(Metsässä. Kallio oikealla kädellä. Sen vieressä suuri
ontelo tammi).
(Kaksi arkangelilaista, jotka kantavat sala-tavaratukkuja.
He tulevat oikealta kädeltä).
ENSIMÄINEN. Njut oljimme vihdoin piäsneet perille. Tässä on se ontelo
tammi. No, kiettärästi tukut tammeen!
TOINEN. A, jensi meidän pitjää lukea tjukut, jettci barischnikka, joka
tulee njäitä hakemaan, sanoisi samote kuht viimen, että juksi tukku on
vaijaa.
ENSIMÅINEN. Sjinä olet oikeassa.
(He panevat tukut tammeen.)
TOINEN. A, kuinga paljo tjukkui sinulla on?
ENSIMÄINEN. Sheitsemän.
TOINEN. Ja minulla kahdeksan. Se tekee viisitoista.
ENSIMÄINEN. Se on oikein; sheitsemän ja kahdjeksan tekee viisitoista,
sillä kaksi kjertaa sheitsämän on neljätoista, i juksi lisäksi tekee
viisitoista. Läkkämä njut pois!
TOINEN. Kuulepa brat, Jumala itse siunaa yrityksemme. Vaikka
vallesmannilla on paljo kasakoita, niin emme kuitenkaan tällä kertaa
ole tuljeet kiini.
ENSIMÄINEN. Kasakoita, haa! Jos eivät seiso mies miehessä kiini
koko rajaa myöten, sekä yöllä että päivällä, elji jos eivät ragenna
bolshoi muuria, joga vähimmittäin on 100 kiynärää korkea, niin aina
sala-tavaraa kuletamme, ja sitä aika lailla.
(Menevät samalta puolelta, mistä tulivatkin. Sittemmin tulee
Urhonen näkyviin vasemmalta puolelta, ja neljä tahi viisi
askelta hänen jälestä Tunturi.)