_Jonathan Swift miss Jane Waryngille_
Hyvä neiti!
Olen kovasti säikähtynyt niistä tiedoista, jotka annoitte minulle
terveydentilastanne; enoni kertoi minulle nähneensä teidät ulkomuodosta
päättäen terveempänä, kuin mitä olette ollut näinä viime vuosina,
ja elin siinä toivossa, että asian laita oli yhä vielä niin. Jumala
varjelkoon minua koskaan antamasta teille aihetta suurempiin suruihin,
niinkuin näytätte minulle viittaavan! Olen sen kirjeen, johon
pyysitte minua vastaamaan, lukenut moneen kertaan ja uskon, että olen
punninnut jo jokaisen eri kohdan. Mutta kun te suvaitsette moneen
kertaan mainita ne yksityiskohdat, joista tahdotte päästä selville,
niin koetan parhaani mukaan antaa teille selvityksen. Te tahdotte
tietää, mikä on syynä siihen äkilliseen muutokseen mielialassani,
joka viimeisen käyntini jälkeen teidän luonanne näkyy kirjeitteni
muuttuneessa sävyssäkin. Jos minussa on tapahtunut tuo mainitsemanne
muutos, niin olen minä sen jo lukemattomia kertoja teille selvitellyt.
Olen tuhannet kerrat koettanut teille vakuuttaa, ettette mitenkään
voi jäädä siihen ympäristöön ja paikkaan, jossa nyt olette, sekä
terveytenne että mielialanne vuoksi, joka kärsii sellaisesta ilmasta ja
seurustelupiiristä. Se, mitä teiltä sain vastaukseksi, ei ollut muuta
kuin suurimmaksi osaksi moitteita, jotka toisinaan saivat niin käskevän
muodon, etten ole mielestäni sitä ansainnut, ajatellessani, miten perin
väärässä te olette. Toinen kohta, jonka tahdotte tietää, on kysymys,
onko tähän kirjeitteni sävyn muuttumiseen syynä se, että ajattelen
toista rakastettua. Vakuutan teille kristittynä ja kunnon miehenä,
että niin ei ole asian laita; en koskaan ole ajatellut mennä kenenkään
muun kuin teidän kanssanne naimisiin. Olin aina sitä mieltä, että
teillä oli lempeä luonne ja mielensävy, ja sitä, mikä näytti todistavan
päinvastaista, pidin rakastajaa kohtaan osoitettavana ehdottoman
välttämättömänä menettelytapana. Sen jälkeen olen kirjeistänne saanut
yllin kyllin niin perin loukkaavan kylmäkiskoisuuden todistuksia, että
aloin uskoa minunlaisen vähillä hyvillä ominaisuuksilla varustetun
miehen olevan aivan mahdottoman saamaan rakkauttanne osakseen. En
tunne koko maailmassa ketään miestä, jota kohdellaan niin ankarasti ja
vieläpä päällepäätteeksi asioissa, jotka koskevat yksinomaan teitä ja
omaa parastanne. Kaiken tämän saatoin kestää niin kauan kuin olimme
muodollisessa ja seurusteluelämän suhteessa toisiimme; mutta nyt voi
teidän sietämättömän menettelynne minua kohtaan selittää ainoastaan
sillä, että teiltä puuttuu tavallisin kunnioitus ja tavallisin
ystävyydentunne.
Kun pyysin saada luoda silmäyksen teidän varallisuusoloihinne, niin
ei minulla silloin ollut väittämiänne tarkoituksia. Olen useinkin
selittänyt teille, että Englannissa voi jokainen terveellä järjellä
varustettu nuori mies hankkia itselleen suuremman omaisuuden, kuin
mitä te koskaan olette uneksinutkaan. Kysyin, punnitakseni asiaa,
riittääkö teidän omaisuutenne yhdessä minun pienien tulojeni kanssa
tekemään teidän vaatimuksiinne tottuneen nuoren tytön avioliitossa
onnelliseksi. Luulen vuotuisten tulojeni nousevan sataan puntaan,
ja olen samalla sitä mieltä, ettei varakas nainen, jolla on teidän
tulonne ja teidän sukulaispiirinne, vaihtaisi elämäänsä niin
yksinkertaiseen olemassaoloon. Eivät teidän kirjeenne ole voineet
minulle vähääkään vakuuttaa, että te antaisitte mitään arvoa minun
persoonalleni, koska panette niin vähän painoa sille, mitä olen jo
usein sanonut teidän ympäristöstänne. Surulliseksi tiedonannoksi
sanomanne selitys tuloistani vastaa, niinkuin saatan teille vakuuttaa,
täydellisesti tosioloja, ja kun se teidän oman mielenne mukaan on
niin perin surullinen, niin voittehan itse siitä kaikesta tehdä
tarpeelliset johtopäätökset. Niihin tuloihin, jotka ovat tohtori
Boltonilla, on liitetty tuomiorovastin arvo, mutta se paikka, joka
minulle on annettu, on penikulman päässä kaupungista, jonka nimi on
Trim, kahdenkymmenen penikulman päässä täältä, eikä minulla ole mitään
muuta neuvoa kuin joko vuokrata talo Trimissä tai rakentaa oma talo
seurakuntaani. Ensimäinen tuskin käy laatuun, ja toista varten olen
nykyään liian köyhä. Tuskin voin ajatellakaan nyt päästä muuttamaan
Belfastiin; meidän esimiehemme asema ei ole varma, ja muutaman
kuukauden päästä tapahtuu muutos. Voittaako meidän puolueemme tämän
kautta, en tiedä, vaikka olenkin hyvin taipuvainen sitä uskomaan,
ja silloin vasta minulla on aikaa lähteä pienelle matkalle. Toivon
kuitenkin, että teidän muut ystävänne, joilla on enemmän vaikutusvaltaa
teihin kuin minulla, jo sitä ennen saavat teidät jättämään nykyisen
olinpaikkanne. Toivon voivani käydä tervehtimässä äitiänne, koska hän
aina on ystävällisesti minua muistanut; mutta muita tuttujanne en voi
ikävä kyllä tavata, ja minä uskon minulla olevan enemmän syytä olla
harmissani siitä, että toivotte minun tapaavan heidät, kuin teillä
siitä, että vältän heitä. Jos te sellaista seuraa rakastatte, niin
toivotan teille paljon onnea siihen; minä olen saanut toisenlaisen
kasvatuksen. Enoni Adam kysyi eräänä päivänä, mitkä olivat aikeeni
teidän suhteenne, koska teille syntyisi ikävyyksiä, ellen astuisi
päättävää askelta. Se vastaus, jonka hänelle annoin ja jonka hän,
niinkuin otaksun, on teille ilmoittanut, kuului näin: toivon, etten
ole teidän ja onnenne tiellä; sillä se syy, jonka te olette tuonut
esteeksi avioliittoon minun kanssani, johtuu sairaudestanne, mikä yhä
vielä kestää; sitäpaitsi piditte tulojani liian pieninä, eikä minulla
ole tähän aikaan tilaisuutta tarjota suurempia. Mutta jos teidän
terveydentilanne ja minun varallisuuteni olisivat sellaiset kuin niiden
tulisi olla, niin antaisin teille etusijan kaikkien sukupuoleenne
kuuluvien joukossa, mutta nykyisissä oloissa uskon, että avioliitto
minun kanssani olisi vastoin omaa toivomustanne ja tekisi teidät
epäilemättä onnettomaksi; mutta jos teillä on toinen tarjous tiedossa,
jota te ja ystävänne pitävät teille edullisempana, niin tekisin hyvin
väärin asettuessani onnenne tielle.
Mitä nyt tulee varallisuuteeni, niin olette itse siihen vastannut.
Toivon siis teidän ilmoittavan minulle, onko terveytenne laita nyt
toinen kuin silloin, kun mainitsitte lääkäreitten varoittaneen teitä
avioliitosta, koska se saattaisi henkenne ehdottomasti vaaraan. Ovatko
lääkärit tai te tässä suhteessa nyt toista mieltä? Voitteko pitää
taloutta, kun tulot ovat -- ehkä kolmesataa puntaa pienemmät? Onko
teillä niin suuri tunne minun persoonaani ja luonnettani kohtaan,
että elintavoissamme mukaannutte minun toivomuksiini ja koetatte
tehdä meidät molemmat niin onnellisiksi kuin voitte? Oletteko valmis
mukaantumaan niihin toimenpiteisiin, jotka katson tarpeellisiksi
kehityksellenne, jolloin olemme toisillemme mieluisana seurana,
olematta onnettomia, vaikka emme saa vieraita tai itse käy vieraissa?
Oletteko rakkaudestanne, kunnioituksestanne, välinpitämättömyydestänne
toisia kohtaan niin varma kuin minä olen? Voinko niin paljon vallita
sydäntänne tai tahdotteko niin paljon hillitä intohimojanne, että
yhdyselämässämme säilytätte henkisen tasapainonne? Oletteko niin hyvä,
että koetatte lempeillä sanoilla karkoittaa jokaisen elämän kierojen
olojen aikaansaaman harmittavan mielialan? Onko se paikka, johon
puolisonne asettuu, teille rakkaampi kuin hovit ja suuret kaupungit?
Lyhyesti, nämät ovat muutamia niistä välttämättömistä ehdoista, jotka
täyttämällä voi sellaiset miehet tehdä tyytyväisiksi, mitkä tuntevat
ihmiselämän siksi hyvin kuin minä teen; ja naiselle, joka yhdistäisi
itseensä nämät ominaisuudet, ylpeänä palkitsisin kaiken rakkauden
tekemällä hänet onnelliseksi. Nämät kysymykset olen jo aikoja sitten
päättänyt tehdä sille, jonka kanssa aijon elämäni liittää yhteen, ja
jos te puhtaalla sydämellä voitte niihin myöntävästi vastata, niin
suurin autuuteni on sulkea teidät syliini välittämättä siitä, onko
teillä kauneutta ja rikkautta. Puhtaus riittää minulle edellisessä
ja riittävä toimeentulo toisessa suhteessa. Toivon todellakin suuria
tuloja, mutta näkisin niiden mieluimmin tulevan minun kauttani; vaikka
saisin maailman suurimman rikkauden, niin en tahtoisi tulla naisen
soimausten alaiseksi.
Olen vastannut kaikkeen, mitä taidan, kirjeenne johdosta, ja olen
selvästi ja suoraan selittänyt meidän välisen suhteemme. Asetin teidät
alussa muiden naisten yläpuolelle, enkä odota, että te kohtelette
minua tavallisten rakastajien tavoin. Jos pidätte soveliaana vastata
tähän kirjeeseeni, niin tulen pitämään itseäni jokaisella teidän
toivomallanne tavalla uskollisimpana ja alamaisimpana palvelijananne.
_Kirjeitä Stellalle (miss Esther Johnsonille)_
Chester, syyskuun 2 p:nä 1710.
Vaiheistani laivalle menoon asti kertoo teille Joe [Joseph Beaumond,
trimiläinen kauppias, Swiftin ystävä, josta usein mainitaan näissä
kirjeissä.]. Niin pian kuin olin astunut veneeseen, määräsivät nuo
konnat toiset ehdot ja pakoittivat minut maksamaan heille kaksi
kruunua enemmän. Heidän mielestään oli mahdotonta ennättää laivaan;
mutta puolen tunnin päästä pääsimme jahtiin, sillä laivat olivat
ankkuroineet odottaakseen lordi maaherran hovimestaria. Suoritimme
matkan täsmälleen viidessätoista tunnissa. Eilisiltana tulin Chesteriin
ja lähden kai maanantaina kaupungista. Ensimäinen ihminen, jonka
tapasin Chesterissä, oli tohtori Raymond. Hän on rouvineen täällä
hankkimassa niitä papereita, jotka hän tarvitsee myydäkseen maatilansa.
Putosin hevosen selästä ajaessani Parkgatelta asuntooni, mutta en
loukannut itseäni. Hevonen oli erinomaisesti tottunut sen selästä
putoamiseen ja seisoi paikallaan siksi, kunnes olin noussut ylös.
Minä pyydän teitä toteuttamaan aikeenne, matkustamaan Trimiin ja
siellä ratsastamaan niin paljon kuin mahdollista. Mylord Mountjoy on
sitä mieltä, että meidän täytyy tänään iltapäivällä lähteä matkalle,
ja sen vuoksi pujahdin huoneeseeni lopettamaan tämän kirjeen, joka
riippuen olosuhteista tulee pitkäksi tai lyhyeksi. Jumala kaikkivaltias
suojatkoon teitä, ja jumalan tähden olkaa iloinen ja hoitakaa
terveyttänne. Olen lujasti päättänyt palata niin pian kuin olen
tehtäväni suorittanut, onnistun sitten tai en. En koskaan ole niin
vastenmielisesti lähtenyt Englantiin kuin tällä kertaa. Juuri äsken
tuli Lontoon posti ja lähtee heti, jonka vuoksi minulla ei ole muuta
aikaa, kuin uskoa teidät Jumalan huomaan.
Lontoo, syyskuun 9 pnä 1710.
Viime tiistaina tulin viiden päivän matkan jälkeen tänne. Ensimäisen
olin väsynyt, toisen puolikuollut, kolmantena voin siedettävän
hyvin ja viimeisinä kahtena päivänä jokseenkin hyvin. Nyt iloitsen
ponnistuksista, jotka ovat pakoittaneet minut harjoittamaan
ruumiillisia voimiani, ja voin oikein hyvin. Whigit olivat iloissaan
nähdessään minut; he takertuivat minuun aivan kuin hukkuva
oljenkorteen, ja suuret miehet pyytelivät kömpelösti anteeksi.
Mutta lordi valtiovarainhoitaja otti minut kylmästi vastaan, ja se
suututti niin minua, että olen päättänyt kostaa. En ole vielä tehnyt
puoliksikaan kiertokulkuani tuttavieni luona, mutta tapaan heidät
kaikki samanlaisina kuin lähtiessäni. Kuulin, että lady Giffordilla
[Sir William Templen sisar, jonka talossa Stellan äiti tähän aikaa
asui.] on suuri vaikutusvalta hovissa, ja lady Wharton teki siitä
hiljattain pilkkaa; olen siis kadottanut hänessä yhden ystävän. En ole
häntä vielä nähnyt, enkä aijokaan mennä tapaamaan, mutta Stellan äidin
aijon eräässä toisessa paikassa kohdata. Täällä on kaikki ylösalasin;
jokainen whig, jolla on ylhäinen asema, kadottaa sen epäilemättä, ja
me saamme talven, jommoista ei Englannissa ole vielä koskaan ollut.
Jokainen kysyy minulta, mistä se johtuu, että minä niin kauan pysyn
Irlannissa, ikäänkuin luonnollisin olinpaikkani olisi täällä Lontoossa;
mutta ei ainoakaan olento tahdo tehdä mitään sen toteuttamiseksi,
ja vakuutan silloin, että tyytyväisempänä kuin koskaan ennen palaan
Dubliniin ja Laracorin kanavan luo. "Tatler" [Richard Steele
"Tatlerin" julkaisija.] odottaa joka päivä kadottavansa paikkansa,
ja Ormondin herttuasta kuuluu tulevan Irlannin maaherra. Toivon,
että rauhallisesti asustatte nyt Prestonne [Swiftiä merkitsee näissä
kirjeissä Presto, Stellaa ppt, miss Dingleytä, Stellan ystävätärtä
D; DD merkitsee toisinaan Dingleytä, toisinaan molempia naisia. MD
merkitsee tavallisesti molempia naisia, mutta myös Stellaa yksinään.]
talossa, mutta aijon teidät sieltä jouluksi ajaa pois; siksi olen
ennättänyt joko ajaa asiani tai huomaan, että en saa mitään aikaan.
Pyydän teitä olemaan Trimissä, kun tämä kirje saapuu, ja antamaan pikku
Johnsonin ratsastaa, joka mahtaa olla jo aika tanakka poika. Olen
alkanut tämän kirjeen vastoin tapojani illalla ennen postin lähtöä,
olen myöskin kirjoittanut arkkipiispalle, enkä voi tätä venyttää
liian pitkäksi. Joka päivä aijon kirjoittaa jotain MD:lle, niin että
siitä tulee jonkinmoinen päiväkirja; kun se on täynnä niin lähetän
sen, joko MD minulle kirjoittavat tai eivät. Siitä syntyy hauskaa,
sillä nyt minä voin aina lörpötellä MD:n kanssa ja MD Preston kanssa.
Perikää heti Parvisolilta ne kymmenen puntaa, jotka määräsin teille
maksettavaksi. Sanotaan minun tulleen entistä voimakkaammaksi ja
näyttävän terveemmältä. Ensi maanantaina parantaa Jervas kuvani. Luulen
Jack Templen ajaneen tänään rouvineen ohitseni; en heitä kuitenkaan
huomannut ja olen iloinen siitä, että olen tämän perheen pudistanut
niskoiltani. Sanokaa rovastille [Tohtori Pratt, sittemmin Downen
tuomiorovasti.], että olen noudattanut hänen määräyksiään Ormondin
herttuan suhteen; mutta ellette sitä tahdo tehdä, niin voitte olla
tekemättäkin. Juuri äsken näin kahvilassa Jemmy Leighin, hän tiedusteli
hyvin osaaottavaisesti kuulumisia teistä; hän sanoi noin kahden viikon
päästä palaavansa Irlantiin. Sanokaa terveisiä tuomiorovastille sekä
mrs. Wallsille ja teidän arkkidiakoonillenne. Will Franklandin rouva on
synnyttämäisillään, ja minä olen luvannut kastaa lapsen. Otaksun teidän
saaneen Chesteristä lähettämäni kirjeen lähettämispäivän jälkeisenä
tiistaina. MD saavat ensi viikolla pitemmän kirjeen; lähetän tämän
teille vain, jotta tietäisitte minun onnellisesti saapuneen Lontooseen,
ja voikaa hyvin j.n.e.
* * * * *
19 p:nä. Olen koko tämän aamun kyhäillyt järjettömyyksiä ja luulen,
etten tätä sivua kirjoita enää täyteen; lähetän kirjeen mieluimmin
sellaisena kuin se on. Kyllä se kelpaa parille pahankuriselle tytölle,
jotka eivät tahdo kellekään kirjoittaa, eivät edes niin hyvälle pojalle
kuin Presto on. Aijoin lähettää tämän kirjeen tänä aamuna, mutta minua
pidätettiin eräässä seurassa, ja totta puhuen halusin, MD:n kirjeen
vuoksi, odottaa vielä seuraavaan postiin. Ormondin herttuan tytär
on hyvin ystävällisellä tavalla etsinyt minua eräästä kolmannesta
paikasta, minä teen huomenna vastavierailun hänen luonaan.
20 p:nä. Tänään kävin herttuan tyttärien luona. Nuo rohkeat veitikat
suutelivat aivan keskelle suutani päivää sanoessaan. Lordi presidentti
Somers, ylihovimestari, Devonshiren herttua ja valtionsihteeri Boyle
ovat kaikki tänään saaneet eronsa. En koskaan vielä ole nähnyt
hovin menettelevän niin häikäilemättömästi; tämä on mielestäni
mieltäkuohuttavaa, vaikkakin minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että
näkisin heidän riippuvan hirsipuussa. Me ihmettelemme kaikki sitä, että
parlamenttia ei vielä ole hajoitettu ja että niin tärkeä toimenpide,
lykätään sillä lailla tuonnemmaksi. Saamme elää kummallisen talven
keskellä salakavalaa, häpeällisesti kohdeltua ja syöstyä puoluetta ja
niiden riemua, joilla on voitto käsissään. Aijon asiaan kuulumattomana
tarkastajana pitää molempia silmällä ja rauhallisesti palata Irlantiin,
niin pian kuin olen minulle uskotussa asiassa tehnyt tehtäväni, joko
sitten onnistun tai en. Jos huomenna vielä tapahtuu jotain, niin
kirjoitan siitä.
21 p:nä. Juuri nyt sain kirjeenne, mutta en vastaa siihen tällä kertaa;
jumalan kiitos, että kaikki on hyvin. Huomaan, ettette vielä ole saanut
toista kirjettäni. Tänä iltana hajoitettiin parlamentti... Voikaa
hyvin. Kirjoitan tämän St. Jamesin kahvilassa. Vastauksen kirjeeseenne
aloitan illalla, mutta en lähetä sitä tällä viikolla. Ilmoittakaahan
minulle, miellyttääkö tämä päiväkirjan muoto teitä. En hyväksy niitä
syitä, joiden nojalla ette tahdo mennä Trimiin. Parvisol kirjoittaa,
että hän voisi myydä teidän hevosenne; myydä! Paha hänet periköön.
Sanokaa hänelle, että hän mieluummin saa myydä sielunsa. Mitä, myydä
hevonen, joka rakastaa Stellaa, ja jolla hän toisinaan ratsastaa? Se
kuuluu Stellalle ja hän saa sillä tehdä mitä tahtoo. Sanokaahan se
hänelle, niin pian kuin joku käy Trimissä. Minun harmaani saa hän myydä
ja hirttää itsensä.
Syyskuun 21 p:nä 1710.
Tässä täytyy minun alkaa toinen kirje, ja päällisiksi koko arkille,
peläten, että pahankuriset MD muuten suuttuvat ja luulevat, että
paperi on tullut liian kalliiksi. Kirjeenne sain eilisiltana, niinkuin
viimeisessä kirjeessäni lyhyesti ja selvästi ilmoitin; vastaus täytyy
minun lykätä tuonnemmaksi, te senkin kelvoton joukkio! Minä kuulin
tänään, että muuan lady Giffordin perheeseen kuuluva nainen oli ollut
minua kahvilasta etsimässä. Se oli Stellan äiti luullakseni. Lähetän
huomenna kaupunginpostissa hänelle kirjeen ja koetan saada puhutella
häntä siten, ettei minun tarvitse pelätä tapaavani lady Giffordia, jota
en tee ennen kuin hän pyytää minulta anteeksi.
22 p:nä. Kun tänään tulin kotia, niin löysin Joen kirjeen ja siinä
liitteen lordi Whartonille; lähetän sen hänen ylhäisyydelleen ja
koetan kaikin voimin suositella hänen anomustaan; mutta hullua
olisi tällä hetkellä toivoa mitään apua kuningattarelta. Asiat ovat
tällä hetkellä niin kuohuksissa, että minua on neuvottu jättämään
se asia sikseen, joka on annettu tehtäväkseni ja koskee kokonaisen
kuningaskunnan papistoa, kuinka siis voi uskoa, että joku häiritsisi
kuningatarta Joen yksityisillä asioilla? Toivon, että saamme lordi
maaherran määräyksen kuraattoreille kangaskaupasta, ja se riittää minun
mielestäni. Minä kirjoitan tästä hänelle parin päivän päästä; hänen
täytyy kärsivällisesti odottaa. Tämä on yhtä hyvin vastaus osaan teidän
kirjeestänne kuin hänenkin.
23 p:nä. Minun pikku MD:ni tuottavat minulle niin paljon häiriötä
ja levottomuutta, että minun täytyy joka ilta kirjoittaa; en voi
mennä vuoteelleni sanomatta heille muutamia sanoja; en voi sammuttaa
kynttilöitäni sanomatta heille hyvää yötä. Oi, hyvä jumala, hyvä
jumala! No niin, minä olen tänään syönyt ensi kertaa Will Franklandin
ja hänen Fortunansa luona. Hän ei ole mikään erikoisen kaunis nainen.
Jättäkää minut rauhaan, minun täytyy lopettaa riitakirjoitukseni.
Koko matkastani maalla olen teille kertonut toisessa kirjeessäni, se
riittää. Vai niin, te olette siis ottaneet Preston asunnon haltuunne?
Se on todellakin kauniisti tehty. Meillä on kaksi viikkoa ollut ihanin
kesäilma, mikä maan päällä voi olla, ja sitä kestää vielä; toivon
teidän käyttäneen sen hyvin. Stella kirjoittaa kuin keisari; mutta minä
luulen teidän pilaavan silmänne; olkaa varovainen, minä pyydän, miss
Stella. Ettekö voi hevosellanne tehdä niin kuin itse tahdotte? Elkää
myöntykö siihen, että tuo Parvisol roisto sen myy. Patrick on kolme
kertaa viikossa humalassa, ja minä sallin sen, sillä hän pitää minut
kokonaan tohvelinsa alla. Mutta jonain kauniina päivänä ajan hänet
kuitenkin pois, kun ei ketään teitä ole läsnä sanomassa hyvää sanaa
hänen puolestaan. -- Kirjoittakaa minulle ahkerasti! Miksi, senkin
vekkulit, kirjoitan minä joka päivä ja toisinaan kahdestikin MD:lle?
Nyt olen vastannut koko kirjeeseenne; loppu olkoon millainen tahansa.
Mielestäni tämä riittää täksi päivää; voikaa hyvin huomiseen samaan
aikaan asti.
Syyskuun 30 p:nä 1710.
Nyt taas olen keittänyt kauniin sopan, kun aloin kirjettäni kirjoittaa
koko arkille enkä enää voi siitä luopua. En tiedä, miellyttääkö tämä
päiväkirjan muoto teitä; luultavasti se on niin yksinkertainen, etten
viitsisi sitä lukeakaan; mutta ehkä MD mielellään tahtovat tietää,
miten Presto loitolla heistä viettää elämäänsä. Aloitan uuden kirjeeni
aina samana päivänä, kun olen toisen lopettanut. On hauskaa kuulla,
millaista surkeata rähinää whigit pitävät minun raakuuksistani;
mutta minä en siitä välitä. Minulle on kerrottu, että Harvey
[Ministeripresidentti ja tory-puolueen johtaja.] jo on tyytymätön,
sillä häntä kohdellaan pahoin, koska hän ei ole kylliksi whig-mielinen,
ja minä luulen, että tästä on hyötyä minulle hänen silmissään. Toryt
sanovat peitetyin lausein, että minä voisin onneni rakentaa, jos
tahtoisin; minä en ymmärrä heitä, tai oikeammin sanoen ymmärrän
liiankin hyvin.
Lokakuun 7 p:nä. Olen utelias näkemään, milloin tämä kirje tulee
valmiiksi; tiistaina sen täytyy lähteä matkalle, se on varmaa, ja jos
minä sitä ennen saan kirjeen MD:ltä, niin en vastaa siihen, sekin on
varmaa. Nyt on varhainen aamu, enkä saanut papereitani mr. Harleylle
eilisiltana valmiiksi; sillä tietäkää, että Presto oli uninen ja
teki kirjoitusvirheitä ja mustetahroja. Todellakin kaunis toimi näin
kylmänä aamuna kirjoittaa niin nuorille tytöille, ja vielä sen lisäksi
aivan murkinoimatta. No niin, minä toivotan teille hyvää huomenta, te
veitikat, ja lasken tämän kirjeen syrjään ryhtyäkseni työhöni.
Lontoo, tammikuun 6 p:nä 1711.
Eilisiltana, kun Patrick oli jo mennyt levolle, tahdoin saada vielä
muutaman hiilen kamiiniin ja löysin eräästä komerosta kottaraisen,
jonka hän oli ostanut viedäkseen sen Dingleyhiin; se maksoi hänelle
sixpencen ja on kesy kuin murmeli. Minä luulen, ettei se tiedäkään
olevansa lintu; se istuu siinä, minne sen panee istumaan, eikä näytä
tuntevan pelkoa eikä toivoa; minä luulen sen viikon kuluessa kuolevan
ikävään. Patrick kysyi neuvoani, ennenkuin hän sen osti. Oikeuden ja
kohtuuden mukaan minä huomautin hänelle summan suuruutta ja hänen
aikeensa mahdottomuutta, sanoin hänelle, että eläintä ei mitenkään
saa kuljetetuksi meren yli; hän ei tahtonut neuvoani seurata ja saa
nyt sitä katkerasti katua. Tänä aamuna on vuoteessa hyvin kylmä ja
minä luulen valkean räiskyvän toisessa huoneessa, jota te sanotte
ruokasaliksi. Toivoakseni on kaunis ilma, antakaa minun sen vuoksi
nousta vuoteelta. Ettekö päästä, senkin veitikat!
16 p:nä. Toden totta, minä lähetän tämän kirjeen tänään saadakseni
teidät häpeämään, ellei ennen illan tuloa saavu kirje MD:ltä, se on
varmaa. Mutisetteko vielä siinä sitten, että kolmas sivu puuttuu,
mitä? Niin, minä vakuutan, teille, että saatte kolmannen sivun, ja
sen voitte saada joskus myöhemmin, kun itse olette sellaisia tyttöjä,
jotka kauniisti kirjoittavat. -- Totisesti, minä en luule odottavani
iltaan asti, vaan suljen sinetillä heti sen, mikä on valmiina ja pistän
sen taskuuni antaakseni sen postiin illalla kotia palatessani. Minun
täytyy jo huomenna hyvin varhain lähteä liikkeelle, Patrickin hiili-,
kynttilä- y.m. lasku nousee viikossa kolmeen shillingiin. Mutta minä
annankin kovasti lämmittää, vaikkakin ilma on lämmin. Irlanti ei tule
ennen onnelliseksi kuin teilläkin on siellä pikkuhiiliä; niillä on
mukava, niin huokea, niin hauska lämmittää. Terveisiä mrs. Stoitelle
ja Wallsille; onko hänellä poika vai tyttö? Tyttö? Hm, ja sekin kuoli
viikon päästä, hm, ja Stella parka oli kai sen kummina? Ilmoittakaa
minulle, miten on kassanne laita, jotta saatte rahalähetyksenne. On
myöskin muistettava, että asunnostani on maksettava neljän kuukauden
vuokra, ja sitten saatte mennä rauhassa Manleylle syömään ja
menettämään rahanne korttipelissä, te senkin kevytmieliset tytöt, mutta
elkää pahastuko. -- Kun saan teidän seuraavan kirjeenne huomenna,
niin on kulunut täsmälleen kolme viikkoa siitä kuin sain edellisen.
Voikaa hyvin, rakkaat, kalliit MD:ni, ja pitäkää Presto parkaa hellässä
muistossa, sillä hänellä ei ole ollut, niin totta kuin toivon tulevani
autuaaksi, ainoatakaan onnellista päivää sen jälkeen kuin teidät jätti.
Tämä onkin oleva viimeinen kevytmielinen temppu, jonka teen; mutta
minä toivon sen päättyvän parhain päin. Olen näiden ihmisten hyväksi
tehnyt enemmän kuin muiden, he saavatkin käyttäytyä minua kohtaan
säädyllisemmin kuin muut -- en tahdo kuitenkaan liikoja odotella, jotta
en pettyisi. Tahdon tehdä MD ja itseni onnelliseksi; muuta en pyydä.
Voikaa hyvin j.n.e., j.n.e.
Lontoo, tammikuun 16 p:nä 1711.
Toden totta, tyttöset, lähetin kirjeeni n:o 13 saamatta MD:ltä
vastauksen siruakaan. Toimikaa sen mukaan. Eikä Presto suinkaan ole
vihoissaan, ei hitustakaan, mutta hän alkaa olla huolissaan, kun
huomispäivän Irlannin-posti saapuu eikä hän näe MD:n siroa käsialaa St.
Jamesin kahvilan anniskelupöydän lasikaapissa, jossa kahvilassa Presto
käy ainoastaan etsimässä teidän kirjeitänne. Presto on tästä lähin --
jumala häntä varjelkoon! -- joka ilta kello kuudesta alkaen kotona
siksi, kunnes on aika mennä levolle, ja tällä hetkellä on hänellä niin
vähän huvituksia ja seuraa kuin ei kelläkään muulla koko maailmassa,
vaikkakin hän nauttii koko ministeristön suurta suosiota. Ja niin
totta kuin toivon tulevani autuaaksi, antaisi Presto vaikka mitä siitä
haihtuvasta onnesta, että saisi kirjeen silloin tällöin rakkailta
MD:ltä. Sen odottaminen tuottaa minulle iloa, ja ellei kirje saavu,
niin lohdutan itseäni sillä, että odottaessani olen ollut onnellinen.
Niin, se on totta, ja kun kirjoitan MD:lle, niin olen silloinkin
onnellinen. Minusta tuntuu silloin aivan siltä, kuin olisitte täällä
ja kertoisin teille, missä olen ollut. No, sanotte, tulkaahan Presto
tänne ja kertokaa, missä olette tänään ollut. Ja minä vastaan: Ford
ja minä kävimme mr. Lewiksen ja mr. Priorin luona, ja Prior lahjoitti
minulle kauniin Plautuksen. Ja sitten tahtoi Ford minua asuntoonsa
syömään, mutta minun ei tehnyt yhtään mieleni, ja sen vuoksi söin hänen
kanssaan eräässä ravintolassa, jota en ole viittä kertaa tehnyt täällä
ollessani, ja sitten tulin vihdoin kotia käytyäni sir Andrew Fountainin
äidin ja sisaren luona, ja sir Andrew Fountain tointuu taudistaan,
vaikkakin hitaasti.
18 p:nä. Te olette tavattoman kevytmielinen olento, kun rahanne sillä
tavoin hukkaatte Soiteksen luona ja päälle päätteeksi sellaisten
vasta-alkajien seurassa. Hyi, Stella, ettekö häpeä? No, annan tämän
ainoan kerran teille anteeksi, mutta elkää sitä toista kertaa tehkö;
ei, e-e-e-ei! Anna minulle suudelma ja olkaamme taas hyviä ystäviä,
sinä senkin vekkuli! Mutta antakaa minun nyt mennä nukkumaan; sillä
menen aikaisemmin levolle kuin ennen. Ja nyt hyvää yötä, minun
pikkurakkaatvallattomatröyhkeätkanaljani
19 p:nä. Oletteko nyt saaneet selon, mikä tuo pitkä sana oli
viimeisellä rivillä? Ette tietysti. Sitä ette ole tehnyt! No, milloin
vihdoinkin tulee kirje MD:ltä? Huomenna tai aivan epäilemättä
ylihuomenna. Varmasti. Matkalla se jo on. Tänään oli ikävä, pyryinen
päivä, aterioin hyvin arvokkaasti mrs. Vanhomrighin luona, palasin
sitten kotia ja olen nyt, heti kymmenen jälkeen, mennyt vuoteeseen.
Muistan vanhan Culpepperin säännön:
Ain selväpäisnä noustakseen
Saa varhain käydä vuoteeseen.
En neuvomasta tahdo laata:
Jo kymmeneltä pitää maata.
20 p:nä. Minä menin siis tänään uusi valetukkani, oho! päässäni
lady Worsleyn luo. Kun palasin hänen luotaan, niin kuka tuli minua
vastaan, kukas muu kuin Patrick, joka veti taskustaan viisi kirjettä?
Luin ensimäisen osoitteen -- ph, sanoin minä: luin toisen; taas ph!
kolmannen: ph, ph, ph! neljännen; hyvä jumala, hyvä jumala, hyvä jumala
-- olin raivoissani; viidennen ja viimeisen: oho, tämä on toista,
tämä on meidän MD:n käsialaa. Avasin tietysti kirjeen heti paikalla,
ja se alkoi maailman hävyttömimmällä tavalla näin: "Rakas Presto! Me
olemme nyt niin pitkällä" -- "Me olemme nyt niin pitkällä", sanoi
Stephenkin, kun antoi vaimolleen kuusi lyöntiä yhden sijasta. Minä sain
teidän yhdeksäntenne neljä päivää sen jälkeen, kun olin lähettänyt
neljännentoista. Mutta tästä minä vaadin teidät, veitikat, tilille
joskus myöhemmin! Miksi ette kirjeenne loppuun merkinnyt, milloin
saitte minun yhdennentoista kirjeeni? Sanokaahan se, te kelvottomat
heittiöt, sillä "me olemme nyt niin pitkällä", eikö totta, senkin
lurjukset? Mutta en tahdokaan vastata nyt kirjeeseenne, vaan säästän
sen toiseen aikaan.
21 p:n aamuna. Koko yön on kamalasti pyryttänyt ja on sietämättömän
kylmä. En ole vielä noussut vuoteeltani, mutta en jaksa kauaakaan tällä
tavoin kirjoittaa, sillä käteni kohmettuvat. Patrick, onko kunnollinen
valkea pesässä? -- On, sir. -- Sitten nousen; tule ottamaan kynttilä
pois. Tietäkäähän, että kirjoitan makuuhuoneeni tummaa seinää vastaan
ja olen pakoitettu polttamaan kynttilää siksi, kunnes nousen, sillä
vuode on minun ja ikkunan välillä, ja olen kylmän ilman vuoksi sulkenut
verhot. Sen vuoksi antakaa minun nyt nousta, ja sinä, Patrick, ota
kynttilä pois.
22 p:nä. Minä kuolen viluun! Minä kuolen! Huu, huu, huu, huu!
Muistatteko, miten tulin teidän huoneeseenne, ajoin Stellan tuoliltaan
pois, kohensin tulta, sillä oli kylmä, ja samalla huusin, huu,
huu, huu, j.n.e. Minun täytyy toden totta nousta; käteni on niin
kohmettunut, etten osaa kirjoittaa. Siis, hyvää huomenta, senkin
veitikat!
24 p:n aamuna. Palaan nyt kirjeeseenne. Mitä tulee teidän menettelyynne
minun suhteeni, niin olen siitä jo puhunut. Siirtykäämme siis, rakkaat
armaani, seuraavaan kohtaan. Te motkotatte aina siitä, ettette saa
kirjeitäni kyllin nopeasti: "oikeastaan pitäisi meillä olla jo
teidän kymmenes kirjeenne", sanotte, ja ennenkuin kirjeenne olette
lopettaneetkaan, on teillä jo yhdestoista kirjeeni. Miksi eivät MD
menneet Clogherin piispan seurassa maalle? Sellainen matka olisi
varmasti tehnyt teille hyvää, Stella olisi voinut ratsastaa ja Dingley
ajaa rattailla. Mitä tulee vanhoihin ystäviini, niin en tapaa heitä,
jos niillä tarkoitatte whigejä. Uudet ystäväni ovat minulle hyvin
rakastettavia, ja minulle on luvattu vaikka mitä, mutta minä en luota
niihin, ja sitäpaitsi ovatkin heille asettamani vaatimukset vasta
äsken tehtyjä. Katsokaammehan kuitenkin, mitä voin saada aikaan, ja
ellei mitään tulosta synny, niin en tunne itseäni pettyneeksi, mutta
MD raukkani ehkä ovat pettyneet, ja silloin olen surullisempi kuin
jos kysymys olisi ollut minusta. Puhua iloisesta joulusta! (miksi te
tyttöset sillä tavoin kirjoitatte? Liemi hanhelle on myöskin lientä
ukkohanhelle!) Sitäpaitsi olen jo pari kolme kirjettä aikaisemmin
sitä teille toivottanut. Vai niin, madame Dingley, mrs Stoite kutsui
teidät luokseen. Ahaa, sen vuoksi siis olette Doonybrookissa, ettekä
voi kirjoittaa. Päiväkirjanne joulukuun 25 p:stä tammikuun 4:een
päivään on hyvin täsmällinen. -- Rukoilen jumalaa, ettei Stellan tauti
palaa. Vaikka sellainen tauti harvoin palaakin, niin alkaa se tulla
tuskalliseksi, niinkuin kokemuksesta tiedän. Sillä kun harvoin käyn
jonkun luona, niin väsyn tuttavuuteen. -- Jättää vastaamatta suurin osa
kymmenettä kirjettäni! Hävytön joukkio! Milloinka te olette vastannut
minun kymmenenteeni tai yhdeksänteeni tai johonkin muuhun numeroon?
tai kuka vaatii teiltä vastausta, kun vain yleensä kirjoitatte? Minä
vaadin p--n vastaamaan kirjeisiini. Toisinaan niissä kyllä on yksi tai
pari asiaa, joihin tahtoisin mielelläni saada vastauksen, mutta unohdan
ne, ja te yleensä ette ajattelekaan niitä. Minä en enää suvaitsekaan
vastauksia kirjeisiin, jos te niistä puhutte. Todellakin kauniita
vastauksia! -- Millainenko joulu? Minulla ei ole ollut mitään joulua,
ja onko äskettäin joulu ollutkaan? -- Niin, madame Stella, minä luulen
osaavani lukea teidän pitkän loppusananne; mutta te ette osaa lukea,
mitä minä tuon hyvää-yötä sanan taakse vielä olen kirjoittanut. Ja
kuitenkin luulen käsialani erinomaisesti parantuneen. Mutta jos Stellan
silmät ovat yhtä hyvät kuin ennenkin, niin toivon kirjoittavani yhtä
huonosti kuin ennenkin. -- Kas niin, nyt olen kirjeeseenne vastannut ja
tämä onkin kunnollinen vastaus: sillä asetan kirjeenne eteeni ja luen
ja kirjoitan, kirjoitan ja luen ja luen ja kirjoitan taas. -- Kas niin,
hyvää huomenta, molemmat naiset, minä nousen vuoteeltani, ja minun
täytyy nousta.
_Miss Ester Vanhombringhille (Vanessalle)_
Laracor, heinäkuun 8 p:nä 1713.
Olin ainoastaan kaksi viikkoa Dublinissa ja olin koko ajan hyvin
sairaana; en vastannut ainoaankaan niistä sadoista käynneistä, joita
muut tekivät luokseni, mutta kaikki tulivat tuomiorovastin eikä
ainoakaan tohtorin luo. Vihaan Dublinin muistoa ja minua miellyttää
enemmän kenttävuode ja höyläämätön permanto kuin tuo suuri talo,
jonka sanotaan kuuluvan minulle. Englannista lähtiessäni selitin
teille tahtovani unohtaa kaiken sikäläisen ja kirjoittaa niin harvoin
kuin mahdollista. Olin aikonut panna toimeen oikean kirjekiertokulun
ystävieni kesken; mutta terveyteni esti minua siitä. Aijoin Irlannissa
ollessani viettää suurimman osan tässä majassa, jossa tämän kirjoitan;
enkä lähde kuningaskunnasta ennenkuin minua lähetetään noutamaan,
enkä koskaan tahdo enää nähdä Englantia. Palattuani luulin alussa
kuolevani alakuloisuuteen, olin tavattoman synkällä tuulella
joutuessani seuraelämään; mutta muistot alkoivat kalveta ja haihtua
usvaksi. Kävelytieni virran rannalla on hyvin kaunis; kanava komeilee
kauneudessaan ja näen lohien siinä hyppelevän. Tällä hetkellä en tiedä
mitään Dublinista. Mutta mr. Ford on hyvin rakastettava ja kirjoittaa
minulle tavan takaa kaikesta, mitä tapahtuu. Huomaan, että tekin olette
hyvä politikoitsija, ja sanon sen vuoksi teille sen verran, että uskon
lukemanne kirjoituksen, jos se olisi julkaistu heti rauhan jälkeen,
voineen säästää ministeristöltä sen, mitä sittemmin on tapahtunut;
mutta minä sovin nykyään paremmin kastelemaan niittyjä ja leikkaamaan
pensasaitoja kuin sekaantumaan valtioasioihin. Minun täytyy käskeä
muuatta työmiestä ajamaan lehmät pois saareltani ja panemaan kaivannon
uuteen kuntoon, ja tämä puuha sopii paremmin maalaispapille kuin
kukistaa puolueita ja taistella niitä vastaan. Minun täytyy mennä
nauttimaan kitkerää juomaa parantaakseni pääni, joka on tullut aivan
sairaaksi yleisön juottamista juomista. Menkää siis herttuoittenne ja
herttuattarienne luo ja jättäkää minut kunnianarvoisten Bumfordin ja
Patrick Dolanin seuraan. Voikaa hyvin!
Ylä-Letcombe, Wantagen luona, Berkshire, kesäkuun 8 p:nä 1714.
Minulla ei ole paljoakaan uutta täältä kerrottavaa; Lontoosta lähtöni
jälkeen en ole saanut keltään kirjettä, ja siitä olen ollut hyvin
iloinen; mutta totta puhuen en luule jääväni tänne niin pitkäksi aikaa
kuin alussa aijoin. Asun erään pastorin talossa, jota sydämestäni
rakastan; mutta hän on niin perin synkkämielinen ja mietiskeleväinen,
joka johtuu osaksi hänen omasta luonteestaan, osaksi yksinäisyydestä,
että piankin hänen hassutuksensa tarttuvat minuun. En tahdo, että hän
minun tähteni muuttaa mitään elintavoistaan; me syömme sen vuoksi
päivällistä kahdentoista ja yhden välillä. Kello kahdeksalta syömme
voileipää ja juomme lasin olutta ja kello kymmenen mennään vuoteeseen.
Viini on aivan vierasta tässä talossa, lukuunottamatta sitä vähää,
minkä hänelle lähetin, ja meillä on sitä joka päivä ruukullinen
edessämme. Hänen vaimonsa on koko tämän kuukauden ajan ollut
kahdenkymmenen penikulman päässä isänsä luona ja palaa vasta kymmenen
päivän päästä. En ole häntä vielä nähnyt, ja ehkä talo tulee entistään
ikävämmäksi hänen palattuaan. Luen koko päivän tai käyn kävelemässä
enkä puhu kolmeen päivään niin monta sanaa kuin nyt olen kirjoittanut;
lyhyesti sanoen, mieleni tekee palata Irlantiin, ellen vielä mielly
tähän elämään, joka joka suhteessa on niin erilainen kuin se, mihin
tähän asti olen tottunut. Tämä on ensimäinen tavu, minkä olen kellekään
kirjoittanut sen jälkeen, kun te viimeksi minut näitte. Mielelläni
kuulen teistä jotain, en sen vuoksi, että olette lontoolainen, vaan
siksi, että olette ystäväni; sillä välitän vähät kaikista uutisista
enkä tänne tultuani ole ainoatakaan kuullut. Vaikka tämä talo olisi
kymmentä kertaa ikävämpi kuin se on, niin ei mikään saa minua täältä
lähtemään kaupunkiin niin kauan kuin olot ovat siellä yhtä ikävät kuin
lähtiessäni. Maksan viikossa ruuastani guinean ja saan syödäkseni mitä
haluan.
Elokuun 12 p:nä 1714.
Kirjeenne sain viime postissa ja ennenkuin te ennätätte minulle
toisen lähettää, olen lähtenyt Irlantiin. Minun täytyy mennä tekemään
virkavalani, jota pikemmin sitä parempi. Jos samaan aikaan olette
Irlannissa kuin minäkin, niin on minulla hyvin harvoin tilaisuus nähdä
teitä. Tuskin on olemassa ainoatakaan paikkaa, jossa olisi aivan
vapaa, mutta siellä tietää viikon kuluessa koko kaupunki kaiken ja
suurentaa sen satakertaisesti. Näiden ankarien lakien alle täytyy
taipua; mutta ehkä voimme talven kuluessa tavata toisemme Lontoossa
tai, ellei se käy laatuun, jättää kaikki kohtalon huostaan, joka niin
harvoin toimii meidän tarpeittemme ja toivojemme mukaan. Kaiken tämän
sanon täydellisen ystävyyden ja kunnioituksen tunteella, joka minulla
on teitä kohtaan. Maansuru [Kuningatar Annan kuolema.] on tehnyt
tyhjäksi kaikki yritykseni ja herpaissut sieluni voiman. Kaikkivaltias
jumala olkoon teidän kanssanne. Toivottavasti olen jonakin päivänä,
sen jälkeen kuin olette tämän kirjeeni saanut, istumassa hevosen
selässä. En miljoonastakaan voi vastata kysymyksiinne ja ainoastaan
vastenmielisesti ajattelen niitä. Voikaa hyvin.
_Vanessa Swiftille_