Ennen teillä oli periaatteena tehdä se, minkä pidätte oikeana
välittämättä ihmisten puheista. Toivoisin teidän sitä noudattavan
vieläkin. Sanokaahan, mitä pahaa siinä on, että käytte onnettoman
tytön luona ja neuvoillanne häntä tuette? Minä en löydä siitä mitään
pahaa. Teidän täytyy tietää, että suuttumuksenne tekee elämäni
sietämättömäksi. Olette opettanut minua kaikkea arvostelemaan ja nyt
jätätte minut kurjan yksinäni. Pyydän, että, koska ette muuta voi
tehdä, vielä kerran osottaudutte auttavaksi ystäväksi, joka ennen
olitte siihen asti, kunnes olen päässyt näistä vaikeuksista.
Toivotte minun rauhoittuvan, jolloin käytte luonani niin usein kuin
voitte. Parempi olisi ollut, jos olisitte sanonut: niin usein kuin
voitte itsenne siihen pakoittaa tai kun muistatte minunlaiseni tytön
olevan maailmassa. Jos te eteenkinpäin kohtelette minua sillä tavoin
kuin nyt, niin en kauaakaan häiritse teitä. Mahdotonta on kuvaillakaan,
mitä olen kärsinyt siitä asti, kun viimeksi näimme toisemme. Olen
vakuutettu siitä, että olisin kestänyt mieluummin kidutuksen kuin
nuo surmaavat, surmaavat sananne. Jo monta kertaa olen päättänyt
kuolla; mutta nämät päätökset eivät -- teidän onneksenne -- kestä
kauaa. Sillä ihmisluonteessa on jotain, joka pakoittaa hänet etsimään
lohdutusta täällä maan päällä. Minun täytyy totella tätä vaistoa ja
pyydän sen vuoksi teitä käymään luonani ja puhelemaan ystävällisesti
minun kanssani, sillä olen varma siitä, ettette tuomitsisi ketään
kantamaan sitä, mitä minä olen saanut kärsiä, jos vain tuntisitte
tuskieni määrän. Kirjoitan tämän teille sen vuoksi, etten voisi sitä
teille sanoa, vaikka kohtaisimmekin toisemme. Sillä kun alan valittaa,
suututte ja katseenne on silloin niin peloittava, että mykistyn. Jospa
tuntisitte niin paljon osanottoa minua kohtaan, että nämät valitukset
liikuttaisivat sydäntänne! Kirjoitan niin vähän kuin suinkin voin;
jospa tietäisitte, mitä kaikkea olen ajatellut, niin antaisitte minulle
anteeksi ja uskoisitte, että minun täytyy aivan ehdottomasti sanoa tämä
teille.
Selbridge, 1720.
Uskokaa, että olen hyvin pahoillani, kun jälleen täytyy teitä
valituksillani vaivata, koska tunnen hyvän sydämenne ja tiedän, ettette
voi nähdä kenenkään kärsivän tulematta siitä liikutetuksi. Mutta millä
minä voin sitä vastustaa? Minun täytyy joko keventää sydämeni raskasta
taakkaa ja kertoa teille kaikki huoleni tai vaipua sanomattoman
murheen valtaan, mikä minuun on tullut sen jälkeen, kun näen teidän
selittämättömällä tavalla lyövän minut laimin, ja koko tänä aikana
olen saanut teiltä ainoastaan yhden kirjeen ja pienen kirjelipun,
jossa oli anteeksipyyntö. Oi, oletteko minut unohtanut? Te koetatte
kylmäkiskoisuudella karkoittaa minut luotanne. En voi sen vuoksi
teitä soimata; sillä syvästä alakuloisuudestani ja suuresta sieluni
ristiriitaisuudesta huolimatta tiedän, että minä olen antanut teille
aihetta tuskallisiin mietiskelyihin. En voi teitä kuitenkaan auttaa,
mutta voin tässä teille selittää, etteivät mitkään ponnistukset, mikään
aika, mikään satunnainen tapaus voi koskaan heikontaa sitä suunnatonta
intohimoa, jota tunnen -- kohtaan. Käyttäkää vaikka äärimmäisiä
pakkokeinoja minun intohimoani vastaan, lähettäkää minut vaikka
maailman ääreen: niin ette kuitenkaan voi karkoittaa niitä lumoavia
ajatuksia, jotka aina pysyvät minulle uskollisina, niin kauan kuin
säilytän muistamisen kyvyn. Rakkauteni ei rajoitu yksinomaan sieluuni;
tuskin on ruumiissani ainoatakaan atomia, joka ei olisi täynnä teitä.
Elkää sen vuoksi lohduttako itseänne sillä petollisella unelmalla,
että mikään ero voisi muuttaa mielipiteitäni; sillä kesken syvintä
vaitioloakin tunnen kuolettavan levottomuuden itsessäni ja samalla
kertaa rakkaus ja tuska raatelevat sydäntäni. Sanokaa jumalan tähden,
mikä on saanut aikaan tämän kummallisen muutoksen, jonka olen teissä
huomannut jo jonkun aikaa? Jos teissä vielä on jäännöskään sääliä minua
kohtaan, niin sanotte sen minulle varovaisesti. Ei, elkää sanoko sitä
minulle sittenkään, se voisi surmata minut. Elkääkä antako minun enää
elää elämää, joka muistuttaa hidasta kuolemaa, sillä onhan se ainoa
laji elämää, jota saatan viettää, jos olette kadottanut jotain hellästä
rakkaudestanne minua kohtaan.
Osa kirjeestä vuodelta 1720.
Onko mahdollista, että taas tahdotte tehdä sen, josta aivan äskettäin
varoitin teitä? Te arvelette minun laskeneen leikkiä sanoessani
äskettäin, että kirjeilläni kidutan teidät kuoliaaksi. Vielä kerran
neuvon teitä, jos rauhanne on teille jonkin arvoista, kiireesti
muuttamaan menettelynne, sillä vakuutan teille, että minulla on
siksi tulinen luonne, etten tyydy tällaiseen kohteluun. Rakastan
avomielisyyttä ennen kaikkea muuta ja sanon sen vuoksi teille panevani
maan ja taivaan liikkeelle saadakseni vaatimukseni teidän suhteenne
täytäntöön, ja ellei tästä ole apua, niin olen päättänyt tarttua
mustimpiin keinoihin, joiden sanotaan aina auttavan. Nyt näette mihin
ikävään asemaan saatatte sekä itsenne että minut. Ajatelkaa asiaa
rauhallisesti; eikö ole parempi tulla vapaaehtoisesti kuin väkipakolla,
ja mahdollisesti vielä sellaisena aikana, jolloin haudotte mitä
suloisimpia unelmia? Sillä kun kerran johonkin ryhdyn, niin en tee sitä
puolinaisesti.
_Swift miss Vanhombrighille_
Jos te sillä tavoin jatkatte kirjoittamistanne, niin tulen harvemmin
kuin ennen, jotten kadottaisi sitä nautintoa, minkä kirjeittenne
saaminen minulle tuottaa, sillä ihmettelemättä en voi nähdä, miten
pikku tyttö, joka ei osaa lukea, taitaa niin hyvin kirjoittaa.
Te erehdytte täydellisesti; lähettäkää minulle kirje, jonka
päällekirjoitus ei ole teidän käsialaanne, ja minä voin lyödä vetoa
siitä kruunun, etten sitä lue. Mutta leikki sikseen, sadoista eri
syistä pidän sopimattomana tehdä teidän talostanne itselleni jotain
säännöllistä oleskelupaikkaa. Tietysti minä tulen niin usein kuin
säädyllisyys sen myöntää; mutta heikko terveyteni ja alinomainen huono
ilma kieltävät minua aamupäivällä lähtemästä ulos, ja iltapäiväni
kuluvat niin, etten sitä itsekään tiedä, ja olen joutunut paitsi teidän
kanssanne vielä tusinan ystäväni kanssa riitaan siitä, etten käy heidän
luonaan. Sitäpaitsi ei teidän tarvitse ryhtyä muuhun mustaan keinoon
kuin musteeseenne. Vahinko kyllä eivät silmänne ole mustat, muuten
olisin sanonut samaa teillekin. Mutta olettehan hyvä haltijatar ettekä
voi saada mitään pahaa aikaan. Jos te olette siirtänyt taikavoimanne
mustaan harsoonne, niin uhmailen teitä eräästä määrätystä syystä;
arvatkaahan mistä! Voikaa hyvin!
Sain kirjeenne lauantai-iltana, jolloin luonani oli pieni seura koolla,
ja jouduin sen johdosta niin hämilleni, etten tietänyt, mitä sen
johdosta oli tehtävä. Tänä aamuna sanoi muuan vaimo, joka käy minun
ostoksillani, kuulleensa minun rakastuneen erääseen nuoreen tyttöön --
hän mainitsi nimenne ja samalla kertoi joukon yksityisseikkoja, että
pikku -- ja minä käymme hänen luonaan, että arkkipiispa tekee samoin,
että olette hyvin älykäs j.n.e. Olen aina pelännyt tämän kurjan pesän
pahoja kieliä ja olen sen teille sanonutkin. Tämä oli syynä, miksi jo
aikoja sitten ilmoitin käyväni harvemmin luonanne, niin kauan kuin
olette Irlannissa, ja minun täytyy pyytää teitä olemaan järkevä, ellen
vastaisuudessa voi käydä luonanne niin usein ja niin huomattavalla
tavalla kuin ennen. Viikon lopulla, jos on mahdollista, tulen
puhelemaan kanssanne. Ihmiselämässä on tapauksia, joita ei voi välttää
ja joihin on mukauduttava; jos on varovainen, niin pahat kielet kyllä
itsestään vaikenevat.
_Miss Vanhomrigh Swiftille_
Selbridge, 1720.
Sanokaahan suoraan, oletteko kertaakaan toden teolla aikonut käydä
luonani sen jälkeen, kun viimeksi teille kirjoitin? Ei, te olette
niin kaukana siitä, ettette kertaakaan ole tuntenut sääliä minua
kohtaan, vaikka kirjoitinkin teille, kuinka surullinen ja alakuloinen
olin. Rauhattomuuden silpoma sielu ei voi kestää yksinäisyyttä. Olen
käyttänyt päiväni huokailemiseen ja yöni ----:n ajattelemiseen, joka
ei minua ajattele. Kuinka monta kirjettä minun täytyykään teille
kirjoittaa, ennenkun saan vastauksen? Voitteko tuskassani kieltää
ainoan lohdutuksen, jota tällä hetkellä odotan? Oi, jospa voisin toivoa
näkeväni teidät täällä luonani tai voisin tulla teidän luoksenne! Olen
syntyessäni saanut tuliset intohimot ja ne kärjistyivät siihen, mitä
tunnen teitä kohtaani Ajatelkaahan, miten kuolemanvaarallisia ovat
ne mielenliikutukset, jotka teidän kylmäkiskoisuutenne saa aikaan,
osoittakaa minulle hellyyttä, muuten kadotan järkeni. Ettehän voi
yksinomaan olla minun seurassani, mutta voittehan varata itsellenne
silmänräpäyksen kirjoittaaksenne minulle ja pakoittaaksenne itsenne
tähän laupeudentyöhön. Jos olisin varmasti vakuutettu tuntevani teidän
ajatuksenne, joka on mahdotonta kellekään kuolevaiselle, sillä kukaan
ei ajattele sillä tavoin kuin te, niin huomaisin, että te usein
raivostutte, toivotte minun tulevan jumaliseksi, jotta kaipaukseni
silloin kääntyisi taivaaseen päin, mutta tämä ei teitä auttaisi; sillä
jos olisin haaveilija, niin olisitte te kuitenkin aina se jumaluus,
jota palvelen. Onko mitään muuta jumaluuden merkkejä kuin ne, jotka
huomaan teissä? Te olette aina läsnäoleva; aina väikkyy kuvanne
edessäni. Usein tunnen teitä kohtaan pyhää kunnioitusta, joka täyttää
minut pelolla, mutta toisinaan taas loistaa silmistänne lumoava
armahdus, joka virkistää sieluani. Eikö ole järkevämpää kunnioittaa
säteilevää olentoa, jonka on nähnyt, kuin sitä, joka meille ainoastaan
kuvataan?
_Swift miss Vanhomrighille_
Lokakuun 15 p:nä 1720.
Ensimäisenä vapaana hetkenä istun kirjoittamaan teille, ja taivas
tietää, milloin tarjoutuu sopiva tilaisuus lähettää tämä kirje; koko
aamupäivän käy luonani ikävystyttäviä vieraita, jotka jokainen järkevä
ja kunniallinen mies pudistaisi päältään, jos se vain kävisi päinsä;
iltapäivällä menen kävelemään karkoittaakseni kaikki tyhmät houreet
niin hyvin kuin voin. Ellen sen vuoksi ole niin ahkera kirjeitten
kirjoittaja kuin te tahtoisitte, niin ei teidän heti sen vuoksi
tarvitse ruveta minua soimaamaan ja komentelemaan, vaan täytyisi
teidän ymmärtää asemani ja varmasti luottaa siihen, että säilytän
saman ystävällisen tunteen ja kunnioituksen teitä kohtaan kuin olen
aina vakuuttanut tuntevani ja tulen sen pitämään, sillä te ansaitsette
parhaimman, mitä teille voi antaa, jos yhä tutkitte ja kehitätte niitä
lahjoja, jotka luonto on teille antanut. Teidän tulee meidän molempien
tähden olla niin iloinen kuin voitte, lukea hauskoja kirjoja, jotka
saattavat teidät nauramaan, eikä miettiväisenä istua pää kyynärpäiden
nojassa tuolilla lieden ääressä. Epäilemättä ratsastaminen tekisi
Mobkielle parempaa kuin kaikki muu, lukuunottamatta kauniita päiviä
ja lämpimiä vaatteita, ja samoin on teidänkin laitanne. Minä olen jo
liikunnon puutteessa saanut päänsäryn tässä kirotussa kaupungissa.
Toivoisin kanssanne voivani kävellä viisikymmentä kertaa puutarhanne
ympäri ja sitten juoda kanssanne kahvia. Olin eilisillan kymmenen
kahdentoista henkilön seurassa ja olin väsynyt kuin koira. Jokainen käy
lopulta vastenmieliseksi ja sietämättömäksi, tai minä tulen äreäksi
ja oikulliseksi, joka on sama asia. Keskustellaan etelämerestä,
kuningaskunnan sortumisesta ja rahanpuutteesta.
Gallstown Kinnegadin luona, heinäk. 5 p:nä 1722.
Ei ollut sopivaa ja tuskin mahdollistakaan kirjoittaa teille, vaikka
minulla olikin kova halu siihen, kun ajattelin sitä mielialaa, johon
teidät viime kerralla jätin; mutta toivon teidän olevan nyt paremmalla
tuulella. Minun täytyy kehoittamalla kehoittaa teitä ajattelemaan
enemmän terveyttänne, käymään seurapiireissä ja liikuskelemaan ulkona;
muuten saatte keuhkotaudin, joka on kamalin ja vaivalloisin tauti
mikä voi olla ja jolle eivät mitkään elämän suloisuudet voi tarjota
korvausta. Cadenus [Swiftin itsestään käyttämä nimi.] vakuuttaa
minulle, että hän yhä vielä kunnioittaa ja rakastaa teitä enemmän kuin
mitään muuta maailmassa ja että hän tulee sen tekemään elämänsä loppuun
asti; samalla hän pyytää, ettette tekisi itseänne ja häntä onnettomaksi
turhilla kuvitteluilla. Kaikkien aikojen viisain mies on selittänyt,
että suurin viisaus on käyttää jokaista hetkeä hyväkseen ja muodostaa
jokainen viattominkin teko nautinnokseen. Jospa tietäisitte, kuinka
saan taistella tullakseni hiukankaan terveeksi ja mitä tuskia tunnen
ratsastaessani ja kävellessäni, ja miten minun täytyy pidättäytyä
kaikesta siitä, mikä maistuu hyvältä, niin pitäisitte vähäpätöisenä
seikkana silloin tällöin nousta vaunuihin ja keskustella narrien
ja hävyttömien kanssa välttääksenne keuhkotautia ja sairautta.
Menettäessänne terveytenne katoo teiltä kaikki kahvinjuonnin nautinto,
ja tulette niin huonoksi, että teillä ei ole mitään elämänrohkeutta.
Minä pyydän, kirjoittakaa minulle ilman moitetta ja valituksia; muuten
saa Cadenus sen tietää, ja silloin hän taas rankaisee teitä. Minkä
arvoinen on maailma, ellei siinä elä sillä tapaa kuin viisaus ja
kohtalo sen suinkin sallivat! Mielestäni on se päivä päivältä typerämpi
ja tyhjempi, ja kuitenkin mukaudun siihen saadakseni sielunrauhani.
Minä istutan täällä paljon ja kaivelen ojia muiden hyväksi, aivan
kuin tekisin itseni tähden; tyytyväisyydellä ajattelen poissaolevia
ystäviäni ja toivon ne onnellisina näkeväni ja olevani onnellinen
heidän kanssaan. Menettelisittekö te, jolla on niin paljon järkeä ja
kunniantuntoa toisin tehdäksenne Cadin -- ja itsenne onnettomaksi?
Järjestäkää asianne ja jättäkää tämä onneton saari, silloin muodostuu
olonne paremmaksi kuin uskottekaan. Minun täytyy lopettaa sillä minua
kutsutaan. Mais soyez assurée, que jamais personne au monde n'a
été aimée, honorée, estimée, adorée par votre ami que vous [Mutta
olkaa vakuutettu siitä, että ketään ihmistä maailmassa ei ole niin
rakastettu, kunnioitettu ja pidetty arvossa, kuin mitä ystävänne tekee
teidän suhteenne.]. En ole juonut kahvia sen jälkeen kuin teidät jätin,
enkä aijokaan sitä tehdä, ennenkuin näen teidät jälleen; paitsi teidän
kahvianne ei minun arvosteluni mukaan ole mikään muu kahvi juomisen
arvoista. Voikaa hyvin!
Loughgall, Armaghin kreivikunta, heinäkuun 13 p:nä 1722.
Kuvauksenne käynnistänne ja tuosta naisesta ovat minua suuresti
huvittaneet. Näen joka päivä paljon hullutuksia molempien sukupuolien
välillä, eikä siitä kuitenkaan tule loppua, sillä ihmiset odottavat
siitä hupia itselleen. Pahinta meissä kummassakin on se, että meitä
on niin vaikea tyydyttää, ja emmeköhän itse ole siihen syypäitä;
ainakin luulen, että meillä kummallakin on sama syy siihen. Eräässä
suhteessa eroan kuitenkin teistä, nimittäin siinä, etten alinomaa
riitele parhaitten ystävieni kanssa. Luullakseni on kirjeessänne
ainakin kymmenen kiukkuista kohtaa, ja jokainen niistä riittää
hävittämään kahden päivän ratsastuksen ja kävelemisen seuraukset.
Eräässä suhteessa me eroamme vielä ihmeellisemmällä tavalla: minä
pakenen keuhkotautia maailman ääreen asti, te juoksette omalta
tieltänne pois sitä etsimään. Ruma ilma on varmaankin pidättänyt teitä
paljon niistä huvituksista, jotka maatalonne muuten teille tarjoo,
ja pakoittanut teidät olemaan huoneessanne, jossa vain istutte ja
mietiskelette. Minä käytin aikaani lukemalla en muistakaan kuinka monta
hupaista historiakirjaa ja matkakertomusta. Toivon, että ostaisitte
hevosen, pitäisitte aina kaksi palvelijaa käytettävänänne ja kävisitte
naapureittenne luona; jota pahempia he ovat, sitä parempi. Tuollaisessa
kunnioittavassa vastaanottamisessa on aina oma viehätyksensä, ja tämä
on teille mahdollista siksi, että olette älykäs ja teillä on sievoinen
omaisuus. Paras elämänohje, minkä tässä elämässä tunnen, on se, että
juotte kahvianne niin kauan kuin voitte, ja kun ette sitä enää voi,
niin olette ilman sitäkin tyytyväinen. Niin kauan kuin mietiskelette
joutavia, niin kauan saarnaankin teille, luottakaa siihen. Siinä olen
samaa mieltä teidän kanssanne, etten ole kirjeen kirjoittamista varten
kylliksi iloisella tuulella, sillä minä uskon, että kerran viikossa
tarvitaan siihen ehdottomasti kahvia. Voisin suoraan vastata kaikkiin
kysymyksiinne, niinkuin tapani on, mutta silloin kadottaisin kaiken
iloisuuteni, mikä luonteessani on, sekä terveyteni, ja vailla terveyttä
ja hyvää tuulta olen mieluummin koira. Olen vaihtanut asuinpaikkaani
useammin kuin koskaan ennen elämässäni ja olen kai kolmessakymmenessä
vuoteessa maannut kaupungista lähdettyäni. Pukuni olen myöskin aina
vasemmalla kädellä järjestänyt; tämä on taikauskoinen tapa, jonka olen
oppinut viimeisinä kymmenenä vuotena. Tahtoisin mielelläni nähdä teidät
täydessä komeudessanne ja vaunuissanne. Elkää kadottako innostustanne
siihen. Voikaa hyvin!
Elokuun 7 p:nä 1722.
Tällä hetkellä jätän nykyisen asuntoni, ja kun taas jonnekin asetun,
niin ilmoitan siitä teille.
Pitkiä loma-aikoja! -- Rumaa ilmaa. Miten te aikaanne vietätte?
Maatilanne lehdoissa ja niityillä vai sukulaistenne luona kaupungissa
vai mietiskelemällä asioita, jotka tekevät teidät ärtyiseksi,
lukemalla vai tekemällä kiusaavia johtopäätöksiä väärinkäsitetyistä
ajatuksista? Paras seura teille on filosofi, jota teidän samalla
täytyisi pitää sielunpaimenena. Eromme jälkeen olen lukenut enemmän
järjettömyyksiä kuin teidän kaikissa kirjeissänne on yhteensä, ja voin
sen vuoksi kohtalaisen paremmin, vaikka en niistä muista sanaakaan.
Kuinka hassunkurinen onkaan nykyaika, ja kuinka hassunkurinen onkaan
ihminen, joka pysyisi yhtä järjettömänä, vaikka aika seisoisi, kuin
jos se vierii eteenpäin. Mutta en tahdo tällä tapaa jatkaa, sillä olen
tekemäisilläni itseni pahantuuliseksi, ja se on ainoa asia, jossa
en aijo teitä matkia. Voikaa siis hyvin siksi, kunnes seuraavasta
olinpaikastani annan teille tietoja.