URHONEN (pitää häntä kiini). Teidän täytyy kuulla minua minä en laske
teitä, minä juoksen perästänne, minä riipun teissä kiini, kunnes
kuulette minua. Minulla ei ole ketään muita kuin te, jolle juttelisin
tämän asian, ja sellaisesta ei kukaan voi olla haastamatta, ei
mitenkään.
WILHO. No, puhukaa sitte, Jumalan nimessä!
URHONEN. Vallesmannin partaa ajettuani läksin teiltä parran-ajo-kapineet
käsivarrellani, hiljakseen kotiini. Tultuani suurelle maantielle,
pistäikse poika pensaikosta, ikäänkuin käärme, antaa minulle kirjeen ja
sanoo: "Se on teille, herraseni", ja pötkii paikalla tiehensä. Minä
vähän hämmästyin, vaan tunnethan nerollisuuteni — minä avasin kirjeen
ja lui'n — (antaa hänelle kirjeen). Tässä se on — tässä on! Lukekaa,
lukekaa, mutta, Jumalan tähden, älkää yht'ainoaakaan sanaa jättäkö pois!