Tämä kersantti Hornus oli vanha yrmeä sotakarhu, joka tuskin osasi
kirjoittaa nimeänsä ja joka oli kuluttanut kaksikymmentä vuotta
aliupseerin kalunain hankkimiseen. Kaikki löytölapsen osaksi tulleet
kärsimykset ja koko tuo kasarmielämän synnyttämä elukkamainen
tylsyys kuvastuivat hänen matalasta ja painuneesta otsastaan, hänen
rensselin köyristämästä selästään ja arvossa kohonneen rivisotilaan
itsetiedottomasta ryhdistään. Kaiken lisäksi hän hiukan änkytti,
mutta eipähän lipunkantajan oikeastaan tarvitse ollakaan kaunopuhuja.
Mainitun taistelun iltana översti lausui hänelle: "Sinulla on
lippu, kelpo kersanttini, no hyvä, suojelekin siis sitä!" Ja hetipä
leirikaupustelijatar punoi aliluutnantin kultaisen reunusnauhan hänen
kehnoon sotilashuppuunsa, jonka sade ja tuli olivat jo läpeensä
turmelleet.
Tämä se olikin tuon nöyryytyksistä rikkaan elämän ainoa ylpeys.
Samassa vanhan soturin vartalo suoristui. Tuo mies parka oli tottunut
marssimaan kumarassa, silmät maahan luotuina, mutta täst'edes hänen
olemuksensa oli ryhdikäs, katse tähtäsi ylös nähdäkseen tuon kalliin
vaateriekaleen liehumassa ja pysyttääkseen sen pystyssä korkealla,
kuoleman, petoksen ja sekasorron yläpuolella.
Te ette ole koskaan nähneet niin onnellista ihmistä kuin Hornus
taistelupäivinä, kun hän piteli kaksin käsin lipputankoa, joka istui
lujasti vaskikotelossaan. Hän ei puhunut eikä hievahtanut paikaltaan.
Hän seisoi vakavana ja juhlallisena kuin pappi pyhä esine kädessä.
Koko hänen elämänsä ja voimansa oli keskittynyt hänen sormiinsa, jotka
puristivat tuota kaunista kullattua varrentynkää, kuulien vinkuessa
sen ympärillä, ja hänen uhmaaviin silmiinsä, jotka tuijottivat suoraan
preussilaisiin juurikuin tahtoen sanoa heille: "Koettakaapa tulla tätä
minulta ottamaan!..."
Kukaan sitä ei koettanut, eipä edes kuolemakaan. Sodan verisinten
tapahtumain, Bornyn ja Gravelotten [Bornyn taistelu 14. ja Gravelotten
taistelu 18. p. elok. 1870] taistelujen johdosta lippu kyllä yhä hupeni
ja tuli täyteen reikiä, repeämiä ja kaistaleita, mutta vanha Hornus se
sitä kumminkin yhä edelleen kantoi.