_Lassalle neiti von Dönnigesille_
München, elokuun 20 päivänä.
Helene!
Kirjoitan sinulle kuolema sydämessäni. Rüstowin sähkösanoma antoi
minulle kuolettavan iskun. Sinä, sinä petät minut! Se on mahdotonta!
Vielä en voi uskoa niin suurta kavaluutta, niin kamalaa petosta.
Hetkiseksi on sinun tahtosi voitu taivuttaa, murtaa, vieroittaa sinut
pois omasta itsestäsi; mutta en voi ajatellakaan, että tämä olisi sinun
oikea, sinun oikea tahtosi. Ethän ole voinut kaikkea hävyntunnetta,
kaikkea rakkautta, kaikkea uskollisuutta, kaikkea rehellisyyttä tähän
äärimmäiseen määrään asti itsestäsi karkoittaa! Sinä olisit saattanut
pahaan maineeseen ja häväissyt kaiken, mitä ihmiskasvot saattavat
ilmaista -- valhetta olisi jokainen parempi tunne, ja jos sinä olet
valehdellut, jos saatat saavuttaa tämän viimeisen turmeltumisen asteen,
jos rikot pyhät valat ja särjet uskollisimman sydämen -- niin auringon
alla ei ole enää mitään, jota ihminen saattaa uskoa!
Sinä täytit minut sillä tahdolla, että taistelisin omistamisestasi;
sinä vaadit ensin minua käyttämään kaikkia sovinnaisia keinoja,
sen sijaan että olisin ryövännyt sinut, olet minulle pyhiä valoja
vannonut suullisesti ja kirjallisesti; olet vielä viime kirjeessäsi
minulle selittänyt, ettet ole mitään, et mitään muuta kuin minun
rakastava vaimoni ja ettei mikään valta maailmassa voi sinua pidättää
täyttämästä tätä päätöstäsi. -- -- Ja sen jälkeen, kun sinä tämän
uskollisen sydämen, joka, kun se kerran antautuu toiselle, ikuisiksi
ajoiksi antautuu, väkivaltaisesti olit puoleesi vetänyt -- niin heität
minut heti, kun taistelu tuskin on alkanutkaan, pilkallisesti nauraen
syvyyteen, petät minut ja teet minusta pilkkaa? Niin, sinulle olisi se
onnistunut, mikä ei koskaan kohtalolle, sinä olisit lujimman miehen,
joka kaikkia ulkonaisia myrskyjä on vastustanut hievahtamattakaan,
murskannut, tuhonnut.
Tällaista petosta minä en voisi voittaa! Minä olisin sisästäpäin
saanut surmani! Ei ole mahdollista, että sinä olet niin kunniaton,
niin häpeämätön, niin suuri velvollisuuksiesi rikkoja, niin kokonaan
kunnoton ja huono! Sinä ansaitsisit minun kamalimman vihani ja maailman
halveksimisen!
Helene! Se ei ole _sinun_ päätöksesi, jonka olet Rüstowille
ilmoittanut. Käyttämällä väärin hyviä tunteita on sinut houkuteltu
siihen! Sinä saisit -- kuule, kuule minun sanani! -- jos nyt pysyt
päätöksessäsi, itkeä sitä elämäsi loppuun asti!
Helene, uskollisena lupaukselleni "je me charge du reste" istun täällä
ja teen kaiken voittaakseni isäsi vastustuksen. Minulla on jo käsissäni
mainioita keinoja, jotka eivät voi olla vaikuttamatta. Ja elleivät ne
veisi päämäärään, niin on minulla täällä tuhansia toisia keinoja, ja
minä tahdon kaikki esteet tomuksi jaoittaa, jos sinä pysyt uskollisena;
sillä ei minun voimallani eikä minun rakkaudellani sinuun ole mitään
esteitä: je me charge toujours du reste! Taisteluhan on vasta tuskin
alkanutkaan, arkailija!
Ja sillä aikaa, kun minä täällä istun ja olen jo saavuttanut melkein
mahdotonta, petät sinä minut toisen miehen mielistelysanojen
vaikutuksesta!
Helene! Minun kohtaloni on sinun käsissäsi! Mutta jos sinä minut
muserrat tämän kunnottoman petoksesi kautta, jota minä en voi voittaa,
niin tulkoon kohtaloni päällesi ja seuratkoon kiroukseni sinua hautaasi
asti! Tämän kirouksen lausuu uskollisin, sinun petollisesti murskaamasi
sydän, jonka kanssa olet häpeällisellä tavalla ilveillyt. Se osuu
varmasti!
... Vielä kerran täytyy minun saada persoonallisesti ja kahdenkesken
puhella kanssasi. Minä tahdon ja minun täytyy saada kuulla
kuolemantuomioni sinun omasta suustasi. Siten ainoastaan saatan uskoa
sen, mikä muuten näyttää mahdottomalta!
Teen täällä kaiken voitavani voidakseni sinut täältä voittaa ja tulen
sitten Genfiin!
Minun kohtaloni sinun päällesi, Helene!
F. Lassalle.