Kun viimeisetkin joukosta olivat poistuneet tuvasta, kääntyi
Frona St. Vincentin puoleen. Tämä tarttui hänen käsiinsä
suonenvedontapaisesti kuin hukkuva.
"Luota minuun, Frona! Lupaa se minulle!"
Frona punastui. "Sinä olet kiihoittunut", sanoi hän, "muuten et
puhuisi tuolla tavoin. Mutta enhän minä syytä sinua siitä", jatkoi
hän lempeämmin. "Mitäpä muuta voisit olla kuin järkytetty!"
"Niin olenkin ja tiedän sen varsin hyvin", vastasi St. Vincent
katkerasti. "Minä menettelen kuin mieletön enkä voi sille mitään.
Jännitys on ollut hirvittävä. Jo Borgin kamala kuolema olisi ollut
yllin kyllin, mutta kun sitten vielä saa syyn niskoilleen ja joutuu
roskajoukon tuomittavaksi! Suo anteeksi, Frona! Minä olen aivan
suunniltani. Tiedänhän, että sinä luotat minuun."
"Kerrohan nyt minulle kaikki, Gregory."
"Ensiksikin tuo nainen, Bella, valehteli. En voi muuta ajatella, kuin
että hän oli kadottanut järkensä, muuten hän ei kuolinhetkellään
olisi voinut syyttää minua murhasta, minua, joka olin tapellut niin
vimmatusti puolustaessani häntä ja Borgia. Muuten ei -- --"
"Ala alusta", keskeytti Frona. "Älä unohda, että minä en tiedä
mitään."
St. Vincent istuutui mukavammin tuolilleen, pyöritti savukkeen ja
ryhtyi selostamaan edellisen yön tapahtumia.
"Kello oli ehkä yhden tienoissa aamulla, kun heräsin ja huomasin,
että lamppu paloi. Ajattelin, että Borg oli sen sytyttänyt, ja
ihmettelin, mitä hän mahtoi etsiskellä. Olin jo nukahtamaisillani
uudestaan, mutta äkkiä avasin vaistomaisesti silmäni ja näin tuvassa
kaksi outoa miestä. Molemmilla oli naamarit ja karvalakit niin
syvälle vedettyinä, että en nähnyt heidän kasvoistaan muuta kuin
silmäaukoista kiiluvat silmät. Ensi hetkenä en tajunnut muuta kuin
että vaara uhkasi. Makasin sekunnin ajan hiljaa miettien. Borg oli
lainannut pistoolini, niin että olin aivan aseeton. Pyssy riippui
ovenpielessä. Päätin koettaa saada sen sieltä siepatuksi. Mutta
tuskin olin saanut jalkani lattialle, kun toinen miehistä kääntyi
minua kohti ja laukaisi revolverinsa. Se oli ensimmäinen laukaus, ja
sitä ei La Flitche kuullut. Myöhemmin tapeltaessa ovi lensi auki,
ja siten hän saattoi kuulla kolme viimeistä. -- No niin, minä olin
niin lähellä miestä ja hyppäsin niin äkkiä vuoteelta, että hän ei
osunut. Seuraavassa silmänräpäyksessä me painiskelimme lattialla.
Borg heräsi tietysti, ja toinen miehistä otti osalleen hänet ja
Bellan. Tämä toinen oli murhaaja, sillä minä pidin kyllä huolen
siitä, joka oli minun kimppuuni hyökännyt. Kuulithan todistajan
lausunnon ja tiedät siis, mikä hävitys tuvassa vallitsi. Voit silloin
myös kuvitella, miten kiivas tappelu oli. Me kieriskelimme pitkin
lattiaa ja viskelimme kaiken, mikä tiellemme sattui, sikin sokin,
kunnes tuolit, pöytä, kaappi -- kaikki -- oli säpäleinä. Voi Frona,
se oli kauheata! Borg taisteli henkensä edestä, Bella auttoi häntä
haavoittuneena ja vaikeroiden, enkä minä päässyt heidän avukseen.
Mutta ennen pitkää minä aloin päästä voitolle vastustajastani. Olin
saanut hänet selälleen, painanut hänen käsivartensa polvieni väliin
ja tarttunut häntä kurkkuun, kun toinen mies oli tehnyt tehtävänsä
ja hyökkäsi hänkin minun kimppuuni. Mitä minä saatoin tehdä? Heitä
oli kaksi, ja minä olin puolikuollut uupumuksesta. Niin he viskasivat
minut nurkkaan ja pakenivat. Mahdoin silloin olla aivan suunniltani,
sillä heti, kun saatoin hengittää, juoksin heidän jälkeensä enkä edes
ottanut asetta mukaani. Sitten tapasin La Flitchen ja Johnin -- ja
loput tiedät. Mutta" -- hän rypisti mietteissään kulmakarvojaan --
"minun on mahdotonta käsittää, miksi Bella syytti minua."
Hän käänsi kuin anoen katseensa Fronan puoleen. Tämä puristi
myötätuntoisesti hänen kättään, mutta pysyi vaiti punniten
mielessään, mitä oli kuullut.
Sitten hän hitaasti pudisti päätään. "Tämä on paha juttu, ja meidän
on nyt saatava heidät vakuutetuiksi --"
"Mutta Jumalan tähden, Frona, minä olen syytön. Minä en koskaan ole
ollut pyhimys, mutta vereen en ole käsiäni tahrannut."
"Mutta Gregory", sanoi Frona lempeästi, "muista, että minä
en ole sinun tuomarisi. Valitettavasti asia riippuu näistä
kaivosmiehistä, ja nyt on pulmallisinta saada heidät vakuutetuiksi
sinun viattomuudestasi. Sinun syyttäjäsi voivat vedota kahteen
raskauttavaan asianhaaraan -- kuolevan Bellan sanoihin ja hihasi
veritahroihin."
"Vertahan oli kaikkialla", huusi St. Vincent intohimoisesti ja
kavahti pystyyn. "Minä sanon sinulle, että sitä oli kaikkialla.
Kuinka minä olisin voinut säilyä tahriutumatta siihen taistellessani
henkeni edestä. Etkö voi uskoa --"
"Rauhoitu, Gregory! Istuuduhan! Sinä olet todella aivan suunniltasi.
Jos sinun asiasi riippuisi minusta, niin tiedäthän, että sinut
heti tunnustettaisiin syyttömäksi. Mutta nämä miehet -- tiedäthän,
millainen heidän oikeudenkäyttönsä on -- miten me saamme heidät
taivutetuiksi vapauttamaan sinut? Etkö ymmärrä? Sinulla ei ole
todistajia. Kuolevan naisen vakuutukset painavat enemmän vaa'assa
kuin elävän miehen. Voitko keksiä syyn, jonka vuoksi hän olisi
valehdellut katsoessaan kuolemaa silmästä silmään? Oliko hänellä
syytä vihata sinua? Olitko tehnyt hänelle tai hänen isännälleen
jotakin pahaa?"
St. Vincent pudisti päätään.
"On siis paljon, mitä emme kykene selittämään. Mutta nuo miehet
eivät kaipaakaan meidän selityksiämme. Heidän kannaltaan asia on
päivänselvä. Meidän olisi siis todistettava tuo heidän päivänselvä
kantansa vääräksi. Mutta voimmeko tehdä sen?"
Kirjeenvaihtaja vaipui masentuneena tuolilleen, ja hänen päänsä
painui rintaa vasten. "Minä olen siis mennyt mies!"
"No niin hullusti ei toki ole laita. Ei sinua hirtetä, luota siihen!"
"Mutta mitä sinä voit tehdä?" kysyi St. Vincent epätoivoissaan. "He
ovat riistäneet lailta vallan ja anastaneet sen itselleen."
"Ensinnäkin joki nyt on purkanut jäänsä. Se merkitsee äärettömän
paljon. Kuvernööri ja alueen tuomareita voi tulla näille seuduille
minä hetkenä hyvänsä mukanaan joukko poliisimiehiä. Ja he poikkeavat
varmasti tänne. Ja voimme kai me sitäpaitsi itsekin saada jotakin
aikaan. Joki on vapaana jäistä, ja jos asia kääntyy hyvin hullulle
tolalle, niin saat koettaa paeta. Sitä mahdollisuutta he eivät ota
huomioon."
"Ei, ei, se olisi mahdotonta! Mitä sinä ja minä voisimme niin suurta
joukkoa vastaan?"
"Mutta älä unohda isääni ja paroni Courbertiniä. Neljä tarmokasta
ihmistä voi yhteisvoimin saada ihmeitä aikaan, Gregory rakas. Luota
minuun, kaikki päättyy hyvin."
Hän suuteli St. Vincentiä ja hyväili hänen hiuksiaan, mutta tuskan
ilme ei kadonnut tämän kasvoilta.
Jakob Welse tuli illansuussa salmen poikki, ja hänen seurassaan
olivat Del, paroni ja Corliss. Sill'aikaa kuin Frona vaihtoi pukua
eräässä pienemmässä tuvassa, jonka siinä asuvat miehet auliisti
jättivät hänen käytettäväkseen, hänen isänsä huolehti sanantuojan
hyvinvoinnista. Sanomat olivat vakavaa laatua, niin vakavaa, että
Jakob Welse kauan sen jälkeen kuin oli lukenut ne ja lukenut yhä
uudelleen, näytti synkältä ja miettivältä. Mutta palatessaan Fronan
luo hän karkoitti huolet mielestään. St. Vincent, jota pidettiin
vangittuna viereisessä tuvassa, oli saanut luvan käydä heitä
tapaamassa.
"Asia tuntuu vakavalta", sanoi Jakob Welse heidän erotessaan illalla.
"Mutta luottakaa siihen, St. Vincent, että olkoon miten tahansa,
niin kauan kuin minä olen tässä leikissä osallisena, ei teitä vedetä
hirteen. Minä olen varma siitä, että te ette ole Borgin murhaaja. Kas
tässä käteni!"
"Tämä on ollut pitkä päivä", sanoi Corliss saattaessaan Fronaa hänen
tupaansa.
"Ja huominen on oleva vielä pitempi", vastasi Frona väsyneesti. "Ja
minä olen niin uupunut."
"Te olette uljas pikku nainen, ja minä olen ylpeä teistä." Kello oli
kymmenen, ja hän katsahti hämärän harson läpi joelle, jossa jäät yhä
ajelehtivat valkoisina kuin aaveet. "Ja tässä vastoinkäymisessä", hän
jatkoi, "toivon teidän joka suhteessa täydellisesti luottavan minuun."
304
"Täydellisesti?" kysyi Frona omituinen sävy äänessään.
"Jos minä nyt olisin näytelmäsankari, niin sanoisin: 'kuolemaan
saakka', mutta kun en ole sellainen, niin toistan mitä äsken sanoin."
"Te olette hyvä minulle, Vance. En koskaan voi teille palkita --"
"Seis, seis! Minä en kaupittele palveluksiani. Rakkaus on
palvelemista."
Frona katsoi häneen kauan, ja vaikka hänen kasvonsa ilmaisivat vain
levollista ihmetystä, kävi hänen sydämensä rauhattomaksi. Hän ei
itsekään tiennyt syytä. Kaikki, mitä oli tapahtunut tänä päivänä ja
koko aikana, jonka he olivat tunteneet toisensa, syöksyi äkkiä hänen
mieleensä.
"Uskotteko te, että on olemassa puhdasta ystävyyttä?" kysyi hän
viimein. "Sillä minä toivoisin, että sellainen side alati yhdistäisi
meidät. Vilpitön, puhdas ystävyydensuhde, jonkinlainen toveruus?"
Mutta samalla hän huomasi, että sanansa eivät ilmaisseet, mitä hän
tunsi ja halusi, ja kun Corliss pudisti päätään, värisytti häntä
selittämätön ilo.
"Toveruusko?" kysyi Corliss. "Ja kuitenkin te tiedätte, että minä
rakastan teitä."
"Tiedän", vastasi Frona hiljaa.
"Silloin minä pelkään, että te hyvin huonosti tunnette miehen
luonteen. Uskokaa minua, se side ei ole meitä varten. Toveruus! Minä
saisin tulla pakkasesta teidän luoksenne ja istua lietenne ääressä!
Hyvä! Minä saisin tulla teidän luoksenne, kun toinen mies teidän
kanssanne istuu lietenne luona! Ei! Toveruuteen sisältyisi, että minä
iloitsisin teidän iloistanne, mutta voitteko hetkeäkään ajatella,
että minä voisin iloita nähdessäni teidät toisen miehen lapsi
käsivarsillanne, lapsi, joka olisi saattanut olla minun? Luuletteko,
että minä iloitsisin, kun tuo toinen mies katsoisi minuun lapsen
silmillä ja hymyilisi minulle sen suulla? Luuletteko todellakin, että
minä iloitsisin teidän iloistanne? Ei, ei, rakkaus ei anna kytkeä
itseään 'puhtaan' ystävyyden kahleisiin."
Frona laski kätensä hänen käsivarsilleen.
"Luuletteko, että minä olen väärässä?" kysyi Corliss. Fronan kasvojen
outo ilme sai hänet hämilleen.
Frona nyyhkytti hiljaa.
"Te olette väsynyt ja rasittunut. Hyvää yötä. Teidän täytyy päästä
levolle."
"Ei, älkää menkö, älkää vielä!" Ja hän pidätti hänet. "Ei, ei, minä
olen mieletön. Te olette oikeassa, minä olen väsynyt. Mutta kuulkaa,
Vance, meillä on paljon tehtävää. Meidän täytyy laatia suunnitelma
huomispäivää varten. Tulkaa sisään! Isä ja paroni Courbertin ovat
siellä, ja jos käy hullusti, niin meidän neljän pitää saada suuria
aikaan."
* * * * *
"Oikea teatteritemppu", sanoi Jakob Welse Fronan kerrottua
suunnitelmansa ja määrättyä, miten kunkin tuli ottaa osaa sen
toteuttamiseen. "Mutta se on niin odottamaton, että sen juuri siksi
luulisi onnistuvan."
"_Coup d'etat_!" huudahti paroni Courbertin. "Suurenmoista! Jo
pelkkä ajatuskin saa minut lämpenemään. Kädet ylös! Niin minä huudan
ja hyvin kovaa. Mutta elleivät he nosta ylös käsiään?" Hän kääntyi
kysyvästi Jakob Welsen puoleen.
"Silloin te ammutte. Puijaaminen ei lyö leiville sellaisissa
tapauksissa."
"Ja te pidätte huolta Bijou'sta, Vance", sanoi Frona. "Isä arvelee,
että huomenna tulee olemaan vähän jäitä, ellei yöllä muodostu sulkua.
Teidän ei tarvitse muuta kuin pitää kanootti valmiina rantatörmän
alla juuri tuvan kohdalla. Te ette tietysti tiedä mitään, ennenkuin
St. Vincent tulee juosten. Silloin otatte hänet nopeasti veneeseen ja
lähdette matkaan Dawsonia kohti. Ja nyt minä sanon teille sekä hyvää
yötä että hyvästi, sillä huomenna ei siihen ole tilaisuutta."
"Pysytelkää vasemmanpuoleisella rannalla, kunnes pääsette mutkasta",
neuvoi Jakob Welse, "sitten poikkeatte oikealle, siellä virta on
vuolain. Ja nyt saatte kiiruhtaa levolle. Dawsoniin on matkaa
seitsemänkymmentä mailia, ettekä te saa pysähtyä, ennenkuin olette
perillä."