Sorankylä, s’oon jo Lappia. Itte kylä on Kitisen ja sen sivujoen
Jesiönjoen mutkas tasaasella mataasella kankahalla, johna kasvaa
harvaksensa matalaa mäntymettää. Taloot ja asumukset ovat uusia,
hyvin rakennettuja ja sijaattoovat kaukana toisistansa, nii että
kylä on kovin laaja. Joitaki taloja ja kylän kansakoulu on Kitisen
joen itäpuolella. Joen yli kuljethan pukkisiltaa myäri, mutta sillan
oli viäny vesi ja Kemi-yhtiön tukit, n’otta siitä kuljettihin ylitte
venehillä. Kun Kemi-yhtiön tukit olivat sillan särkenhet, niin piti
yhtiön pitää yätä päivää muutamia tukkimiähiä jokirannas kuljettamas
ihmisiä ilman erestä ylitte. Ja sillankin sai yhtiö sitte korjata
jällen entisehe kuntohon. Parempaa siltaa ei siihe kannata rakentaakkaa
sitä varte, ku Kitisen joki aina kevääsin tulvii niin korkiaatte,
jotta välistä tuloo vesi huanehisihi asti ja viää kiviä talojen
kivijaloostaki.
Vesi nousoo monta metriä. Sorankylän rannas kuljethan suurella lautalla
Jesiönjoen poikki. Meiränki autot viäthin lautalla yhrellä kertaa
molemmat ylitte.
Sorankylä on Lapin pääkaupunki. Siäl'on uusi kaunis kivikirkko ja sen
viäres hautuumaan lairas kyyhöttää vanha pikkuune ränstyny puukirkko,
vanhan Lapin emäkirkko. S’oon ainaki kolmesataa vuatta vanha.
Sorankyläs on valtion ylläpitämä Lapin sairaala, johna lappalaasekki
kulkoovat plaastaroottemas kroppiansa. Mutta vähä siälä kulkoo
sairahia. Ne syränmairen ihmiset koittaavat huusata itte ittiänsä
ja luattaavat enempi noita-akkoohi ku tohtuuriihi. Jos ei tauti
noitumisella erkane, niin s’oon kualemaksi, eikä siinä silloo auta
vastahan harraaminen.
Sorankyläs on viälä sähkölennätinasemakin, postikonttuuri ja apteekki
ja pari suurta kauppiasta, faltesmanni ja poliisi, n’otta se hyvinkin
vastaa pikkuusta kaupunkia. Ja Lapin oloos s’oon sama ku Helsinki.
Talvisaikhan hakoovat erämaan asukkahat poroolla kaikki kesän
tarpehensa Sorankylästä. Silloo näköö siälä suuria pororaitoja, niinku
ne sanoo porolaumoja, joilla verätethän kuarmia. Monta kymmentä porua
kulkoo perätysten vetään pulkkaa eli ahkiota, jok’on ku poikkisahattu
venes.
Soränkylän kunta on Suamen suurin kunta alaltansa. S’oon melkeen
pualet Vaasan läänistä ja asukkaita on vain 7,000, n’otta kyllä
siin’on lääniä jokahittelle käännyskellä vaikka vähä leviämmäättekki.
Maanviljelystä siälä ei juuri olleskaa harjooteta. Vähä ohraa ja
perunaa viljellähän. Karjaa pirethän vain omiksi tarpehiksi ja heinää
niitethän luannonluhrilta. Rahat tianathan tukkitöistä, frahrinajosta,
mettistä ja mistähän kukin mahtaakaan saara. Jois on runsahasti siikaa,
taimenta ja muuta hyvää kalaa. Mettis on lintuja ja muita mettän
eläviä, joita ihmiset pyyrystävät pakosta hengenpitimiksensä eikä
niinku täälä alamais vain jouteksensa ja lystiksensä,. Saaraksensa
ryypätä ja valehrella toisille, kuinka erinomaasia mettämiähiä n’oon —
vaikka osteloovat jänikset torilta. Ainaki Vaasan herrat.
Mutta siälä Lapis, siäl’on viälä nykkin oikeeta eläviä karvaasia
karhuja ja susia suuris laumoos.
Sorankyläs oltihin kovas töpinäs meirän tulon tähre. Tiätäähän sen ny,
ku ensi kerran tuloo sinne Lapin perukoolle oikee kansanerustajia.
Tiato tästä suuresta asiasta oli levinny kauas korpihin ja pitkien
matkojen takaa oli tullu ihmisiä kattomhan näitä merkillisiä
nähtävyyksiä. Kaks lappalaasakkaaki siinä seisoo pyhäputsus ja kirjavis
pukimis imehtelemäs meitä ja me tiätysti koitimma olla kovasti tyrmää
ja viisahan näköösiä.
Sorankyläs on nuarisoseuratalookin ja sen koivunvesoolla koristellus
salis tarjottihin tulijaaskaffit monellaaste pikkuleipään kans. Oli
siinä mahtanu olla kova häärinä ja pouket ennenku kaikki kryyterit,
kartemummat ja kaneelipurkit oli saatu sinne syränmaahan hommatuksi
ja fiinit nisuleivät leivotuksi kansanerustajaan maisteltaviksi.
Hyvästi meitä pirettihin, syätettihin ja kaffitethin ja vakuuttavasti
kans tuathin ilmi Lapin kansan elinehrot ja avuntoivehet. Merkillistä
oli kumminki havaata, kuinka nua kaukaasen, kylmän ja pimiän Lapin
asukkahat ennen talourellisia etuja toivoovat henkisen valistuksen
apua. Yhteene ja yksimiälinen oli kaikilla toivo, jotta Sorankyläs v.
1922 perustettu kansanopisto otetaas valtion erikoosehen suajeluksehen,
niin että sinne saataasihin palkatuksi hyviä opettajia ja voitaasihin
antaa monipualista opetusta. Kansanopiston yhteytehen toivottihi
isäntä- ja emäntäkoulua, opetusta karjanhoiros ja kotitaloures.
Lapin kansanopistolla ei ollu viälä omaa talua. Sitä varte pyyrethin
kansanerustajaan myätävaikutusta riittävän suuren valtionavun
saamiseksi. (Sille onkin jo myännetty 500,000 mk.)
Toinen suuri asia oli Petsamon rautatiä. Siitä asiasta puhuu
vanha harmaahapsinen opettaja-vanhus Kena sellaasella innolla ja
vakaumuksella, jotta sai musta ja muista matkalaasista Petsamon raran
innokkahia kannattajia.
Sorankylä säilyy retkelääsillä sulooses muistos varsinki siitä, jotta
siälä saimma nukkua henkemmä hyväksi kolmatta voorokautta kestänehien
ponnistusten perästä. Rovaniämeltä asti oli matka ollu yhtämittaasta
menua yätä päivää. Oli torkuttu venehis, maattu pihamailla ja väsytty
niin, jotta monen rupes jo muistumhan äitee miälehen. Kun sitte
päästihin Sorankylhän iltamyähääsellä ja ohjattihin sairaalahan,
johna saimma kukin pehmoosen vuatehen maataksemma, nii jo tuntuu taas
ihanalta elämä. Pestihin matkapölyt naamasta ja uni maistuu! Kuus
tukevaa tuffaa siinä veti kilvan jyriseviä unia n’otta seinät täräji
ja katto kohooli. Sellaane konsertti siinä käyy, jotta tuskin saivat
muut koko kihlakunnas unta silmihinsä sinä yänä. Ja sarankilon äijiä ku
kaikki oltihin, nii tiätäähän sen jotta kontrapassua siinä pelattihin
n’otta kastrullit köökin pualell’ olivat seiniltä puroollehet. Aivan
oli aamulla kaikkien nenät paisuksis ja turtana sen hornoon päälle, ku
oli nii nenää tutisuttanu. Ei tahtonu saattaa niistääkää. Mutta kyllä
kans olimma virkeetä poikia aamulla. Vaattehia tomotettihin, kenkiä
plankattihin, partaa ajettihin ja putsattihin erestä ja takaa n’otta
m'olimma ku uusia miähiä.
Sitte lährettihin kauppapuariihin tekemhän viimmeeset ostokset, ennenku
ihmisten ilmoolta lährethin painumhan Perä-Lappihin, kohre isoon
Inarinjärven rantaa. Mikä tarvitti mitäkin, mutta yks oli yhtööstä ja
kaikille välttämätöntä. S’oli pikiöljy. Ja sitä sai siälä ostaa oikee
puhristettua ja valmihiksi pulloohi pantuna.
Kesä 1923 oli Lapis niinku muallaki kovasti myähääne ja sitä varte
olivat hyttyysekki myähästynhet, jottei meill'oIlu niistä juuri
mitää vaivaa alkumatkalla. Mutta sitte tuli kuumemmat poutapäivät ja
Sorankyläs pakkas jo silloo talloo ruveta vähä manoottamhan, ku puri
siältä ja täältä ja ympärinsäkki, n’otta kaikki käsittivät hyvin,
jotta ny oli pikiöljyn aika tullu. Ja sitä varte osti jokahinen potun
ja suurinaamaasimmat kaks. Mikä tarvitti viälä villakaulahitten,
vesitakin, mikä pläkkilaatikollisen keksiä, mutta Kunnallisneuvos osti
toista syltä nahkahihnaa, jolla vyätti hyllyvän vattaruutinkiinsa
kaiken varalta lujasti kiinni, ku nii kauas lährettiin. Ja paperossia
varattihin moneksi viikoksi, n’otta niit'oli viälä takaasitulleski.
Sorankyläs on penssiiniasemakin, josta säiliöt täytettihin, ja nii
lährettihin hyrräämähän pualenpäivän aijoos Sorankylän hiatakangasta
pohjoosta kohri. Eres oli 12 tiiman ajo halki asumattomien erämairen.
Koko tualla taipalehella ei oo tiän varres muita ihmisasumuksia ku
mitätöön Sattasen kylä parikymmentä kilometriä Sorankylästä pohjoosehen
ja valtion rakennuttamat kevaritaloot nuan kahren peninkulman pääs
toisistansa. Mutta maisemat on mahtavia ja suuremmoosen suuria, laajoja
ja yksinääsiä. Erämaan rauha ja erämaan henki lepää kaiken yllä. Tuntoo
jotta liikkuu suuren koskemattoman luannon keskellä, rannattomat mettät
ja suat, elikkä »jängät» niinku siälä sanothan, ovat joka pualella
ympärillä. Siälä täälä vilahtaa silmhän kiamurteleva joki elikkä
yksinääne mettälampi, jonka seljällä näköö sorsaparven soutelevan
kaikes rauhas. Taivahan rannalla siintää sinihohtooset tunturit,
aurinko helottaa kuumana ja paahtavana.
Hyttyyset seuraavat surisevana parvena peräs. Hyvältä maistaa siinä
tuprutella tupakkia pehmooses autos ja pikiöljy, jota pitää tuan
tuastakin uurestansa hiarua naamahan, kirvelöö suloosesti poskipäis ja
nenäs tuntuu ihana tervan tuaksu.
Kelpaa sitä sillä lailla laskettaa pohjoisnapaa kohri!