Ivalos otettihin meirät vastahan juhlallisesti. Tiätäähän sen jotta
ihmiset siäl’ oli töpinäs, ku nii suuria herroja tuli oikee kaks
autokuarmallista. Me olimma kumminki myähästynhet nii paljo, että
kerkesimmä perille vasta jälkhen pualen yän eiväkkä kaikki kattomhan
tullehet ollehet jaksanhet orottaa. Lapin rajavartioston Ivalon
komppania seisoo kasarmin eres mirnaarivis jääkäriluutnantti Sunkvistin
komennos, joka lausuu meirän tervetulleheksi sinne Perä-Lappihi.
Sotapoijat seisoovat tikkusuaras niinku olsivat pranstakat niällehet;
ei silmäkää räpähtäny. Me tiätysti kans koitimma oikaasta kroppia ja
olla sotaasen näköösiä. Ivalon frouvat olivat järjestänhet meille
fiinit voileipäpöyrät ja kaffitukset. Kaikki me pistimmä armollisesti
poskehe ja sitte suoraa sänkyhy. Kyllä kelpaa kansanerustajaan joukos
reissaalla! Mäkin menin aiva täyrestä ku väärä raha. — Ja oikee
ministeriksi ykski äijä karahteeras!
Ivalos tuntoo viälä olevansa ihmisten ilmoolla, mutta ku siitä
lährethän painumhan Petsamoa kohri, nii alkaa uusi maailma. Saa sanoa
hyvästit pitkiksi aijooksi pehmoosille sängyylle, talterikkikomennolle,
ja muille mukavuuksille. Alkaa asumattomat erämaat.
Ennen pökkäs Rovaniämeltä tuleva maantiä Ivaloho ja Inarin kirkolle,
mutta senjälkehen ku Suami sai Petsamon alueen, on valtio pannu aluulle
hyvän maantiän rakentamisen Ivalosta Petsamhon asti. S’oon parastaikaa
rakentehen alla ja tuloo siitä 212 km. pitkä tiä. Siitä on jo valmihina
nyt osa, Ivalosta Patsjoelle Nautsin majataloohi, joka väli on lähes
90 km. Kesällä 1924 valmistuu tiä jo Höyhenjärvelle asti. Ja se tiä
on parasta, mitä min oon Suames nähny. S’oon muistaakseni kahreksan
meeteriä leviää ja nii siloosta ku pöytä. Monis paikoos on suuria
ja syviä leikkauksia; toisin paikoon on tiätä pitäny kovasti nostaa
kivivalliilla. Jyrkkiä mäkiä on marallettu sillä lailla, jotta tiä
on pantu nousemhan kiamurrellen mäkiä ylhä. Monia suuria puusiltoja
on rakennettu jokien poikki. Kun tiä kulkoo asumattomien erämairen
halki, on sen rakentaminen tullu kovasti kallihiksi, nuan 160,000 mk
kilometri. Tyäväkiä on vaikia sinne saara ja palkat kauhian korkeeta.
Hevoosmiähelle on pitäny maksaa neljäkin sataa markkaa päiväs. Luulis
jotta siinä tuloo kovastikki tyäpalkoolle, mutta yhtehe tyhjän kans se
pakkaa vetämhän, ku maan kuljetus tuloo niin tyyrihiksi. Monta markkaa
maksaa ajopalkka joka kilolta, joka sinne verethän. Mutta sitä mukaa ku
saarahan tiätä, jotta voirahan hevoosella ja jo autoollaki tavaroota
kuljettaa, tuloo elämisen puali kans halvemmaks. Ennenkun tiätä ei ollu
ollenkaa, piti ihmisten kuljettaa tavaransa joko venehis elikkä seljäs
kantamalla, jos ei talvisaikaan oltu porokyytillä kesän tarvestansa
varannu. Kovasti hyvä asia on, ku valtio sitä tiätä siälä rakennuttaa,
vaikka se tulooki paljo maksamhan, mutta sitte se kans on ikuusiksi
aijooksi tehty ja vuasikymmenien kulues se lopuksi kyllä maksaa
ittensä, ku ihmisten elämä pääsöö siäläkin alkuhun.
Vaikka Ivalon ja Nautsin väli on niin asumatoonta, jotta vain
Virtaniämen majataloon paikalla, siinä kohras, johna Patsjoki lähtöö
Inarin järvestä, on pari piänenlaasta huushollia, niin on maamatka
kovasti vaihteleva ja hauska sitä uutta tiätä myäri. Tiä on komiaa ja
sellaases kunnes, jotta sitä ajaa aivan lystiksensä autolla. Siälä saa
kerrankin päästää penssiinikärryystänsä koko voiman fyrräämähän ja
laskettaa n’otta syränalaa huikaasoo. Ei tarvitte peljätä jotta ketää
vastahan tuloo. Ei oo lehmiä, eikä ihmisiä eres. Tiä on ku pöytä,
painaa päälle vai sen ku pää kestää.
Näköalat on suuria ja mahtavia. Korkeeta vuaria ja tunturia näköö joka
pualella. Monaasti ajethan jokien poikki ja kaunihien järvien sivun.
Jäniksiä saattaa istua kököttää keskellä tiätä. Ne nousoo pystyhyn,
räpöttäävät silmiä ja vipottaavat korvia jotta, mikä merkillinen
pörötes se tualta tuloo? — ku näköövät auton tulla huhkivan keskellä
erämaata. Tiän viäres puunlarvas kurkotteloo koppelo päätänsä, eikä
käsitä mikä rusamasiina siinä mennä präiskäs? Häjyn käryn vain lykkäs
ja pölyä nostatti noukkahan. Olis se hauska tiätää, mitä koppelo siitä
fyrrystä sitte kullallensa luritteli, ku kahrenkesken jäivät puun
oksalle imehtelemhän.
Nautsin majataloohi toppas meirän tiä. Siinä maksettihin autonajajille
ja ruvettihin matkaa tekemhän veneskyytillä Patsjokia alha. Nautsin
ympäristö on kaunista seutua. Sillä kohtaa laskoo Nautsijoki suurehen
Patsjokehen ja muarostaa komian suvantopaikan. Norjan raja tuloo siinä
Patsjoen mutkahan ja kulkoo sitte Jäämerehen asti Patsjokia pitki, nii
että länsiranta kuuluu Norjalle ja itäpuali Suamelle. Mutta likillä
joen suuta Jäämeren rannas, on norjalaasilla harmin paikka. Siälä on
Patsjoen viimmeene ja suurin koski, mahtava Kolttaköngäs, ja se kuuluu
kokonansa Suamelle, molemmat rannat. Norjan pualeesella rannalla on
vanha ryssälääne luastari, johna ennen on asunu venälääsiä munkkia. Ku
Venäjä ja Norja aikoonansa sopiivat rajasta, nii ryssät eivät millää
jättänehet jumalansa kirkkua norjalaasille. Sitä varte sovittihin nii,
jotta ryssä kahmaasi Norjan rannasta nuan neliökilometrin suuruusen
kappalehen ja sanoo, jotta täm’ on mun. Ja ku Suami sitte sai Petsamon
aluehen, nii siinä kaupas följäs kans se Kolttakönkähän ryssänkirkko,
munkit molinoonensa, kosket, rannat ja kaikki tyynni. Siltä kohtaa on
Patsjoki poikki ja norjalaaset saavat pyyrellä, jos läpipäästetääs.
Ovat koittanhet sitä toista rantaa ja koskia ryssiltä ostaakki,
mutteivät oo saanehet. Siihe koskhe tulis erinomaane vesivoimalaitos,
ku siin’ on 30,000 hevoosvoimaa. Norjalaaset koittavat nyt meiltä
jos jollakin lailla puijata sitä toista rantaa. Ovat keksinhet
vastavaatimuksenkin, jolla yrittäävät pullikoora ja politikoora.
Sanoovat, jotta heirän rajansa kans menöö yhres paikas Patsjoen poikki!
Siälä Nautsin suvannos, jost'oli äsköön puhet. Suamen ja Norjan raja
kulkoo koko matkan keskeltä Patsjokia, mutta ku ei kivipyykkiä oo
tiätystikkää passannu panna keskelle järviä elikkä suvantua, nii on se
kaikes sovinnos pistetty vesirajalla Suamen pualella. Nyt väittäävät
norjalaaset jotta, jaa jaa ku kerran kivi seisoo tuas, nii raja on joen
poikki! Ei ne ota kuulevhin korvihinsakkaa sitä, jotta eihän sitä kiviä
oo voitu keski järvehen panna. Ne koittaavat vain vängätä jotta —
— Joki on siitä poikki, eikä suamalaasill’ oo siitä läpikulkua, mutta
tuata, tuata, saatta sovitella siitä Kolttakönkähästä —. Me luavumma,
jos tekin! — koittaavat norjalaaset meitä narrata.
Kovasti meitä nauratti, ku rajasotilahat kertoovat tästä rajariirasta.
Yks Lapualta kotoosi olova rajasotilas jahkaasi jotta::
— Kyllähän me tämän rajariiran täälä helposti ja yksinkertaasesti
selvittääsimmä, mutta taitaas ne Helsingin herrat nostaa aika jyrinän,
jos me jonaki päivänä hairaasimma tuan kivenmulkkeron kainalohomma ja
mossaasimma tilalle toiselle rannalle. Sillä s’olis selvä — —
Nautsista lähti meitä sotilahat kyyttimhän kahrella venehellä jokia
alhappäi 20 kilometrin päähän Höyhenjärvelle. Sillä välillä oli
pari niin kovaa koskia, jotta piti nousta rannalle kävelemhän ja
venesmiäs vain yksin laski alha. Siin’oli miäs henkensä kaupalla,
mutta onnellisesti se kumminkin pääsi. Oli niinkin kovia koskia, jotta
venehen piti laskia köyrellä alha ja toisin paikoon piti venestä
vetää maata myäri kosken paitti. Aamuyällä tultihin Höyhenjärvelle ja
ajettihin yäksi Patsjoen hotelliin, Jakolan Mikin mökille, johna kaikki
Petsamhon reissaavat poikkeevat. Itte prisitäntti Toolpärikki on maannu
yänsä siälä Mikin mökin ullakolla.