Julia. Wilho.
JULIA. No, mutta todella, Wilho! yrityksesi ei sinua kunnioita.
WILHO. No mitäs vaadit, serkkuseni?
JULIA. Kuinka nyt asiaan tartut, saadaksesi sen selvälle?
WILHO. Minä en ensinkään ai'o tarttua asiaan, vaan annan sen itsestänsä
selvitä: sepä juuri on maailman suuri salaisuus. Ehkä sattumus tällä
kertaa saattaa kaikki parempaan loppuun kuin minä olisin voinut tehdä.
— Vaan nyt toivoisin, ett'et koko asiasta huolisi mitään; kyllä minä,
tarvittaessa, annan tiedon aikanansa.
JULIA. No olkoon niin! minä olen tyytyväinen. Vaan elä taas häpäise
kehuttua viisauttasi!
(Menee pois.)