataloo ja n. 80 asukasta. Itärannalla näkyy
Iivananmutka ja Peuravaaran kylä.
Mutta vuano maraltuu hiljoollensa sen perukkahan päi nii, että, jos
meinaa päästä venehellä, nii pitää orottaa nousuvettä ja jatkaa matkaa
piänemmällä paatilla. Mekin muutimma Trifoonas Suami-laivasta parihin
moottorivenehesehen, ja niillä hyristettihin Petsamon Parkkinan kylän
rantahan.
Rannas oli meitä vastas paljo väkiä, puvultansa ja muaroltansa vähä
ouronnäkööstä, ryssän nuttuja, furaskoja ja rupaskoja melkee joka
miähellä; naisilla roikkuvia kirjavia karttuuna-hamehia. Joukos seisoa
kökötti killisilmääne ja takkupartaane munkkiki topattu musta patalakki
pääs. Kovasti kumartivat ja olivat kunnioottavaasen näköösiä. Mutta
suuria, isoomahaasia ja korkeeta hallitusherroja siinä kans tuliki
pulska trusa. Ja paljo valituksia oli väellä hampahankolos.
Ehjinä ja tervehinä oli ny perille päästy Petsamhon. Vai
Kunnallisneuvokselle oli tapahtunu yks harmillinen vahinko. Sillä ku
oli mammaltansa kovat tervehyyset tuatava jollekin vanhalle tuttavalle
Petsamos, mutta kelle se oli — sit’ei meirän kunnon Kunnallineuvoksemma
enää muistanu eikä saanu päähänsä, vaikka kuinka muistutteli. — Kysyy
multaki jotta:
— Oliko se ny lääkärille vai sen frouvalle, vai tiakonissalle, vai
kätilölle, ku se muija niitä tervehyysiä lähretti?
— En mä vaa tiärä — piti mun sanua.
Mutta viimmee Kunnallisneuvos jahkaa jotta:
— Mä sanon kaikille muijalta tervhyyset, nii vissihi tuloovakki
perille — —.
SUUTARIA TARVITAAS. — KLONDEIKIN KAUPPIAS. — PETSAMON HOTELLI JA
MAILMANSORAN SIUNAUKSET.
Kun me siinä venhen pohjalta matkareppujamma valikoottimma
Kunnallisneuvoksen kans, ennenku maihi astuttiin Parkkinan rannas,
äkkäs se jotta sen housunpultut olivat mennehet matkan varrella pahoo
kruttuuhi. Olivat nii mones kiärtees koipien ympärillä, jotta hra
Kunnallisneuvoksen mahtava ja arvovaltaane kruppi näytti seisovan
kahren tukevan korkkikruuvin päällä.
— Kuinkas mä, kansani erustaja voin tällääses putsus astua kansan
nähtäväksi — — haikaasi Kunnallisneuvos. — Mun pitää ensi töiksi heti
rantahan päästyä mennä johki kräätärinliikkeesehe ja prässööttää nämä
housut.
Mutta suuri oli hra Kunnallisneuvoksen ällistys, ku laivamieheltä sai
kuulla jotta:
— Prässirautaa ei oo Petsamos muilla ku kruununfoorin frouvalla!
— Mitä?! — Eikö tääl’oo kräätäriä koko Petsamos?
— Ei oo! Eik’oo suutariakaa. Eikä nikkaria, eikä muitakaa käsityälääsiä
— seliitti miäs.
Niin on hullusti asiat Petsamos. Mitä uutta vaatetta hankithan, se
tuarahan valmihina Norjasta. Samoon on kenkien laita. Ku repeemähän eli
ratkeemahan rupiaa, nii sellaasta hantvärkkäriä ei oo koko Petsamos,
joka pystyys vähä ihmiste laihi korjaamaha. Sitä varte ei verhoja paljo
paikkaallakkaa, pirethän vai sellaasina riapuuna päällä nii kauan
ku pysyyvät. Nikkarinpuuttehen tähre on sellaasten ihmisten, jokka
voisivat varojensa puolesta jotaki teettää, niinku virkamiesten ja
kauppiasten huanekalut — pakkalaatikoota, kolmijalkaasia lavittoota ja
jos jotaki Aatamin-aikaasta tyyliä. Katkerasti ihmiset valittelivat,
jotta lavittanki pitää tilata Tamperehelta eli Etelä-Norjasta asti,
ja ku perille viimmee tuloo, nii on luajan lykkyy, jos siin’on kolme
tervestä jalkaa jäljellä.
Suutaria, kräätäriä, nikkaria ja muita sellaasia hantvärkkiä
siälä tarvitaas. Samoon on Pohjoos-Norjas aiva yhtä suuri puutos
käsityölääsistä. Tavailine rajasuutari otetaas siälä suurellä riamulla
vastahan. Sitä kannetaas pönttöönsä päällä riamusaatos taloosta taloohi.
Rannasta ohjattihin meirät kauppias Ludvik Munsterhjelmin asuntohon,
johna kauppiahan iloone ja hauskannäkööne norjalaane frouva otti meirät
lämpöösellä kaffikullalla vastahan. Frouv’ on suuren mailman naine,
tohtorin tytär Tromsööstä, kirjallisesti sivistyny ja herttaane ihmine.
Isäntä itte oli pitkä solakka hiano miäs, josta heti huamas olevansa
tekemisis tavallisuuresta poikkiavan kauppiahan kans. Kaffipöyräs
keskusteltihin jo Hamsunista ja Ibsenistä. — Tääläpä vasta fiiniä
kauppamiähiä on! — imehtelimmä me.
Koitin ottaa vähä tarkempaa selvää tästä merkillisestä miähestä ja
sainkin kuulla imhellisiä asioota.
Tämä »Klondyken kauppias» Munsterhjelm, on varsinaaselta ammatiltansa
eläin- ja kasvistiäteelijä, joka tutkimusmatkoolla on kiärtäny Kiinat,
Jaapanit ja Huippuvuaret. Paljo merta ja maata on se miäs nähny. Ja
nyt s’oon ruvennu kauppamiäheksi Petsamoho ja lyä rahaa ku roskaa.
Myy niiskua, tupakkia, kaffia, sokuria, paitoja, housuja, fläskiä,
karamälliä, valeskelloja ja mitä vai. Ja ostaa kans mitä Petsamon
kalastaja ja syränmaan kolttaäijä vai kiinni verestä, ilmasta ja maasta
saa. Sille tuarahan kalaa, nahkoja, villoja, heiniä j.n.e.
Ku mäkin tein kauppaa sen puaris ja ostin poronnahaasta tehryt
toffelit, tuli sinne yks äijänkänttyrä, joll’ oli kainalos nii suuri
kuallu krapu, jott’ oikee hirvitti. Paperossilooran ja markan antoo
kauppias siitäki. Se oli Jäämeres elävä kuariaane nimeltä krevetti,
joka muutoon koiviltansa ja saksiltansa muistuttaa krapua, mutt’ on
kropiltansa aiva ympyriääne ku fiilipunkki ja sen kokoonenki, punane
färiltänsä. Kun oikaasi sen koivet, nii kyynärää pitkät olivat! S’
oli ku mikäki pyykkilavitta ku sen tälläs laattialle seisomhan. Sanoo
se kauppias, jotta sitä voi syäräkki, mutta nurkkaha mä sylkääsin ja
sanoon, jotta ainaki multa se jää vissisti maistamata.
Suamen Matkaaluyhristys on huvimatkaalijoota varte majatalooksi
hyyränny Petsamos yhrestä karjalaasesta tuvasta toisen pään, joh’ on
kaks pikkuusta ja matalaa kamaria. Tätä viarastalua hoitaa kaupp.
Munsterhjelmi ja neljä paksuunta äijää meistä sijootettihin sinne. Ne
oli nii mataloota huanehia ja soukat ovet, jotta hätinä me mahruumma
sisälle. Klasit oli ku flikkaan lutis pikkuuset. Niis oli kuus kämmenen
kokoosta kruutua, n’otta ku mä ja Hermanni koitimma yhtaikaa klasista
kattella, nii ei kummankaa mahtunu ku toinen silmä klasihin. Nenä otti
foorilautaha ja toisella silmällä sai vai kattella. — Mutta me soviimma
sitte Hermannin kans niin jotta kattothin vooron perähän.
Mutta puhrasta ja kaikin pualin piäntä ja siävää niis huanehis oli.
Ja oikee rautasängyt. Mutta laattialaurat kiikkuuvat ja notkuuvat
melkee ku olis Jäämerellä kulkenu. Vaikka ovet ja laattiat oli hiaralla
ja verellä nii purkkihiksi hinkattu jotta puu loisti valkoosena, ja
seiniski oli aiva uuret kuvaaset tapeetit, nii joka paikasta pisti
väkevä sualan haju nenähä ja muistutti, jotta ollahan kalamaiimas ja
Jäämeren rannalla.
Nämä karjalaaset tuvat, johna tämä majatalooki sijaatti, ovat
rakennetut sillä lailla, jotta kaikki ihmisten ja eläänten huanehet
ovat saman katon alla. Siin’ on väentupa, navetta, talli, heinälarot
ja muut tarveshuanehet viäretyste ja ovi vai välis. Kukoot ja kanat
asustaavat parhaasta päästä väentuvas.
Ei tarvitte talvella mennä ulkoilmalla ollenkaa. — Ulkuapäi on tällääne
Petsamon »taloo» matala, harmaa, vino ja väärä hökkeli. Se muistuttaa
meirän puales jotakin torpan vanhaa ulkokartanua. Katto on mättähistä.
Tälläästä nutukylää on koko Näsykän kylä, jok’ on Parkkinan kylästä
nuan kilometrin pääs jokia ylhäppäi. Parkkinan kyläs on kumminki
joitaki parempiaki rakennuksia, jokk’on siltä aijalta ku Petsamo viälä
kuuluu Venäjälle. Parkkina oli silloon Petsamon hallintakeskus. Siäl’
on suurellaane kansakoulu, pari luasterille kuuluvaa pyhiinvaeltajia
varte rakennettua rakennusta, nykyyne Petsamon apteekkitaloo ja ent.
venäläänen pappila, johna nyt asuu Petsamon lääkäri. Samas rakennukses
on piäni sairaala. Lääkärinhoiron ja lääkkehet maksaa Petsamos
kokonansa valtio. Apteeki saatihin vasta kesällä 1922. Ilmaasta apuansa
tarjoo ihmisille viälä sairahanhoitaja ja kätilö.
Kylän toimeliahin ja kätevin miäs on yks ryssä, joka kymmenkunta vuatta
sitten tuli Petsamhon niis meiningiis jotta rupiaa munkiksi. Mutta hyvä
jumala johtiki asiat sillä lailla, jotta tämä kunnon miäs rakastuuki
luasterin ylimmääsellä portahalla yhtehe karjalaasehe flikkaihmisehe.
Siit’ oli se seuraus jotta miäs paiskas luasterin portin vähä äkkiää
kiinni, nai sen flikan ja rupes tavalliseksi ihmiseksi. Kaks paljasta
kättä oli alkaes, mutta tyällä ja tarmolla on nii pärjänny, jotta
on rakentanu jo kaks oikiaa ihmismoosta talua, joista toisen on nyt
hyyränny Munsterhjelmille. Kaikkia on miähelle siunaapunu: lehmiä,
lampahia ja lapsia, n’otta s’oon ny Parkkinan kylän suurin ja rikkakin
taloolline. Muuta vikaa ei täs ryssäs oo ku se, jottei se osaa suamen
sanaa. Kaikki kylälääset kunnioottaavat sitä ja panoovat aina erestänsä
puhumhan, ku on jotaki yhtehöösiä asioota ajettavana. Eikä se tyhmä
miäs ookkaa. Ei nauti väkijuamia, eikä polttele. Se saa kirvehellä
muutaki tehtyä ku kiälehensä haavoja.
Omituust’ oli nährä jotta kyläs oli kaikki airat tehty monikertaasesta
piikkilangasta, jot’ oli nii pitkältä ja vahvalta, jotta joka taloo
näytti olevan varustettu piikkilanka-esteellä. Se johtuu siitä, jotta
mailmansoran aikana tälläki mailman kantilla oli vilkasta sotaelämää.
Enklantilaaset, m.m. se Millerin armeija majaali Petsamoski, kaivoo
kylien ympäri vallihautoja ja rakenti pitkiä piikkilankaestehiä ja
vallituksia kilometrikaupalla tunturiille. Näistä riittää asukkahilla
nyt hyvää aitavärkkiä ilmaaseksi nii paljo ku kukin vai viittii irti
keriä.
Sota-aikana oli monia meritaisteluja saksalaasten, ryssien ja
enklantilaaste välillä Jäämerellä. Monta niitä suaritettihin
Petsamon ja varsinkin Kalastajasaarennon erustalla. Saksalaaset
upottivat satoja purje- ja höyrylaivoja enklantilaasilta ja ryssiltä.
Näistä hävityksistä oli rannikon asukahille paljasta hyätyä.
Haaksirikkoontunehet laivat ajalehtiivat rantahan ja niistä repiivät
ihmiset ittellensä puuta, lautoja, ovia ja ikkunoota minkä irti
saivat. Ja kaikellaasta muutaki hyvää tavaraa niistä saatihin. Niin
paljo puuta saivat ihmiset hävitetyystä laivoosta sota-aikana, jotta
niist’ on rakennettu monia uusia tupia, joita näköö ny valmihina ja
pualivalmihina varsinki Kalastajasaarennolla.