(Genf.) Keskiviikkona, elokuun 3 p:nä 1864.
Minun rakas sydämeni, minun ihana komea kotkani, -- en ole vielä
tuntiakaan ollut isäni talossa, ja nyt jo voin kertoa sinulle uutta
-- mutta ainoastaan ikävää. Tulin tänne ja tapasin pikku sisareni
Margarethen kreivi Kayserlingkin kihlattuna morsiamena -- en voi
kuvatakaan, kuinka omaiseni ovat onnellisia ja iloisia tästä. Ah,
Ferdinand, sydäntäni vihloo ajatellessani, miten toisella tavalla minun
onneni heihin vaikuttaa! -- Se on minusta aivan yhdentekevää: _ilossa
ja surussa olen sinun uskollinen, sinulle nöyrä vaimosi._
Tätä ilonhetkeä käytin ilmoittaakseni äidilleni sinun käynnistäsi,
mutta -- -- no, tuon pikku rouva raukan mielestä on minun kaunis
Ferdinandini jonkinmoinen maankiertäjä -- kun kohtasin niin _jyrkkää_
vastustusta, jopa niin tyhmien perusteitten nojalla, että ne
pikkumaisuudessaan eivät voi sinuun edes koskeakaan, niin tunsin
olevani pakoitettu turvautumaan suuriin keinoihin; sanoin siis:
"Kuulehan, äiti, minun täytyy tänään puhua sinun kanssasi hyvin
vakavasti -- sanon tänään ensi kerran: minä tahdon, ja niin totta kuin
tässä seisoin sinun edessäsi ajan minä tahtoni täytäntöön." Sitten
kerroin hänelle lyhyesti jälleennäkemisemme ja jatkoin: "Mieleni on
hyvin paha siitä, että minun täytyy tuottaa teille tällaista murhetta
-- sillä näen sinun olevan aivan suunniltasi, -- mutta en voi tehdä
toisin; olkaa te järkeviä ja myöntykää -- vain siten opitte häntä
tuntemaan ja rakastamaan, ja kaikki menee rauhallisesti ja siloisesti
-- ellei niin käy, niin tuottaa se minulle surua, ja jumala tietää,
kuinka paljon siitä kärsin, silloin minun täytyy turvautua lakiin ja
siten päästä oikeuksiini ja onneeni." --
Lopetin puheeni, jonka aikana hän oli kuunnellut minua kiltisti kuin
lapsi, keskeyttämättä minua kertaakaan, vaikka kyyneleet täyttivätkin
hänen silmänsä; lopetin kaiken vielä muutamilla suudelmilla ja
rakkaudenvakuutuksilla ja sanoin hänelle kerta vielä: _Hänessä
ainoastaan on minun onneni, ja se on minun kohtaloni._
Hän itki hiljaa ja poistui huoneesta ja minusta, sinun lapsestasi, tuli
sinun oikea Brunhildesi; -- minä en itkenyt, en vapissutkaan, katsoin
kuvaasi ja rukoilin hiljaa: Tule, minun jalo, ylpeä, keisarillinen
haukkani, anna ihanalla kotkankatseellasi minulle lujuutta ja voimaa!
Niin minä rukoilin, ja uskoni sinuun auttoi minua -- minä kiitän sinua,
voimakas Siegfriedini!
Vähän ajan päästä tuli äiti parka ja sanoi: hänen täytyy kertoa koko
asia isälle, muuten tästä tulee hirveä skandaali. Minä vastasin siihen,
että minä vaadin luottamuksestani ainoastaan yhtä, etkä sinäkään
toivonut, että isäsi tulisi tuntemaan sinut muodostettuaan sitä ennen
joko _vastaiset_ tai _myötäiset_ ajatukset sinusta -- lyhyesti sanoen,
sinun täytyy esteettömästi saada tulla taloon ja siten arvostelluksi;
-- -- mutta tässä pysyi äitini horjumattomana ja sanoi: "Isä ei
koskaan ota häntä vastaan, minun täytyy mennä hänen luokseen ja kertoa
hänelle, miten asian laita on." Nyt kysyin minä, mitä hänellä oli
Lassallea vastaan, mitä hän saattoi sanoa moittivaa hänestä -- car
enfin, sillä hänen poliittinen asemansa ei ole mikään kyllin pätevä
syy kieltäytyä ottamasta häntä tullessaan vastaan. Äiti: "ei hänen
poliittinen vaan hänen sosiaalinen asemansa -- kasettijuttu [Lassallen
suhde kreivitär von Hatzfeldiin.] ja niin paljon muuta". Minä vastasin
siihen, etten minä heiltä mitään muuta vaadi kuin että he ottaisivat
sinut vastaan ja oppisivat sinut tuntemaan; johon äiti vastasi: "Sinä
et voi vaatia juuri samaan aikaan, _jolloin toinen tytär on kihloissa
kreivi Kayserlingin kanssa_, isääsi ottamaan perheeseen miestä, josta
maailma puhuu sillä tapaa." Minä: -- te ette ota häntä perheeseen, vaan
annatte ainoastaan suostumuksenne minulle siihen, että minä lähden
tästä perheestä; jos sen vaaditte, niin tahdon, niin kipeästi kuin se
koskeekin, ja jumala on minun todistajani, että sydämeni melkein siitä
särkyy, niin tahdon antaa teille sen lupauksen, etten koskaan enää astu
jalallani tämän kynnyksen yli.
Hän ei vastannut siihen mitään, itki entistään enemmän, ja kun hän oli
hiukan rauhoittunut, niin hän piti minulle ankaran puheen, jossa hän
sanoi minun antavan hetken mielialojen johtaa itseäni liian paljon
j.n.e. Mutta kun hän huomasi, että pysyin lujana, niin hän meni,
varmasti päättäen sanoa isälle kaiken. Isäni on nyt soutelemassa
serkkuni tohtori Arndtin kanssa, ja jumala tietää, miten kaikki
päättyy, kun hän palaa. _Joka tapauksessa pysyn lujana kuin kallio,_ --
sinä tulet huomenna kello kaksi -- ehkä jo aikaisemminkin, ja silloin
me nopeasti teemme kaiken valmiiksi; sillä tunnen, että tässäkin
suhteessa tähtemme ovat meille suosiollisia ja johtavat meidät onneen.
Äiti on sitäpaitsi huomannut, että asiaa ei voida millään muuttaa, --
ja silloin ehkä, vaikkakaan ei ilman myrskyä ja kiivaita kohtauksia,
kaikki päättyy nopeasti ja siten onnellisesti. Jos he -- vanhempani --
huomaavat, että eivät voi mitään meitä vastaan -- niin tiedän, että he
pitävät parempana heti suostua, välttääkseen pienen skandaalin. Jos
vielä tänä iltana on päättävä keskustelu, niin kirjoitan sinulle vielä
varhain huomisaamuna. Ah, sydämeni, kuinka minä sinua kaipaan! --
Paras asianajaja täällä on Amberny. -- Tahdoithan sinä sen tietää?
Nyt on kello 1/2 7, ja sinä minun _herrani ja jumalani_ olet jo täällä?
Oi, tämä ajatus antaa minulle jälleen voimia ja lujuutta -- sillä minun
täytyy tuntea _herrani ja valtijaani_ läsnäolo ja kaikkivoimaisuus,
jotta en väistyisi, jotta en toisten edessä olisi niinkuin sinun
edessäsi -- _lapsi_. Mutta minä tunnen sinut ja rakkautesi -- enkä
silloin enää pelkää mitään ja olen aina ja alati sinun _vaimosi,
lapsesi,_ sinua _jumaloiva orjasi!_ oi, jospa kreivitär olisi täällä! --
Kirjoita minulle pienelle lapulle ainoastaan, että rakastat minua!
Sillä minä, Ferdinand, rakastan sinua niin paljon!
Se on tapahtunut -- he ovat puhelleet -- -- isäni on sanonut, "etten
ole enää hänen tyttärensä"! ja mitä nyt tapahtuu -- jumala tietää;
-- hän tahtoo, että minä en saa lähteä talosta, ennenkuin olen sinun
vaimosi!