_Rousseau neiti Suzanne Serrelle_
1741.
Antauduin vaaraan rohjetessani kohdata teitä jälleen, ja nähdessäni
teidät huomasin kaikki huoleni oikeutetuiksi, sillä kaikki sydämeni
haavat aukenivat uudelleen. Teidän luonanne kadotin sen hiukkasenkin
järkeä, mikä minulla vielä oli, ja tunnen, että tässä tilassa,
mihin minut olette saattanut, en kykene mihinkään muuhun kuin teitä
jumaloimaan. Ja tämä tautini on sitäkin surullisempi, kun minulla ei
ole parantumisen toivoa eikä halua, ja minun täytyy teitä ikuisesti
rakastaa, käyköön minun kuinka tahansa. Ymmärrän kyllä, että teidän
puoleltanne ei voi mikään muutos tulla kysymykseen; olenhan varaton
nuori mies; en voi teille tarjota muuta kuin sydämeni, ja olkoon tämä
kuinka hehkuva, kuinka tunnerikas, kuinka hellä tahansa, niin eihän
se ole sen arvoinen, että voisitte sen vastaanottaa. Minä tunnen,
että tunteeni loppumattomassa aarteessa, yhäti vilkkaassa ja yhäti
lujassa luonteessani ovat sellaiset onnen mahdollisuudet, että jokaisen
hiukankaan herkemmän naisen silmissä ne korvaisivat minulta puuttuvan
rikkauden ja kauniin ulkomuodon. Mutta olettekin minua kohdellut
uskomattoman kylmästi, ja jos toisinaan olette ollut hiukankaan
ystävällinen, olette antanut minun sen maksaa sitä kalliimmin, josta
syystä voisin vannoa teidän halunneen yksinomaan kiusata minua. Tämä
kaikki ei minua kummastuta, mutta se saattaa minut epätoivoon. Onhan
minulla niin paljon vikoja, että välinpitämättömyytenne on aiheutettu,
mutta elkää luulko minun todella uskovan teitä tunteettomaksi.
Ei, teidän sydämenne on yhtä paljon luotu rakkautta varten kuin
kasvonnekin. Olen epätoivoissani ainoastaan sen vuoksi, etten minä
ole voinut tuota tunnetta teissä sytyttää. Varmalta taholta olen
saanut tietää teillä olleen suhteita, tunnenpa sen onnellisen
kuolevaisen nimenkin, joka on osannut voittaa suosionne; ja antaakseni
teille jonkinmoisen käsityksen siitä, mitä ajattelen, niin sanon,
että, saatuani sen tietää sattumalta ja mitään tiedustelematta, ei
kunnioitukseni teitä kohtaan salli minun hankkia mitään muita tietoja
käytöksestänne, kuin mitä vapaaehtoisesti minulle ilmoitatte. Sanalla
sanoen siis, jos lausuin, että teidän ei koskaan pitäisi ruveta
nunnaksi, niin tein sen siksi, etten pitänyt teitä millään tavoin
tälle alalle sopivana; ja kun intohimoisena rakastajana katselen tätä
turmiollista päätöstä, niin suorana ystävänä ja kunnon miehenä täytyy
minun kehoittaa teitä olemaan koskaan suostumatta näihin tuumiin,
sillä kun teillä on taipumukset aivan päinvastaiselle alalle, niin
valmistaisitte itsellenne vain tarpeettomia huolia ja pitkällisen
katumuksen. Jos toisin ajattelisin, niin sanoisin senkin teille
suoraan, sillä kun en persoonallisesti voi olla onnellinen, niin
löytäisin onneni edes teidän onnestanne. Rohkenen teille vakuuttaa,
että kaikessa saatte nähdä minut yhtä avomieliseksi ja suoraksi kuin
tähänkin asti, ja vaikka hellyyteni ja intohimoni ovatkin suuret,
niin rohkenen väittää, että rehellisyyteni on niitäkin suurempi. Ah,
jos tahtoisitte olla omani, niin opettaisin teidät täydellistä onnea
tuntemaan; ei kukaan voisi sitä tuntea paremmin kuin minä, eikä kukaan,
sen tohdin otaksua, voisi opettaa teitä paremmin sitä tuntemaan.
Hyvät jumalat! Jos tämän hurmaavan aarteen olisin saanut omakseni,
niin varmaankin olisin kuollut; ja miten ihmissielussa olisi kylliksi
voimia vastustamaan tätä nautintojen tulvaa? Mutta jos rakkaus saamalla
ihmeitä aikaan olisi minut elämässä säilyttänyt, niin ennestään jo
voimakas sydämeni hehku olisi tullut kahta kertaa voimakkaammaksi, ja
estääkseen minua kuolemasta kesken nautintoani olisi se kiihoittanut
vertani entistään enemmän; tämä ainoa ajatus saa vereni kiehumaan;
en voi vastustaa lumoavan harhakuvan ansoja; hurmaava kuvanne
vainoo minua kaikkialla; en pääse siitä vapaaksi edes antautumalla
sen valtaan; se seuraa minua uniinikin ja kiihoittaa sydäntäni ja
sieluani; se kalvaa mielensävyäni, ja tunnen, sanalla sanoen, että
tahtomattanne surmaatte minut, ja olkoon julmuutenne minua kohtaan
millainen tahansa, minun kohtaloni on kuolla rakkaudesta teihin. Oli se
sitten todellista julmuutta tai kuviteltua hyvyyttä, niin rakkauteni
kohtalo on tuottaa minulle kuoleman. Mutta oi, valittaessani tuskiani
valmistankin itselleni uusia; ajatellessani rakkauttani, sydämeni ja
mielikuvitukseni kiihoittuvat, ja vaikka kirjeeni alussa päätinkin
totella teitä, niin tunnen kuitenkin pian, että minun täytyy rikkoa
vaatimuksenne. Olisitteko niin julma, että siitä minua rankaisisitte?
Taivas antaa anteeksi ne synnit, joita ei ihminen tahallaan ole tehnyt;
ette kai ole taivasta ankarampi ja ymmärrätte voittamattoman tunteen
kiivaat ilmaisut, jotka vievät minut pitemmälle kuin itse tahdon, jopa
niinkin pitkälle, että jos minun vallassani olisi saada pitää jumaloitu
kuningattareni minuutin ajan omanani sillä ehdolla, että neljännes
sen jälkeen minut hirtettäisiin, niin suostuisin tähän tarjoukseen
suuremmalla ilolla kuin jos minulle tarjottaisiin maailman kaikkeuden
valtaistuin. Nyt ei minulla ole enää mitään teille sanottavaa; olisitte
peloittavan raakamaisen julma, jos vielä tämän jälkeen ette tuntisi
hiukan sääliä minua kohtaan.
Kunnianhimo ja maine eivät minun sydäntäni kiihoita. Olin päättänyt
viettää elämäni lopun filosofina turvapaikassa, joka minulle
tarjottiin; te olette kaikki nämät kauniit tuumat tuhonnut; tunsin,
että minun olisi mahdotonta elää loitolla teistä, ja hankkiakseni
itselleni tilaisuuden päästä teidän lähellenne päätän matkustaa ja
laadin tuumia, jotka tavallinen kiero onneni varmaankin jälleen tuhoo.
Mutta kun olen määrätty pettämään itseäni harha-ajatuksilla, niin
tahdon antautua ainakin mieluisimman valtaan, ajatella nimittäin teitä;
suvaitkaa osoittaa hyvyyttänne intohimoisesti rakastavalle, joka ei
mitenkään muuten ole rikkonut teitä vastaan kuin että on pitänyt teitä
miellyttävänä; antakaa minulle osoite, jolla voin kirjoittaa teille,
ja sallikaa minun antaa teille osoite niitä vastauksia varten, jotka
suvaitsette minulle lähettää; sanalla sanoen, suokaa säälistä minulle
yksi ainoa toivonsäde, vaikkapa ei muun vuoksi niin lieventääksenne
niitä mielettömyyksiä, joita olen mahdollinen tekemään.
Elkää tuomitko minua täällä ollessani siitä, että niin harvoin haen
seuraanne; en voisi kestää sitä; suokaa sinä aikana minulle edes se
lohdutus, että saan kirjoittaa teille ja saan teiltä vastauksia, muuten
tulen useammin, tapahtukoon mitä tahansa! Asun leski Petitin luona,
Genti-kadun varrella, L'Épée royalissa.
_Rousseau rouva Dupinille_
Huhtikuun 9 p:nä 1743.
Suureksi surukseni näen ansainneeni teidän epäsuosionne, tunnen sen
vaikutuksen silloinkin, kun saan nauttia hyvyyttänne, ja huomaan,
että ainoastaan jalomielisyytenne estää teitä kohtelemasta minua
niin kuin ansaitsisin. Suvaitsevaisuutenne, madame, on tehnyt minut
katuvaiseksi ja halveksumisenne on mieleeni siinä määrin koskenut,
että rohkenen tänään pyytää teiltä armoa, en varmana niinkuin mies,
joka ei ole enää syyllinen, vaan pahoitellen niinkuin mies, joka
katuu olleensa syyllinen. Siinä tilassa, missä nykyään olen, en
luullut panevani enää mitään vaaraan; mutta, madame, nyt tiedän,
että vasta kadotettuani auttavaisuutenne ja kunnioituksenne voin
pitää itseäni todella onnettomana. Olisin valmis mihin ponnistukseen
tahansa voittaakseni ne takaisin; näin puhtaat syyt ovat intoni ja
pyyntöjeni perustuksena. Jos te tämän armollisesti tunnustatte,
niin tyydytykseksenne tiedätte varjelleenne maailman onnettomimman
ihmisen epätoivosta, ja tulevaisuudessa näette kunnioituksestani ja
käytöksestäni, että kunnialle ja kiitollisuudelle herkät mielet voivat
hairahduksensakin muuttaa velvollisuuttaan palvelemaan. Pyydän teitä,
madame, myöskin antamaan anteeksi sen, että kirjoitan teille tämän
kirjeen lähettäen samalla muistokirjoituksen [Muistokirjoitus rouva
Dupinin pojan kasvattamisesta.], jonka suvaitsitte minulta pyytää;
luotan täydellisesti siihen seikkaan, joka sen on aiheuttanut, enkä
pelkää uudelleen joutuvani epäsuosioon. Suvaitkaa, madame, vastauksen
sijasta jälleen suunnata minuun suosiolliset tunteenne, joilla tätä
ennen kunnioititte minua; hyvyytenne on velkapää sitä osoittamaan
onnettomuuteni tähden ja oikeudentuntonne katumukseni tähden. Minulla
on kunnia pysyä syvimmällä kunnioituksella,
Madame,
teidän nöyrimpänä palvelijananne
J-J. Rousseau.
_Rousseau rouva d'Épinaylle_
(Pariisi 1754? 1755?)
Olen levoton, madame, siitä mielentilasta, johon teidät eilen jätin;
antakaa minulle tietoja terveydestänne. Koettakaa jälleen tulla
entisellenne rakkaudesta itseenne ja minuun ja olkaa vakuutettu, että
villi-ihmisenne äreästä muodosta huolimatta tuskin voitte löytää sen
todellisempaa ystävää.
_Rouva d'Épinayn vastaus_
Oi, hyvä jumala, hyvä ystäväni, ette ole äreä! Miten johtuu mieleenne
sellaista ajatellakaan? Elkää kuvitelkokaan minun pitävän teitä äreänä,
ja jos eilen olinkin huonolla tuulella, niin ette te laisinkaan ollut
siihen syypää. Voin tänään paljoa paremmin. Hyvästi; käykää luonani
näinä päivinä.
_Rouva d'Épinay Rousseaulle_
(1755)
Hyvä Jumala! kuinka huolissani olenkaan teidän tähtenne ja kuinka olen
pahoillani, kun en voi pitää teille seuraa! Onkohan se edes totta,
että teiltä ei mitään puutu, ja voinko siihen luottaa, että muistatte
minulle antamanne lupauksen ja tarpeen tullen käännytte puoleeni?
Voin hyvin, mutta voimani palaavat hyvin hitaasti. Hyvästi. Elkää
kirjoittako minulle, jos se teitä uuvuttaa, mutta tahtoisin saada
ainakin varmoja tietoja teistä. Voimani eivät salli minun kirjoittaa
enempää.
_Rouva d'Épinay Rousseaulle_
(1755)
Olen miettinyt, rakas Rousseau, niitä perusteita, joiden nojalla
voisitte teille tehtyihin tarjouksiin suostua tai ne hyljätä. Jos
lähdette Genèveen, niin minne sijoitatte neiti Levasseurin ja hänen
äitinsä. Näiden esteiden voittaminen on hyvin helppoa. Minä otan
heidät huostaani siksi, kunnes tiedätte, voitteko Genèveen kotiutua
ja voitteko jäädä sinne pysyväisesti asumaan. En millään tavoin tahdo
teitä johdattaa päätöksen tekemiseen. Olisin ehkä päätöksissäni ja
neuvoissani liian puolueellinen. Tahdon ainoastaan poistaa esteet; te
saatte itse kaikesta päättää. Jos kieltäydytte, olette minulle sanonut,
täytyy teidän kuitenkin lähteä Pariisista, koska teillä ei ole varoja
jäädäksenne sinne. Tässä tapauksessa on minulla pieni talo annettavana
käytettäväksenne. Olette usein minun kuullut puhuvan Ermitagesta, joka
on Montmorencyn metsän reunassa; se sijaitsee hyvin kauniilla paikalla.
Siinä on viisi huonetta, keittiö, kellari, tynnyrinalan suuruinen
vihannespuutarha, lähde, ja metsä on puistona. Rakas ystävä, voitte
vapaasti tätä asuntoa käyttää, jos päätätte jäädä Ranskaan.
Muistan teidän sanoneen minulle, että jos teillä olisi sadan pistolin
[Pistoli = kymmenen frangia.] suuruiset korot, ette menisi minnekään
muualle. Toivottavasti olette siitä vakuutettu, että mielelläni tekisin
jotain, jotta teidän olisi hyvä olla. Jo kauan sitten aijoin keksiä
keinon hankkiakseni teille tämän elinmuodon, jo ennen kun tiesinkään
toiveenne supistuvan siihen. Teen teille nyt seuraavan ehdotuksen:
sallikaa minun liittää viimeisen kirjanne palkkioon se, mitä puuttuu
sadasta pistolista; järjestän kaikki aivan niinkuin itse haluatte.
Onhan tämä ehdotus niin vähäpätöinen, että se ei voi olla teille
vastenmielinen. Tahtoisin ehdottaa vielä yhtä ja toista Ermitagessa
oleskelunne suhteen, mutta nämät yksityisseikat ovat niin pitkiä, etten
voi niitä teille kirjoittaa. Siis, hyvä ystäväni, miettikää asiaa ja
olkaa vakuutettu siitä, että minulle on pääasia ainoastaan se päätös,
jonka kautta tulette onnellisimmaksi. Annan arvon ystävyydellenne ja
seurallenne, mutta luulen, että ystäviään tulee rakastaa pääasiassa
heidän itsensä tähden.
_Rousseaun vastaus_
Asiani herra Tronchinin kanssa eivät ole vielä loppuun suoritetut ja
minulle osoittamanne ystävyys panee sen tielle esteen, joka näyttää
entistään vaikeammalta. Olette ottanut varteen enemmän sydämenne
äänen kuin varallisuutenne ja minun mielialani, tehdessänne tuon
tarjoumuksen. Tämä tarjous sai sydämeni aivan jäykistymään. Kuinka
vähän ymmärrättekään omia etujanne, kun ystävästä tahdotte tehdä
palvelijan, ja kuinka huonosti tunnettekaan sieluni sisimmän olemuksen
luullessanne sellaisten perusteitten vaikuttavan minuun. Miten elän ja
miten kuolen, se ei tuota minulle mitään vaikeuksia, mutta se epäilys,
joka mielessäni liikkuu tuskaa tuottavana, on kysymys siitä, miten
voin tehdä itseni täydellisimmin riippumattomaksi sinä aikana, joka
minulla vielä on elettävänä. Tehtyäni kaiken voitavani saavuttaakseni
tämän riippumattoman aseman en sitä löytänytkään Pariisissa. Etsin sitä
entistään innokkaammin, ja vuoden ajan on minulle tuottanut tuskia
se, etten voi päättää, missä sen varmimmin voin löytää. Tätä kiivasta
ristiriitaa en voi enää kauaakaan kestää; seitsemän tai kahdeksan
päivän päästä olen tehnyt päätökseni, mutta olkaa vakuutettu siitä,
että päätökseeni eivät vaikuta ulkonaiset edut, sillä en koskaan ole
pelännyt leivän minulta puuttuvan, ja tiedänhän, miten tarpeen tullen
voi olla sitä paitsikin.
En yleensä kieltäydy kuulemasta, mitä teillä on minulle sanottavaa,
kunhan vain muistatte, etten ole ostettavissa ja että tunteeni, jotka
nyt ovat kalliimmat kuin se rahamäärä, mikä niistä tahdotaan maksaa,
pian laskeutuvat alapuolelle sen hinnan, mikä niistä ollaan valmiit
suorittamaan. Unohtakaamme siis molemmat, että tästä asiasta on ollut
puhettakaan.
Mitä teihin persoonallisesti tulee, niin en epäilekään sydämenne
tuntevan ystävyyden arvoa, mutta minulla on syytä uskoa, että teidän
ystävyytenne on minulle paljoa tärkeämpi kuin minun teille, sillä te
voitte saavuttaa korvauksia, jotka minulta puuttuvat ja joista olen
ainiaaksi luopunut.
_Rouva d'Épinayn vastaus_
Minun täytyi kirjeellenne nauraa, niin kummalliselta se tuntui, mutta
sitten olin teidän tähtenne pahoillani, sillä ainoastaan äkäpäinen
ihminen voi suuttua ehdotuksista, jotka johtuvat teille sangen tutusta
ystävyydentunteesta, ja otaksua, että olisin niin typerän ylpeä, jotta
hankkisin itselleni palvelijoita. En tiedä, mitä nuo korvauksetkaan
olisivat, jos ystävyyden erotatte syrjään.
Neuvon teitä olemaan tekemättä mitään päätöksiä, sillä ette näytä
kykenevän oikealla tavalla arvostelemaan, mikä on omaksi eduksenne.
Hyvästi, rakas Rousseau.
_Rousseaun vastaus_
Kiiruhdan kirjoittamaan teille pari riviä, sillä en voi sallia, että
olette minulle suuttunut ja olette lauseeni väärin käsittänyt.
Käytin sanaa palvelija ainoastaan siitä alennustilasta, johon sieluni
luopuessaan periaatteistaan ehdottomasti joutuu. Luulin meidän
ymmärtävän toisiamme paremmin kuin olemmekaan tehneet. Täytyykö
sellaisia asioita selittää, kun ajattelee ja tuntee sillä tavoin kuin
me teemme? Riippumattomuus, jota tarkoitan, ei tarkoita työtäni;
leipäni minä kyllä ansaitsen; se tuottaa minulle tyydytystä; mutta minä
en tahdo mitään lisävelvollisuuksia.
Tahdon kyllä mielelläni kuulla ehdotuksianne, mutta olkaa jo heti
alussa varma siitä, että hylkään ne, sillä teette ne joko ilmaiseksi
tai liitätte niihin ehtoja, enkä tahdo kumpaakaan. En koskaan luovu
osastakaan vapauttani, en elatukseni enkä minkään henkilön vuoksi.
Tahdon tehdä työtä, mutta oman mieleni mukaan, ja tahdon olla
tekemättäkin mitään, jos niin haluan, eikä kellään ole syytä muistuttaa
siitä, lukuunottamatta vatsaani.
Minulla ei ole mitään lisää sanottavaa noista korvauksista; kaikki
katoo kerran, mutta oikea ystävyys pysyy, ja se on suloinen tunne,
johon ei liity katkeruutta ja joka ei lopu. Oppikaa sanakirjani
paremmin, ystäväni, jos tahdotte että ymmärrämme tosiamme. Uskokaa
minua, että lauseillani harvoin on tavallinen sisältö; sydämeni aina
puhuu teidän kanssanne, ja ehkä jonain päivänä huomaatte, että se puhuu
toista kieltä kuin muiden. Näkemiin asti -- huomiseen.
_Rousseau rouva d'Épinaylle_
Maaliskuu 1756.
Vihdoinkin olen päättänyt, madame, ja voittehan arvata, että te olette
saanut voiton. Tulen siis pääsiäiseksi Ermitageen ja jään sinne niin
kauaksi kuin siellä viihdyn ja te minua suvaitsette; sen pitemmälle
en ole mitään järjestänyt. Huomenna tulen luoksenne ja puhelemme
keskenämme; mutta pitäkää se salassa niinkuin tähänkin asti.
Oikein vapisen ajatellessani muuttamista ja sen yhteydessä olevia
vaikeuksia. Kuinka onneton onkaan ihminen ollessaan näin rikas! Puolet
omasta itsestäni täytyy minun jättää Pariisiin, vaikka te ette siellä
enää olisikaan; tähän toiseen puoleen kuuluu tuoleja, pöytiä, kaappeja
ja kaikkea sitä, mitä ei minun tarvitse liittää siihen, jolla olette
linnan kalustanut.
Huomiseen!
_Samalle_
Ermitage, lokakuu 1756.
Olen kärsimätön ja tahtoisin lähteä asunnostani riitelemään teidän
kanssanne, mutta minun täytyy kuitenkin pysyä huoneessani hammassäryn
tähden, joka saattaa minut aivan epätoivoon. Lähettäkää siis minulle
tietoja itsestänne, koska en voi niitä itse käydä noutamassa, mutta
olkaa vakuutettu siitä, etten jätä käyttämättä hyväkseni ensimäistä
päivää, jona voin lähteä huoneestani. Toivon teidän jälleen tulleen
voimiinne ja silloin näkeväni kasvoillanne ja silmissänne tuon ilmeen,
jonka edessä herra de Saint-J:n ja niin monen muun on hankala olla.
_Samalle_
Ermitage, marraskuu 1756.
Tänään voin paljoa paremmin, mutta voin vasta ensi viikolla tulla
luoksenne; ylpeänä tulen jalkaisin, sillä koko tuo vaunulaitos
harmittaa minua, aivan kuin minulla ei olisi jalkoja tullakseni teidän
luoksenne. Ette sano minulle mitään itsestänne; toivottavasti neiti
Levasseur tuo minulle hyviä tietoja teistä. Hyvästi, madame.
_Rousseau rouva d'Houdetotille_